Olen 22-vuotias ja kärsin lamauttavasta kuolemanpelosta.

Täällä 28- vuotias jolla taustalla keskivaikeaa masennusta ja pakko-ajatuksiin liittyvä ahdistushäiriö. Oireilee nimenomaan kuoleman ja tapaturmien pelolla. Näen tai näin vaaroja kaikkialla, kuulostelin omaa kroppaani hysteerisesti ja googlailin diagnooseja. Minä olen myös äiti, ja suurinosa peloista sitä kautta liittyi lapsiini, ja siihen, mitä kaikkea heille voisi sattua. Oli äärimmäisen raskasta kelata joka päivä kymmeniä kauhukuvia päässäni, missä joku kuoli.

Menin takaisin terapiaan, sain lääkityksen ja parissa kuukaudessa ajatukset alkoi hävitä ja lieventyä merkittävästi.

Eli suosittelen ammattilaisen avun vastaanottamista lämpimästi.

Diagnoosin saaminen ei vaikuta opintoihisi eikä tulevaisuuteesi, siitäkin pelosta sinun kannattaa puhua terapeutille.

Eriasia jos löytyisi skitsofreniaa tms, niin tilanne voisi olla eri.

Tsemppiä. Tiedän minkä kanssa kamppailet

Mulla on ollut sama 20-vuotiaasta, nyt viis vuotta myöhemmin edelleen öisin jos herään kesken unien hyppään pystyyn sydän hakaten että onko huono olo ja oonko kuolemassa.. Onko sulla laukassu joku läheisen kuolema ton? Ite yhdistän ton alun läheisen äkilliseen kuolemaan.

Ärsyttää pelätä kun kaikki kuitenkin kuolee mutta tän pelon kanssa unohtaa elää ennen sitä..

Hysteerikko kirjoitti:

Täällä 28- vuotias jolla taustalla keskivaikeaa masennusta ja pakko-ajatuksiin liittyvä ahdistushäiriö. Oireilee nimenomaan kuoleman ja tapaturmien pelolla. Näen tai näin vaaroja kaikkialla, kuulostelin omaa kroppaani hysteerisesti ja googlailin diagnooseja. Minä olen myös äiti, ja suurinosa peloista sitä kautta liittyi lapsiini, ja siihen, mitä kaikkea heille voisi sattua. Oli äärimmäisen raskasta kelata joka päivä kymmeniä kauhukuvia päässäni, missä joku kuoli.

Menin takaisin terapiaan, sain lääkityksen ja parissa kuukaudessa ajatukset alkoi hävitä ja lieventyä merkittävästi.

Eli suosittelen ammattilaisen avun vastaanottamista lämpimästi.

Diagnoosin saaminen ei vaikuta opintoihisi eikä tulevaisuuteesi, siitäkin pelosta sinun kannattaa puhua terapeutille.

Eriasia jos löytyisi skitsofreniaa tms, niin tilanne voisi olla eri.

Tsemppiä. Tiedän minkä kanssa kamppailet

kuulostaa tutulta.. mitkä lääkkeet auttaisivat ja voisiko oireet sopia skitsofrenian oirekuvaan? :O

Mä niin tiedän ton tunteen. Se on paskaa. Mä oon elänyt sen kans koko elämäni. Jokainen päänvihlasu, rinnan pisto merkitsee mulle kuolemanhetkee. Sit saan paniikkikohtauksen ja oon paniikissa. Lääkkeet helpottaa elämää mut ei poista ongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että lääkkeet ja ryhmäterapia voisi auttaa. Normaalia elämää haittaava ahdistus ei ole tavanomaista, se tulee hoidattaa. Hae apua joko terveyskeskusksesta tai kouluterveydenhuollosta jos olet opiskelija

en halua tulevaisuuttani leimaavaa diagnoosia :( haluaisin päästä jonain päivänä lääkikseen ja pelkään että mt-diagnoosi on este kouluun hakemiselle.. :(

Mitä ihmettä nyt taas hei. Mt-ongelmat ei tosiaankaan ole mikään este lääkikseen pääsylle. Ei ne siellä pääsykokeessa sun hoitohistoriaa ala lukemaan :DDD

Mun yksi lääkiskaveri ainakin joutui syömään vuoden päivät nappeja ahdistukseen jotta se sai kurssit vedettyä läpi. Eihän tästä edes tiedä kukaan kuin kaveri itse ja sen oma hoitokontakti (ja minä). Ei yliopistolla tai muissa oppilaitoksissa yleensäkkään ole mitään mielenterveyspoliisia, joka nappaa sairastuneita opiskelijoita potkittavaksi pois opinnoista.

Suuremman uhan tälle sun lääkishaaveelle muodostaa sun oma ahdistus. Koska yhtä "hullu" sä tulet olemaan, tehtiin sulle diagnoosi tai ei. Miten pystyt esim. pänttäämään pääsykokeeseen, jos pelkäät koko ajan kuolemaa? Tästä syystä suosittelen avun hankkimista.

Ainoa asia mihin mt-ongelmat voi vaikuttaa, on pääsy esim. Ammattisotilaaksi tai poliisiksi, koska siinä ollaan tekemisissä ampuma-aseiden kanssa. Mutta ne ei vissiin ole sun urasuunnitelmissa?

Viimeiseksi haluan huomauttaa, että mt-ongelmiensa hoidattaminen osoittaa vastuullisuutta. Ihan sama juttu, jos epäilee vaikka sairastavansa syöpää. On parempi hakeutua tutkimuksiin kuin jäädä peiton alle pelkäämään.

Vierailija kirjoitti:

Hysteerikko kirjoitti:

Täällä 28- vuotias jolla taustalla keskivaikeaa masennusta ja pakko-ajatuksiin liittyvä ahdistushäiriö. Oireilee nimenomaan kuoleman ja tapaturmien pelolla. Näen tai näin vaaroja kaikkialla, kuulostelin omaa kroppaani hysteerisesti ja googlailin diagnooseja. Minä olen myös äiti, ja suurinosa peloista sitä kautta liittyi lapsiini, ja siihen, mitä kaikkea heille voisi sattua. Oli äärimmäisen raskasta kelata joka päivä kymmeniä kauhukuvia päässäni, missä joku kuoli.

Menin takaisin terapiaan, sain lääkityksen ja parissa kuukaudessa ajatukset alkoi hävitä ja lieventyä merkittävästi.

Eli suosittelen ammattilaisen avun vastaanottamista lämpimästi.

Diagnoosin saaminen ei vaikuta opintoihisi eikä tulevaisuuteesi, siitäkin pelosta sinun kannattaa puhua terapeutille.

Eriasia jos löytyisi skitsofreniaa tms, niin tilanne voisi olla eri.

Tsemppiä. Tiedän minkä kanssa kamppailet

kuulostaa tutulta.. mitkä lääkkeet auttaisivat ja voisiko oireet sopia skitsofrenian oirekuvaan? :O

En itse näillä tiedoilla epäilisi mittään muuta kun ahdisustuneisuushäiriötä, niinkuin itsellänikin. Diagnoosin tekee kuitenkin ammattilainen ja tietojensa pohalta sinulle katsotaan sopivaksi oletettu lääkitys. :)

Itse syön sepramia, tämä oli sopiva lääke imetyksenkin aikaan joten tähän päätyi lääkäri, ja tästä jo avun saanut hienosti. (Eikä sivuoireita)

Joillain toki voi vaatia useampia lääkekokeiluita ennenkuin löytyy se sopiva.

Ja ps. Nuo masennus ja ahdistuneisuus diagnoosit ei ole koko elämän pituisia diagnooseja, etenkin kun ne on hallinnassa ja hoidossa = lopulta hoidettu pois. Eivätkä näin vaikuta opintoihin pääsyyn mitenkään :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että lääkkeet ja ryhmäterapia voisi auttaa. Normaalia elämää haittaava ahdistus ei ole tavanomaista, se tulee hoidattaa. Hae apua joko terveyskeskusksesta tai kouluterveydenhuollosta jos olet opiskelija

en halua tulevaisuuttani leimaavaa diagnoosia :( haluaisin päästä jonain päivänä lääkikseen ja pelkään että mt-diagnoosi on este kouluun hakemiselle.. :(

Mitä ihmettä nyt taas hei. Mt-ongelmat ei tosiaankaan ole mikään este lääkikseen pääsylle. Ei ne siellä pääsykokeessa sun hoitohistoriaa ala lukemaan :DDD

Mun yksi lääkiskaveri ainakin joutui syömään vuoden päivät nappeja ahdistukseen jotta se sai kurssit vedettyä läpi. Eihän tästä edes tiedä kukaan kuin kaveri itse ja sen oma hoitokontakti (ja minä). Ei yliopistolla tai muissa oppilaitoksissa yleensäkkään ole mitään mielenterveyspoliisia, joka nappaa sairastuneita opiskelijoita potkittavaksi pois opinnoista.

Suuremman uhan tälle sun lääkishaaveelle muodostaa sun oma ahdistus. Koska yhtä "hullu" sä tulet olemaan, tehtiin sulle diagnoosi tai ei. Miten pystyt esim. pänttäämään pääsykokeeseen, jos pelkäät koko ajan kuolemaa? Tästä syystä suosittelen avun hankkimista.

Ainoa asia mihin mt-ongelmat voi vaikuttaa, on pääsy esim. Ammattisotilaaksi tai poliisiksi, koska siinä ollaan tekemisissä ampuma-aseiden kanssa. Mutta ne ei vissiin ole sun urasuunnitelmissa?

Viimeiseksi haluan huomauttaa, että mt-ongelmiensa hoidattaminen osoittaa vastuullisuutta. Ihan sama juttu, jos epäilee vaikka sairastavansa syöpää. On parempi hakeutua tutkimuksiin kuin jäädä peiton alle pelkäämään.

Jotkin mt-diagnoosit voivat kyllä vaikuttaa..

Lähinnä siis skitsofrenia ja psykoositaipumus.

Mul on ollu nuorena tota samaa. Lääkkeet ja terapia auttaa aika paljon. Ja sit se että kun olet tarpeeksi vanha ja väsynyt ja sairas niin ei se ajatus kuolemisesta enää oikeastaan haittaakaan kovin paljoa.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että lääkkeet ja ryhmäterapia voisi auttaa. Normaalia elämää haittaava ahdistus ei ole tavanomaista, se tulee hoidattaa. Hae apua joko terveyskeskusksesta tai kouluterveydenhuollosta jos olet opiskelija

Kuulostat ihan multa sun ikäisenä ap (oon nyt 27v). Itse kärsin erilaisten tappavien sairauksien ja kuoleman pelon kanssa n. parin vuoden ajan hakematta apua, ja tuo aika elämästäni meni täysin hukkaan. No ei ehkä ihan täysin, koska sinnillä opiskelin itselleni toisen ammatin, mutta juuri mitään en tuolta ajalta muista. Ilon aiheita ei ollut, koska ajatukset pyörivät pakkomielteisesti vain erilaisten omaan ja läheisteni terveyteen liittyvien kauhuskenaarioiden ympärillä.

Olin todella ahdistunut, sisäänpäinkääntynyt, levoton mutta toimintakyvytön. Lähimuisti pätki enkä halunnut poistua kotoa, joten hääräsin vain kotona ympyrää ja tissuttelin joka ilta saadakseni nukuttua. Tutkailin koko ajan kehoni tuntemuksia ja kärsin mitä ihmeellisimmistä oireista, kiitos jatkuvan itseni tarkkailun. Googlailin oireitani yötä päivää ja pelkäsin.

Lopulta päädyin hakemaan apua ihan vain marssimalla tk:hon, missä lääkäri määräsi mulle ssri-lääkkeet ja sain ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle. Kävin juttelemassa parin viikon välein, tein hoitajan antamat kotiläksyt (kahvin ja alkoholin vähentäminen, ulkoilu, mindfullness-harjoitukset jne) ja söin lääkkeeni. Meni ehkä kuukausi, ja oloni alkoi selkeytyä. Nykyään voin hyvin ja jos ahdistus iskee, osaan käsitellä sitä ja tiedostan sen olevan ohimenevää, niinkuin se nykyisin onkin. Omaa mieltä pitää tutkia ja työstää, jos mielii parantua.

Lääkkeitä syön edelleen ja käyn puhumassa hoitajalle silloin kun siltä tuntuu, tällä hetkellä aika harvoin kumminkin. Sun pitää ap osata ja uskaltaa hakea apua eikä pelätä diagnooseja, itse en ole virallista diagnoosia edes saanut. Tsemppiä!

Miksi?

Elä nyt ennen kuin mietit kuolemaasi.

Oma ongelmani oli se, etten tahtonut elää. Pääsin siitä, kun ajattelen asian niin, että aina voi lopettaa kesken. Uteliaisuus huomista kohtaan on vienyt usein voiton. Lisäksi enkelit ystävinä, jotka soittavat juuri oikealla hetkellä pitkänkin ajan jälkeen.

Laulun sanoin: "Käymään vain tänne tultiin, ei olemaan."

mikä merkitys kaikella tällä on?

Hirveen hyvä youtubessa on semmonen kanava kun Ask a Mortician. Hän muutti oman suhtautumiseni kuolemaan.

Jeesus Kristus on kuoleman voittaja.

Vierailija kirjoitti:

Hirveen hyvä youtubessa on semmonen kanava kun Ask a Mortician. Hän muutti oman suhtautumiseni kuolemaan.

perusteletko

Minulla oli myös tuo sama. Pelkäsin kuolemaa ja se ahdisti. Rukoilin ja tulin uskoon. Sen jälkeen pelko hävisi. Olen joka päivä rukousyhteydessä Jumalaan. Nyt ihmettelen, miten joku uskaltaa elää ilman Jumala-yhteyttä, kun voi kuolla milloin vain.

miten se rukoilu pelon poistaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että lääkkeet ja ryhmäterapia voisi auttaa. Normaalia elämää haittaava ahdistus ei ole tavanomaista, se tulee hoidattaa. Hae apua joko terveyskeskusksesta tai kouluterveydenhuollosta jos olet opiskelija

en halua tulevaisuuttani leimaavaa diagnoosia :( haluaisin päästä jonain päivänä lääkikseen ja pelkään että mt-diagnoosi on este kouluun hakemiselle.. :(

Vaihda suosiolla jo alaa mitä opiskelet, sillä sinähän et ole tasapainossa ja et ole sopiva lääkäriksi.

Se on helpompi hyväksyä suoraan eikä saada torjuntaa muuten sieltä

Nimenomaan ei näin, vaan olet paljon parempi lääkäri omakohtaisine kokemuksinesi miten mieli vaikuttaa ja mielenkin oireilua voi helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että lääkkeet ja ryhmäterapia voisi auttaa. Normaalia elämää haittaava ahdistus ei ole tavanomaista, se tulee hoidattaa. Hae apua joko terveyskeskusksesta tai kouluterveydenhuollosta jos olet opiskelija

en halua tulevaisuuttani leimaavaa diagnoosia :( haluaisin päästä jonain päivänä lääkikseen ja pelkään että mt-diagnoosi on este kouluun hakemiselle.. :(

Vaihda suosiolla jo alaa mitä opiskelet, sillä sinähän et ole tasapainossa ja et ole sopiva lääkäriksi.

Se on helpompi hyväksyä suoraan eikä saada torjuntaa muuten sieltä

Nimenomaan ei näin, vaan olet paljon parempi lääkäri omakohtaisine kokemuksinesi miten mieli vaikuttaa ja mielenkin oireilua voi helpottaa.

tämä...

Vierailija kirjoitti:

Ihmisiä on maapallolla 7-8 miljardia. Kaikki olemme tasa-arvoisia yhdeltä osin: kuolema meidät korjaa, ennemmin tai myöhemmin. Viimeisessä takissa ei ole taskuja.

Jo lääkiksen pääsykoekirjassa mainittiin, että elämässä on vain yksi täysin varma asia: kuolema. Toisekseen mainittiin, että vain yksi asia elämässä on pakollista: kuolema.