Mieheni avautui, että puhun ihan liikaa. Nyt en uskalla enää jutella oikein mitään...

'suolsin sensuroimatonta tajunnanvirtaa'

Voi kun minäkin osaisin.

Vaan en ainakaan vielä osaa. Mies korottaa vain ääntään ja puhuu päälle aiempaa suuremmalla volyymillä, jos yritän.

Puhuminen ja keskeyttäminen on taito, mut se on minulla kovin heikko. En ymmärrä, miksi se on minulle niin vaikeaa. Monet lapsetkin osaa sen.

T. Puheliaan miehen vaimo, joka kärsii, koska ei saa puheenvuoroa ja tulee keskeytetyksi.

Entä jos vaikka rupeat kirjoittamaan päiväkirjaa siellä aamupalapöydässä? Olette yhdessä ja sinä saat purkaa ajatuksiasi, mutta mies voi myös keskittyä lukemiseen tms.

Vierailija kirjoitti:

'suolsin sensuroimatonta tajunnanvirtaa'

Voi kun minäkin osaisin.

Vaan en ainakaan vielä osaa. Mies korottaa vain ääntään ja puhuu päälle aiempaa suuremmalla volyymillä, jos yritän.

Puhuminen ja keskeyttäminen on taito, mut se on minulla kovin heikko. En ymmärrä, miksi se on minulle niin vaikeaa. Monet lapsetkin osaa sen.

T. Puheliaan miehen vaimo, joka kärsii, koska ei saa puheenvuoroa ja tulee keskeytetyksi.

Siitähän se mieletön hyväksytyksi tulemisen kokemus johtuukin, siitä että ei joudu yhtään sensuroimaan tai miettimään, ja se toinen silti katselee sinua kyseenalaistamatta ja vastaan sanomatta. Tulee mieleen asetelma, jossa pieni lapsi selittää täysin estoitta ja vanhemman tehtävänä on kuunnella ja hyväksyä. Pitää vain olla häpeilemätön ja estoton sen kumppanin edessä, ja vaihtaa rooleja niin että kumpikin saa olla välillä se huomion keskipisteenä paistatteleva muksu :D

Kyllä minunkin piti ottaa paikkani väkisin. Jos mies yritti keskeyttää, niin korotin ääntäni ja välillä puhuimme toinen toistemme suuhun. Tuli mieleen, että tällaistako se on kahden suupaltin yhteiselämä: kumpikin puhuu omia asioitaan, ryövää toiselta suunvuoroja eikä mitään yhteyden tuntua todellakaan ollut. Me vain tuotimme melua! Kummallakaan ei ollut jälkikäteen käsitystä siitä, mitä toinen oli sanonut.

Pääsin sanomaan, että puhuminen itseilmaisun muotona on ihan eri asia kuin puhuminen kommunikaation välineenä.

On tuo mies edelleen suupaltti ja minä hiljaisempi. Välillä oikein osoittelen tarvitsevani suunvuoroa viittaamalla tai näyttämällä aikalisä-merkkiä. Välillä korotan ääntäni tai "jätän levyn päälle", kunnes mies tuo ilmi, että on sisäistänyt sanomani. Minä en halua olla miehelleni pelkkä yleisö ja itseilmaisun väline, ja olemme yhdessä edelleen vaikka kommunikaatiomme onkin muuttunut. Se edellyttää minulta röyhkeyttä ja mieheltä muistikuvan siitä pakahduttavasta itsensä hukkaamisen tunteesta.

Heips!

Olen itse ajoittain puhelias, hyvin sosiaalinen ja äänekäskin, helposti juhlien keskipiste ja tarinoiden kertoja, jonka takia minut usein mielletään kovin puheliaaksi. Hiljaisuuttani ja kaipuutani hiljaisuuteen pidetäänkin sitten joskus loukkaavana. Teen työtä ihmisten kanssa, ja usein päivän päätteeksi ja aluksi kaipaan oikeasti hiljaisuutta. Tuntuu kuin aivot ja hermojärjestelmä vaan jossain vaiheessa päivää saa liikaa kuormitusta. Itse myös hiljaisuudessa esim lehteä lukiessa samalla tavallaan keskityn tulevaan päivään ja valmistaudun sen haasteisiin.

Itseäni ärsyttää aivan rajattomasti jos mun lukuhetki tai tv:n katselu keskeytetään. Mulle kestää päässäni kauan päästä takaisin siihen, mitä olin lukemassa, tai palata vaikka dokkarin pariin. Eli se jatkuva keskeytys kuormittaa aivan järjettömästi. Jos tv:n katselua olis jatkuvasti, niin sitten toki voisi miettiä siihen jonkinlaista kompromissia.

Työpaikalla olen pyrkinyt puheliaiden työkavereiden kanssa juttelemaan siitä, että voisko juttelut siirtää siihen kun en ole kirjoittamassa s-posteja tai muuten uppoutunut työhön. Mua myös esim häiritsee jos toinen puhuu työpuhelua samassa huoneessa. Osa työkavereista ymmärtää, osa taas mielellään kertoisi jokaikisen ajatuksen mikä mielessä on ja se on oikeasti aika raskasta sille informaatiovirran kohteelle päivästä toiseen, ainakin jos on muunlainen ihminen.

Eli yritän tässä kai sanoa, että itselleni se keskeyttäminen on oikeasti riipivää ja mun aivot menee siitä jumiin ja pidän sitä jopa epäkunnioittavana toiselta, jos hän keskeyttää jatkuvasti jos teen jotain muuta. Ärsytys myös kasvaa jos olen muuten kuormitettu esim huonojen unien tai työstressin takia. Mahdollisuuksien mukaan olen pyrkinyt luomaan ns pelisääntöjä juurikin sen suhteen, etten tulisi jatkuvasti keskeytetyksi.

Mutta ei se itselläni johdu siitä, ettei minua kiinnostaisi toisen ajatukset, ja tuntuisi toisaalta myös rajulta kuunnella kaikkia ja kaikkea oman hermoverkoston äärirajoilla silloin kun olen kuormittunut.

N31

Onhan tuo ihan selkeästi aggressiivista käytöstä, kun pyrkii rajoittamaan kumppanin puhumista. Ja kun aloittajalle tuli tunne että mies pitää hänen puhettaan turhana lätinänä, sanoisin että miehen oli tarkoitus saada aloittaja tuntemaan niin.

Tosin: tuosta "miten tästä eteenpäin?" -kysymyksestä tulee tunne että tämä on provo, mutta mitä väliä vaikka olisikin.

Vierailija kirjoitti:

Heips!

Olen itse ajoittain puhelias, hyvin sosiaalinen ja äänekäskin, helposti juhlien keskipiste ja tarinoiden kertoja, jonka takia minut usein mielletään kovin puheliaaksi. Hiljaisuuttani ja kaipuutani hiljaisuuteen pidetäänkin sitten joskus loukkaavana. Teen työtä ihmisten kanssa, ja usein päivän päätteeksi ja aluksi kaipaan oikeasti hiljaisuutta. Tuntuu kuin aivot ja hermojärjestelmä vaan jossain vaiheessa päivää saa liikaa kuormitusta. Itse myös hiljaisuudessa esim lehteä lukiessa samalla tavallaan keskityn tulevaan päivään ja valmistaudun sen haasteisiin.

Itseäni ärsyttää aivan rajattomasti jos mun lukuhetki tai tv:n katselu keskeytetään. Mulle kestää päässäni kauan päästä takaisin siihen, mitä olin lukemassa, tai palata vaikka dokkarin pariin. Eli se jatkuva keskeytys kuormittaa aivan järjettömästi. Jos tv:n katselua olis jatkuvasti, niin sitten toki voisi miettiä siihen jonkinlaista kompromissia.

Työpaikalla olen pyrkinyt puheliaiden työkavereiden kanssa juttelemaan siitä, että voisko juttelut siirtää siihen kun en ole kirjoittamassa s-posteja tai muuten uppoutunut työhön. Mua myös esim häiritsee jos toinen puhuu työpuhelua samassa huoneessa. Osa työkavereista ymmärtää, osa taas mielellään kertoisi jokaikisen ajatuksen mikä mielessä on ja se on oikeasti aika raskasta sille informaatiovirran kohteelle päivästä toiseen, ainakin jos on muunlainen ihminen.

Eli yritän tässä kai sanoa, että itselleni se keskeyttäminen on oikeasti riipivää ja mun aivot menee siitä jumiin ja pidän sitä jopa epäkunnioittavana toiselta, jos hän keskeyttää jatkuvasti jos teen jotain muuta. Ärsytys myös kasvaa jos olen muuten kuormitettu esim huonojen unien tai työstressin takia. Mahdollisuuksien mukaan olen pyrkinyt luomaan ns pelisääntöjä juurikin sen suhteen, etten tulisi jatkuvasti keskeytetyksi.

Mutta ei se itselläni johdu siitä, ettei minua kiinnostaisi toisen ajatukset, ja tuntuisi toisaalta myös rajulta kuunnella kaikkia ja kaikkea oman hermoverkoston äärirajoilla silloin kun olen kuormittunut.

N31

Keskeytyksensietokyky on temperamenttipiirre eikä sille mahda mitään. Olen joutunut eroamaan ihanasta miehestä, joka raastoi hermoni riekaleiksi pikaisilla kommenteillaan, lehden yli heitetyillä kysymyksillään ja taipumuksellaan puhua jopa rakastamani TV-ohjelman (45min 1 krt/vko) aikana...

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kiinnostaa vaimon asiat

Vierailija kirjoitti:

Et kumminkaan vastannut, miksi olla suhteessa ihmiseen, jota sinun asiasi ja juttusi eivät kiinnosta.

Tuottaako Suomen kielen ymmärtäminen sinulle useinkin näin suuria vaikeuksia, vai onko tänään vain erityisen autistinen päivä?

Onnittelut miehellesi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisi miettiä eroa nyt, miksi hukata aikaa ihmisen kanssa, jolle ei ole se oikea ja joka ei ole sinulle se oikea. Joku muu tykkää kuunnella puhettasi.

Niin, mutta lapsiakin on. Erotako, koska puhun liikaa? Särkeä lasten koti siksi? Ap

Pöh.

Jos miehellä oli huono hetki, päänsärkyä, ikävä juttu töissä, syksyistä melankoliaa.

Puhu sen kanssa asiasta.

Tunnen joitakin vanhempia naisia, jotka esim. työpaikan lounastauolla puhuvat taukoamatta kun haluaisin lukea hetken rauhassa.

Eihän se mitään, jos olisi oikeaa asiaa, mutta kuvaukset siitä, miten pyyhin pölyt ja tyhjensin tiskikoneen, ei vain jaksa kiinnostaa, mutta ärsyttävät kyllä.

Eli jos sinun pulputuksesi on jotain vastaavaa tajunnanvirtaa, mieti onko pakko sanoa ihan kaikki.

Oletko nyt ymmärtänyt tilanteen? Ap:n mies avautui, että ap puhuu miehelleen liikaa. Ehdotat ratkaisuksi, että ap puhuu miehelleen?!?!

Jep. Ehdotan, että ap ottaa ongelman puheeksi miehensä kanssa, koska heillä vallitsee nyt vaivaantunut hiljaisuus. Ja mykkäkoulu on hiukan vanhanaikainen keino korjata suhteessa vallitseva viileys.

Heidän on puhuttava juuri tästä tilanteesta keskenään.

 Siten selviää, noliko miehellä tilapäinen väsymyskohtaus vai onko oikein kyllästynyt lopullisemmin ap:n ääneen.

En sanonut, että ap jatkaa vain pulputusta kuin mitään ei olisi tapahtunut.

.

Puhu vaan, se on elämää.

Olen nyt ollut hiljaisempi ja outo apeus on hiipinyt elämäämme. Entinen välittömyys ja keskustelu on vaihtunut outoon möllöttämisen ilmapiiriin. Eikö mies arvostanut sitä, että olen iloinen ja seurallinen? Nyt ei edes huvita sanoa juuri mitään, kun ajattelen, että oikeastaan kaikki puhuminen on turhaa, kun en tiedä, pitkästytänkö toista vain, enkä halua piinata. Mitähän tästä suhteestamme oikein tulee... Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt ollut hiljaisempi ja outo apeus on hiipinyt elämäämme. Entinen välittömyys ja keskustelu on vaihtunut outoon möllöttämisen ilmapiiriin. Eikö mies arvostanut sitä, että olen iloinen ja seurallinen? Nyt ei edes huvita sanoa juuri mitään, kun ajattelen, että oikeastaan kaikki puhuminen on turhaa, kun en tiedä, pitkästytänkö toista vain, enkä halua piinata. Mitähän tästä suhteestamme oikein tulee... Ap

Jos miehesi aivan oikeasti kärsii jatkuvasta juttelustasi, mitä hänen olisi pitänyt tässä tilanteessa tehdä sinun mielestäsi? Tekikö hän väärin sinua kohtaan, kun sanoi mieltä painavasta asiasta? Entä mikä miehesi ratkaisuehdotus tähän tilanteeseen on?

Minua ärsyttää lähinnä jos yritän katsoa elokuvaa tai sarjaa, lukea tai tehdä töitä/opiskella ja toinen tulee siihen pälpättämään.

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt ollut hiljaisempi ja outo apeus on hiipinyt elämäämme. Entinen välittömyys ja keskustelu on vaihtunut outoon möllöttämisen ilmapiiriin. Eikö mies arvostanut sitä, että olen iloinen ja seurallinen? Nyt ei edes huvita sanoa juuri mitään, kun ajattelen, että oikeastaan kaikki puhuminen on turhaa, kun en tiedä, pitkästytänkö toista vain, enkä halua piinata. Mitähän tästä suhteestamme oikein tulee... Ap

Olisiko yhteisymmärrys löydettävissä? Saat puhua ja olla itsesi, mutta on aikoja, jolloin miehelle annettava tilaa keskittyä muuhun. Ja hetkiä, jolloin te keskitytte toisiinne. Muista sinäkin antaa huomiota miehelle!

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt ollut hiljaisempi ja outo apeus on hiipinyt elämäämme. Entinen välittömyys ja keskustelu on vaihtunut outoon möllöttämisen ilmapiiriin. Eikö mies arvostanut sitä, että olen iloinen ja seurallinen? Nyt ei edes huvita sanoa juuri mitään, kun ajattelen, että oikeastaan kaikki puhuminen on turhaa, kun en tiedä, pitkästytänkö toista vain, enkä halua piinata. Mitähän tästä suhteestamme oikein tulee... Ap

Etkö pysty yhtään asettumaan miehen asemaan? Jos hän lukee lehteä ja siinä on kiinnostava juttu, niin hän ei pysty samaan aikaan kuuntelemaan sinua. Samoin jos hän katsoo dokumenttia, niin varmasti ärsyttää, jos puhe jää kuulematta, kun sinä olet koko ajan äänessä. Kiinnitä enemmän huomiota mieheesi, niin näet, milloin on sopiva aika puhua.