Läheisimpinä kavereina omat sisarukset - säälittävääkö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei siinä mitään, jos sisarukset pysyvät hyvinä ystävinä koko ikänsä. Mutta koen ja näen, että jokaisella pitäisi olla muutama ulkopuolinen ystävä.

Ulkopuolisen kanssa voi keskustella mistä tahansa jos on tosiystävä. Mielestäni sisaren kanssa ei voi. Itseni kohdalla esim sisarten kanssa ei voi keskustella tunteista, rakkauksista, seksistä täysin avoimesti , mutta minulla on ainakin kaksi hyvää ystävää joiden kanssa ei ole mitään tabuja mistään aiheesta. Toinen on ollut ystävä lapsuudesta saakka.

Mielestäni ihminen menettää jotain jos ei ole saanut yhtään ulkopuolista ystävää.

Allekirjoitan. Perhe ja sisarukset eivät korvaa kavereita. Niin todetaan tuossa jutussa.

https://www.iltalehti.fi/perhe/a/2015020419143749

Pitkän iän jo eläneenä totean, että vaikka on ollut hyvät välit sisaruksiin, niin lapsuudesta/nuoruudesta saakka olleita ystävyyssuhteita ei korvaa mikään.

Osa ystävistä on tullut elämän aikana opiskeluajoilta tai työelämästä. Mutta hyvät ystävät ovat elämän rikkaus. Ystäviä ei tarvitse olla paljon. Jo muutama voi täyttää koko tilan. Ystävyys muuhun, kun sukulaiseen on antoisinta mitä olen ihmissuhteissa kokenut.

Kun jo mainitsin, ikää on jo ja työeläke juoksee. Yksi ystävistäni lapsuuden ajalta, jonka kanssa leikimme nukkeleikit ym kääntyi puoleeni muutama vuosi sitten. Miehellä oli ongelma tai heillä oli ongelma seksin kanssa. Miehen tietyistä sairauksista johtuen. Niinpä ystäväni pyysi minua mukaan seksikauppaan kysymään välineitä ongelmaan. Totta kai lähdin ja kävimme yhdessä ja apua löytyi ja se oli toiminut hyvin. Sellaista on todellinen ystävyys. Kaikesta voi puhua ja auttaa ja neuvoa jos toinen kysyy neuvoa.

Mulla ei ole nukkeleikkiajoilta yhtään ystävää. Olin 11 v, kun muutettiin toiselle paikkakunnalle. Kaikki lapsuudenystävät jäivät. Ja olin 16 v, kun muutettiin taas ja kaikki teinivuosien ystävät jäivät. Opiskeluaikojen ystävistä vain yksi jäi valmistuttuaan pääkaupunkiseudulle ja hänkin meni naimisiin itseään reilusti vanhemman mustasukkaisen ja uskonnossaan hyvin ahdasmielisen miehen kanssa ja ystäväni joutui katkomaan kaikki ystävyyssuhteensa nk maallisiin ihmisiin. Siskoani lukuunottamatta kaikki nykypäivän ystävyyssuhteeni  ovat syntyneet vasta sen jälkeen, kun täytin 45 v.  

Mitä säälittävää tuossa muka on jos vain itse olet tyytyväinen. Ei ymmärrä

mies51v

Olen viisikymppinen nainen, ja paras kaverini on samanikäinen veljeni. Me olemme kiinnostuneita monista samoista asioista ja huumorintajumme on täsmälleen samanlainen. Ainoa ongelma on veljeni vaimo, joka on alusta asti ollut mustasukkainen.