Kannattaako 20 v vanhaa liittoa parantaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunhan kysyn kirjoitti:

Eli kun parisuhdettanne hiertänyt lapsiperhe arki päättyy, sinä haluat erota. Onko tuo jotain naisenlogiikkaa?

Missä sanoin että haluan erota?

Aloituksessahan kysyin, onko joku parantanut parisuhdettaan oppaiden neuvoilla, eli olemalla ensiksi itse kivempi (eikä odottaa sitä toiselta, koska sitä aikaa ei välttä tule). Ehkä tämä olisi helpompaa jatkossa, kun lapset muuttavat pois, enkä olisi koko ajan niin vihainen isän osallistumattomuudesta perheen elämään.

Ap

En ole aiemman kirjoituksen kirjoittaja, mutta haluan kommentoida tätä vastaustasi.

Itse olen yritin olla kivempi lähes 30 vuotta. Nyt en enää vuosiin ole yrittänyt; omat yritykseni eivät tuottaneet mitään positiivista elämään, eikä mies tajunnut minun yrityksiäni - jatkoi samanlaisena, kuin oli aina jatkanut.

Huomaan sussa katkeruutta. Huomaan sen siksi, koska itse sitä myös tunnen. Luulen, että omalla kohdallani, jos jaksaisin parisuhdetta miettiä, täytyisi minun aloittaa se työstämällä omaa katkeruuttani. Olen päättänyt olla niin tekemättä: sitä on vuosien saatossa kertynyt liikaa - ei se enää siitä mihinkään lähde, se on muuttanut tunteitani ja suhtautumistani mieheeni.

Dr. Phil sanoo, että parisuhdeongelmissa tulee kääntyä liittoon päin, eikä pois päin siitä. Ehkäpä se tarkoittaa puhumista puolison kanssa. Itse puhuin, mutta se ei tuottanut mitään tulosta. Tuskinpa edes kuunteli, eikä ainakaan muista.

Tsemppistä sulle elämään, elit sen yksin tai kaksin.

Tämä. Liittoa ei valitettavasti pysty yksin parantamaan. Ap:nkin kohdalla vaaditaan tilanteen ottamista puheeksi miehen kanssa, ja yhteistä päätöstä siitä mihin suuntaan liittoa lähdetään yhdessä viemään.

Eri

Kunhan kysyn kirjoitti:

Eli kun parisuhdettanne hiertänyt lapsiperhe arki päättyy, sinä haluat erota. Onko tuo jotain naisenlogiikkaa?

Semmoiset reipas 18 vuotta kun toinen on elänyt siivellä käyden töissä ja humputtelemassa oman mielensä mukaan, kun toinen on kotona hoitanut lapset ja kodin. Se toinen joka kaiken on hoitanut, on hoitanut sitä ensin todella pitkään siksi että oltaisiin oltu yhdessä perhe. Tämä perhe ei ole miestä kiinnostanut muuten kuin siten että saa tulla valmiiseen pöytään ja puhtaaseen kotiin. Lopulta hän on hoitanut sitä sen takia että lapsilla olisi ehjä perhe, ja saisivat asua lapsuutensa kotona isän ja äidin kanssa. Kun nämä lapset sitten muuttavat pois kotoa, niin se mies ajattelee että onpa hyvä kun tuon naisen hommat on nyt tuolta osin hoidettu, nyt voimme alkaa elämään yhdessä sitä elämää, mitä itse on viettänyt koko ajan, ja vaimokin pääsee välillä kotoa pois, onpas kivaa!  

Onko tämä jotain miesten logiikkaa?

Tuo on todella iso eropiikkiaika. Ei kukaan joka on viimeiset vuodet yksin teinejä huoltanut, halua viettää loppuelämäänsä sen tyypin kansa joka olisi joka ikisenä hetkenä voinut alkaa kantaa omaa korttansa kekoon, mutta ei ole viitsinyt sitä tehdä.

T: kyllä, naisenlogiikka

Meillä kävi niin hyvin, että mies loi suhteen itseäni vanhempaan naiseen ja toimi lohtuna kun nainen valitteli kuinka hoitaa perheen yksin ja oma aviomies on niin viileä. Minun puolisoni tarjosi lämpöä ja huomaavaisuutta.

Jotain räjähti, kun heidän suhteensa paljastui. Sanoin, että voinhan minäkin valittaa ja lohduttajan löytää, mutta olen aina uskonut uskollisuuteen ja vastuunkantamiseen. Mies tajusi, että sama kuvio toistuu keski-ikäisillä parisuhteesta toiseen. Tajusi, että voi leikkiä ritaria myös ihan kotonakin. Olla olkapäänä omalle vaimolle ja ottaa oma vastuu lasten asioissa.

Siitä asti on ottanut osaa lasten lääkärikäynteihin ja kauppaostoksiin, ei ole odottanut enää valmista pöytää vaan ehdottanut ja tehnyt ruokaa oma-aloitteisesti. ja ollut huomaavainen kumppani. Paremmin täyttänyt roolinsa kuin koskaan.

Harmillista, että piti luottamus tuhota ensin. Muuten olisi voinut ajatellakin yhteistä vanhuutta. En usko, että olisin tullut katkeraksi arjen pyörittämisestä, mutta uskottomuus kyllä vetää kireäksi. Vaikka tärkeintä elämässä on ottaa opiksi?

Tuo nainen opetti miehelleni naisista enemmän kuin itse olisin koskaan voinut. Minun suustani se olisi ollut nipotusta ja nalkutusta ja noilta sulohuulilta se oli vain herkän ihmisen hätäkutsu..

Ehkä avioliittoleiri olisi samat asiat saanut kuulolle ilman sulohuulia?

Vierailija kirjoitti:

Ilman muuta kannattaa ainakin yrittää ensin parantaa vanhaa suhdetta, ja jos se ei toimi, miettiä sitten muita ratkaisuja. 

Itselläni on tilanne, että olen ihastunut toiseen, joka on vieläpä vapaa, itseäni jonkun verran vanhempi mies. Oman miehen kanssa vanhenemme eri tahtiin. Tämä ei sillä lailla ole yllätys, koska miehen vanhemmat ovat omia vanhempiani tuntuvasti nuorempia, mutta paljon huonommassa kunnossa. Mies siis väsyy töissä, ei jaksa kauheasti mitään, ei oikein innostukaan mistään, alkaa kovasti keski-ikäistyä. Itse harrastan aktiivisesti liikuntaa ja mm. vapaaehtoistyötä.

Olen tätä omaa tilannettani kauheasti pohtinut ja päättänyt jatkaa vanhaa ja tehdä kaikkeni, että tämä pitkä parisuhde jatkuisi ja paranisi. Ei tämä mikään helppo päätös ole ollut, ja kyllä minä sen kanssa vielä kipuilen. Toisaalta tässä iässä on jo yhteisiä kavereita, naapureita, tuttuja, lapsia, pitkä matka kuljettu yhdessä. Kaikesta ollaan selvitty. Jos antaisi uudelle tilaisuuden, tuo kaikki revittäisiin rikki, ja olisiko se loppujen lopuksi sen arvoista? Toista ihmistä ei voi tuntea, ellei hänen kanssaan ole elänyt. Ehkäpä se unelmien suhde ei loppupeleissä sellainen olisikaan.

Mutta olen siis itse ottanut mieheni kanssa puheeksi, että kaipaan enemmän läheisyyttä, yhteistä aikaa (ei mitään välttämättä kävelylenkkiä kummoisempaa), keskusteluita ym. Sitä, mitä ennen oli meillä. Luulen, että tuo ihastuminen toiseen enemmän kertookin siitä, että kaipaa läheisyyttä ja on tarve täyttää se tyhjä tila.

Tämä on ihan suoraan kuin omaa tekstiäni. En vaan tiedä miten kauan kannattaa jatkaa yritystä siihen vanhaan palaamisesta. Miehen mielestä kun mitään ongelmaa ei ole, suostui kuitenkin yhtenä viikonloppuna tekemään kanssani jotain yhdessä, mutta siihen se jäi ja taas palattiin omiemme puuhailuun. Läheisyyttäkin jouduin kerjäämään jopa tilanteessa jossa olin juuri kuullut omaiseni vakavasta sairastumisesta. Yksin ei oikein jaksaisi taistella, vaan se uusi suhde alkaa jossain kohtaa kuulostaa siltä houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

Kyllä kannattaa. Vaikka välillä tuntuu, että vaihtamalla paranisi, niin ei se parane. Noin pitkä suhde on vaalimisen arvoinen. Jos mahdollista saada kahdenkeskistä aikaa kodinulkopuolella, järjestäkään sitä. Menkää hotelliin yöksi, käykää teatterissa ja syömässä, kunnon treffit. Voimia!

Ilman muuta kannattaa, ainakin yrittää. Teillä on pitkä yhdessäolo taustalla, ei ole realistista odottaa että uutuudenhuuma palaisi, mutta jotain hyvää siinä toisessa on, kun niinkin pitkään on rinnalla viihtynyt. Arki helpottaa kun lapset lähtee ja nyt on tilaa taas nimenomaan parisuhteelle. 

Puhu kauniisti, kohtele arvostavasti, ole kiinnostunut. Kysy, mitä hän toivoo suhteelta tässä vaiheessa. Hakekaa läheisyyttä, seksiä ja sinnekin ehkä uutta maustetta jos sitä kaipaatte. 

Vaikka kiima ei nousisikaan enää uuteen kukoistukseen, kannattaa mietiä, kannattaako liittoa jatkaa kumppanuusajatuksella jatkossakin. Kenenkään toisen kanssa et pääse juhlimaan yhteisten lasten häitä ja ylioppilasjuhlia, ehkä teillä on edessä yhteinen isovanhemmuuskin. 

Me ollaan oltu yhdessä 25v ja samoista asioista keskustellaan. Itse olemme sitä mieltä, että tämä, mikä meillä on takana, on niin arvokasta, että kevyin perustein siitä ei luovuta.

Vierailija kirjoitti:

Ilman muuta kannattaa, ainakin yrittää. Teillä on pitkä yhdessäolo taustalla, ei ole realistista odottaa että uutuudenhuuma palaisi, mutta jotain hyvää siinä toisessa on, kun niinkin pitkään on rinnalla viihtynyt. Arki helpottaa kun lapset lähtee ja nyt on tilaa taas nimenomaan parisuhteelle. 

Puhu kauniisti, kohtele arvostavasti, ole kiinnostunut. Kysy, mitä hän toivoo suhteelta tässä vaiheessa. Hakekaa läheisyyttä, seksiä ja sinnekin ehkä uutta maustetta jos sitä kaipaatte. 

Vaikka kiima ei nousisikaan enää uuteen kukoistukseen, kannattaa mietiä, kannattaako liittoa jatkaa kumppanuusajatuksella jatkossakin. Kenenkään toisen kanssa et pääse juhlimaan yhteisten lasten häitä ja ylioppilasjuhlia, ehkä teillä on edessä yhteinen isovanhemmuuskin. 

Me ollaan oltu yhdessä 25v ja samoista asioista keskustellaan. Itse olemme sitä mieltä, että tämä, mikä meillä on takana, on niin arvokasta, että kevyin perustein siitä ei luovuta.

Miehessäni on todella paljon hyvää. En todellakaan usko että vaihtamalla paranisi. Näen tulevaisuudessamme joko seuraavat 30 v mykkäkoulun tyyppisä rinnakkaiseloa tai sitten uudelleen lämmenneen paremman suhteen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunhan kysyn kirjoitti:

Eli kun parisuhdettanne hiertänyt lapsiperhe arki päättyy, sinä haluat erota. Onko tuo jotain naisenlogiikkaa?

Missä sanoin että haluan erota?

Aloituksessahan kysyin, onko joku parantanut parisuhdettaan oppaiden neuvoilla, eli olemalla ensiksi itse kivempi (eikä odottaa sitä toiselta, koska sitä aikaa ei välttä tule). Ehkä tämä olisi helpompaa jatkossa, kun lapset muuttavat pois, enkä olisi koko ajan niin vihainen isän osallistumattomuudesta perheen elämään.

Ap

En ole aiemman kirjoituksen kirjoittaja, mutta haluan kommentoida tätä vastaustasi.

Itse olen yritin olla kivempi lähes 30 vuotta. Nyt en enää vuosiin ole yrittänyt; omat yritykseni eivät tuottaneet mitään positiivista elämään, eikä mies tajunnut minun yrityksiäni - jatkoi samanlaisena, kuin oli aina jatkanut.

Huomaan sussa katkeruutta. Huomaan sen siksi, koska itse sitä myös tunnen. Luulen, että omalla kohdallani, jos jaksaisin parisuhdetta miettiä, täytyisi minun aloittaa se työstämällä omaa katkeruuttani. Olen päättänyt olla niin tekemättä: sitä on vuosien saatossa kertynyt liikaa - ei se enää siitä mihinkään lähde, se on muuttanut tunteitani ja suhtautumistani mieheeni.

Dr. Phil sanoo, että parisuhdeongelmissa tulee kääntyä liittoon päin, eikä pois päin siitä. Ehkäpä se tarkoittaa puhumista puolison kanssa. Itse puhuin, mutta se ei tuottanut mitään tulosta. Tuskinpa edes kuunteli, eikä ainakaan muista.

Tsemppistä sulle elämään, elit sen yksin tai kaksin.

Kyllä, olen katkera ja vihainen. Mutta kuten kirjoitin, en ole pitkävihainen. Voin hyvin kuvitella jättäväni katkeruuden taakse jos jotain parempaa on edessä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt, mutta turhautunut nopeasti. Tuo että muuttuu vaan kivemmaksi itse on kyllä osin itsepetosta, ei ne ongelmat sillä katoa ja mitta tulee kyllä täyteen jossain vaiheessa. Itse koen että perheessä koetut pettymykset ja epäoikeudenmukaisuuden aiheuttivat sen, että kunnioitus on mennyt enkä usko että sitä takaisin saa.

Ideana tietenkin on, että toinen vähitellen muuttuu myös sen puolisona muutoksen mukana.

Sekin on vaan niin usein nähty, ettei ihminen muutu. Sieltä se sama vanha puskee aina läpi.

Yleensä ainakin suhteen alussa on kuitenkin ollut myös mukavaa sen toisen kanssa. Eli mikä tässä nyt sitten tunkee läpi, se suhteeseen kyllästynyt vai se suhteen alussa ollut mukava ihminen? On ihan mahdollista että se on myös se mukava ihminen.

Hyvä pointti!!!

Päivitystä:

Joku kirjoitti, että pitää olla sinnikäs. Sitä varmasti kaivataan. Mies on työmatkalla ja ajattelin pienenä hellyyden tai huumorin merkkinä sunnuntaina laittaa hänelle viestin, joka liittyi tilannekomiikkaan. Näin, että mies oli lukenut viestin mutta ei vastaa mitään. Ärsytti. Tuli jo olo, että ei tästä tule mitään, mutta muistutin itseäni, että viestittelystä on puhuttu aiemminkin, eikä mies ymmärrä, miksi viestiä pitäisi kommentoida huvikseen, jos ei ole kysytty mitään. Enkä siis kysynyt mitään. Olen sanonut, että olisi kohteliasta vastata lapsille vaikka peukku tai hymynaama. Täytyypä sanoa, kun näemme, että vastaa minullekin se peukku, kun ehdit. Mies on siis toivonut selkeitä ohjeita, kun ei kuulemma ole ajatustenlukija (ei todellakaan ole).

Tänään minulla oli asiaa ja mies vastasi viestiini heti. Palasin vielä siihen tilannekomiikkaviestiinikin (että vieläkin naurattaa se hassu juttu) ja mies vastasi, että oli kyllä hassu, ovat työkavereiden kanssa sitä yhdessä nauraneet. Eli viesti oli sittenkin merkityksellinen.

Eli katse eteen ja suupielet ylöspäin vain sinnikkäästi. Ja pusuhymiöitä viesteihin miehelle.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Päivitystä:

Joku kirjoitti, että pitää olla sinnikäs. Sitä varmasti kaivataan. Mies on työmatkalla ja ajattelin pienenä hellyyden tai huumorin merkkinä sunnuntaina laittaa hänelle viestin, joka liittyi tilannekomiikkaan. Näin, että mies oli lukenut viestin mutta ei vastaa mitään. Ärsytti. Tuli jo olo, että ei tästä tule mitään, mutta muistutin itseäni, että viestittelystä on puhuttu aiemminkin, eikä mies ymmärrä, miksi viestiä pitäisi kommentoida huvikseen, jos ei ole kysytty mitään. Enkä siis kysynyt mitään. Olen sanonut, että olisi kohteliasta vastata lapsille vaikka peukku tai hymynaama. Täytyypä sanoa, kun näemme, että vastaa minullekin se peukku, kun ehdit. Mies on siis toivonut selkeitä ohjeita, kun ei kuulemma ole ajatustenlukija (ei todellakaan ole).

Tänään minulla oli asiaa ja mies vastasi viestiini heti. Palasin vielä siihen tilannekomiikkaviestiinikin (että vieläkin naurattaa se hassu juttu) ja mies vastasi, että oli kyllä hassu, ovat työkavereiden kanssa sitä yhdessä nauraneet. Eli viesti oli sittenkin merkityksellinen.

Eli katse eteen ja suupielet ylöspäin vain sinnikkäästi. Ja pusuhymiöitä viesteihin miehelle.

Ap

Miksi viestiin pitää vastata jos ei ole kysymystä? Oletko muutenkin lapsellinen ja kerjäät huomiota turhilla viesteillä jotka eivät kiinnosta ketään? Laita vp.jos tarvitsee.