Lapsemme ei tykkää isästään

Eikö itsellesi tule yhtään mitään syytä mieleen miksi lapset ja koira ei viihdy miehesi kanssa? Lue vaikka uudestaan tekstisi, niin ehkä jotain tulee mieleen.

Meillä on samantyyppinen tilanne. Siksi kysynkin tunnetko miehesi isää. Minun ihana mieheni ei osaa olla lastensa kanssa koska hänen isänsä ei ollut hänen kanssaan lapsena ja malli puuttuu. Edeltävässä polvessa on öisin unissaan huutanut sotaveteraani joka ei myöskään ollut lastensa kanssa.

Olen koittanut katkaista kierrettä mutta kehnoin tuloksin. On vaikeaa tukea puolisoa olemaan lapsilleen läsnäoleva isä.

Oletko sinä "liian" mukavaa seuraa lapsillesi?

Minkä ikäisiä poikasi on? Jos pieniä, voi äidin tarve olla vielä suuri. Jos taas isoja, voi isä olla kaikella tapaa nolo ja tylsää seuraa.

Miten selviätte perheenä näissä tilanteissa? Meillä on nyt esikoinen pieni ja tosi vahvasti mun perään, isän kanssa vaikeat välit. Tuntuu hirmu raskaalta kaikille kun isä ei kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on samantyyppinen tilanne. Siksi kysynkin tunnetko miehesi isää. Minun ihana mieheni ei osaa olla lastensa kanssa koska hänen isänsä ei ollut hänen kanssaan lapsena ja malli puuttuu. Edeltävässä polvessa on öisin unissaan huutanut sotaveteraani joka ei myöskään ollut lastensa kanssa.

Olen koittanut katkaista kierrettä mutta kehnoin tuloksin. On vaikeaa tukea puolisoa olemaan lapsilleen läsnäoleva isä.

Kiitos viestistä. Mieheni isä ei ole lapsiensa kanssa ollut, koska pitänyt sitä naisten hommana. Myöskään hänen isänsä ei ole lapsiensa kanssa viettänyt aikaa. Kaikilla kylmän kaukaiset välit toisiinsa. Tämä on siis varmasti pitkälti opittu tapa olla lasten seurassa. Olen puhunut mieheni kanssa ja hän aina lupaa parantaa tapojaan ja lupaa suhtautua kauniimmin lapsiinsa. Silti kova asenne jatkuu heti seuraavalla minuutilla.

Ei tietenkään ankaran isän seura kiinnosta.

Minä en lapsena pitänyt isästäni. Hän oli paljon töissä ja liian ankara, moitteita sai paljon myös ns. normaalista lapsen käytöksestä. Muistan aina toivoneeni, että isä ja äiti eroaisivat, että ei tarvitsisi viettää aikaa ollenkaan isäni kanssa. Se varsinkin oli kamalaa, jos joutui tekemään isän kanssa jotain ilman äitiä. Nyt aikuisena en edelleenkään juuri vietä aikaa isäni kanssa, koska en oikeastaan pidä hänestä vieläkään. Miehesi kannattaisi yrittää kehittää itsessään empaattisuutta ja lämpöä ja olla vähemmän ankara. Voi olla, että muuten hänen ja lastenne välit jäävät etäisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Miten selviätte perheenä näissä tilanteissa? Meillä on nyt esikoinen pieni ja tosi vahvasti mun perään, isän kanssa vaikeat välit. Tuntuu hirmu raskaalta kaikille kun isä ei kelpaa.

Pieni lapsi yleensä leimautuu aina äitiin, koska äiti on aina kotona.

Tämä on mielenkiintoinen aihe. Meillä myös lapset niiiiin leimautuneita minuun, tilanne on rankka molemmille. Minä en jaksaisi hoitaa aina kaikkea ja isästä tuntuu pahalle, kun ei ikinä kelpaa mihinkään. Kaipaisin myös neuvoja tilanteeseen.

Googleta vaativa persoonallisuushäiriö

Meillä vähön vastaava ongelma - lisänä vielä se, että olemme eronneet. Lapsi ei millään menisi isänsä luokse, välillä itkee ja pistää kovasti vastaan, kun on sinne lähdön aika.

Luulen, että syynä on se, että hänen isänsä ei ole lapselle juurikaan läsnä. Istuu kuulemma kännykkä kädessä, ei leiki, ei pelaa, ei vie ulkoilemaan, ei lue, ei ota syliin, ei lohduta, jos on paha mieli vaan pahimmassa tapauksessa nauraa.

Tämä on varmaan opittu käyttäytymistapa. Ennen eroa kyseisen miehen äiti sanoi monesti, että miehen oma isä ei koskaan tehnyt lasten kanssa mitään. Lupaili kaikenlaista, mikä ei kuitenkaan toteutunut.

En tiedä, mitä tehdä. Olen puhunut asiasta, ei se mihinkään johda muuta kuin syytöksiin, että en saa puuttua lapsen asioihin isänsä luona.

Jos joku keksii tähän ratkaisun, olisin kiitollinen. Ei lapsi paljoa vaadi: retki lähileikkipuistoon, lautapelin pelaaminen, yms arkinen yhdessä tekeminen auttaisi. Mutta kun ei niin ei.

Että ollaan samaa perhettä ei tarkota että kaikki tulevat automaattisesti toimeen keskenään. Joskus ihmiskemiat vaan menevät ristiin. Ihan sama kuin sisarukset jotka vaan eivät tykkää toisistaan.

Valitettavasti en usko että tämmöseen on mitään parannusta puhumalla tai terapioimalla.

Mistä piirteistä itse miehessäsi pidät, ap? Tilanne saattaa kyllä muuttua kun pojat kasvavat. Olen pahoillani, tämmönen on kaikille ikävää.

Vierailija kirjoitti:

Että ollaan samaa perhettä ei tarkota että kaikki tulevat automaattisesti toimeen keskenään. Joskus ihmiskemiat vaan menevät ristiin. Ihan sama kuin sisarukset jotka vaan eivät tykkää toisistaan.

Valitettavasti en usko että tämmöseen on mitään parannusta puhumalla tai terapioimalla.

Mistä piirteistä itse miehessäsi pidät, ap? Tilanne saattaa kyllä muuttua kun pojat kasvavat. Olen pahoillani, tämmönen on kaikille ikävää.

Mieheni on hyvin kunnioittava ja herrasmies minua kohtaan. Hänellä on vahva suojeluvaisto perhettämme kohtaan ja pidän häntä oikein hyvänä miehenä. Lapset vaan tuskin näitä piirteitä isältään vaativat..

Ap