Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Video siitä, miksi milleniaalit eivät menesty tai onnistu elämässään

Vierailija
13.10.2019 |

Katsoin tämän videon "This is Why You Don't Succeed":

Videossa oli paljon hyviä pointteja ja silkkaa asiaa. Jäi kuitenkin häiritsemään, kun videossa kerrottiin, että syy milleniaalien "epäonnistumiseen" elämässä on siinä, että vanhemmat antoivat heidän uskoa kaiken aikaa olevansa erityisiä ja saavansa ihan mitä tahansa haluavat. Vanhemmat saattoivat keplotella lapselle paremmat numerot puhumalla opettajan kanssa ja milleniaaleja ahdistaa, kun tietävät etteivät olleet sen arvoisia. Lisäksi työelämässä ns. oikea maailma paiskautuu vasten kasvoja, joka aiheuttaa masennusta.

Olen syntynyt 80-luvun loppupuolella ja siten kuuluisin milleniaaleihin. Vanhempani eivät koskaan sanoneet minusta hyvää, en ollut lainkaan erityinen, puhumattakaan siitä, että olisin voinut saavuttaa elämässä mitä haluan. Toinen vanhempani ei meinannut edes uskoa, että olin onnistunut jossain tai joku hyvin tehty asia oli minun tekemä. Olen varmaan naurettava, mutta videon jälkeen syyllistän itseäni vielä enemmän. Ehkä olisi pitänyt saada vielä enemmän mitätöintiä, niin minusta olisi tullut jotain. Ehkä olen vain liian kärsimätön ja narsistinen milleniaalien tapaan.

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 |
13.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen syntynyt 80 luvulla ja sama juttu, vanhempieni mielestä en ole koskaan ollut mitään.

Vierailija
2/4 |
13.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 80 luvulla ja sama juttu, vanhempieni mielestä en ole koskaan ollut mitään.

Surullista. Itkettää, kun koen muutenkin olevani epäonnistunut ja mietin, kuinka paljon lisää olisi pitänyt saada kuulla tiettyjä asioita, että olisin suoritunut paremmin. Kuitenkin minua sanotaan sinnikkääksi ja yritteliääksi ihmiseksi, mutta ehkä en ole sitä sittenkään riittävästi. -AP. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/4 |
13.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minkä uskotte milleniaaleille olleen tai olevan erilaista kuin aiemmille sukupolville? Ei aiemmin 90-luvun lamassa valmistuneille elämä ollut yhtään sen helpompaa kuin nykyisinkään.

Vierailija
4/4 |
14.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kasariteini kirjoitti:

Minkä uskotte milleniaaleille olleen tai olevan erilaista kuin aiemmille sukupolville? Ei aiemmin 90-luvun lamassa valmistuneille elämä ollut yhtään sen helpompaa kuin nykyisinkään.

En usko että oli helpompaa. Näin videon joskus aikaisemmin ja videolla on kai haettu sitä, että "milleniaalit" olisivat epäonnistuneita siksi, että heidät kaikki on kasvatettu jossain erityisyyden ja täydellisyyden kuplassa. Aloittajasta on kai sitten outoa kuulla siitä, kun hänellä oli ilmeisesti jotain aivan muuta. Ehkä syyllistyy että olisiko pitänyt saada vielä enemmän mitätöivää kasvatusta, että olisi kasvanut onnistuneeksi ihmiseksi. Jaa-a.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kahdeksan neljä