Lue keskustelun säännöt.
Onko muilla kokemusta tilanteesta, jossa omasta lapsesta on tehty kiusaaja?
02.10.2019 |
Meillä nimittäin on.
Yleensä kaikkien kiusaajien vanhemmat kieltävät mahdollisuuden, että oma lapsi olisi kiusaaja. Minä en; kun kuulin rajut syytökset ensimmäisen kerran tämän kiusatun lapsen vanhemmalta, olin järkyttynyt. Oma lapseni oli kiusannut luokkatoveriaan rankasti jo esikoulusta saakka. Näin hän sanoi.
Miten kukaan ei ollut kertonut meille? Yhteistyötä koulun suuntaan oli kyllä tehty lapseni vilkkauden takia, mutta kukaan ei ollut kertonut minulle, että lapsi kiusasi toisia raskaasti. Halusin heti selvittää, mistä on kyse ja mitä voisimme tehdä. Uskoin kaiken, mitä kiusatun vanhempi kertoi tapahtuneen. Eihän kukaan valehtelisi tällaisesta asiasta?
Otin heti yhteyttä opettajaan, koulukuraattoriin ja -psykologiin. Pian kävi ilmi, että syytökset olivat perusteettomia eikä kiusaamista ollut tapahtunut. Lapset olivat kavereita keskenään, mutta joitain riitatilanteita oli ollut. Lapset olivat aina sopineet asiansa ja palanneet leikkeihin, mutta kiusattu kertoi kaikki tapahtuneet asiat kotona vanhemmilleen. Juurta jaksain.
Vuosia jatkunut raaka väkivalta ja kiusaaminen tarkoittikin lasten välisiä, normaaleja kiistoja ja satunnaisia riitoja. Valitettavasti syytökset eivät loppuneet, vaikka kiusaaminen ei ollut totta. Lapseni oli siihen saakka ollut kiva ja pidetty kaveri, mutta kaikki muuttui kiusaamissyytösten myötä. Lapseni itsetunto musertui ja hän alkoi suuttua tälle kiusatulle yhä herkemmin. Riidat jatkuivat, ja kiusattu raportoi jokaisen sanan vanhemmalleen, joka puolestaan soitteli poliiseille, rehtorille, opettajalle, useita kertoja myös lastensuojeluun.
Kiusattu alkoi ärsyttää lastani kavereidensa kanssa tahallaan ja kannella opettajalle ja kotiinsa lapseni jokaisen liikkeen. Ennen elämäniloinen lapseni alkoi lopulta vihata koulua ja puhua kuolemasta - alle 10 vuoden iässä. Lapseni alettiin jättää leikeistä ulos. Hän jäi yksin.
Tilanne muuttui vasta, kun vaihdoimme asuinaluetta ja lapseni vaihtoi koulua. Nyt ongelmia ei ole tullut, mutta arvet ovat jääneet. Vielä enemmän olen huolissani "kiusatusta" koulukaverista - kuulin, että vanhempi alkoi kuskata lastaan eri terapeuteille, koska tällä on "kiusatun identiteetti" lapseni harjoittaman, vuosien koulukiusaamisen jälkeen.
Myöhemmin ilmeni, että tämän entisen koulutoverin vanhempi - jonka tunsin ammatillisessa mielessä - oli sairaalloisen kateellinen minulle urastani ja siitä, että meille suotiin toinenkin lapsi. Kaikkea muutakin taustalla ilmeisesti oli - mielenterveyteen ja päihteisiin liittyen.
Lisäksi oma lapseni on aina ollut iloinen mutta myös tulinen luonteeltaan, ja jo päivähoidossa henkilökunta huomasi muiden lasten käyttävän tätä lapseni ominaisuutta omaksi edukseen. Lapseni on edelleen helppo syntipukki, mutta samaan pisteeseen meidän ei pitäisi enää joutua. Valitettavasti kiusaajaksi väittäminen on helppo lyömäase, jolla saa nykyään helposti sympatiaa osakseen. Ja juuri huomiota moni lapsi on nykyään vailla. Toki oikeaakin kiusaamista tapahtuu, mutta aina asiat eivät ole sitä, miltä näyttävät.
Onko kenelläkään muulla vastaavaa kokemusta?
Kommentit (37)
Kyllähän tuo nyt kuulostaa siltä että se "kiusattu" joka lastasi syyttää kiusaajaksi on itse asiassa itse se kiusaaja ja tilanne on oikeasti täysin päinvastainen kun tämän toisen lapsen perhe antaa ymmärtää. Lapsi käyttää hyväksi sitä että omatkin vanhemmat ovat saaneet hänelle nyt sen kiusatun roolin ja sen turvin on hyvä itse kiusata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tästä aloituksesta.
Tätä minä usein yritän näissä keskusteluissa toitottaa. Miettikää, miten haluatte opettajan suhtautuvan, jos syytettynä onkin joskus oma lapsenne. Onko silloinkin voimassa sama linja, että turha kysellä ja paijata kiusaajan päätä, ei kun saman tien kovat rangaistukset kehiin ja leima otsaan?
Opettajana tiedän, että nämä tapaukset ovat usein monimutkaisempia kuin päältä heti näyttää. Minun kuuluu yrittää selvittää, mitä oikeasti on tapahtunut. Useimmiten asiassa on muutakin, kuin kiusatuksi itsensä kokeva tai hänen vanhempansa väittää. On tullut vastaan ihan sellaisiakin tapauksia, joissa paljastuu, että "uhri" on ihan valehdellut. Vähintäänkin usein on kyse liioittelusta, väärinymmärryksestä, heikoista sosiaalisista taidoista, riidoista jne.
Murto-osa tilanteista, jotka minulle ensin esitellään kiusaamisena, edes on kiusaamista. Tai sitten kiusattu on siinä ihan joku toinen kuin ensin luulisi.
Lisäksi itse kukin voi miettiä, miten tuossa opettajana vastaavan tilanteen noin vain nokkelasti ratkaisisi. Yksi sanoo yhtä ja toinen toista ja vanhemmat häsläävät kukin omiin suuntiinsa. Opettaja voi olla mahdottoman tehtävän edessä. Usein paras tulos, joka voidaan saavuttaa, on se, että asianosaiset eivät ole enää tekemisissä. Mutta se on laiha lohtu.
Mitään sellaista työkalua opettajalla ei ole, että hän voisi tehdä kaikista tasapainoisia, rehellisiä kaikkien kavereita. Erityisen vaikeaa se on, kun sopassa on näitä vanhempia, jotka pahentavat ja sotkevat asiaa lisää koko ajan ja pahimmassa tapauksessa menevät ihan julkisesta kertomaan tarinoitaan. Opettajahan ei voi korjata niitä, koska on vaitiolovelvollinen. Sitten taas päivitellään, miten ne ilkeät ja välinpitämättömät opet eivät vaan tee mitään.
Samantapainen kokemus, mutta meillä opettaja ilmoitti, että poika ei ole se kiusaaja, kiusaaja on kiusatuksi ilmoittautunut tyttö. Tyttö kävi kuraattorilla ja koulupsykologilla ja sitä kautta tuli ilmi kauhistuttavia asioita, joissa ei ollut mitään perää. Kuraattorin mukaan poika oli hakannut tytön koulumatkalla, vaikka poika oli koulukyytioppilas ja jokaisena päivänä tuli bussilla kotiin. Poika oli luntannut tytöltä (pojan keskiarvo 9.7, tytön noin 6,5), varastanut tytön kirjoja (tosiasiassa tyttö oli se varas), nimitellyt tyttöä jne. Kurattori piti tätä kaikkea totena, opettaja piti kiinni siitä, että luokassa ja välitunnilla tyttö oli se, joka pyrki sabotoimaan pojan koulunkäynnin.
Yläasteelle siirryttäessä pyydettiin, että nuoret pääsisivät eri luokalle. Kuraattorin mukaan niin ei missään nimessä tehdä, tytön jaksamisprosessi edellytti, että häntä ei lannisteta näyttämällä, että poika voitti ja sai haluamansa eli pääsi eri luokkaan. Vasta soitto opettajalle ja edelleen rehtorille mahdollisti pojalle opiskelurauhan.
Edelleen tyttö kokee, että hän on kiusattu.
Minulla on vähän sama historia. Olin lapsena aina hieman sellainen liian luottavainen ja ehkä myös hieman tyhmä näissä ihmissuhdeasioissa, siis siinä mielessä etten ymmärtänyt kaikkea sitä juonittelua mitä, no tytöt yleensä harjoittivat/harjoittavat. Minut siis aina saatiin jotenkin vedettyä mukaan johonkin, josta luulin että kyseessä on joku kaikkien yhteinen juttu ja vitsi, mutta kohta minä olinkin se "kiusaaja", koska minua sosiaalisesti fiksummat, ne oikeat kiusaajat olivat mm. opettajien lapsia jotka pystyivät aina luikertelemaan kaikesta irti.
Olen nyt aikuisena jutellut niiden kanssa, joista muut sanoivat että minä heitä kiusaan, etteivät koskaan kokeneet että minä kiusasin vaan hekin kokivat että ne "pääpirut" kiusasivat samalla minua.
Pelottaa kun itsellä on nykyään myös tyttö, että toivottavasti hän ei joudu tälläiseen pyöritykseen. En tiedä osaanko häntä oikealla tavalla opettaa, kun en vieläkään ymmärrä täysin tuota "ihanien parhaiden naisten kanssa brunssilla" ja sit seuraavalla viikolla ovat puhuneet brunssiseuralaisistaan p*skaa selän takana.
Olen joskus sijaistant opettajia, ei käy kateeksi. Olen ymmärtänyt, ettei koulutuksessa paljoakaan käydä läpi mitä KÄYTÄNNÖSSÄ tehdään näissä tilanteissa.
Sijaistaessakin usein vaikea tietää, kuka on kiusannut ketä. Eikä mulla ole mitään taitoja siihen, mitä pitää tehdä ja sanoa - ihan intuitiolla vaan menen. Joskus olen pyytänyt kiusaajaksi syytettyä kahdestaan juttelemaan käytävään. En rangaistuksena, vaan että saisi rauhassa kertoa näkemyksensä. Joskus vaan sanon "toisia ei saa haukkua" tms. yleisesti molemmille osapuolille, enkä tiedä onko jompi kumpi turhaan syytettynä.
Silmiä kun ei selässä ole ja on sana sanaa vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on erilaisia temperamentteja, tulisella luonteella todennäköisesti tarkoitetaan sellaista temperamenttia että kokee omat tunteet vahvemmin ja myös reagoi niihin vahvemmin. Ei näitä asioita voi kitkeä pois, ei lasta saa opettaa painamaan omat tunteet pois päältä. Mutta tietysti voidaan opettaa sopiva tapa näyttää omat tunteet, esimerkiksi toisen satuttaminen ei ole sellainen tapa.
Ja tällaisen temperamentin omaavat ovat suuremmassa riskissä tulla kiusatuksi. Alkavat mm. herkemmin itkemään ja suuttuvat herkemmin. Jotkut lapset käyttävät tätä hyväkseen ja ärsyttävät tahallaan, koska (sadistisesti) nauttivat toisen negatiivisista tunteiden purkauksista. Nauttivat siis kun näkevät, että toisella on paha olla. Sellaiset lapset, jotka eivät reagoi niin herkästi omiin tunteisiin, ovat paremmin turvassa tällaisilta lapsilta. Tämä reagointiherkkyys omiin tunteisiin on biologista eikä sitä voi kasvattamalla muuttaa muuksi. Ainoastaan sitä reagointitapaa voidaan opettaa.
Mulla taas on sellainen kokemus, että nämä ”temperamenttiset” ovat yleensä niitä kiusaajia.
Harvemmin kai tasapainoiset ja rauhalliset lapset kiusaa muita? Kyllä ne usein on näitä ADHD-riehujia. Ja kuvioon kuuluu tietysti myös uhrautuminen ja täydellinen sokeus omalle toiminnalle.
Ikävä kyllä joskus lapsen vanhemmat lähtevät tähän mukaan, eivätkä ymmärrä, että ongelma on juuri se heidän lapsensa.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on erilaisia temperamentteja, tulisella luonteella todennäköisesti tarkoitetaan sellaista temperamenttia että kokee omat tunteet vahvemmin ja myös reagoi niihin vahvemmin. Ei näitä asioita voi kitkeä pois, ei lasta saa opettaa painamaan omat tunteet pois päältä. Mutta tietysti voidaan opettaa sopiva tapa näyttää omat tunteet, esimerkiksi toisen satuttaminen ei ole sellainen tapa.
Ja tällaisen temperamentin omaavat ovat suuremmassa riskissä tulla kiusatuksi. Alkavat mm. herkemmin itkemään ja suuttuvat herkemmin. Jotkut lapset käyttävät tätä hyväkseen ja ärsyttävät tahallaan, koska (sadistisesti) nauttivat toisen negatiivisista tunteiden purkauksista. Nauttivat siis kun näkevät, että toisella on paha olla. Sellaiset lapset, jotka eivät reagoi niin herkästi omiin tunteisiin, ovat paremmin turvassa tällaisilta lapsilta. Tämä reagointiherkkyys omiin tunteisiin on biologista eikä sitä voi kasvattamalla muuttaa muuksi. Ainoastaan sitä reagointitapaa voidaan opettaa.
Mulla taas on sellainen kokemus, että nämä ”temperamenttiset” ovat yleensä niitä kiusaajia.
Harvemmin kai tasapainoiset ja rauhalliset lapset kiusaa muita? Kyllä ne usein on näitä ADHD-riehujia. Ja kuvioon kuuluu tietysti myös uhrautuminen ja täydellinen sokeus omalle toiminnalle.
Ikävä kyllä joskus lapsen vanhemmat lähtevät tähän mukaan, eivätkä ymmärrä, että ongelma on juuri se heidän lapsensa.
Erityislapset ovat herkemmin sekä kiusaajia että kiusattuja. Lapset osaavat olla todella julmia toisilleen ja huomaavat nopeasti, että toisen taipumusta hermojen menetykseen on helppo käyttää omaksi hyödykseen.
Olen itse todistanut vierestä, kuinka luokkatoverit pitelivät paikoillaan lasta, joka vielä harjoitteli tunnesäätelyä ja tarvitsi oman rauhan hermostuessaan. Muut lapset eivät päästäneet lasta pois tilanteesta ja rauhoittumaan, vaan pitivät paikoillaan ja ärsyttivät lisää. Sitten nurkkaan ajettu lapsi suuttui ja löi muita -> luokkatoverit pääsivät kertomaan välituntivalvojalle, että taas toi yksi kiusaa ja riehuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tästä aloituksesta.
Tätä minä usein yritän näissä keskusteluissa toitottaa. Miettikää, miten haluatte opettajan suhtautuvan, jos syytettynä onkin joskus oma lapsenne. Onko silloinkin voimassa sama linja, että turha kysellä ja paijata kiusaajan päätä, ei kun saman tien kovat rangaistukset kehiin ja leima otsaan?
Opettajana tiedän, että nämä tapaukset ovat usein monimutkaisempia kuin päältä heti näyttää. Minun kuuluu yrittää selvittää, mitä oikeasti on tapahtunut. Useimmiten asiassa on muutakin, kuin kiusatuksi itsensä kokeva tai hänen vanhempansa väittää. On tullut vastaan ihan sellaisiakin tapauksia, joissa paljastuu, että "uhri" on ihan valehdellut. Vähintäänkin usein on kyse liioittelusta, väärinymmärryksestä, heikoista sosiaalisista taidoista, riidoista jne.
Murto-osa tilanteista, jotka minulle ensin esitellään kiusaamisena, edes on kiusaamista. Tai sitten kiusattu on siinä ihan joku toinen kuin ensin luulisi.
Lisäksi itse kukin voi miettiä, miten tuossa opettajana vastaavan tilanteen noin vain nokkelasti ratkaisisi. Yksi sanoo yhtä ja toinen toista ja vanhemmat häsläävät kukin omiin suuntiinsa. Opettaja voi olla mahdottoman tehtävän edessä. Usein paras tulos, joka voidaan saavuttaa, on se, että asianosaiset eivät ole enää tekemisissä. Mutta se on laiha lohtu.
Mitään sellaista työkalua opettajalla ei ole, että hän voisi tehdä kaikista tasapainoisia, rehellisiä kaikkien kavereita. Erityisen vaikeaa se on, kun sopassa on näitä vanhempia, jotka pahentavat ja sotkevat asiaa lisää koko ajan ja pahimmassa tapauksessa menevät ihan julkisesta kertomaan tarinoitaan. Opettajahan ei voi korjata niitä, koska on vaitiolovelvollinen. Sitten taas päivitellään, miten ne ilkeät ja välinpitämättömät opet eivät vaan tee mitään.
Yksi ääritapaus esimerkiksi siitä, että ajatelkaa omalle kohdalle: sosiaalisessa mediassa levisi video, jossa poikaa koulukiusataan. Videon kaveriksi tehtiin lista seitsemästä mahdollisesta syyllisestä, sekin leviää netissä. Lopputuloksena vainoa ja tap po uhkauksia näille lapsille, joista osa ei edes ollut videolla ja useimmat eivät kiusanneet.
Tämä v. 2010. Ja sama soihtujen ja talikoiden kanssa sohiminen näemmä jatkuu edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulumaailmassa on tullut vastaan niin hulluja vanhempia, että en epäile aloitusta yhtään. Vielä päiväkodissa kaikki vanhemmat vaikuttavat ihan yhteistyökykyisiltä, mutta joidenkin päässä alkaa kerta kaikkiaan viirata siinä vaiheessa, kun lapsi irtaantuu aikuisten jatkuvan valvovan silmän alta koulumaailmaan.
Kyllä niitä on päiväkotimaailmassakin.
Yleensä kiusaajalasten vanhemmat ovat juuri näitä, jotka selittävät kaiken sillä, että kun meidän Nico-Janica nyt vaan on niin temperanmenttinen /erityisherkkä /lahjakas ja väärinymmärretty.
No kun ei ole. Se on vain kiusaaja.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli mieleen kokemus omasta lapsuudesta. Naapurin poika töni minua koulumatkalla leikillään. Mistään toistuvasta ei ollut kyse. Kerroin asiasta äidilleni ja saatoin liioitella asiaa. Äitini otti naapurin pojan puhutteluun. Minua hävetti, koska kyse oli aivan pikkujutusta eikä kiusaamisesta. En muista, että naapurin poika olisi koskaan kiusannut minua.
Olisiko tässä käynyt niin, että "kiusattu" poika saa kiusaustarinoita kertomalla huomiota vanhemmiltaan ja on jäänyt koukkuun siihen tunteeseen. Tilanteet ovat voineet olla samanlaista normaalia kanssakäymistä, mitä minulla oli naapurin pojan kanssa. Mutta kun ne kerrotaan sovivalla tavalla, niin se onkin kiusaamista. Tärkeintä näissä kiusaamistapauksissa olisi sen vuoksi, että kaikki osapuolet saavat kertoa oman näkemyksensä asiasta eikä luoteta vain kuulopuheisiin. Muuten tapahtunut voi olla yksipuolisesti väritetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ketju
Kyllä. Ja tätä pitäisi lukea varsinkin niiden, joiden mielestä opettajat ja rehtorit pitäisi irtisanoa, jos ei kiusaaminen lopu. Tai että kiusaaja pitäisi voida pakkosiirtää toiseen kouluun. Kannattaisi vähän miettiä, millaiset oikeusmurhien riskit moisessa olisi.
Kouluissa tehdään todella paljon töitä näiden asioiden kanssa. Kiusaamista ei kuitenkaan voida saada koskaan kokonaan loppumaan sen enempää kouluissa kuin missään muuallakaan. Lisäksi tilanteet ovat usein todella paljon mutkikkaampia kuin luullaan.
Kuinka moni haluaisi esimerkiksi sellaisen työlain, jonka mukaan kiusatuksi syytetty voidaan noin vain ilman todisteita irtisanoa? Entä jos joku keksisi syyttää sinua?
Valitettavasti on. Tällaisissa tilanteissa on kovin vaikea puolustautua. Taustalla oli "kiusatun" (oikeasti kavereineen kiusaaja) ilmeisen mielenterveysongelmainen vanhempi. Tilanne meni todella hurjaksi ja oudoksi. Juttuja keksittiin, vääristeltiin, liioiteltiin. Muu ei auttanut kuin koulun vaihto.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti on. Tällaisissa tilanteissa on kovin vaikea puolustautua. Taustalla oli "kiusatun" (oikeasti kavereineen kiusaaja) ilmeisen mielenterveysongelmainen vanhempi. Tilanne meni todella hurjaksi ja oudoksi. Juttuja keksittiin, vääristeltiin, liioiteltiin. Muu ei auttanut kuin koulun vaihto.
Näitä kokemuksia on yllättävän monella. Sääliksi käy vanhempiensa pelinappuloiksi joutuvat lapset.
Entinen koulukiusaaja väitti minua kiusaajaksi kun kerran kostin hänelle.