Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan rakastunut vanhemmalla iällä enemmän kuin koskaan?
Kommentit (36)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tapasin elämäni miehen 49-vuotiaana.
Olen. Olo kuin teinillä ja tunteet syvempiä kuin ikinä. Seksuaalisuus on ihan eri tasolla kuin nuorempana:)
Yli nelikymppisenä valtava hullaantuminen tuntuu olevan aika yleistäkin.
Mistäköhän johtuu.
Ei ole.
Rakastuminen ja unelmat kuuluvat vain nuorille. Pitää rakastua nuorena niin syvästi, ettei toista sellaista rakkauden tunnetta enää koskaan tule. Näin pysyy myös avioliitto kasassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Rakastuminen ja unelmat kuuluvat vain nuorille. Pitää rakastua nuorena niin syvästi, ettei toista sellaista rakkauden tunnetta enää koskaan tule. Näin pysyy myös avioliitto kasassa.
On ihan omassa sarjassaan kohdata nuorena, kasvaa aikuisiksi ja muokkautua toistensa elämäntapoihin samalla pikkuhiljaa. Täytyyhän silti uskoa, että varttuneempanakin on mahdollista kokea sielujen sympatiaa. Mitä mieltä elämässä muuten olisi?
Uskon että vielä kohtaan sen oikean vaikka mullakin ikää yli 40 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottahan toki jos kohtaa hyvännäköisen nuoremman henkilön joka osoittaa kiinnostusta, omanikäiset saati vanhemmat pieruthan ei niin kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai on. Näitä juttujahan on iltapäivälehdissä jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Rakastuminen ja unelmat kuuluvat vain nuorille. Pitää rakastua nuorena niin syvästi, ettei toista sellaista rakkauden tunnetta enää koskaan tule. Näin pysyy myös avioliitto kasassa.
Itse olinkin, mutta mies ei sitten ilmeisesti, koska lähti. Olen ollut vuosia yksin ja olen kyllä ihan valmis vielä rakastumaan hullun lailla loppuelämäksi:) Ehkäpä osaan nyt valita paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastuin todella vahvasti 39-vuotiaana. Suhde ei kuitenkaan kestänyt, koska mies esiintyi muunlaisena kuin oikeasti oli. Ero tämän roolin ja todellisuuden välillä oli liian suuri, ja se aiheutti miehelle hyvin vaikeita kelpaamattomuuden tunteita ja epävarmuuksia, koska kyllähän hän tajusi että minä luulin olevani parisuhteessa aika erilaisen ihmisen kanssa siihen nähden, millainen hän oikeasti oli. Hän siis pelkäsi koko ajan että petän ja jätän jne., vaikka en antanut siihen mitään aihetta. En pettänyt, mutta suhteen lopetin sitten, kun alkoi olla selvä asia että emme oikeasti sovikaan kovin hyvin yhteen.
Tuossa suhteessa oli silti paljon hyvää ja opin siitä, että minussa on vielä täysi potentiaali ihastua ja rakastua ihan kunnolla. Opin uutta kehostani, seksuaalisuudestani ja siitä, mitkä asiat ovat minulle parisuhteessa niitä tärkeimpiä. Uskon sen aidosti minulle sopivan ihmisen hyvinkin voivan vielä osua kohdalle joku päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rakastuuko naiset? Siis aidosti?
Kyllä ne aidoimmat ja parhaat rakastuu syvästikin:)
Jep, 40-vuotiaana. Tapasin aviomieheni ja ihmettelin miten voi olla maailmassa toinen ihminen, jolla on sama ajatusmaailma, arvot ja huumori. Sovimme niin hyvin yhteen, että ajattelen hänen olevan minulle tarkoitettu. Paras ystäväni myös. Hassua olla onnellinen joka päivä jo kohta kymmenen vuotta.
Tiesin heti kun tavattiin, että tässä hän nyt on. Oli kuin olisin tullut kotiin, en epäröinyt yhtään lähentyä häntä täysin avoimena. Hän oli se, jota olin aina toivonut. Minun ihanteeni millainen on hyvä mies, ideaali parisuhde. Ja rakkaus mikä tuntuu samalta kuin keinussa kova vauhti ja lakipiste. Riemu, kepeys, varmuus, ilo, leikkisyys, kohtalo, syvyys, raikkaus, puhtaus, hyvyys, seikkailu, hurjuus, sydämessä tunne kuin valo leikkisi veden pinnalla.
Ehkä me olemme tämän itse tehneet ja vain sovimme toisillemme mutta ihmeen helposti tämä kävi. Kun olisimme kasvaneet toisiamme kohti, tehneet asioita, erehtyneet ja oppineet - ja kun olimme valmiit toisillemme niin sitten me kohtasimme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastuuko naiset? Siis aidosti?
Kyllä ne aidoimmat ja parhaat rakastuu syvästikin:)
Eli vielä on toivoa :) Noh, onhan täs taplailtu huonoissa suhteissa, että ehkä osaa sitten arvostaa eri tavalla jos/kun sellainen tulee vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Rakastuminen ja unelmat kuuluvat vain nuorille. Pitää rakastua nuorena niin syvästi, ettei toista sellaista rakkauden tunnetta enää koskaan tule. Näin pysyy myös avioliitto kasassa.
Höpönlöpö. Entäs kun jää nuorena leskeksi? Eikö muka toista kertaa elämässä voi enää rakastua?
Tietenkin voi. Rakkaus ei katso ikää. Moni on rakastunut vielä vanhuksenakin. Onnekkaita ovat he.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Rakastuminen ja unelmat kuuluvat vain nuorille. Pitää rakastua nuorena niin syvästi, ettei toista sellaista rakkauden tunnetta enää koskaan tule. Näin pysyy myös avioliitto kasassa.
On ihan omassa sarjassaan kohdata nuorena, kasvaa aikuisiksi ja muokkautua toistensa elämäntapoihin samalla pikkuhiljaa. Täytyyhän silti uskoa, että varttuneempanakin on mahdollista kokea sielujen sympatiaa. Mitä mieltä elämässä muuten olisi?
Oma kokemukseni on juuri päinvastainen. Nuorena tapaamani puolisoni kanssa kasvettiin pikkuhiljaa eri suuntiin. Eipä sitä vielä 16-kesäisenä osannut ajatella, millainen toinen tai itsekään on yli kolmekymppisenä perheenisänä tai äitinä. Rakkauden tunne oli syvä, mutta emme kasvaneet yhteen, vaan eriydyimme.
Siitä viisastuneena päätin valita loppuelämän kumppanikseni kaikilta osilta omiin kriteereihini sopivan ihmisen ja sellaisen myös ihmeekseni löysin muutaman kuukauden intensiivisen etsimisen jälkeen. Näin viisikymppisenä rakastuminen on ihan yhtä ihanaa kuin nuorempanakin. Perhosia vatsanpohjassa, suurta onnentunnetta, riemua, iloa, positiivista energiaa, uutta virkeyttä, lämpöä, kaikkea ihanaa. Nyt toisen hyviä ominaisuuksia osaa arvostaa ihan eri tavalla, kun on kokemusta myös vähemmän hyvistä asioista pitkässä parisuhteessa.
En vielä, mutta toivottavasti.