Lue keskustelun säännöt.
Voiko sanoa, että eron syy on aina se, ettei hyväksy toista sellaisena kuin tämä on?
05.10.2019 |
Jäin miettimään tätä tuon toisen ketjun pohjalta. Kukaan ei vastannut minulle siinä, joten nostan omaksi kysymykseksi?
Jos nalkutan, niin en pidä jostain toisessa - eli en hyväksy häntä sellaisena kuin hän on.
Jos minulle nalkutetaan, niin hän ei hyväksy minua.
Jos minua ahdistaa suhteessa, niin siinä on jokin sellainen asia, jota en pysty hyväksymään.
Jne.
Voiko erot vääntää näin näin yksinkertaiseksi?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan sen sanoa, mutta se on kuitenkin vain sen sanojan käsitys ja mielipide.
Mitä tarkoitat? Annatko esimerkin.
Tarkoitan, että sillätavoin sanominen on varsin tökeröä, mutta ei kaada kenenkään maailmaa, sanoja vähän yksioikoinen.
Kaisa:
- "Onpas tuo mies komea ja fiksu"
Liisa:
- "Minusta se on ruma ja tyhmä"
Siinä esimerkkiä.
Perusparisuhteesta puhuttaneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen kyllä lukemattomia ihmisiä, jotka hyväksyn sellaisena kuin ovat, mutta en silti haluaisi elää heidän kanssaan 24/7.
Siis et haluaisi asua yhteisessä kodissa ja samassa taloudessa heidän kanssaan?
Minusta et silloin täysin hyväksy heitä. Yhtä hyvin sitä kumppaniaan sietää ja jopa nauttiikin tämän seurasta, jos se asuu omillaan ja näette pari-kolme krt/vk.
Harvoin pariskuntakaan elää yhdessä 24/7, pikemminkin 4/7 tai 4/6, kun ainakinntoinenkäy muualla töissä, molemmat nukkuvat yön ja harrastavat joko yksin tai muiden kanssa. Silti se toinen ihminen voi käydä hermoille. Sen jälkiä joutuu katsomaan ja miettimään, teenkö niille jotain.
Ap:lle sanon, että eron syy on aina rakkauden riittämättömyys. Puutteellista, epätäydellistä ihmistä -ehkä myös täydellistä?!- on vaikea rakastaa täydellä sydämellä. Silloin sen hyväksyisi karvoineen päivineen.
Rakkaus peittää toisen virheet, rakkaus on asenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen kyllä lukemattomia ihmisiä, jotka hyväksyn sellaisena kuin ovat, mutta en silti haluaisi elää heidän kanssaan 24/7.
Siis et haluaisi asua yhteisessä kodissa ja samassa taloudessa heidän kanssaan?
Minusta et silloin täysin hyväksy heitä. Yhtä hyvin sitä kumppaniaan sietää ja jopa nauttiikin tämän seurasta, jos se asuu omillaan ja näette pari-kolme krt/vk.
Harvoin pariskuntakaan elää yhdessä 24/7, pikemminkin 4/7 tai 4/6, kun ainakinntoinenkäy muualla töissä, molemmat nukkuvat yön ja harrastavat joko yksin tai muiden kanssa. Silti se toinen ihminen voi käydä hermoille. Sen jälkiä joutuu katsomaan ja miettimään, teenkö niille jotain.Ap:lle sanon, että eron syy on aina rakkauden riittämättömyys. Puutteellista, epätäydellistä ihmistä -ehkä myös täydellistä?!- on vaikea rakastaa täydellä sydämellä. Silloin sen hyväksyisi karvoineen päivineen.
Rakkaus peittää toisen virheet, rakkaus on asenne.
Eikö rakkaus ole yhdellä ihmisellä aika vakio? Joka osaa rakastaa paljon, rakastaa kaikkia Arskoista kulkukissoihin asti. Toiset eivät oikein osaa rakastaa, ei edes omia lapsiaan. Ei silti tarvitse erota, jos huomaa itsessään tällaisen puutteen. Sitten tulee mukaan epätäydellisyyden hyväksyminen: yrittää ymmärtää ja hyväksyä, että lapseni nyt vain on vaatija tai mieheni ei tykkää perhe-elmästä.
Ei, koska suhteeseen tarvitaan enemmän kuin vain se, että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on. Toisen ihmisen voi hyväksyä ilman suhdettakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei, koska suhteeseen tarvitaan enemmän kuin vain se, että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on. Toisen ihmisen voi hyväksyä ilman suhdettakin.
Nyt puhutaan erosta, ei suhteen aloittamisesta. Niiden motiivit voivat olla erilaiset.
mamma 45v. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä olisi vielä yksinkertaistetumpi selitys erolle?
Ei haluta olla enää naimisissa?
Minusta tämä tilanne on se lopputulos. Ensin ei hyväksytä toista ja kun tarpeeksi kauan on tätä mieltä, niin huomaa, ettei halua enää olla naimisissakaan.
Ap
Mutta miten selität sen, että jos ei hyväksytä toisia "sellaisena kuin ovat" on silti aloitettu suhde ja menty naimisiin ihan vapaasta tahdosta?
Ihmisen perusluonne tulee esille vasta pitkän ajan/ tuntemisen jälkeen. On myös mahdollista, kun vanhenemme, uudet luonteenpiirteet nousevat pintaan ja jopa kärjistyvät. Vaikka näitä luonteenpiirteitä ei tapaamisen alussa olisi ollut näkyvillä, ne saattavat muodostua hallitsevaksi tekijäksi. Ihmiset muuttuvat ja kasvavat (tai taantuvat) henkisesti, eikä kukaan osaa nähdä tulevaisuuteen, miten kumppani tulee vuosien varrella muuttumaan.
Miten voidaan hyväksyä ihmisen muuttuminen, kun ei olla edes tietoisia siitä?
Voi perusluonne tulla esiin lyhyenkin tuntemisen jälkeen. Joillakin ihmisillä on sitä paitsi parempi ihmistuntemus ja huomiokyky kuin toisilla. Jos ei kiinnitä huomiota tietyistä luonteenpiirteistä kertoviin merkkeihin tai tulkitsee ne väärin, voi yllättyä myöhemmin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, koska suhteeseen tarvitaan enemmän kuin vain se, että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on. Toisen ihmisen voi hyväksyä ilman suhdettakin.
Nyt puhutaan erosta, ei suhteen aloittamisesta. Niiden motiivit voivat olla erilaiset.
Totta kai niiden motiivit ovat erilaiset. Ei kai kukaan ole väittänyt muuta?
Ihmiset muuttuvat ja muutos ei ole aina hyvää. Itse en hyväksynyt sitä, että ex - mies muuttui itsekkääksi. Vastaan ei tullut enää missään asioissa, vaan asiat meni kuten hän sanoi. Mihinkään yhteiseen tekemiseen ei suostunut ja nämä yhteiset asiat jota ehdotin olivat kävelylenkki, ravintolasyöminen, hotelliyö. Hän ei ehdottanut mitään. Seksi ja kaikki fyysinen suhde loppui. Lopulta ei lähtenyt mukaan edes ruokakauppaan, mikä oli aina ollut yhteinen juttu vähintään kerran viikossa.
En hyväksynyt enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei, koska suhteeseen tarvitaan enemmän kuin vain se, että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on. Toisen ihmisen voi hyväksyä ilman suhdettakin.
Nyt puhutaan erosta, ei suhteen aloittamisesta. Niiden motiivit voivat olla erilaiset.
Tarkoitat varmaan, että puhutaan erosta, ei suhteen jatkamisesta.
Ei toi toimi.
Jos toiveet ja tarpeet ei sovi yhteen, ei siinä auta mikään määrä toisen hyväksymistä. Noissa tilanteissa on yleistä, että pysytään yhdessä ja koitetaan hiljalleen sovittaa toista vastaamaan omia toiveita ja tarpeita. Sen sijaan jos kumpikin hyväksyy toisensa ja itsensä sellaisenaan, ero on looginen seuraus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei toi toimi.
Jos toiveet ja tarpeet ei sovi yhteen, ei siinä auta mikään määrä toisen hyväksymistä. Noissa tilanteissa on yleistä, että pysytään yhdessä ja koitetaan hiljalleen sovittaa toista vastaamaan omia toiveita ja tarpeita. Sen sijaan jos kumpikin hyväksyy toisensa ja itsensä sellaisenaan, ero on looginen seuraus.
Näin on, jos esim. toinen haluaa lapsia ja toinen ei, tai toinen haluaa kiertää maailmaa ja toinen asua kainuun korvessa.
Mutta olen itse sitä mieltä, että kyllä kristitty ja ateisti voi olla naimisissa, samoin oikeistolainen ja kommunisti, tai materialisti ja vihreä. Mutta siinä on vain hyväksyttävä, että toinen ei kierrätä, tai toinen käy kirkossa. Jos hyväksyy, eikä kumpikaan pakota toista toimimaan miten itse haluaa, niin suhde voi toimia.
Toisen voi hyväksyä täysin, vaikka haluaisikin erota hänestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset muuttuvat ja muutos ei ole aina hyvää. Itse en hyväksynyt sitä, että ex - mies muuttui itsekkääksi. Vastaan ei tullut enää missään asioissa, vaan asiat meni kuten hän sanoi. Mihinkään yhteiseen tekemiseen ei suostunut ja nämä yhteiset asiat jota ehdotin olivat kävelylenkki, ravintolasyöminen, hotelliyö. Hän ei ehdottanut mitään. Seksi ja kaikki fyysinen suhde loppui. Lopulta ei lähtenyt mukaan edes ruokakauppaan, mikä oli aina ollut yhteinen juttu vähintään kerran viikossa.
En hyväksynyt enää.
Olisi kiva tietää, mitä miehessä tapahtui ensin. Tuo käytöshän on seurausta jostakin. Joko mies reagoi johonkin, mitä sinä teit, tai hän ei hyväksynyt sinua.
Vierailija kirjoitti:
Toisen voi hyväksyä täysin, vaikka haluaisikin erota hänestä.
Miksi ihmeessä olisit sitten mennyt yhteen hänen kanssaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen voi hyväksyä täysin, vaikka haluaisikin erota hänestä.
Miksi ihmeessä olisit sitten mennyt yhteen hänen kanssaan?
Varmaan siksi, että rakastin häntä silloin kun menimme yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset muuttuvat ja muutos ei ole aina hyvää. Itse en hyväksynyt sitä, että ex - mies muuttui itsekkääksi. Vastaan ei tullut enää missään asioissa, vaan asiat meni kuten hän sanoi. Mihinkään yhteiseen tekemiseen ei suostunut ja nämä yhteiset asiat jota ehdotin olivat kävelylenkki, ravintolasyöminen, hotelliyö. Hän ei ehdottanut mitään. Seksi ja kaikki fyysinen suhde loppui. Lopulta ei lähtenyt mukaan edes ruokakauppaan, mikä oli aina ollut yhteinen juttu vähintään kerran viikossa.
En hyväksynyt enää.
Olisi kiva tietää, mitä miehessä tapahtui ensin. Tuo käytöshän on seurausta jostakin. Joko mies reagoi johonkin, mitä sinä teit, tai hän ei hyväksynyt sinua.
Tai sitten käytös johtui jostain, millä ei ollut mitään tekemistä puolison kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset muuttuvat ja muutos ei ole aina hyvää. Itse en hyväksynyt sitä, että ex - mies muuttui itsekkääksi. Vastaan ei tullut enää missään asioissa, vaan asiat meni kuten hän sanoi. Mihinkään yhteiseen tekemiseen ei suostunut ja nämä yhteiset asiat jota ehdotin olivat kävelylenkki, ravintolasyöminen, hotelliyö. Hän ei ehdottanut mitään. Seksi ja kaikki fyysinen suhde loppui. Lopulta ei lähtenyt mukaan edes ruokakauppaan, mikä oli aina ollut yhteinen juttu vähintään kerran viikossa.
En hyväksynyt enää.
Olisi kiva tietää, mitä miehessä tapahtui ensin. Tuo käytöshän on seurausta jostakin. Joko mies reagoi johonkin, mitä sinä teit, tai hän ei hyväksynyt sinua.
Tai sitten käytös johtui jostain, millä ei ollut mitään tekemistä puolison kanssa.
Hyvin mahdollista sekin. Kuten sanonta kuuluu: vaatii suurta viisautta erottaa henkilökohtaiset ongelmat parisuhteen ongelmista.
Siihen perustuu mm. Keski-iässä tapahtuvat erot. Kyse on keski-iän kriisistä, mutta se viisaus puuttuu.
Ahaa. Ongelma ei siis olekaan henkilön hyväksyminen "sellaisena kuin on" vaan itse asiassa toinen onkin muuttunut käytökseltään avioliiton solmimisen jälkeen.
Ja jos toinen ei ole halukas elämään yhteiselämää ja on vielä "vapaudenhaluinen", miksi hän sitten yleensä vapaasta tahdostaan solmii avioliiton?