Me kärsimme lapsettomuudesta. Nyt on s-halut kadonneet kokonaan. Suorastaan yököttääkin pelkkä ajatus siitä. :(
Onko minulla kohtalotovereita?
Sen verran valaisen, että syyllinen lapsettomuuteen on löydetty...
Kommentit (6)
asiaan, johon ei voi edes itse vaikuttaa, niin saattaa halut olla ihan tästä syystä poissa. Lipsahdukset kertovat paljon ihmisen ajattelusta.
siitä tuli sellainen olo, että syy on miehessäsi ja seksihalut siksi kadonneet ???? En tiedä onko näin. Jokatapauksessa voin sanoa omasta kokemuksestani, että kärsimme vuosiaen lapsettomuudesta, seksi oli pakkopullaa kuukaudesta toiseen, ja ikäväkseni täytyy sanoa, että sitä se on edelleen. Koskaan ei palattu siihen aikaisempaan, vaikkakaan en olekaan mikään seksipeto ollut koskaan. Toivottavasti saatte jotenkin kiinni vielä sen entisen. Elämä näinkään ei ole kovin herkkua. Tosin saatiin niitä lapsiakin sitten, joka tietysti on se kaikkein tärkein asia meille.
Meillä oli sama juttu ja vähän edelleenkin niin. Seksistä lähti hohto, kun sitä oli pakko harrastaa tiettyinä päivinä, mutta muuten meillä ei olisi tätä ihanaa lasta, josta kiitän yläkertaa joka päivä.
Tuskin on vaarallista, vaikka jonkin aikaa seksi puulta maistuisikin, mutta pitkällä tähtäimellä sekin pitäisi saada kuntoon, koska kuitenkin se on tärkeä parisuhteen osa-alue. Luulen, että meillä se onnistuu vasta sitten, kun lapsihaaveet on kuopattu.
[u]Siis onko nii, että miehesi on steriili ja et siksi halua häntä, vai oletko itse ja koet kelvottomuutta naisena. [/u]
Haluaisin vain vertaistukea ja kuulla toisten kokemuksia asiasta....
Jos ihan suoraan sanotaan niin olen niin !ittuuntunut kaikkeen. Kohta ei tosiaankaan huvita enää yhtään mikään...
Useissa lapsettomuuteen perehtyneissä klinikoissa on myös terapeutteja joille voi varata aikoja. Kannattaa kysellä! Ja minusta on ihan luonnollista että käyttää sanaa syyllinen koska jossain vaiheessa sitä vain ei enää jaksa " kaunistella" asioita ja aina vain ymmärtää ja tukea toisiaan... Tulee niitä huonojakin aikoja eteen. Niistä sitten päästään yli tai sitten ei :(
jompi kumpi syyllinen... :( Ikävä ajattelumalli. Rakastetustaan soisi nauttivan kaikilla tavoin. Toivon parempia aikoja teille.