Hampaan paikkaaminen ilman puudutusta?
Meillä on 15 v. erityislapsi. Ensimmäinen reikä on ilmaantunut ja se pitää paikata. Poika pelkää kuollakseen piikkejä, ts. puudutus ei ole järkevää, koska poika todennäköisesti pyörtyisi. Sattuuko poraaminen kuinka kovaa vai vaihteleeko tuntemus ihan tilanteesta toiseen? Kauanko poraaminen kestää?
Kertokaapa kokemuksianne te, joilla hammas on paikattu ilman puudutusta.
Kommentit (26)
Olen onnekseni löytänyt hammaslääkärin, jonka laittamana puudutuspiikki ei tunnu yhtään miltään (no vähän kylmältä kun aine leviää).
Tekniikka ja välineet ovat kehittyneet huimasti 80-90-luvuilta, jolloin tuntui että sitä piikkiä tunnettiin aivoihin asti. Painettiin aina vaan enemmän ja kyyneleet valuivat silmistä. Tästä jäi aika paha kammo. Mutta ilman puudutusta paikkaaminen sattui vielä enemmän ja aloin vältellä koko hammaslääkäriä.
Kolme vuotta onnistuin olemaan menemättä kunnes nyt paljastui isompi ongelma (vaikka harjaan ja lankaan uskonnollisesti, silti yksi hammas oli piilevästi tulehtunut). Itku silmässä tärisin siellä tuolissa - kunnes tämä uusi lääkäri pisti piikin - enkä tuntenut mitään! Halleluja. Hän selitti että nykyään on eri aineet ja välineet plus kyllä se on myös taidosta kiinni. Juurihoito hänellä (yksityisellä) maksoi törkeästi, mutta en enää ikinä mene muualle. Tai jätä menemättä.
Eli ehdottomasti puudutuksen kanssa parempi, kunhan vain löytää hyvän hammaslääkärin. Ja pitää silmät kiinni :),
Vierailija kirjoitti:
Hampaani paikataan lähes aina puuduttamatta. Juurihoidoissa lääkäri suositteli puudutusta.
Mieluummin hetkellinen kipu kuin veristä kuolaa puuduttamisen jälkeen valuttava suu.
Ehdotan lapselle korvatulppia, koska poraamisen ääni on ikävä.
Ainakin yksityiset hammaslääkärit nukuttavat kipuherkät potilaat.
Ei minulla ole koskaan kuolaa valunut puuduttamisen jälkeen.
Korvatulpissa on se huono puoli, että sitten se poraus jyrisee siellä oman pään sisällä. Itselleni se on pahempi ääni kuin poran ääni korvat auki. (Minulla on hyperacusis.)
Vierailija kirjoitti:
Jos reikä on pinnallinen (niinkuin todnäk on jos hän on käynyt säännöllisesti tarkastuksessa), ei poraaminen tunnu kuin epämiellyvältä kuten yleensäkin hammaslääkärissä.
Mullaoli hirveä hammaslääkärikammo sen jälkeen, kun opiskeluaikana yksi sadisti teki juurihoidon puuduttamatta.
Vaikka lapsuudessani oli poljettavat porakoneet, niin en ikinä kaivannut puudutusta tämän sadistin jälkeen kyllä, mutta sitten aloin käydä lempeällä hammaslääkärillä, joka vähitellen sai minut uskomaan, ettei se poraaminen satu pinnallisissa reijissä.
Nyt ei ole moneen vuoteen enää edes reikiä ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hampaani paikataan lähes aina puuduttamatta. Juurihoidoissa lääkäri suositteli puudutusta.
Mieluummin hetkellinen kipu kuin veristä kuolaa puuduttamisen jälkeen valuttava suu.
Ehdotan lapselle korvatulppia, koska poraamisen ääni on ikävä.
Ainakin yksityiset hammaslääkärit nukuttavat kipuherkät potilaat.
Ei minulla ole koskaan kuolaa valunut puuduttamisen jälkeen.
Korvatulpissa on se huono puoli, että sitten se poraus jyrisee siellä oman pään sisällä. Itselleni se on pahempi ääni kuin poran ääni korvat auki. (Minulla on hyperacusis.)
Minulla on parikin kertaa, kun en huomannut peilata kotimatkalla. Yksi vampyyri mahtuu aina toisten joukkoon. :D
Minua korvatulpat auttoivat nuorempana, kun poran ääni vihloi korvia.
En itse ota ikinä puudutusta, koska inhoan sitä monta tuntia jatkuvaa tunnottomuutta ja sit kihelmöintiä kun puudutus lakkaa. Mitään piikikammoa mulla ei ole.
Eihän se nyt mitään herkkua aina ole, se poraaminen ilman puudutusta - joskus vihlasee ikävästi, ja se poran jurnutus itsessään on välillä epämiellyttävää. Silti, koko homma on nopeasti ohi, kun kestää sen hetkellisen epämukavuuden ilman sitä puudutusta.
Hyvältä kuulostaa tuo mitä botkut on ehdottanut: kokeilee kerran että millaista se on ilman puudutusta, ja pohjustaa tapahtumaan juttelemalla asiasta hyvin etukäteen.