Matalapalkka-alojen työntekijät! Miten ja miksi päädyit siivojaksi, kaupan kassaksi, ravintolatyöntekijäksi tms?

Olen päätynyt koska: intohimo, uteliaisuus, rakkaus ruokaan. Toimin yksityisellä keittiössä esimiehenä. Olen aloittanut kokkina. En voisi edes kuvitella tekeväni jotain muuta. Eikä se raha aina ratkaise. Enemmän merkitsee mielekäs työ ja hyvä työyhteisö. Vaikka palkkaakin tulee nykyään n. 3200/kk.

Ei ollut.

Kävin koko peruskoulun erityisluokkaa kaikki oppiaineet mukautettuna.

Neuropsykologi sanoi että pärjään ainoastaan helpoista töissä.

Jotka sattumoisin ovat matalasti palkattu.

Koska olen työkykyinen erityisluokan käymisestä huolimatta niin turha haaveilla eläkkeestä.

Olen pilipalihumanisti, joka typeryyksissäni luulin, että kulttuurialalla olisi töitä valmistumisen jälkeen.

Hah ja hah. Koko kulttuuriala pitäisi lopettaa kannattamattomana.

Olen toimistoassistentti, palkka 1998 euroa kuussa. Ei mitään lisiä koskaan. Kyllä kannatti opiskella seitsemän vuotta!

Olen opiskellut itselleni parikin ammattia. Ikinä en työllistynyt ympärivuotisesti oman alan töihin. Vain määräaikaisia lyhyitä työsuhteita.

Lopulta kyllästyin ja lähdin siivoojaksi 31-vuotiaana. Nyt olen ollut 4 vuotta yhteen putkeen töissä. Yhtään päivää en ole ollut työttömänä. PAlkka on huono ja työ älyttömän (!) raskasta, mutta olen silti super-onnellinen vakituisesta työpaikasta. 

Olen ompelija.Ei silloin kun siihen kouluttauduin ollut tietoa että on surkeat palkat siis vuonna 1978 valmistuin ja edelleenkin saadaan huononpaa palkkaa kuin siivoojat.Se on se naisvaltanen ala missä aina palkkoja poljetaan.

Motivaation puute ja kunnianhimoisuuden puute. Ja myös se että näitä töitä on paljon tarjolla.

Ajauduin alalle paniikkihäiriön ja sosiaalisten tilanteiden pelon takia. Nuoruudessani ei puhuttu mistään avun hakemisesta. En osannut mennä lääkäriin kertomaan, että saan paniikkikohtauksia koulussa enkä kykene enää koulunkäyntiin. Nykyaikana varmaan annettaisiin joku resepti kouraan ja sanottaisiin, että ei tuollaisen vaivan takia tarvitse elämäänsä pilata. 

Ongelmani ovat jo pitkittyneet ja mukaan on tullut masennusta ja olematon itsetunto, joten en usko minusta olevan mihinkään muuhun. 

Koen huonommuutta jatkuvasti. Itse työ on kyllä ihan mukavaa, mutta haaveilin jostain muusta. Pärjäsin kuitenkin hyvin koulussa, mutta jatko-opinnot jäivät. 

Olen korkeakoulutettu, mutta valmistuttuani 13 vuotta sitten, en koskaan saanut koulutustani vastaavaa työtä. Olen kiinteistönhoitofirmassa pihatyöntekijänä (palkka 11 €/h). Teen sitä työtä jota saan, ja loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen.

Ostettiin omakotitalo täältä mistä se oli järkevään hintaan mahdollista. Minut saatiin ylipuhuttua lopulta siihen.

Hyvä työ jäi pk-seudulle. Täältä olen vaan saanut töitä alle tes-palkoilla. Koko ajan olen ollut töissä, useita vuosia samalla ta:lla. Ainoa yhteinen tekijä on surkean pieni palkka ja sekin alle työehtosopimusten. Ilman noita työpaikkoja olisin pitkäaikaistyötön.

Minulla on kaksi amk-tutkintoakin ja olen alani asiantuntija.

Vierailija kirjoitti:

Ajauduin alalle paniikkihäiriön ja sosiaalisten tilanteiden pelon takia. Nuoruudessani ei puhuttu mistään avun hakemisesta. En osannut mennä lääkäriin kertomaan, että saan paniikkikohtauksia koulussa enkä kykene enää koulunkäyntiin. Nykyaikana varmaan annettaisiin joku resepti kouraan ja sanottaisiin, että ei tuollaisen vaivan takia tarvitse elämäänsä pilata. 

Ongelmani ovat jo pitkittyneet ja mukaan on tullut masennusta ja olematon itsetunto, joten en usko minusta olevan mihinkään muuhun. 

Koen huonommuutta jatkuvasti. Itse työ on kyllä ihan mukavaa, mutta haaveilin jostain muusta. Pärjäsin kuitenkin hyvin koulussa, mutta jatko-opinnot jäivät. 

Ei apua todellakaan saa helposti, lääkeet on kiven alla. Sut käsketään todennäköisesti vaan takaisin kotiin, olethan tähänkin asti pärjännyt. Sun kohdalla tekosyitä auttamattomuuteen olisi ainakin tuo koulussa pärjääminen ja että olet kyennyt töihin. Työterveys tai yksityinen omasta pussista maksaen on edelleen jonkinlaisessa asemassa julkisen yläpuolella.

Ensin seurasin kutsumustani, ja opiskelin keittiöalan tutkinnon.

Kun siitä ei siunaantunut vakituista työtä, vaihdoin siivoukseen.

Olen käynyt iltalukion ja yrittänyt myös täysin toisen alan opiskelua, mutta se ei onnistunut.

Asuntolainan vuoksi valitsin myös tuon siivoustyön, enkä mennytkään media-alan koulutukseen.

Tarkoitus olisi kuitenkin opiskella ja tehdä jotain ihan muuta, kunhan aika on oikea. Aiemmin työkkärillä oli jotain ajatusta vastaan. Toivottavasti ei enää.

Aluksi toimistotyötä 20 v ja sitten perhevapaata. Ajauduin siivousalalle 2008 - työaika aluksi 20-02 ja nyt päivätyössä.

En ikinä tekisi mitään työtä, jossa työ tulisi kotiin. Siinä suhteessa palkkani on hyvä eli 2200 e/kk.

Nautin työstäni - itsenäistä työtä. Eikä haittaa jos joku ei arvosta. Sehän ei ole mun ongelma lainkaan.

Mikä saa sinut ajattelemaan, ettei alalla olevilla ole koulutusta? Itse olen tavannut noissa ammateissa kandeja, maistereita, inssejä ja tradenomeja :D

Nämä alat ovat sellaisia, että niille on aina kysyntää. Jos ei ole oman alan työpaikkoja tarjolla, jotain on pakko tehdä. Ehkäpä tämäkin pointti kannattaisi huomioida tuossa kyselyssä.

Jenkeissä meno oli vuosien 2008-2012 välillä vielä huimempaa. Siellä oli oli jopa ivy league -yliopistoista valmistuneita naisia vääntämässä tarjoilijan hommia, että saivat jotenkin maksettua 200 000 dollarin opintolainansa. Inssit ajoivat muuttokuormia ja tekivät perusasennuksia kodeissa.

Toimin pitkään esimiehenä kaupallisella alalla. Sain burn outin josta toivuin mutta 2v myöhemmin sama toistui. Sanoin itseni irti ja jäin yli vuodeksi kotiin. Kun olin tarpeeksi toipunut päätin vaihtaa alaa vähemmän vaativaan. Sain töitä siivoojana ja sillä tiellä olen nyt 15v myöhemminkin vielä. Tämä sopii minulle vaikka palkka on paska. Kaikkea ei voi mitata rahassa.

Itselle tärkeintä stressitön työ joka ei seuraa kotiin. Säännöllisyys ja palkka jolla saa laskut maksettua. Elämä ja mielenkiinto erilaisiin asioihin hoituu vapailla ja lomilla. Alemmuutta ei mielestäni mistään työstä tarvitse kokea. Vain se merkitsee millainen on ihmisenä, ei tittelit.

Olen opskellut ravintola-alaa kolmisen vuotta. Työskentelin 25 vuotta tarjoilijana, baarimestarina ja hetken ravintolapäällikkönä. Irtisanouduin ja pidin 5 kk "omaa lomaa" ja sitten hakeuduin henkilöstövuokrausfirman listoille. Nyt teen ravintoloiden keittiöissä töitä keittiöapulaisena, se titteli vaan nykyään on ravintolatyöntekijä. Palkka on surkea ja työ raskasta, mutta ihana vapaus keikkatyöläisellä. 

Ei hävetä, miksi mä häpeäisin työntekoa?

Vierailija kirjoitti:

Itselle tärkeintä stressitön työ joka ei seuraa kotiin. Säännöllisyys ja palkka jolla saa laskut maksettua. Elämä ja mielenkiinto erilaisiin asioihin hoituu vapailla ja lomilla. Alemmuutta ei mielestäni mistään työstä tarvitse kokea. Vain se merkitsee millainen on ihmisenä, ei tittelit.

Juuri näin. Itse olen ollut kaupassa töissä nyt vuodesta 2010 asti enkä koskaan ole tajunnut tuota, että ja miksi pitäisi tuntea alemmuutta jne. Kuitenkin olen vakituisessa työsuhteessa ja elätän itseni.

Ei nyt tokikaan perusduunarina rikastumaan pääse, mutta eipähän nuo mainitsemasi ammatit ole ainoita näitä ns. matala Palkka-alan ammatteja - ex-mieheni oli metallialalla, palkkansa taisi olla muistaakseni 12€/h, eli pienempi kuin minulla, nykyinen työskentelee samalla alalla palkalla 13,50€/h, eli alle euron omaa tuntipalkkaani suurempi.

Mä en tarvitse kokopäivätyötä, ainoastaan keikkaa muiden tulojeni lisäksi. Asiantuntijatyössä ei onnistu, eikä ole sen enempää intohimoja työntekoa kohtaan ylipäätään. Siispä siivoan osa-aikaisesti, hiukan alle 13€/h. Tämä riittää.

Opiskelu ei kiinnostanut.Rahassa riittäisi työttömyyskorvaus mutta työkkärin kuulusteluja en jaksa.Olen osa-aikatyössä ja asumistuella.

Kaikki "akateemiset" alat kuulostivat niin tylsiltä ja harmailta. Kuin olisi pitänyt astua harmaaseen tunneliin.