Kun itse olin lapsi, muistan lapsettomat aikuiset tavattoman kivoina ja kiehtovina. Moni vanhempi ja äiti oli kireä ja ilkeä kuin viulukieli vieraille lapsille

Mulla ihan päinvastainen kokemus. Lapsettomat olivat tosi inhottavia ja näyttivät selkeästi etteivät pidä lapsista.

Mutta sun tarkoitus on saada taas keskustelijat haukkumaan äitejä ja lapsia.

Juu oman siskon lapset jäi jossain vaiheessa kun mikä tahansa mitä tein, niin "et voi tietää/ymmärtää mistään mitään kun sulla ei ole omia lapsia". Sanoin että kun en tiedä ja ymmärrä mistään mitään, niin en voi enää heitä tavata tai hoitaa. Parempi näin, niin kummallisia otuksia ne ihmislapset ellei niitä itsellään ole, että varmaan tappaa vahingossa.

Muistan että hirvein ja ilkein nainen ja aikuinen jonka lapsuudessa tapasin oli äiti ja perhepäivähoitaja :D Isäni miespuolinen ystävä sekä naapurin parikymppinen tyttö/nainen olivat aikuisia, jotka "näki" minut ihmisenä eikä lapsena. Se oli kiehtovaa. Ehkäpä vanhemmuus tekee suhtautumisen lapseen erilaiseksi? Lapseton voi nähdä lapsessa itsensä. Vanhempi näkee lapsessa... no lapsen.

No se on kyllä totta, että ei perheelliset aikuiset ole kiinnostuneita toisten lapsista. Lapsettomia aikuisia hieman alentuvastikin pakotetaan niiden lasten pariin ja vihjaillaan ilkeitä jos ei kiinnosta. Miksi ei niitä äitejä ja isiä.

Sun lapsuudessa useimmat lapsettomista pareista olivat lapsirakkaita ihmisiä, jotka eivät saaneet lapsia, vaikka halusivat. Siksi monet heistä olivat kivoja lapsille.

Useimmat nykylapsiperheelliset ovat kivoja kaikille lapsille. Voi yleistää, että ilmapiiri on lämmin. Lapsiperheet ymmärtävät toisiaan ja lastensa tilanteita.

Nyky-veloissa korostuu se, että he eivät halua lasten liittyvän heidän todellisuuteensa millään tavalla. Voi yleistää, että ilmapiiri on kylmä. Kun kaveri saa vauvan, so what, ei mennä katsomaan.

Poikkeuksiakin on.

Samoin.Äidin pikkusisko oli mun idoli.Menestyvä urallaan,sellainen kaunis maailmaa nähnyt sinkkunainen.Nykyisin naimisissa ulkomailla.Ei koskaan tehnyt lapsia.

Ainoastaan yksi kaveri vainoaa lapsillaan.

Muut haluaa viettää lapsettoman sinkkukaverin kans aikuisten aikaa.

Viini-iltoja,sushia,leffailtoja ja joskus biletystäkin.

Mun kaverin äiti oli kyllä, tosi ilkee ja ylimielinen minua kohtaa. Naureskeli ivallisesti. Vieläkin inhoan ja pelkään sitä ihmistä, jos jossain näen.

Ihmisestä se on kiinni. Mun täti oli myös tuollainen kaikkien lasten idoli mutta kyllä hänkin sitten omia lapsia aikanaan teki, päälle kolmekymppisenä. Itse oon myös sen luonteinen että lapset helposti lähestyy ja jaksan vaikka pelata heidän kanssaan lautapelejä vaikka menisin vain ystävättärelle kylään yms. Mulla kyllä on itselläkin lapsi, melkein jo aikuinen eli ei ole tullut sellaista kilpailuasetelmaa koskaan että omat ja vieraat lapset kisaisivat huomiostani samaan aikaan.

Jaa. Mulla on taas aivan päinvastaiset muistot. Esim. kaverieni vanhemmat oli aina tosi kivoja minullekin ja kyselivät kuulumisia. Lapsettomat aikuiset taas vaikuttivat siltä etteivät viihtyneet lasten kanssa ollenkan, eivätkä oikein edes osanneet tehdä lasten kanssa mitään.

Miulla kans lapseton täti ja kohtelee vielä aikuisenakin miuta ihanasti ja ainoa täti joka yleensä juttelee miulle. Toiset tädit vaan vertailevat ja kehuvat lapsiaan keskenään.

Heh, aloitus on kuin lapsettomuutta ylistävää propagandaa. Täällä sitä on kyllä näkynyt paljon viime aikoina.

Se että lapseton ehkä keskimäärin on mukavampi lapsille johtuu yksinkertaisesti siitä, että hänen ei tarvitse viettää 24/7 aikaa heidän kanssaan vuodesta toiseen. Kun näkee lasta 24/7:ään verrattuna harvoin ja hetken kerrallaan, eikä arjesta lapsen kanssa tarvitse huolehtia, on helppo olla kiva ja hauska lapselle aina kun nähdään.

t. lapseton

Olin kai harvinaisen onnekas, kun en edes muista ikäviä aikuisia lapsuudestani. Omat vanhempani, lapseton tätini, sukulaiset joilla lapsia, vanhempien ystävät... kaikki olivat minusta ihan kivoja. Ei tule ketään inhottavaa mieleen, edes opettajista. Jotkut olivat tylsiä ja jotkut tosi mukavia, mutta ketään en muista töykeänä lastenvihaajana.

On helppoa olla kiva, kun ei tarvitse kantaa mitään vastuuta siitä, mitä lapsi tekee. Kun on omia lapsia, joutuu muiden lapsilta kieltämään esim, omien lasten tavaroiden rikkomisen, vauvan lyömisen ja kodin sotkemisen. Moni kokee lapsettomat kivoina, koska nämä tietävät pääsevänsä siitä riiviöstä eroon vaikka heti.

Minä taas koin äidit kivempina kuin lapsettomat naiset. Kysyinkin uusilta ihmisiltä, onko heillä lapsia.

Muistan tuon itsekin omasta lapsuudesta, mutta toki siitä ei sääntöä saisi. Yhden lapsemme rakkain kummitäti on sellainen jolla on kaksi lasta itsellään, ja toisen lapsen rakkain kummi on lapseton, jolla on ihanasti aikaa ja energiaa antaa huomiota :)

Itse olen yrittänyt säilyttää oman innostuksen sukulaislapsiin omien lasten tullessa kuvioihin, mutta rehellisesti sanottuna olen kyllä paljon väsyneempi nykyään ja kun omat lapset ovat pienempiä niin vierailujen aikana voi oma aika mennä helposti katsoessa omien perään. Aina silti yritän kysellä muiden kuulumiset ja huomioida. Nyt on ihana tilanne kun vanhin kummityttöni on jo 16v ja hän tykkää kovasti lapsistani, niin tapaamiset sujuvat jotenkin luontevasti niin että leikin lomassa vaihdetaan kuulumisia. Haluaa kuulemma isona lastentarhanopettajaksi :)

Mutta kyllä sanoisin että se luonne kuitenkin vaikuttaa ihmisellä eniten. Meillä on pari lapsetonta lasten sukulaistätiä jäänyt todella etäisiksi lapsille, koska ovat tavallaan todella "aggressiivisesti" aina lähestymässä lapsia. Vaikeaa selittää, mutta esim. jos puhun omille lapsilleni jotain, niin nämä puhuvat päälle ja tavallaan tulevat tilanteeseen omistajan elkein. Jos lapsella tulee itku ja menen selvittämään niin tällainen täti saattaa tulla ja "ottaa asian hoitaakseen" tavallaan minun ohi. Jotenkin se sitten lapsista tuntuu ahdistavalta, niin välttelevät selvästi näitä tätejä. Todella harvoin kukaan sellainen sukulainen jolla on lapsia tekee tuollaista, johtuen varmaan siitä että ymmärtävät miltä se tuntuu vanhemmasta ja kuinka erikoista se on lapsen näkökulmasta.

Mutta siis onneksi kaikki lapsettomat eivät ole tuollaisia että päsmäröivät toisten lasten kanssa. Ehkä nämä ovatkin juuri niitä, jotka haluaisivat lapsia (ja siksi toisten lapsiin suhtautuminen on niin överiä) ja sitten kun niitä omia saavat, niin toisten lapset eivät voisi vähempää enää kiinnostaa?

Oma lapsuudenkokemukseni 80-luvulta on, että aikuisen kivuus ja kiehtovuus riippuivat hänen persoonallisuudestaan enemmän kuin siitä, oliko hänellä lapsia vai ei.

Kieltämättä näin lähipiirini lapsettomat aikuiset, erityisesti naiset, mielenkiintoisina ja tavallaan puolueettomampina kuin lasten vanhemmat. He vaikuttivat vapailta ja itsenäisiltä. Heille kerrottiin salaisuuksia. Lapsettomat sukulaistädit tulivat kylään hajuvedeltä tuoksuvina ja toivat tuliaisiksi liian paljon karkkia. 

Toisaalta yksi sukulaistätini oli meidän lasten näkökulmasta myös mielenkiintoinen, vapaa ja itsenäinen, vaikka hän oli perheenäiti.

Olen huomannut, että jos aikuisella ei ole kokemusta lapsista, hän saattaa puhua lapsille niin kuin aikuisille, ja se kiehtoo monia lapsia. Sellainen aikuinen saattaa kysyä lapselta jotain "liian vaikeaa", ja lapsi ei tietenkään kieltäydy sellaisesta kunniasta yleensä, vaan innostuu ja tuottaa jonkin omaperäisen vastauksen. 

Vierailija kirjoitti:

Muistan että hirvein ja ilkein nainen ja aikuinen jonka lapsuudessa tapasin oli äiti ja perhepäivähoitaja :D Isäni miespuolinen ystävä sekä naapurin parikymppinen tyttö/nainen olivat aikuisia, jotka "näki" minut ihmisenä eikä lapsena. Se oli kiehtovaa. Ehkäpä vanhemmuus tekee suhtautumisen lapseen erilaiseksi? Lapseton voi nähdä lapsessa itsensä. Vanhempi näkee lapsessa... no lapsen.

Yleensä vanhempi näkee lapsessa itsensä tai ex-puolisonsa huonot puolet. Siitä tämä suhtautuminen johtuu.

On helppoa suhtautua mukavasti kun on tekemisissä vain silloin tällöin. Sama viehätys on siinä mummossa joka hoitaa joskus ja tarjoaa herkkuja. Lapsettoman tädin tai mummon kanssa ei eletä arkea.

Minunkin poikani lapseton kummitäti on kiva ihminen, sekä minun että pojan mielestä. Hän on kuitenkin aivan ulkona pojan todellisesta elämästä, ihan omasta tahdostaan eikä ole koskaan varsinaisesti viettänyt edes kahdenkeskistä aikaa pojan kanssa. Jos hänellä olisi lapsia hän ehkä ymmärtäisi miten toimia kummilapsensa kanssa.