Mikä neuvoksi, kun omaa liikuntalajia ei löydy ja kaikki tuntuu epämiellyttävältä...

Tänään kokeilin vesijuoksua asianmukaisin välinein. Tulipa kerta kaikkiaan tyhmä olo pyöriä siellä altaassa 70-vuotiaiden mummojen kanssa ympyrää. Uiminen itsessään on ehkä ollut siedettävin liikuntamuoto, muttei ole kuitenkaan innostanut harrastamaan sitä aktiivisesti.

Juoksu ei nappaa. Ei ole ollut teini-iästä eteenpäin ollenkaan kuntoa, että voisi oikeasti juosta. Normaali kävelykin koettelee kroppaa tosi pahasti ja lenkillä tulee välillä itkettyä. Kävelen useamman kerran viikossa, mutta se on melkoista tervanauhantaa. Usein en myöskään jaksa tehdä sen jäljiltä yhtään mitään. Pyöräilystä on myös tullut yllättävän raskasta viime aikoina, vaikka aikaisemmin olen jaksanut sitä paremmin.

Salillakäynti on puuduttavaa. Päätin testata sitäkin jossain vaiheessa, kun niin monet hypettävät sitä, ja se oli aikalailla juuri sellaista, mitä kuvittelin. Salitreeni ja toistot pitkästyttävät. Jälkikäteen olo on yleensä ollut myös huono. Ryhmäohjauksen mukana testasin, joten sain palautetta ja virheasentoja korjailtiin, joten ei siitä pitäisi olla kiinni. Ei ollut yhtään minun juttu. Jaksoin tätä muutaman kuukauden, mutta jätin lopuille kerroille menemättä.

Ryhmäliikuntalajeihin olen aivan liian huonotasoinen, että aikuisena yrittäisi mitään aloittaa. Salibandya tuli kokeiltua ja roikuttua ryhmän mukana. Lajina lopulta liian hengästyttävä, kunto ei siis riitä mitenkään. Vaatii tekniikkaa, joka on vuosien harjoitusten tulos.

Lentopallo on erittäin epämiellyttävää, enkä pidä lainkaan siitä, kuinka pallo osuu käsiini.

Koripalloon olen aivan liian lyhyt (alle 155 cm) pärjätäkseni kentällä. Lisäksi monet ryhmät ovat aikuisilla jo pitempään harrastaneita, joten osaamista tulisi olla.

Tanssit. Kokeiltu useampaakin. Rytmitajuni on jotakuinkin ok, mutta kehonhallinta rytmin tahtiin ei. Yhden tanssiharrastuksen lopetin, kun kävi ilmi, että pitäisi esiintyäkin. Oli parempi, että jättäydyin pois, koska olin täysin epätahdissa muiden kanssa.

Voimistelu, venyttely, jooga. Laitetaanpa kaikki samaan. En veny suurimpaan osaan asennoista ja monet tuntuvat tukalilta. Yritin harrastaa näitä ns. "helppoina" lajeina.

Hiihto. Ei, ei ja vielä kerran ei. Joskus kävin antamassa hiihdolle kouluaikojen jälkeen toisen mahdollisuuden. En tykännyt lajista edelleenkään, vaikka sitä yritti tehdä ns. omassa rauhassa. Jätti jälkeensä vain tyhjyyden tunteen. Anoppi on kyllä yrittänyt houkutella hiihtopolulle mukaan.

Varmaan lajeja on yllin kyllin, mutta kaikkia ei varmasti edes pienemmällä paikkakunnalla pääse harrastamaan. Mutta toistaiseksi en ole löytänyt edes lajia, jonka suhteen tulisi olo, että jes, tämä on niin minun juttu. Suurin osa liikunnasta tuntuu vain aivottomalta aktiviteetiltä, jossa täytyy toistaa asioita tietyn kaavan mukaan.

En tiedä oikeasti, millä saisin itseni innostuttua liikuntaan. Ei myöskään auta, että olen ollut lapsesta saakka motorisesti äärimmäisen kömpelö.