Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten jaksaa masentavia ja latistavia ystäviä?
03.10.2019 |
Rasittaa ja ahdistaa tosi kovasti olla ystävä ihmisen kanssa joka yksinkertaisesti vain masentaa ja latistaa.
Ystävällä on ollut muutamia vuosia vaikeuksia joten olen pyrkinyt tukemaan. Asutaan eri kaupungeissa joten usein ei voida nähdä. Ystävä syyllistää usein siitä etten ole yhteydessä, hän on myös ilmoittanut että hän ei ota yhteyttä koska ”ei aio roikkua ihmisissä” vaan odottaa että häneen otetaan. Vaikka kuinka sanon että soita vaan millon haluat tai kysyn soitellaanko. Eikä ollenkaan voi tietää milloin menee se aika, että hän taas kokee itsensä hylätyksi jos en ole tarpeeksi yhteydessä. Lähemmäs 40-vuotias ihminen kyseessä.
Minkä tahansa hyvän asian elämässään ystäväni osaa kääntää huonoksi. Hän vaan kokee ne huonoksi.
Ottaa päähän, että pitkästä aikaa kun pääsisin hänen luo kylään, hän edelleen latistaa ja masentaa kaiken. Kaikki on väärin. Mikään ei ole hyvä. Minä en saisi sanoa ollenkaan mistä asioista minä pitäisin tai ehdottaa mitään mikä voisi olla kivaa, ne ei ole hänestä kivoja asioita. Jatkuvasti joudun toistamaan ”minulle on ihan sama, päätä sinä”, koska kaikki mun ehdotukset on perseestä.
Sama ihminen valittaa jatkuvasti yksinäisyyttään ja hän on yksinkertaisesti nykyään niin ikävä ihminen, että karkottaa käytöksellään ihmiset ympäriltään. Harmittaa että mitään kivaa ei voi ystävän kanssa enää kokea. Esimerkiksi ystäväni tietää että minulla on tänä vuonna todettu sairaus joka vaatii elinikäistä lääkitystä. Minäkin kaipaisin jotain virkistävää ja piristävää. Mutta ei.
Ihan tosi raskasta. Ystävän vuoksi jaksan kun ajattelen että hän on todella masentunut ja niin hän on kertonut olevansa. Ja että ystävät on masentuneille tärkeitä. Mutta ottaahan se päähän, kun kyllä tässä omiakin ongelmia olisi mutta en kehtaa olla niin pikkumainen että alan samanlaiseksi, koska se ei ratkaise mitään.
Itsekin olen ollut masentunut mutta käänsin sen silloin enemmän itseeni, en toisiin ihmisiin. Ehkä siksi tämä tapa kääntää masennus itsestä ulospäin ja syyttää siitä muita, tuntuu vieraalta.
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo ole ystävyyttä!
Eikö? En ymmärrä, kun aiemmin ystävyytemme oli aivan erilaista. Sitten ystävälle kävi ikäviä asioita ja hän muuttui. Suoranaisesti muuttui. Mutta viime aikoina olen miettinyt, että jos minun käsitykseni ystävyydestä on niin erilainen, niin onko tässä vaan nyt sitten kaksi liian erilaista ihmistä.. että se mitä mä voin tarjota ei vaan riitä.. mutta silti on muistot mielessä siitä, kuka ystävä oli ennen vaikeuksia. Ja kyllä mä vaikeuksiakin siedän enkä odota ystäviltä sitä ettei vaikeeta sais olla. Mutta ahdistaa yleinen latistus kaikessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ole enää yhteydessä tuollaisten ystävien ja tuttujen kanssa. Ihminen, joka näkee kaiken synkkänä ja negatiivisena vuodesta toiseen, on älyttömän raskas. Kyse ei ole enää masentuneen tukemisesta, tuollainen ihminen ei edes yritä päästä synkkyydestä pois, vaan haluaa kääntää kaiken huonoksi ja vetää muutkin siihen mukaansa. Olen aina ollut kiltti ja empaattinen ja kaikki tuen tarvtsijat ovat jotenkin hakeutuneet luokseni. Olen myös ns. Ammattiauttaja.
Nyt riittää, enää minusta ei ole siihen. Tuen vain omaa perhettäni tarvittaessa. Olen yli 50v ja vihdoin tajunnut lopettaa kynnysmattoilun.
Oletko kokeillut suoraan puhumista?
Itsellä oli kaveri, jolla oli aina kaikki huonosti, mikään ei kiinnostanut, oli todella masentavaa ja raskasta seuraa vaikka rakas olikin.
Jonkun aikaa kuunneltua sitä valitusta pärähdin suoraan aika kovasanaisesti.
Olisin voinut asian kauniimmin muotoilla, mutta taisi ottaa asian käsittelyyn.
En itsekään välttämättä aina tajua omaa toimintaani, jos siitä sanotaan sivulauseessa kauniisti hissutellen, rehellinen ja omiin tunteisiin perustuva suoraan sydämestä tuleva puhe on paras.
Itse en jaksaisi olla yhteyksissä kovin kauan. Olen itsekin usein masentunut, eikä minulla ole toiselle samanmoiselle riittävästi annettavaa. Huolia kyllä jaksan kuunnella, mutta jos ei puhuta mistään muusta, niin ei se enää ole ystävyyttä vaan terapiasuhde.
Tuollaiset ihmiset eivät osaa ajatella, että muillakin voi olla vaikeaa kuin heillä itsellään. Tuskin saat häneltä tukea omiin vaikeuksiisi, ja ystävyys tulee entistä yksipuolisemmaksi kun sinullakin olisi tarpeita, etkä ole vain lohduttaja ja viihdyttäjä toiselle.
Mieti tarkkaan, kannattaako ystävyyttä jatkaa. Olet itsekin kokenu kovia ja ansaitset ystäviä, jotka myös pystyvät pitämään sinusta huolta. Et ole vastuussa ystäväsi masennuksen parantamisesta, etkä siitäkään että hän masentuu jos ystävyytenne loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä huoli omasta hyvinvoinnistasi ja ota tarvittaessa etäisyyttä. Älä kuuntele syyllistämistä, vaan laita heti sellaiset puheet lempeästi, mutta jämäkästi ja selväsanaisesti poikki; vaikka välität, et voi olla vastuussa hänen tunteistaan. Hänen oma toimintansa on se, joka ylläpitää negatiivista olotilaa ja korjaantuminen voi lähteä vain sisältä päin. Joskus suora puhe on näissä tilanteissa juuri se mitä tarvitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut suoraan puhumista?
Itsellä oli kaveri, jolla oli aina kaikki huonosti, mikään ei kiinnostanut, oli todella masentavaa ja raskasta seuraa vaikka rakas olikin.
Jonkun aikaa kuunneltua sitä valitusta pärähdin suoraan aika kovasanaisesti.
Olisin voinut asian kauniimmin muotoilla, mutta taisi ottaa asian käsittelyyn.
En itsekään välttämättä aina tajua omaa toimintaani, jos siitä sanotaan sivulauseessa kauniisti hissutellen, rehellinen ja omiin tunteisiin perustuva suoraan sydämestä tuleva puhe on paras.
Joo tätä suoraan puhumista on kokeiltu..ja aiemmin se onnistui niin että suhteemme oli parempi kuin esimerkiksi joillain toisilla ystävillä jotka saivat ystävältäni todella kylmää kyytiä. Tavallaan se suora puhe ei enää toimi. Ystäväni on niin masentunut. Vastaus sanomisiin on että ”aina on ollut näin, kukaan ei välitä, yksinäisyys, kärsimys, syytöksiä ystävien itsekkyydestä, puhumme turhanpäiväisiä asioista, ajattelematonta ystäviltä jakaa asioita elämästään kun hänen elämänsä on rikki, kukaan ei ole koskaan välittänyt” jne. Se on aivan sama mitä sanon. Yhden keskustelun päätteeksi kun puhuin nimenomaan suoraan sydämestäni että ystäväni on tärkeä mutta en voi olla enempää läsnä kuin olen ja minullakin on oma elämä enkä tahallaan häntä mitenkään laiminlyö, hän melkein katkaisi välit kokonaan koska kuvailin ystävyyttä joka hänelle ei ole ystävyyttä ja hän suoraan sanoi ettei se riitä. Pitäisi olla enemmän. Uskon että masennus puhuu siinä. Siksi en millään haluaisi luovuttaa. Ja kun ystävyytemme on vielä niin yksipuolista. Minä ehdotan tapaamisia jne. Minä käyn kylässä. Olen tarjoutunut auttamaan lukemattomissa asioissa yms. Hänellä ei ole kovin monia ystäviä ja hän pitää itseään vain uhrina enkä siitä häntä syytä, hän on kokenut kamalia asioita. Mutta ei tosiaan ehkä tunnu enää siltä että kyseessä on ystävyys..
Oletko kertonut tämän hänelle? Oletko kertonut, miltä sinusta tuntuu ja miten hän käyttäytyy? Hän nimittäin itse ei välttämättä näe, millainen on.
Ehkä hän ymmärtäisi millainen ystävä hän itse on, jos toinen heijastaisi rohkeasti hänen käyttäytymistään takaisin: olisi kielteinen, kriittinen, tiuskisi, haastaisi jne. sekä nappaisi puheenvuoron ja valittaisi omista ongelmistaan. Itse en pystyisi tuollaiseen, vaan joutuisin vain vähentämään yhteydenpitoa.
Minusta se on huono, jos ystävyyssuhteessa toinen on ainainen kielteisistä asioista tilittäjä ja toinen niiden ainainen kuuntelija.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli itse olet se mistä kirjoitat ja kukaan ei enää jaksa. Sitä saa mitä tilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli itse olet se mistä kirjoitat ja kukaan ei enää jaksa. Sitä saa mitä tilaa.
Älä käyttäydy kommentteinesi kuin olisi vielä jollain hiekkalaatikolla leikkijöiden iässä!
Alue: Aihe vapaa
Ei tuo ole ystävyyttä!