Lue keskustelun säännöt.
Onko muilla kokemusta tilanteesta, jossa omasta lapsesta on tehty kiusaaja?
02.10.2019 |
Meillä nimittäin on.
Yleensä kaikkien kiusaajien vanhemmat kieltävät mahdollisuuden, että oma lapsi olisi kiusaaja. Minä en; kun kuulin rajut syytökset ensimmäisen kerran tämän kiusatun lapsen vanhemmalta, olin järkyttynyt. Oma lapseni oli kiusannut luokkatoveriaan rankasti jo esikoulusta saakka. Näin hän sanoi.
Miten kukaan ei ollut kertonut meille? Yhteistyötä koulun suuntaan oli kyllä tehty lapseni vilkkauden takia, mutta kukaan ei ollut kertonut minulle, että lapsi kiusasi toisia raskaasti. Halusin heti selvittää, mistä on kyse ja mitä voisimme tehdä. Uskoin kaiken, mitä kiusatun vanhempi kertoi tapahtuneen. Eihän kukaan valehtelisi tällaisesta asiasta?
Otin heti yhteyttä opettajaan, koulukuraattoriin ja -psykologiin. Pian kävi ilmi, että syytökset olivat perusteettomia eikä kiusaamista ollut tapahtunut. Lapset olivat kavereita keskenään, mutta joitain riitatilanteita oli ollut. Lapset olivat aina sopineet asiansa ja palanneet leikkeihin, mutta kiusattu kertoi kaikki tapahtuneet asiat kotona vanhemmilleen. Juurta jaksain.
Vuosia jatkunut raaka väkivalta ja kiusaaminen tarkoittikin lasten välisiä, normaaleja kiistoja ja satunnaisia riitoja. Valitettavasti syytökset eivät loppuneet, vaikka kiusaaminen ei ollut totta. Lapseni oli siihen saakka ollut kiva ja pidetty kaveri, mutta kaikki muuttui kiusaamissyytösten myötä. Lapseni itsetunto musertui ja hän alkoi suuttua tälle kiusatulle yhä herkemmin. Riidat jatkuivat, ja kiusattu raportoi jokaisen sanan vanhemmalleen, joka puolestaan soitteli poliiseille, rehtorille, opettajalle, useita kertoja myös lastensuojeluun.
Kiusattu alkoi ärsyttää lastani kavereidensa kanssa tahallaan ja kannella opettajalle ja kotiinsa lapseni jokaisen liikkeen. Ennen elämäniloinen lapseni alkoi lopulta vihata koulua ja puhua kuolemasta - alle 10 vuoden iässä. Lapseni alettiin jättää leikeistä ulos. Hän jäi yksin.
Tilanne muuttui vasta, kun vaihdoimme asuinaluetta ja lapseni vaihtoi koulua. Nyt ongelmia ei ole tullut, mutta arvet ovat jääneet. Vielä enemmän olen huolissani "kiusatusta" koulukaverista - kuulin, että vanhempi alkoi kuskata lastaan eri terapeuteille, koska tällä on "kiusatun identiteetti" lapseni harjoittaman, vuosien koulukiusaamisen jälkeen.
Myöhemmin ilmeni, että tämän entisen koulutoverin vanhempi - jonka tunsin ammatillisessa mielessä - oli sairaalloisen kateellinen minulle urastani ja siitä, että meille suotiin toinenkin lapsi. Kaikkea muutakin taustalla ilmeisesti oli - mielenterveyteen ja päihteisiin liittyen.
Lisäksi oma lapseni on aina ollut iloinen mutta myös tulinen luonteeltaan, ja jo päivähoidossa henkilökunta huomasi muiden lasten käyttävän tätä lapseni ominaisuutta omaksi edukseen. Lapseni on edelleen helppo syntipukki, mutta samaan pisteeseen meidän ei pitäisi enää joutua. Valitettavasti kiusaajaksi väittäminen on helppo lyömäase, jolla saa nykyään helposti sympatiaa osakseen. Ja juuri huomiota moni lapsi on nykyään vailla. Toki oikeaakin kiusaamista tapahtuu, mutta aina asiat eivät ole sitä, miltä näyttävät.
Onko kenelläkään muulla vastaavaa kokemusta?
Kommentit (37)
No työn puolesta useampikin aika vastaava kokemus. Nyt täytyy mennä nukkumaan. T. Opettaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kertomasi pitää paikkansa, on oma lapsesi joutunut kiusatuksi. Tämän ääneen sanominen voi jo auttaa (hieman) lastasi. Kiusaaminen ei aina ole perinteistä.
Vierailija kirjoitti:
No työn puolesta useampikin aika vastaava kokemus. Nyt täytyy mennä nukkumaan. T. Opettaja
Ja näin. Mutta ulospäin näyttää siltä, että koulu vähättelee ja opettajat sulkevat silmänsä kiusaamiselta. Se on se helppo tarina, joka on myös helpompaa uskoa. Sitähän ei voida ulospäin kertoa, että esim. syytöksiä esittävän vanhemman todellisuudentaju voi olla pahasti järkkynyt.
Juu, nähty työn puolesta. Ja sitten vanhemmat haukkoo huhupuheiden perusteella henkeään kun "kiusaamiseen ei puututa", mutta jos se nyt on vaikeaa muutenkin niin vielä vaikeampaa kun kiusaaminen on vain uhrin tai hänen vanhempiensa päässä.
Samaa minäkin sanon, että sinun lapsesi joutui kiusatuksi. Sellaisella kierolla tavalla, mikä tekee asian vielä vaikeammaksi, kun on kiusattu ja joutuu kantamaan kiusaajan syyllisyyttä. Toisen lapsen vanhemmilla on pakko olla jotain vialla, ei terve ihminen toimi noin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos kertomasi pitää paikkansa, on oma lapsesi joutunut kiusatuksi. Tämän ääneen sanominen voi jo auttaa (hieman) lastasi. Kiusaaminen ei aina ole perinteistä.
Kiitos. Sama tuli minullekin mieleen, kun olin kirjoittanut aloituksen. Asia on sen verran tuore vielä meillä, että olen vasta nyt alkanut nähdä koko kuvion nurinkurisuuden. Ja tosiaan jonkinlaisesta mielenterveyden horjumisesta oli kyse kuten yllä mainittiin. Koululta ei asiaa voitu suoraan sanoa, mutta rivien välistä se tuli ilmi ja kys. henkilö oli aina ollut jotenkin erikoinen. AP
Vierailija kirjoitti:
Hirveä tarina. Voimia ja parempaa teille
Kiitos. Nyt on alkanut näyttää valoisammalta ja esimerkiksi kuolemapuheet ovat loppuneet. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla kohdalla meinasi käydä näin työpaikkakiusaamistapauksessa; oikeasti (ei muotisanana) narsistinen työkaveri jäi viimein kiinni työpaikkakiusaamisesta ja kollegoiden terorisoimisesta, niin yritti vielä viimeisenä oljenkortenaan pomomme kuullen sanoa "näissä konflikteissa on aina kaksi osapuolta". No tasan ei ole! Pomo oli niin kauan työskennellyt tämän hullun kanssa ettei nähnyt enää metsää puilta vaan melkein uskoi tätä. Onneksi fiksu HR:n ihminen ymmärsi mistä on kyse ja myöhemmin jopa itki minulle kun sanoi ymmärtävänsä täysin mitä olen joutunut kokemaan
Lapseni koulussa oli sama tilanne, "kiusattu" oli oikeasti itse se kiusaaja. Kuitenkin tämän "kiusatun" vanhemmat itkivät televisiossa asti kuinka lapsen hädälle ei tehdä koulussa mitään. Haastoivat koulun oikeuteen ja niin edelleen. Mediassa haukuttiin opettajia kauan, ja nimillä keskustelupalstoilla, vaikka oikeasti olivat täysin syyttömiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi annoit tilanteen jatkua? Itse olisin heti kieltänyt lastani leikkimästä tällaisen ”kaverin” kanssa. Jos leikit ei suju, sitten ei leikitä ollenkaan.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kakkahattutäti kirjoitti:
Miksi annoit tilanteen jatkua? Itse olisin heti kieltänyt lastani leikkimästä tällaisen ”kaverin” kanssa. Jos leikit ei suju, sitten ei leikitä ollenkaan.
Nii-in, miksi kiusatut eivät vain yksinkertaisesti välttele kiusaajiaan..
Jos kiusaamista on esiintynyt, kyseisiä lapsia pitää kieltää leikkimästä keskenään. Sillä ongelmasta päästään.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä ”pitää olla kaikkien kanssa kaveri” -lätinää. Tietenkään ei tarvitse!
Jos joku kiusaa tai syyttää kiusaajaksi, ystävyys päättyköön siihen.
Tervehtiä voi, mutta muuten kaikki kontakti minimiin. Näinhän aikuistenkin maailmassa toimitaan. Ei kukaan ehdoin tahdoin hakeudu viettämään vapaa-aikaa tai ystävysty ihmisen kanssa, joka kiusaa tai syyttelee kiusaajaksi.
Lapset eivät osaa vielä valita kavereitaan. On parempi, että aikuiset päättävät, kenen kanssa lapsi leikkii. Sillä säästytään monelta harmilta.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kokemusta. Lapseni luokalla oli hiljainen ja arka lapsi, jota kaksi luokan poikaa kiusasi. Kiusaajia päätä pidempi lapseni alkoi puolustaa kiusattua kiusaajiaan vastaan, jolloin nämä kiusaajat kantelivat vanhemmilleen ja opettajalle, että lapseni kiusasi heitä. Usein kysytään, miksi kukaan luokkakaveri ei asetu kiusatun puolelle, mutta miksi kukaan haluaisi tulla syytetyksi? Sama ilmiöhän on meidän aikuisten keskuudessa eli ei kannata mennä väliin, jos ei halua itse istua raastuvassa.
Meillä oli vähän vastaava tapaus - ”kiusaajina” koko luokka. Oikeasti luokka oli poikkeuksellisen ’hyväksyvä’ ja hyvätapainen (opettajien mukaan), ja rehtorikin sanoi näille vanhemmille suoraan (ylimääräisessä vanhempainillassa, minkä nämä vanhemmat olivat vaatineet kutsuttavaksi), että lasten keskinäinen kanssakäyminen ei aina ole kiusaamista, JS aina ei tehdä juuri kuten yksi haluaa, se on sosiaalisten tilanteiden harjoittelua - ei kiusaamista, ja että tätä poikaa hänen edellisessä koulussaan ja tämän koulun muilla luokilla olisi todennäköisesti oikeasti kiusattu mutta tämä luokka oli hyvin hyväksyvä ja mukaanottava.
Veikkaan että hänen vanhempansa ovat tulleet molemmat aikanaan koulukiusatuksi ja heillä oli syvät haavat ja tuntosarvet todella herkällä.
Mutta muutamia esimerkkejä:
- pojat menivät välitunnilla pelaamaan jalkapalloa aina sillä säännöllä, että viimeinen on maalivahti. Jos tämä poika oli se viimeinen, häntä kiusattiin koska hän ei halunnut maalivahdiksi - ja häntä kiusattiin jos hän ei päässyt peliin ollenkaan ja tokavika oli maalivahti.
- joskus joku oli sanonut hänelle ruokajonossa ettei saa etuilla (ja hän oli purrut tätä poikaa kostoksi) mutta häntä oli kiusattu kun ei oltu päästetty jonoon.
- hän oli mielestään kaikkein paras matematiikassa, mutta jos opettaja kehui jonkun toisen suoritusta hän oli kotona kannellut, että opettaja kiusasi häntä.
- välitunnilla hänen lempisanontansa oli ”jos ei tehdä niinkuin mä sanon niin mä menen taas rehtorille kertomaan että te kiusaatte” (vanhemmat oli sanoneet, että aina kun kiusataan niin saa mennä.)
- meidät kutsuttiin joskus koululle koska nimenomaan meidän poika kiusasi häntä (vanhempien mukaan) koulumatkoilla - mielenkiintoista sinällään kun oma poika haettiin aina autolla ja heitettiin jäähallille... kun sanoin, että tämä on kertakaikkinen mahdottomuus, änkytti isä että ”no mut mä luulin että se oli just teidän ’Mikko’ kun se on tuollainen jääkiekkoilija ja ne aina kiusaa” (en siis tiedä kiusasiko ylipäätään joku heidän poikaa koulumatkalla, siihen en tiedä ottaa kantaa).
Vaikka ’pois sulkeminen’ voi mielestäni olla myös julmaa koulukiusaamista, en nähnyt muuta ratkaisua kuin opastaa omaa poikaani olemaan olematta missään tekemisissä tämän pojan kanssa - eli tavallaan hän tuli lopun viimeinen meidän Mikon ja hänen kavereiden osalta kiusatuksi koska omalla/vanhempien toiminnalla pakotti meidät ohjeistamaan oma lapsi tuohon ratkaisuun heidän kouluhyvinvointinsa takia (ja kyllä, meillä on monet itkut itketty näiden aiheettomien syytösten takia).
Aika moni valitsi lopulta lukion sen perusteella, että pääsivät viimein eri kouluun kuin hän...
"Lapseni on tulinen luonteeltaan" = Lapseni on sekopää kuumakalle joka ei osaa hillitä itseään. Eiköhän olisi jo korkea aika yrittää päästä tuosta "tulisuudesta" eroon sen sijaan että hymistelette ja ihastelette asiaa. Tulee lapselle muuten aika ikävä herätys sitten vanhempana, kun tajuaa että maailmassa ei selviäkään kovin hyvin niin että räjähtää milloin tahansa mistä tahansa pienestä asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Miksi annoit tilanteen jatkua? Itse olisin heti kieltänyt lastani leikkimästä tällaisen ”kaverin” kanssa. Jos leikit ei suju, sitten ei leikitä ollenkaan.
Nii-in, miksi kiusatut eivät vain yksinkertaisesti välttele kiusaajiaan..
Vaikeaa se on, jos kiusaajat juoksevat perässä. Parhaani toki tein.
Huomatkaa: selvisin siitä, eikä ikinä ole käynyt mielessäkään, että lähdenpä kostamaan tämän syyttömille miekalla. Kas kun en ole narsisti.
Ja taitaa olla niin, että useimpia on kiusattu. Ehkä niitä minun kiusaajiani juopot vanhemmat.
Heikkolahjaisilla ei ole keinoja korjata itsensä, hyvänä esimerkkinä on palstan äitihullu.
Näin keski-ikäisenä on tullut kohdattua niin hulluja ihmisiä, ettei ole yhtään syytä epäillä, etteikö tuollaista tapahtuisi. Mielenterveydeltään järkkynyt ihminen haluaa saada jonkun kärsimään keinolla millä hyvänsä. Ja niinpä hän haravoi niin kauan, että löytää haaviinsa riittävän heikon ihmisen, jota voi manipuloida kiusaamaan kohdetta tai jota voi kiusata.
Ja sitten on toisaalta näitä, jotka ylettömän innokkaasti takertuvat pieneenkin virheeseen toisessa, josta sitten paisuttelevat vaikkapa loputtomasti haukkumalla suuren episodin. Tuntevat varmaankin itsensä menestyneeksi ja onnistuneeksi, kun toisessa on jokin marginaalinen virhe, jota itsellä ei ole. Tai niin he luulevat, kun eivät vain näe sitä samaa itsessään.
Tällaisia kokemuksia minulla, tosin aikuisiällä.
Vierailija kirjoitti:
"Lapseni on tulinen luonteeltaan" = Lapseni on sekopää kuumakalle joka ei osaa hillitä itseään. Eiköhän olisi jo korkea aika yrittää päästä tuosta "tulisuudesta" eroon sen sijaan että hymistelette ja ihastelette asiaa. Tulee lapselle muuten aika ikävä herätys sitten vanhempana, kun tajuaa että maailmassa ei selviäkään kovin hyvin niin että räjähtää milloin tahansa mistä tahansa pienestä asiasta.
Ihmisillä on erilaisia temperamentteja, tulisella luonteella todennäköisesti tarkoitetaan sellaista temperamenttia että kokee omat tunteet vahvemmin ja myös reagoi niihin vahvemmin. Ei näitä asioita voi kitkeä pois, ei lasta saa opettaa painamaan omat tunteet pois päältä. Mutta tietysti voidaan opettaa sopiva tapa näyttää omat tunteet, esimerkiksi toisen satuttaminen ei ole sellainen tapa.
Ja tällaisen temperamentin omaavat ovat suuremmassa riskissä tulla kiusatuksi. Alkavat mm. herkemmin itkemään ja suuttuvat herkemmin. Jotkut lapset käyttävät tätä hyväkseen ja ärsyttävät tahallaan, koska (sadistisesti) nauttivat toisen negatiivisista tunteiden purkauksista. Nauttivat siis kun näkevät, että toisella on paha olla. Sellaiset lapset, jotka eivät reagoi niin herkästi omiin tunteisiin, ovat paremmin turvassa tällaisilta lapsilta. Tämä reagointiherkkyys omiin tunteisiin on biologista eikä sitä voi kasvattamalla muuttaa muuksi. Ainoastaan sitä reagointitapaa voidaan opettaa.
Hirveä tarina. Voimia ja parempaa teille