Tyttöjen itsetunto ongelmat -tutkimuksesta
Demi-lehden ja Dove Self-Esteem Projectin yhteistyönä toteuttamaan itsetuntokyselyyn puolestaan vastasi yhteensä yli 2 000 nuorta. Vastaajat olivat pääosin tyttöjä. Tulokset ovat monelta osin surullisia: 81 prosenttia nuorista haluaisi paremman itsetunnon ja 83 prosenttia nuorista sanoo, että ulkonäöllä on suuri vaikutus heidän itsetuntoonsa.
Sen sijaan someseuraajien tai -päivitysten tykkäysten vaikutus itsetuntoon koettiin tässä yhteydessä merkittävästi vähäisemmäksi (vain 33 % vastaajista piti sitä tärkeänä).
Selvityksen vastaukset kerättiin toukokuussa 2019. Oma ulkonäkö on nuorille tärkeää osa minuutta. Kolmasosa vastaajista viihtyi kehossaan harvoin tai ei koskaan, ja jopa 37 prosenttia häpesi kehoaan usein tai aina. Vanhemmilta saadut kehut nousivat melko tärkeiksi nuorten vastauksissa.
Kyselyn mukaan nuorille on tärkeää, että heitä kehuttaisiin jatkuvien moitteiden sijaan. 70 prosenttia nuorista kokee joskus, etteivät ole hyviä missään. Nuorista jopa 16 prosenttia kokee, ettei vanhempi kehu oman lapsen ulkonäköä koskaan ja 22 prosenttia sanoo, että vanhempi kehuu lasta vain harvoin.
Toisaalta nuoret kokivat kyselyssä, että itsetunnolle ulkonäköön liittyviä kehujakin tärkeämpää on heidän mielipiteidensä kuunteleminen. Ulkonäköön liittyvät kehut olivat tärkeitä tai erittäin tärkeitä 57 prosentille vastaajista, mutta mielipiteiden kuuntelu oli tärkeää tai erittäin tärkeää 73 prosentille vastaajista.
Kyselyn kolme itsetuntoon eniten vaikuttavaa tekijää tärkeysjärjestyksessään:
1. Tunne joukkoon kuulumisesta
2. Itsensä kauniiksi tunteminen
3. Mahdollisuus puhua ystävien kanssa itselle tärkeistä asioista
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
tutkija phd kirjoitti:
Itselleni tutkijana tuo näyttäytyy sitä kautta, että naisille on ensiarvoisen tärkeää elää muiden kautta, olla hyväksyttyjä ja saada arvonantoa ulkoisilla avuilla. Miehillä useasti päin vastoin. Eli ainakin tiettyä sukupuolittunutta jakaumaa asiassa on.
Aika vähästä teet tutkijana johtopäätöksiä.
Jep ja mieleentulevat hypoteesit on aika suoraan misogynistisistä stereotyypeistä napattu.
Vierailija kirjoitti:
Ai tämä ketju palautettiin.
Tietenkin tytöt kokevat riittämättömyyttä ulkonäkönsä vuoksi, koska koko maailma arvostelee naisia ensisijaisesti ulkonäön perusteella.
Tämä. Just vähän aikaa sitten oli uutinen siitä naisesta jolla oli kylmäallergia (?). Kommenttikenttä oli 99% täynnä kommentteja naisen ulkonäöstä ja arvostelua vaikkei liittyneet uutiseen mitenkään. Surullista että jatkuvasti joutuu lukemaan ja kuulemaan tota arvostelua, eikö ihmisille oikeasti merkkaa mikään muu kuin ulkonäkö? Jos ei, niin ei ihmekään että se vaikuttaa paljon nuorten itsetuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttöjä pitäisi lakata tunkemasta tiettyyn muottiin. Sen lisäksi haitallista miten paljon jo alle kouluikäisille lapsille puhutaan ulkonäöstä, tyyliin "oletpas sinä sievä tyttö", "sinulla on todella kaunis mekko" jne, kun enemmänkin pitäisi kannustaa taidoista, yrittämisestä, sitkeydestä.
Muotti se itsenäisen uranaisen roolikin on. Mahtaako olla sen parempi kuin edelliset naisroolit, aika kilpailuahan se on pätevyydestä ja paremmuudesta suoriutumisessa. En yhtään ihmettele riittämättömyyden tunteita ja masennusepidemiaa.
Itsenäinen uranainen on muotti. Omaan kyvykkyyteensä uskova resilientti aloitekykyinen on vain ihminen, jolla on terve itsetunto.
Mielestäni Suomi ei voi olla irrallinen alue muiden maailman naisten keskellä. Jos kerran ulkonäkö ei ole kohdallaan, niin sitä tulisi kehittää, jotta itsetunto ongelmat helpottaisivat.
Miehet kyllä tietävät mikä heitä viehättää ja se ohjaa heidän päätöksiä. Heitä viehättävät kauniit naiset, tässä ei ole mitään uutta. Jos ei Suomesta löydy, niin sitten ulkomailta.
Ellei sitten ole halua elää yksin. Ja vähän saada valtion rahallista tukea kaikkeen.
No pikku hiljaa ne rahat valtiolta loppuu tätä menoa, jos asenne on tuo mikä tuossa tutkimuksessa näyttää olevan eli etten yritä kehittää itseäni vaan luovutan.
Olen 30v mies ja minullekin nuo kolme asiaa ovat tärkeitä. Tai no ehkä kauneuden tilalle hyvännäköisyys. Ymmärrän siis hyvin teinityttöjä
tutkija phd kirjoitti:
Itselleni tutkijana tuo näyttäytyy sitä kautta, että naisille on ensiarvoisen tärkeää elää muiden kautta, olla hyväksyttyjä ja saada arvonantoa ulkoisilla avuilla. Miehillä useasti päin vastoin. Eli ainakin tiettyä sukupuolittunutta jakaumaa asiassa on.
Tässähän ei ollut kyseessä mikään tutkimus, vaan nuortenlehden lukijoilleen suuntaama kysely. Lisäksi pojista tai miehistä ei ollut aineistoa lainkaan, eli et voi näillä perusteilla edes ollenkaan tietää, miltä poikien tai miesten vastaukset näyttäisivät.
Onkin aika selvää, että et ole tutkija etkä minkään alan tohtori.
Suuri osa tämän palstan sisältöä on naisten toisten naisten ulkonäköä, kampausta, vartaloa, painoa jne. kohtaan kohdistuvaa alatyylistä arvostelua ketju toiensa perään. Sitten ihmetellään, että mikä nille nuorille tuli.
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa tämän palstan sisältöä on naisten toisten naisten ulkonäköä, kampausta, vartaloa, painoa jne. kohtaan kohdistuvaa alatyylistä arvostelua ketju toiensa perään. Sitten ihmetellään, että mikä nille nuorille tuli.[/
Taitaapi olla niin! Kehoittaisin myös kaikkia tyttölasten äitejä kouluttamaan se isukki kohtelemaan tyttölapsiaan arvostavasti ja olemaan kiinnostunut myönteisellä tavalla heidän koulustaan, mielipiteistään, asenteistaan jne.... ja ennen kaikkea auttamaan selviytymään ongelmistaan ilman mollaamista!
Itse ymmärrän kyllä nuo top-kolme kohtaa hyvin. Olisivat varmaan itsellekin olleet tärkeitä. Itse olin aika yksinäinen nuori ja sen vuoksi jäin porukoista ulkopuolelle ja harvoin koin sitä, että olisin tuntenut kuuluvani joukkoon. Samaten se kolmoskohta ei koskaan toteutunut, kun ei ollut sellaista kaveria jonka kanssa olisi pystynyt puhumaan kaikesta. Itse en olisi koskaan halunnut mitään kehuja ulkonäöstä niin paljon, kun olen aina ollut omasta mielestä ihan tavallisen näköinen. Kuitenkin itseä paljom pilkattiin ja silloin olisi jokin kehu välillä ollut paikallaan. Olen itse vieläkin aika nuori.