Kun itse olin lapsi, muistan lapsettomat aikuiset tavattoman kivoina ja kiehtovina. Moni vanhempi ja äiti oli kireä ja ilkeä kuin viulukieli vieraille lapsille

Muistakaahan kaikki lapsettomia kavahtavat että ette sitten tuputa niitä lapsianne hoitoon tai muuten meidän lapsettomien sukulaisten/tuttavien tykö. Pitää varmaan alkaa miettiä omaa suhdetta kummilapsiin jos velana olen niin karmea.

Minä muistan hatarasti lapsuudesta sellaisen tunteen, että lapsettomat aikuiset olivat mielestäni kiehtovia ja miellyttäviä. En koskaan osannut haaveilla tulevani äidiksi, niin kuin jotkut kaverini. Äidit ylipäänsä olivat vähän erilaisia hahmoja, eivät jotain samaistuttavaa jollaiseksi itsekin joskus aikuisena kasvaisin. Oli hyvä nähdä ja tajuta, että muutakin voi olla, että ei ole pakko olla äiti ollenkaan.

Nyt olen itse aikuinen ja omasta halustani lapseton. Olen se joka vastaa bussissa tai kassajonossa tuntemattomalle lapselle hiljaa hymyllä ja se rooli tuntuu oikein sopivalta.

Vierailija kirjoitti:

On helppoa olla kiva, kun ei tarvitse kantaa mitään vastuuta siitä, mitä lapsi tekee. Kun on omia lapsia, joutuu muiden lapsilta kieltämään esim, omien lasten tavaroiden rikkomisen, vauvan lyömisen ja kodin sotkemisen. Moni kokee lapsettomat kivoina, koska nämä tietävät pääsevänsä siitä riiviöstä eroon vaikka heti.

Siis miten se vaikuttaa muiden lasten kieltämiseen onko itsellä lapsia vai ei? Kyllä minäkin kiellän siskon lapsia sotkemasta ja lyömästä, vaikka ihan lapseton olen :D

Vierailija kirjoitti:

On helppoa olla kiva, kun ei tarvitse kantaa mitään vastuuta siitä, mitä lapsi tekee. Kun on omia lapsia, joutuu muiden lapsilta kieltämään esim, omien lasten tavaroiden rikkomisen, vauvan lyömisen ja kodin sotkemisen. Moni kokee lapsettomat kivoina, koska nämä tietävät pääsevänsä siitä riiviöstä eroon vaikka heti.

Aika moni lapseton hoitaa muiden lapsia. Neuvoisin lopettamaan tämän kun näkemys on se että ihminen on vihamielinen pohjimmiltaan ennen kuin todistaa toisin hankkimalla lapsia. Sen jälkeen saa toki olla aidosti vihamielinen lapsia kohtaan kun on uhrautunut vanhemmuuskultille.

Lasten peräänkatsominen ja heidän komentaminen on kyllä lapsettomana yhtä miinakenttää; äitilauma tulee kynnet sojossa repimään pääsi palasiksi kun etvoimitääntietääkunsullaeiolelapsia!!!! Ja sit kuitenkin ilmeisesti toivotaan niiden hoitoa ja muutakin kuin ”helppoa olemista”! onneksi siskoni on normaali ihminen ja hänen lapsiaan voin hoitaa ja kasvattaa ilman että hän kokee sen uhaksi..

Ihmettelen sitä miten lapsettomat puhuu lapsista kuin ne ei olisi ihmisiä ollenkaan. Alkaa aina ahdistaa kun tälläistä ihmisiä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Lasten peräänkatsominen ja heidän komentaminen on kyllä lapsettomana yhtä miinakenttää; äitilauma tulee kynnet sojossa repimään pääsi palasiksi kun etvoimitääntietääkunsullaeiolelapsia!!!! Ja sit kuitenkin ilmeisesti toivotaan niiden hoitoa ja muutakin kuin ”helppoa olemista”! onneksi siskoni on normaali ihminen ja hänen lapsiaan voin hoitaa ja kasvattaa ilman että hän kokee sen uhaksi..

Kai tämä joillakin näin menee. Itse kirjoitin tuossa aiemmin jo, mutta minun lapsia kyllä saa komentaa, jos 1) ei puhu silloin minun komentamisen päälle ja 2) sen tekee ihan aiheesta. Erityistä lasteni kasvattamista en toivo keneltäkään, ihan vain aikuisena olona lapselle, eli opastetaan ja ohjataan tarvittaessa jos en itse silloin pysty tai huomaa, mutta mitään elämäntehtävää siitä ei kyllä kenenkään täydy ottaa.

-Se joiden lapsille vieraimmaksi olivat jääneet ne sukulaistädit, jotka puhuvat vanhempien päälle ja päsmäröivät vanhempien ohi. Ihan hyvät välit on niiden kanssa, jotka noudattavat hyviä käytöstapoja minuakin kohtaan vaikka äiti olenkin.

Itsekin muistan tuon tunteen lapsena. Lapsettomat oli jotenkin seikkailullisempia ja jännempiä ihmisiä kuin ne tutut ja turvalliset äitylit. Nyt huomaan omasta lapsestani, että hän pitää yhtä lapsetonta ystävääni tosi mielenkiintoisena. Luultavasti myös siksi, että tämä ystäväni ei ole kovin kokenut lasten kanssa, joten ei niin tarkkaan tiedä lapsen kehitystasoa tai osaa jutella täysin ikätasoisesti. Hän siis puhuu lapselle melkein kuin toiselle aikuiselle, mikä tuntuu varmaan lapsesta kivalta ja jännältä.

Muistan lapsuudesta kuinka se ikätasoinen puhe tuntui loukkaavalta; oli 4-lapsisen perheen nuorin ja tuntui että minua pidettiin idioottina kun muille puhuttiin kuin ihmisille ja minulle ei. En toki osannut sanoittaa näitä tunteita, mutta en ikinä unohda sitä ärsyyntymistä ja turhautumista ja kiukkua.

Siksi olen aina puhunut lapsille kuin ihmisille puhutaan. Ja se vain tarkoittaa normaalia äänensävyä, kysymystä jonka tarkoitus ei ole olla vain asia jonka ympärillä olevat kuulee eikä lapsi (”no onkos se PINJA NYT ISO TYTTÖ KUN KOULU ON ALKANUT”), sellaista puhun tässä lapselle -teatteria, johon ei edes odota vastausta. Kuuntelen vastauksen, olen läsnä ja kiinnostunut ja tuen lasta olemalla hetkessä.

Lapsi haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. Jos lapsettomien seurassa lapsi tuntuu saavan jotain mitä teidän seurassa ei saa, pyydän miettimään että miksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten peräänkatsominen ja heidän komentaminen on kyllä lapsettomana yhtä miinakenttää; äitilauma tulee kynnet sojossa repimään pääsi palasiksi kun etvoimitääntietääkunsullaeiolelapsia!!!! Ja sit kuitenkin ilmeisesti toivotaan niiden hoitoa ja muutakin kuin ”helppoa olemista”! onneksi siskoni on normaali ihminen ja hänen lapsiaan voin hoitaa ja kasvattaa ilman että hän kokee sen uhaksi..

Kai tämä joillakin näin menee. Itse kirjoitin tuossa aiemmin jo, mutta minun lapsia kyllä saa komentaa, jos 1) ei puhu silloin minun komentamisen päälle ja 2) sen tekee ihan aiheesta. Erityistä lasteni kasvattamista en toivo keneltäkään, ihan vain aikuisena olona lapselle, eli opastetaan ja ohjataan tarvittaessa jos en itse silloin pysty tai huomaa, mutta mitään elämäntehtävää siitä ei kyllä kenenkään täydy ottaa.

-Se joiden lapsille vieraimmaksi olivat jääneet ne sukulaistädit, jotka puhuvat vanhempien päälle ja päsmäröivät vanhempien ohi. Ihan hyvät välit on niiden kanssa, jotka noudattavat hyviä käytöstapoja minuakin kohtaan vaikka äiti olenkin.

Tämä on kyllä outo tyyli joillain. En usko että on lapsettomuudesta kiinni. Minä ja siskoni ollaan lapsettomia, ja pitkään olen seurannut miten siskoni puhuu veljeni lapsille ja voi argh mikä myötähäpeä välillä. Eli aina kun käly vaikka selittää lapselleen jonkin jutun, niin siskoni menee siihen ihan viereen selittämään saman jutun lapsille. Tai jos käly kieltää lapsiaan niin siskoni alkaa huutamaan kälyn päälle lapsille ei ei ei. Tai jos veljen lapseni itkee ja äitinsä on menossa häntä lohduttamaan niin siskoni kurvaa paikalle ja hyvä ettei kyynärpäällä tuuppaa kälyä kumoon. Siskoni vielä ihmettelee, miksi pyytävät aina minut lapsenvahdiksi eikä koskaan häntä. No miksiköhän, kuka nyt sellaiseen luottaa joka yrittää kokoajan "kilpailla" lasten huomiosta ja kasvatuksesta vanhempien kanssa. En tiedä mistä tämä juontaa, mutta kyllä se nololta näyttää siskoni puolelta näin ulkopuolisen silmään. Jos joskus lapsia saan, niin veikkaan että jaksan nähdä siskoani max 2 kertaa vuodessa :D

Pari kertaa äitini on maininnut siskolleni, että älä puhu X:n päälle kun on alkanut toistamaan samaa mitä käly. Kerran jopa veljeni sanoi, että mitä se sinä tähän puutut kun meni kälyn eteen lapsille vänkäämään. Ei siskoni ole siitäkään ymmärtänyt. Toiset ei vaan osaa käyttäytyä! Ja minä muuten olen näiden veljen lasten suosiossa. Ilmankos, kun tulen toimeen vanhempienkin kanssa!

Vierailija kirjoitti:

Muistan lapsuudesta kuinka se ikätasoinen puhe tuntui loukkaavalta; oli 4-lapsisen perheen nuorin ja tuntui että minua pidettiin idioottina kun muille puhuttiin kuin ihmisille ja minulle ei. En toki osannut sanoittaa näitä tunteita, mutta en ikinä unohda sitä ärsyyntymistä ja turhautumista ja kiukkua.

Siksi olen aina puhunut lapsille kuin ihmisille puhutaan. Ja se vain tarkoittaa normaalia äänensävyä, kysymystä jonka tarkoitus ei ole olla vain asia jonka ympärillä olevat kuulee eikä lapsi (”no onkos se PINJA NYT ISO TYTTÖ KUN KOULU ON ALKANUT”), sellaista puhun tässä lapselle -teatteria, johon ei edes odota vastausta. Kuuntelen vastauksen, olen läsnä ja kiinnostunut ja tuen lasta olemalla hetkessä.

Lapsi haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. Jos lapsettomien seurassa lapsi tuntuu saavan jotain mitä teidän seurassa ei saa, pyydän miettimään että miksi.

Minä kyllä epäilen, että tuo puhetyyli on kyllä enemmän luonteesta ja ymmärryksestä kiinni. Meidän lapsille puhuu kaksi aikuista kuin (anteeksi nyt vaan) kehitysvammaisille, ja nämä molemmat ovat lapsettomia. Ovat kyllä sellaisia, jotka markkinoivat itseään tosi lapsirakkaina ja hyvinä lasten kanssa. Ehkä sitten sellaiset lapsettomat, jotka eivät yritä pitää mitään roolia muille, puhuvat lapsille normaalimmin.

Useimmat vanhemmat puhuvat lapsillemme ihan normaalisti pitäen heitä ihan ihmisinä tai sitten juurikin niin kuin tässä ketjussa on tullut ilmi: tylysti, komennellen ja ilkeästi. Epäilen siis että tuo lässytyspuhe on eniten sellaisten ongelma, jotka vetävät jotain ihme teatteria muille tai jotenkin oudosti kalastelevat lapsen suosiota ja ihailua, ja kuvittelevat että kun puhuvat itse kuin lapsi, niin lapsi automaattisesti tykkää heistä.