Kysely 18v lasten vanhemmille?!
Mitä tulevaisuuden suunnitelmia hällä on, onko vielä tiedossa? Opiskeleeko nyt, entä mitä jatkossa? Mitä tekee vapaa-ajalla? Onko mistään ns huolta tai edes sinne päin viittaavaa? Polttaako tai käyttääkö alkoholia? Joko on muuttanut tai muuttamassa kotoa pois?
Millä mielellä itse olet siitä, että lapsesi on jo ns.aikuinen ja täysi-ikäinen?
Kommentit (29)
Minua kodeltiin vielä 18-vuotiaanakin lapsena. Aikuisten asiat ja suunnilleen kaikki muukin oli kielletty. Siitä ei oikein erikseen mainittiin kun olin täyttämässä 18. En uskaltanut tehdä juuri mitään. Kävin lukiota, eikä minulla ollut mitään muita suunnitelmia kuin ssada lukio käydyksi loppuun. Minua syytettiin suunnilleen kaikesta. En meinannut saada jäädä yksin kotiin kun vanhemmat ja sisarus lähtivät lomalle edes silloin kun olin jo 18. Kaiken lisäksi täytin sinä vuonna jo 19. Lopulta sain jäädä yksin, enkä todellakaan mitään bailuja järjestänyt. Halusin vain omaa rauhaa. Vanhemmat olivat ankaria, eivätkä luottaneet minuun yhtään, vaikka koskaan en niitä "aikuisten asioita" tehnytkään.
Haluan tietää, miksi sinä kysyt. Sitten vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Muita?
Miten olisi sinä itse? Miksi et kerro itsestäsi tai omasta nuorestasi?

t. ap
Armeija ja tyttömäiselle tytölle miehekäs ammatti, nyt lukio. Kavereiden kanssa, lenkkeilee, partioi. Ei huolia, ei päihteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kodeltiin vielä 18-vuotiaanakin lapsena. Aikuisten asiat ja suunnilleen kaikki muukin oli kielletty. Siitä ei oikein erikseen mainittiin kun olin täyttämässä 18. En uskaltanut tehdä juuri mitään. Kävin lukiota, eikä minulla ollut mitään muita suunnitelmia kuin ssada lukio käydyksi loppuun. Minua syytettiin suunnilleen kaikesta. En meinannut saada jäädä yksin kotiin kun vanhemmat ja sisarus lähtivät lomalle edes silloin kun olin jo 18. Kaiken lisäksi täytin sinä vuonna jo 19. Lopulta sain jäädä yksin, enkä todellakaan mitään bailuja järjestänyt. Halusin vain omaa rauhaa. Vanhemmat olivat ankaria, eivätkä luottaneet minuun yhtään, vaikka koskaan en niitä "aikuisten asioita" tehnytkään.
t. ap
Nyt sitten vastaan.
Meillä on 18-vuotias. Sanon hänelle, että aivot kehittyvät 25-vuotiaaksi asti, joten. Emme heti ala kohdella häntä kuin aikuista.
Hänellä on uusi poikaystävä, joka asuu kaukana. Saa tulla meille yöksi, muttei samaan huoneeseen. (entinen pitkäaikainen asui lähellä ja yöpymistarvetta ei ollut)
Lapsemme on aina ollut hieman totuutta muunteleva, joten on hyvin ärsyttävää, kun ei voi 100 % luottaa.
Hän valmistuu keväällä ylioppilaaksi.
Kun käy baareissa, annan taksirahaa tai kulkee kavereiden kyydillä. Jollei kumpikaan onnistu, haen. Autokoulussa on.

Lisään tähän kirjoitukseeni, että aion höllentää lähes täysin noin 21-vuotiaana. Silloin saatiin ennen vanhaan täysi-ikäisyys. Minusta ikäraja 18 on aivan liian aikaisin.
Esim olisi hyvä, että alkoholia saisi ja baareihin pääsisi vasta 21-vuotiaana. Myös raha-asioiden pitäisi vielä olla pidempään vanhempien kontrolloitavana. (esim suuret velat ym)

Aiot höllentää. Aha.
Tuo aivojen kehitys nyt ei ole minusta mikään kriteeri yhtään mihinkään. Hyvin kasvatettu 18-vuotias osaa ottaa vastuuta ja punnitsemaan tekojaan ja niiden seurauksia. Mitä siitä fysiologisesta aivojen kehittymisestä niin paasataan? Hyvä, että kehittyvät, mutta ei se mikään tekosyy ole olla epäkuosissa.
Tunne-elämän tasapaino ja yleinen fiksuus ei ole mistään aivojen kehityksestä enää tässä vaiheessa kiinni vaan ympäristön tuomasta tietävyydesta ja taitavuudesta sekä tietysti yksilöllisistä temperamentin piirteistä.
Mutta kysymykseen:
Omani (nuorin) täytti elokuussa 19, joten vastaus varmaan hyväksytään pikku heitosta huolimatta.
Asuu poikaystävänsä kanssa toista vuotta. Kirjoitti hyvin ja pitää välivuoden, pyrkii keväällä yliopistoon lukemaan logopediaa. Tekee peruskoulun opettajan sijaisuuksia sekä viikonloppuisin on töissä kahvilassa.
Ei polta, alkoholia ilmeisen kohtuudella. Ei ainakaan ole ollut koskaan tilannetta, että olisi toista tullut mieleen.
Vapaa-ajalla nähdäkseni kaikkea ihan tavallista: kuntoilee, lukee, katsoo telkkua, kutsuvat ystäviä kylään ja käyvät vastavuoroisesti heillä.
Miltä minusta tuntuu?
Tosi hyvältä hänen suhteensa, ei mitään harmia hänestä koskaan ole ollut.
Toisin oli esikoisen kanssa :( Oli erityisluokallakin vuoden käytöshäiriöiden takia. Nyt on vähän sellainen kaljaveikko. Tosin todella kiva tyyppi ja käy töissä jne. Eli tilanne on tasoittunut hänen kohdallaan hyvin.
Vanhin tyttäreni on 18 vuotias ja aivan upea nuori nainen. Opiskelee innokkaasti ja ajatuksen kanssa ammattiinsa, jonka tiedän olevan hänelle täydellinen. Tytär asuu kotona ja voimme olla täysin huoletta hänen kanssaan, sillä jos hän sanoo tekevänsä jonkun asian, niin se myös tapahtuu ja jälki on priimaa. Hän tykkää tehdä ruokaa, pitää kaikki paikat järjestyksessä ja huolehtii myös, että hieman nuoremmat sisarukset tekevät oman osuutensa.
Poikaystävää ei tällä hetkellä ole ja ystävät ovat samanlaisia ihania nuoria. Tyttärellä on hyvät suhteet myös isovanhempiinsa ja hän on nyt syyslomallakin auttamassa toista mummoaan erilaisien asioiden hoitamisessa. Hän ei juo, eikä polta, eikä kiinnostusta sellaisiin ole edes ystävien kautta.
Olen erittäin onnellinen kaikista lapsistani, luonnollisesti myös tästä 18 vuotiaasta tyttärestäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muita?
Miten olisi sinä itse? Miksi et kerro itsestäsi tai omasta nuorestasi?
Ohis, mutta mikä sinulla on hätänä? Jos et halua kertoa asiasta, niin mitä ihmettä tulet märisemään tänne? Jätät vain vastaamatta ja kukaan ei tiedä edes sinun olemassaolostasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kodeltiin vielä 18-vuotiaanakin lapsena. Aikuisten asiat ja suunnilleen kaikki muukin oli kielletty. Siitä ei oikein erikseen mainittiin kun olin täyttämässä 18. En uskaltanut tehdä juuri mitään. Kävin lukiota, eikä minulla ollut mitään muita suunnitelmia kuin ssada lukio käydyksi loppuun. Minua syytettiin suunnilleen kaikesta. En meinannut saada jäädä yksin kotiin kun vanhemmat ja sisarus lähtivät lomalle edes silloin kun olin jo 18. Kaiken lisäksi täytin sinä vuonna jo 19. Lopulta sain jäädä yksin, enkä todellakaan mitään bailuja järjestänyt. Halusin vain omaa rauhaa. Vanhemmat olivat ankaria, eivätkä luottaneet minuun yhtään, vaikka koskaan en niitä "aikuisten asioita" tehnytkään.
t. ap
Nyt sitten vastaan.
Meillä on 18-vuotias. Sanon hänelle, että aivot kehittyvät 25-vuotiaaksi asti, joten. Emme heti ala kohdella häntä kuin aikuista.
Hänellä on uusi poikaystävä, joka asuu kaukana. Saa tulla meille yöksi, muttei samaan huoneeseen. (entinen pitkäaikainen asui lähellä ja yöpymistarvetta ei ollut)
Lapsemme on aina ollut hieman totuutta muunteleva, joten on hyvin ärsyttävää, kun ei voi 100 % luottaa.
Hän valmistuu keväällä ylioppilaaksi.
Kun käy baareissa, annan taksirahaa tai kulkee kavereiden kyydillä. Jollei kumpikaan onnistu, haen. Autokoulussa on.
Lisään tähän kirjoitukseeni, että aion höllentää lähes täysin noin 21-vuotiaana. Silloin saatiin ennen vanhaan täysi-ikäisyys. Minusta ikäraja 18 on aivan liian aikaisin.
Esim olisi hyvä, että alkoholia saisi ja baareihin pääsisi vasta 21-vuotiaana. Myös raha-asioiden pitäisi vielä olla pidempään vanhempien kontrolloitavana. (esim suuret velat ym)
Miten ajattelin kontrolloida täysi-ikäistä lastasi? Jännä ajatus, että höllennät "jotain", kun lapsesi on 21. :D

En ole ap, mutta ihmettelen miksei täysi-ikäistä voisi kontrolloida. Kyllä minä ainakin voin 18v ja 20v kontrolloida. Vanhemmat ovat täysin avuttomia ja nynnyjä kakaroittensa suhteen nykyisin ja varsinkin jos asuvat vielä vanhempiensa luona niin on syytäkin kontrolloida.
Olen ihmetellyt minkälaisia ovat nykyisten alle 5-kymppisten vanhemmat olleet kun tämä heistä seuraava sukupolvi on aivan avutonta kasvatuksen suhteen.
Nykyiset teini-ikäiset ja vähän vanhemmat ovat suurimmaksi osaksi täysin k-päistä porukkaa.
Täälläkin oli aikaisemmin ketju, jossa ihmeteltiin hollantilaisten ja suomalaisten nuorten eroa. Nykyvanhemmat lässyttävät että voi kun nuo meidän nuoret ovat niin ihania ja fiksuja ja samalla sulkevat silmänsä millaisia ihmishirviöitä nämä kakarat oikeasti ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kodeltiin vielä 18-vuotiaanakin lapsena. Aikuisten asiat ja suunnilleen kaikki muukin oli kielletty. Siitä ei oikein erikseen mainittiin kun olin täyttämässä 18. En uskaltanut tehdä juuri mitään. Kävin lukiota, eikä minulla ollut mitään muita suunnitelmia kuin ssada lukio käydyksi loppuun. Minua syytettiin suunnilleen kaikesta. En meinannut saada jäädä yksin kotiin kun vanhemmat ja sisarus lähtivät lomalle edes silloin kun olin jo 18. Kaiken lisäksi täytin sinä vuonna jo 19. Lopulta sain jäädä yksin, enkä todellakaan mitään bailuja järjestänyt. Halusin vain omaa rauhaa. Vanhemmat olivat ankaria, eivätkä luottaneet minuun yhtään, vaikka koskaan en niitä "aikuisten asioita" tehnytkään.
t. ap
Nyt sitten vastaan.
Meillä on 18-vuotias. Sanon hänelle, että aivot kehittyvät 25-vuotiaaksi asti, joten. Emme heti ala kohdella häntä kuin aikuista.
Hänellä on uusi poikaystävä, joka asuu kaukana. Saa tulla meille yöksi, muttei samaan huoneeseen. (entinen pitkäaikainen asui lähellä ja yöpymistarvetta ei ollut)
Lapsemme on aina ollut hieman totuutta muunteleva, joten on hyvin ärsyttävää, kun ei voi 100 % luottaa.
Hän valmistuu keväällä ylioppilaaksi.
Kun käy baareissa, annan taksirahaa tai kulkee kavereiden kyydillä. Jollei kumpikaan onnistu, haen. Autokoulussa on.
Lisään tähän kirjoitukseeni, että aion höllentää lähes täysin noin 21-vuotiaana. Silloin saatiin ennen vanhaan täysi-ikäisyys. Minusta ikäraja 18 on aivan liian aikaisin.
Esim olisi hyvä, että alkoholia saisi ja baareihin pääsisi vasta 21-vuotiaana. Myös raha-asioiden pitäisi vielä olla pidempään vanhempien kontrolloitavana. (esim suuret velat ym)
Miten ajattelin kontrolloida täysi-ikäistä lastasi? Jännä ajatus, että höllennät "jotain", kun lapsesi on 21. :D
Höllennän kyselyä ja huolehtimista.
Jotkut vanhemmat eivät viitsi kasvattaa lapsia. Alle kouluikäisenä hoitoon mahdollisimman paljon ja sitten koulu huolehtikoon.
Mopoiässä ostetaan mopo, niin ei tarvi kuljettaa mihinkää.
18-vuotiaana ei enää hyysätä sillä tekosyyllä, että onhan hän täysi-ikäinen.
Mun 19 vuotias kirjoitti keväällä hyvin arvosanoin. Nyt Ruotsissa aupairina.
Ensi syksynä opiskelemaan joko Suomeen tai Ruotsiin.
Ei huolia tai murheita hänen kanssaan, päämäärätietoinen ja järkevä nuori ollut -aina.
Lukiossa. Tulevaisuuden suhteen selkeä opiskelupaikkahaave, mutta aika vaativa sellainen joten nähtäväksi jää saako opiskelupaikan. Keskitason oppilas. Ei tavoitteellisia harrastuksia, mutta liikkuu, ulkoilee ja tekee käsitöitä omaksi ilokseen. Ajokortti lähitulevaisuuden tavoitteena. Ei tupakoi eikä käytä päihteitä. Paljon ystäviä mutta ei seurustele.
On siis täysi-ikäinen, mutta niin kauan kun asuu kotonaan ja vanhempien rahoilla, odotan että vanhempia myös informoidaan tulemisista ja menemisistä ja otetaan toisia huomioon. Meillä on hyvä keskusteluyhteys, eikä mulla ole huolta hänestä.
Lukiolainen, vielä vuosi jäljellä, ei ole vielä pois muuttamassa, asunto odottaa tosin jo. Tulevaisuuden suunnitelma on selkeä, mutta vaikeasti tavoitettavissa, mutta sitä kohti tehdään tiukasti töitä. Vapaa-ajalla harrastaa futista, on pelannut 13 vuotta, ihan omaksi ilokseen pelaa nykyään. Käyttää alkoholia jonkin verran, illanistujaisiin lähtee kolmen oluen kanssa ja sen juoneena tulee kotiin. Käsitykseni mukaan tupakoi näissä bileissä, ei muuten. Ei ainakaan kotona. Huoli on itsellä tuosta, että saavuttaisi unelmansa ja varmaan se kaikien vanhempien yhteinen huoli, että eläisi onnellisen elämän. Onhan tämä hurjaa, vaikka kaikki sen sanoi, ei sitä silti millään uskoisi, miten nopeasti 18 vuotta menee ohi.