Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te, jotka ette ymmärrä introvertteja ja sitä, että tarvitsemme omaa aikaa!
09.10.2019 |
Vaihdoin syksyn alussa työpaikkaa. Entisessä työpaikassani minulla oli oma työhuone, nykyisessä oli aluksi, mutta syyskuussa työhuoneita jaettiin niin, että sain kollegan samaan huoneeseen.
Olen kolmen lapsen äiti. Olen aiemmin saanut sitä omaa, yksin olon aikaa töissä, mutta nyt en sitä saa. Tässä kahden kuukauden aikana olen väsynyt niin, etten saa enää edes nukuttua. Joudun tsemppaamaan koko hereilläoloaikani, enkä saa nollattua itseäni enää ollenkaan. Työmatkat kuljen bussilla, eikä sekään ole yksin olemista, vaikka omissa oloissani olen. Tarvitsen nimenomaan aikaa yksin, ilman ketään muuta ihmistä.
Olen oikeasti joutunut ottamaan viikonloput nyt niin, että olen jommankumman päivän vähintään puolet päivästä pois perheenikin luota. Fyysisesti. Lähden maalle tai johonkin, jossa olen yksin. Tämä ei ole reilua perhettäni kohtaan, mutta mielenterveys ei kestä enää.
Minulla on pari ystävää, jotka eivät voi käsittää, että haluan mieluummin olla yksin kuin heidän kanssaan. He saavat energiaa muista ihmisistä, minä menetän energiaa muiden ihmisten kanssa (vaikka tykkäänkin olla muiden seurassa!). Ystäväni ovat alkaneet moittia minua siitä, että pakenen, välttelen ja olen epäsosiaalinen.
Mitä te, jotka ette oikeasti tätä ymmärrä, haluaisitte minun tekevän? Mitä sanovan? En yksinkertaisesti jaksa ihmisseuraa 24/7 tai edes 16/8, jos nukun 8 tuntia. Miten asia menisi teille perille ilman että loukkaantuisitte?
Kommentit (27)
Itse olen myös introvertti ja opiskeluaika ajoi melkein hermoromahduksen partaalle.
Ne kaikki ryhmätyöt ja miten piti väkisin yrittää keskustella muiden kanssa vaikka olisin yksin saanut hommat hoidettua paljon nopeammin ja tehokkaammin.
Mielestäni kouluissa ja työpaikoilla ei ymmärretä introvertteja lainkaan.
Koko yhteiskunta on rakennettu ekstrovertteja varten.
Tuolloin asiaa ei auttanut ex-anoppi joka loukkaantui aina verisesti kun en kyennyt koulupäivien jälkeen osallistumaan perhepäivällisille. Niitä olisi ollut useamman kerran viikossa.
Koitin parhaani mukaan selittää, ettei kyse ole mistään henkilökohtaisesta. Pää vain hajoaa, jos ei saa olla yksin.
Ei ymmärtänyt ja syyllisti minua siitä että en jaksanut henkisesti kuormittavan päivän jälkeen lähteä hänen luokseen sosiaalisoitumaan kahvipöytään.
Ex anoppi ei edes pitänyt minusta, olipahan joku syy vttuilla ja saada leikkiä marttyyria kun kaikki eivät hänen tavoin saaneet voimia turhanpäiväisestä smalltalkista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan sama. Ei kiinnosta sun introverttiys.
Toimit normaalisti työyhteisössä ja siinä se. Kukaan ei välitä sun päänsisäisistä omista creepy-jutuista. Teet työsi ja käyttäydyt asiallisesti ryhmässä.
Kävisikö näin?
Kuinka paljon sinua kiinnostaa tukea ekstroverttiä?
Itse kuitenkin penäät erityiskohtelua!
Niin sairaasti vi..tuttaa, kun tulee johonkin kahvihuoneeseen ja siellä istuu mykkä idiootin oloinen "introvertti".
Miksi meidän aina pitäisi ottaa huomioon teidät herkkinä luontokappaleina? Normaaliin elämänmenoon kuuluu jonkinlainen jutustelu ,vaikkei niin aina tykkäisikään.
Kummalliselle jalustalle asetatte itsenne. Olette vain etovia.
Ymmärrän sua hyvin ap, koska olen itse samanlainen.
Valitettavasti vaan siinä käy sitten niin, että joko tapaat niitä ystäviäsi tai kohta olet yksinäinen. Minä en jaksanut tavata ja enää ei ystävistä ole ”huolta” eikä pyydetä minnekään. En vaan itsekään tiedä, että onko se nyt hyvä vai huono asia.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon sinua kiinnostaa tukea ekstroverttiä?
Itse kuitenkin penäät erityiskohtelua!
Niin sairaasti vi..tuttaa, kun tulee johonkin kahvihuoneeseen ja siellä istuu mykkä idiootin oloinen "introvertti".
Miksi meidän aina pitäisi ottaa huomioon teidät herkkinä luontokappaleina? Normaaliin elämänmenoon kuuluu jonkinlainen jutustelu ,vaikkei niin aina tykkäisikään.
Kummalliselle jalustalle asetatte itsenne. Olette vain etovia.
Ekstrovertit tulevat ja ottavat ihmisiltä omansa eli huomiota valokeilassa. Ovat jo valmiiksi itsekkäämpiä olentoja. Opettele olemaan yksin niin huomaat että ei sekään aina ole niin pelottavaa kuin eilen ostetusta uudesta shampoosta puhuminen. Ihan vain että saisi olla äänessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tosiystävät ymmärtävät, jos haluaa omaa aikaa, eikä jaksa tapaamisia kovin usein. Ihmisillä nämä asiat tulevat kausittain, ollaan sairaita, masentuneita, väsyneitä, ihmissuhdeongelmia ym.
Ehkäpä introvertin parhaita ystäviä ovat toiset introvertit.
Itse olen ns sosiaalinen introvertti, pidän seurustelusta sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa voin olla oma itseni, tosin jälkeenpäin tarvitsen sitä yksinoloa, että palaudun omaan rauhaani.
Introvertin väsyminen on usein hermostollista ja yksinolo ja vaikkapa päivänokoset on kuin vetäisi töpselin irti seinästä ja saisi oman hermostollisen sähkökenttänsä taas tasoittumaan/rauhoittumaan. Useimmat meistä ovat sekatyyppejä. Introvertin ihmissuhteet ovat kenties syvällisempiä kuin ekstrovertin, tavataan harvemmin, mutta smalltalkin sijasta puhutaan syntyjä syviä...
Alue: Aihe vapaa
Mä opin tuon Tärkeän asian vasta viiskymppisenä. Siis tuo älä-noteeraa-muita, jotka ovat samassa tilassa. Siihen asti en osannut olla huomaamatta/huomioimatta toista/toisia. Tästä aiheutui kauhea stressi, introvertti kun olen. Nuorena oli myös miellyttämishalua ja halua kuulua porukkaan. Mutta oma mielenterveys ei kestänyt.
Nyt voin tervehtiä, mutta sen jälkeen olen yksin omassa kupolissani. Pitäkööt kummajaisena, ei haittaa. Sosiaalistun kyllä sitten, kun pidän taukoa ja menen vaikka kahville. Silloin voi hyvin istua seuraan ja olla läsnä porukassa.