Tuleeko tällaisesta avioliitosta enää mitään? Haluamme nykyään aivan eri asioita.

Vierailija kirjoitti:

Siis meidän ongelma tuntuu olevan se, että olen muuttunut tässä vuosien varrella ja mies ei. Ja mies vaatii että en ole muuttunut vaan olen ihan sama ja haaveet on samat kuin vuosia sitten. En vain ole, ja miestä suututtaa se. Miten saan miehen ymmärtämään, että ihmiset muuttuu? Ap

Ymmärrän hyvin tilanteenne. Minulla kävi exän kanssa myös niin että minä muutuin ja hän ei. Hän oli vihainen minulle siitä että muutuin ja minä pettynyt siihen että hän ei muuttunut. Menimme yhteen 20-vuotiaina ja yli 10 vuotta myöhemmin mies edelleen eli kuin teini ja piti minua kotihiirenä kun en halunnut juosta joka viikko öitä pitkin baareja, tuhlata kaikkia rahoja joutavuuksiin ja juopotella läpi lomat. Teillä hieman eri teemat, mutta periaatteessa sama asia. Minä en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin erota. 

Minusta on hieman törkeää mieheltä vaatia että lähdette ulkomaille jos menetät työpaikkasi jonka haluaisit pitää tms. jos hän ei piittaa siitä niin kuulostaa aika itsekkäältä.

Kauanko hän siellä ulkomailla olisi?

No siis parisuhdehan muuttaa kokoajan muotoaan,niinkuin sitten ne haaveet ja toiveet.

Minusta et ole pettänyt miestä tai muuttunut liikaa. Eikä toista ihmistä saa määrätä oman halunsa mukaan tekemään päätöksiä.

Keskustelkaa asiat halki jossa kumpikin oikeasti keroo rehellisesti sen mitä haluaa nyt just nyt.

Kyllä parisude kestää yhden työkomennuksen ja välimatkan jos suhde on vakaalla ja vahvalla pohjalla. Ja uskollisuus on kohdillaan etenkin.

Onko suhteessanne vielä lämpöä?Nukutteko lähekkäin ja ikävöittekö toisianne? Siis onko tunne-elämää jäljellä? En tarkoita sitä nuoruuden intohimoa vaan tavallista rakkauden tunnetta.

Jos tuosta vaan sopii, että toinen muuttaa ulkomaille 1-2 vuodeksi, vaikuttaa suhde viileältä. Ei kuitenkaan toivottomalta. Se voisi toimia harkinta-aikana mitä teette jatkossa.

Parasta teille toivoen.

Jotenkin tulee sellainen olo, ettet sinäkään kauheasti arvosta miestäsi joka vaan haluaa lomailla jossain tylsällä mökillä ja syödä jotain pihviä, kun voisi lähteä parempaan reissuun ja käydä sushilla.

Jos haluatte elää yhdessä niin sopikaa, että vuorottelette. Vuoron perään toinen päättää. Tai sitten kompromissi eli valitsette jotain noiden väliltä.

Tärkeintä kuitenkin olisi, että hyväksyisitte toisenne sellaisina kuin olette ettekä väheksyisi toistenne toiveita. Kumpikaan.

Onneksi itsellä ei ole uraa niin voin vapaasti lähteä miehen mukaan milloin mihinkin ulkomaille. Lapsi oppii samalla mukavasti kieliä.

Elämä on seikkailua. Itse kuolisin tylsyyteen jos pitäisi kokoajan olla Suomessa ja samassa työpaikassa. Olen jaksanut korkeintaan 4 vuotta olla samassa työpaikassa ja sekin oli sellainen missä sain itse päättää työajat ja paikkakunnat jne.

Ja mitä väliä on syökö sushia vai pihviä? Ihme kinastelua. Saa olla ylipäätään kiitollinen että on varaa syödä eri ravintoloissa. Me ei jakseta kinastella mistään höpönlöpö asioista. Nytkin mies lähtee ties minne työmatkoille ja minä lähden Lappiin ja sen jälkeen kylpylälomalle kaverin kanssa. Ei aina tarvitse olla sama kohde. Muutenkin ollaan kiitollisia että meillä on varaa matkustaa ja ”tehdä mitä lystää”.

Mutta voi olla että nuo teidän ”riidat” on vain lumetta ja oikea syy on rakkauden puute.

Monissa pitkissä suhteissa tulee "rakkauden puute" ja muukin "puute". Omaan puolisoon voi kuitenkin rakastua uudelleen ja saada suhde pelaamaan.

Solmut vaan on osattava aukaista, joko keskustelemalla kahdestaan tai ammattiauttajan pakeilla.

Ymmärtää toista, siinä on salaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Monissa pitkissä suhteissa tulee "rakkauden puute" ja muukin "puute". Omaan puolisoon voi kuitenkin rakastua uudelleen ja saada suhde pelaamaan.

Solmut vaan on osattava aukaista, joko keskustelemalla kahdestaan tai ammattiauttajan pakeilla.

Ymmärtää toista, siinä on salaisuus.

Noin juuri.

Toisen kunnioittaminen on liiton tärkein kulmakivi. Rakkaus tulee sen myötä, ei itsekkyyden.