Mieheni avautui, että puhun ihan liikaa. Nyt en uskalla enää jutella oikein mitään...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No näin miehen näkökulmata näistä asioista pitää puhua jo suhteen alussa. Jos toisen ylipuheliaisuus alkaa ahdistamaan niin sen voi sanoa suoraan ja sitten lähteä menemään. Ei moottoriturpaa voi kiinni laittaa, se tarttee kumppanikseen samanlaisen moottoriturvan tai sitten sellaisen joka antaa mennä toisesta korvasta ulos kaikkien juttujen. Nauhoitapas joskus sitä puhettas ap ja sit jälkeenpäin kuuntele sitä, että onko se aina 100% asiaa vai jotakin aivan tarpeetonta ja ärsyttävää löpinää.

Mä oon todella puhelias ja ihan varmasti suurin osa puheesta on tarpeetota löpinää, tuskin kellään riittää täyttä asiaa koko ajan puhuttavaksi. Onneksi oon löytänyt miehen, joka osaa tarpeen tullen antaa juttujen mennä toisesta korvasta sisään, mutta myös kuunnella ja keskustella silloin, kun puhun tähdellisimmistä asioista.

Varmaan kumminkin kannattaisi vähentää sitä puhetta. Eihän miehen tarvitse olla aina käytettävissä. Kuunteletko häntä? Uskaltaako kertoa sulle mitään vai tietääkö, että ”ei kannata”. Oletko yksin onnellinen teidän parisuhteessa?

Mies ei puhu harvoin, eikä mitenkään yhdestä aiheesta, vaan on kiinnostunut monista asioista ja seuraa tiiviisti politiikkaa, uutisia, maailman menoa ja ilmiöitä. Olisi todella aika antaa hänelle suunvuoro :( Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et puhu enää tästä lähtien. Ikinä.

Näin juuri. Jätä se sika. Hankit asunnon paljaat tavarasi ja häivyt. Kyllä se maistraatti eropaperit miehellekin lähettää jos naimisiin asti olette ennättäneet. Lakimies voi hoitaa omaisuuden osituksen, mikäli omaisuutta on.

Just näin. Mies pääsee eroon kälättäjästä ja sinä löydät uuden. Ota esim vanhempi mies, jolla kuulovika.

Mulla on TODELLA puhelias sisko. Se on usein huomion keskipiste ja melko hallitseva persoona - hyvässä ja pahassa. Se on tosi mukavaa seuraa, mutta pahimmillaan se myös sanoo ääneen aivan kaiken, siis aivan jokaisen ajatuksen. Ja ajatukset poikkoilee minne sattuu. Pahinta on se, että sisko myös loukkaantuu, jos ei kuuntele tai kommentoi sen toisinaan aivan turhanpäiväisiä juttuja.

Mua alkaa aina väsyttää tosi paljon sen seurassa ja koen, että se imee minulta kaiken energian.

Olen itse todella sosiaalinen, mutta kaipaan myös hiljaisuutta ja omaa rauhaa. Oma puolisoni on taas sellainen, että hän tarvitsee omaa rauhaa vielä minuakin enemmän. Toisinaan on parasta vain olla lähellä eikä jutella, mutta samalla tietää, että toinen kuuntelee aina, jos haluaa jutella. Sen seurassa pystyn lepäämään ja palautumaan kaikista sosiaalisista tilanteista.

Ap, keksi tapoja purkaa puheripuliasi. Ole paljon ihmisten seurassa ja ole yhteydessä muihin. Voisitko toisinaan kysyä puolisoltasi, voisiko hän kuunnella, ja voit rauhassa kertoa kuulumiset ja muut? Ota muut huomioon, kaikkea ei ihan oikeasti tarvitse sanoa ääneen. Tai älä ainakaan vaadi, että toisen pitää koko ajan keskittyä kuuntelemaan ja vastata sinulle. Tuskin haluat olla se henkilö, jonka seuran puolisosi kokee äärimmäisen väsyttävänä.

Lyhyesti sanottuna,kyllä jotkut puhuvat liikaa.

tiedän erään tapauksen joka ei ollut 5 sekuntia hiljaa, kaikki asiat,tärkeät ja yleensä vähemmän tärkeät joka ikinen päivä pitää kertoa joka ikiselle tutulle, kasvotusten tai puhelimessa, aikoinaan tällä oli aina yli tuhannen markan puh laskut.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on TODELLA puhelias sisko. Se on usein huomion keskipiste ja melko hallitseva persoona - hyvässä ja pahassa. Se on tosi mukavaa seuraa, mutta pahimmillaan se myös sanoo ääneen aivan kaiken, siis aivan jokaisen ajatuksen. Ja ajatukset poikkoilee minne sattuu. Pahinta on se, että sisko myös loukkaantuu, jos ei kuuntele tai kommentoi sen toisinaan aivan turhanpäiväisiä juttuja.

Mua alkaa aina väsyttää tosi paljon sen seurassa ja koen, että se imee minulta kaiken energian.

Olen itse todella sosiaalinen, mutta kaipaan myös hiljaisuutta ja omaa rauhaa. Oma puolisoni on taas sellainen, että hän tarvitsee omaa rauhaa vielä minuakin enemmän. Toisinaan on parasta vain olla lähellä eikä jutella, mutta samalla tietää, että toinen kuuntelee aina, jos haluaa jutella. Sen seurassa pystyn lepäämään ja palautumaan kaikista sosiaalisista tilanteista.

Ap, keksi tapoja purkaa puheripuliasi. Ole paljon ihmisten seurassa ja ole yhteydessä muihin. Voisitko toisinaan kysyä puolisoltasi, voisiko hän kuunnella, ja voit rauhassa kertoa kuulumiset ja muut? Ota muut huomioon, kaikkea ei ihan oikeasti tarvitse sanoa ääneen. Tai älä ainakaan vaadi, että toisen pitää koko ajan keskittyä kuuntelemaan ja vastata sinulle. Tuskin haluat olla se henkilö, jonka seuran puolisosi kokee äärimmäisen väsyttävänä.

Ihana kirjoitus, kiitos tästä. Ap

Kyllä tuossa suhteen tilasta täytyisi keskustella. Jos miehellä on yhtäkkiä tarvetta " omaan rauhaan" ja kumppanin jutut ei enää kiinnosta niin jokin syyhän siihen on. Mikäli asiat ei selvene, kannattaa erota. Kenenkään ei tarvitse tuppisuuta jurottajaa kotonaan katsella.

Mikä helvetti siinä on, että naisille on niin käsittämättömän vaikea löytää sellainen kohtuullinen keskitie? Joko pälätetään ummet ja lammet tai sitten "en uskalla sanoa enää mitään". Ei, ei todellakaan tarvi lopettaa puhumista kokonaan. Tiivistät vaan sen oleellisen.

Esim. jos mies kysyy miten työpäivä meni "Aika kiireinen päivä. Oli pari palsua. Kävin lounaalla siellä ja siellä." on täysin riittävä kuvaus. Ei tarvi selittää sanatarkasti jokaista jonninjoutavaa lätinää mitä Annikki sanoi Leenalle kahvitauolla ja mitä Irmelin 5-vuotias teki päiväkodissa keskiviikkona.

Miehiä noin lähtökohtaisesti ei kiinnosta pätkääkään mitä ystäväsi ja kollegasi tekevät tai puhuvat, jos mies ei ole koskaan edes tavannut heitä. Tai edes silloin.

Vierailija kirjoitti:

Mikä helvetti siinä on, että naisille on niin käsittämättömän vaikea löytää sellainen kohtuullinen keskitie? Joko pälätetään ummet ja lammet tai sitten "en uskalla sanoa enää mitään". Ei, ei todellakaan tarvi lopettaa puhumista kokonaan. Tiivistät vaan sen oleellisen.

Esim. jos mies kysyy miten työpäivä meni "Aika kiireinen päivä. Oli pari palsua. Kävin lounaalla siellä ja siellä." on täysin riittävä kuvaus. Ei tarvi selittää sanatarkasti jokaista jonninjoutavaa lätinää mitä Annikki sanoi Leenalle kahvitauolla ja mitä Irmelin 5-vuotias teki päiväkodissa keskiviikkona.

Miehiä noin lähtökohtaisesti ei kiinnosta pätkääkään mitä ystäväsi ja kollegasi tekevät tai puhuvat, jos mies ei ole koskaan edes tavannut heitä. Tai edes silloin.

Miksi ketään kiinnostaisi olla parisuhteessa ihmisen kanssa, jota ei kiinnosta pätkääkään. Jätä se sika ap.

Tyhjän jauhaminen on kamalaa ja henkisesti kuluttavaa. Ymmärrän tilanteen. Mikset kunnioittaisi kuulijoitasi/lähimmäisiäsi sen sijaan, että otat itseesi?

Sosiaalisiin taitoihin kuuluu se, että osaa lukea ihmisiä ja tilanteita. Jos toinen keskittyy muuhun tai on omissa ajatuksissaan, ei ole oikein vaatia hänen huomiotaan jatkuvalla juttelulla. Puhu silloin, kun on sopiva hetki, ei ainakaan silloin, kun toinen esim. lukee. On hyvä antaa toiselle myös tilaa. Ei puolisolla ole mitään velvollisuutta olla jatkusti kuuntelevana korvana. Me ihmiset olemme temperamentiltamme erilaisia, sille ei vain voi mitään. Jos parisuhde on onnellinen, toinen kyllä ihan varmasti oikeasti myös haluaa kuulla, mitä sinulle kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ketään kiinnostaisi olla parisuhteessa ihmisen kanssa, jota ei kiinnosta pätkääkään. Jätä se sika ap.

Paska olkiukko, yritä edes. Kyllä kiinnostaa vaimon asiat - ei Pirkon, Maaritin, Annukan, Annukan koiran, tai Annukan 5-vuotiaan äpärän asiat. En kuitenkaan tarvitse minuutintarkkaa kuvausta jokaisesta päivän aikana tapahtuneesta asiasta. Olen aina olettanut, että "olennaisen tiivistäminen" olisi kaikille aikuisille edes suurin piirtein ymmärrettävä käsite. Monille naisille ilmeisesti ei.

Mä myönnän että miehen jatkuttava pölöttely osaa olla ärsyttävää. Mies on neurologisesti ihan normaali, mutta se pieniin yksityiskohtiin meneminen asiassa kuin asiassa on ärsyttävää.

Miehen harrastukset minulle täysin ok, mutta se puhuminen, jopa millintarkkudella kertoo asiotaan ja jaksaisi jatkaa vaikka loputtomiin.

Hänelle se on tavallaan keino järkeistää ajatuksiaan, esim kun miettii ostavansa jotain.

Kyllä mä sanon muitta mutkitta että nyt riittää, puhu jollekin ketä oikeasti kiinnostaa.

Itse puhun suht vähän, koen sen työlääksi ja olen enemmin tarkkailija/kuuntelija. Toki sairastan sellaista mihin kuuluu isona oireena väsymys ja uupumus, se vaikuttaa paljon. Ehkä juuri sen takia en itse jaksa pölistä juurikaan. Pirteinä päivinä olen itsekkin puheliaampi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ketään kiinnostaisi olla parisuhteessa ihmisen kanssa, jota ei kiinnosta pätkääkään. Jätä se sika ap.

Paska olkiukko, yritä edes. Kyllä kiinnostaa vaimon asiat - ei Pirkon, Maaritin, Annukan, Annukan koiran, tai Annukan 5-vuotiaan äpärän asiat. En kuitenkaan tarvitse minuutintarkkaa kuvausta jokaisesta päivän aikana tapahtuneesta asiasta. Olen aina olettanut, että "olennaisen tiivistäminen" olisi kaikille aikuisille edes suurin piirtein ymmärrettävä käsite. Monille naisille ilmeisesti ei.

Sinun olennainen on eri asia kuin jonkun toisen olennainen. Mikä sinä olet määrittelemään sitä, mitä kumppanisi haluaa sinulle kertoa? Jos kuuntelisit aidosti kumppaniadi sinäkin tietäisin Pirkon, Maaritin , Annukan , Annukan koiran ja lapsen ja tietäisit , miten nämä asiat vaikuttavat ja liittyvät kumppanisi elämään. Sinä et päätä mitkä ovat kumppanillesi tärkeitä ja kertomisen arvoisia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ketään kiinnostaisi olla parisuhteessa ihmisen kanssa, jota ei kiinnosta pätkääkään. Jätä se sika ap.

Paska olkiukko, yritä edes. Kyllä kiinnostaa vaimon asiat - ei Pirkon, Maaritin, Annukan, Annukan koiran, tai Annukan 5-vuotiaan äpärän asiat. En kuitenkaan tarvitse minuutintarkkaa kuvausta jokaisesta päivän aikana tapahtuneesta asiasta. Olen aina olettanut, että "olennaisen tiivistäminen" olisi kaikille aikuisille edes suurin piirtein ymmärrettävä käsite. Monille naisille ilmeisesti ei.

Et kumminkaan vastannut, miksi olla suhteessa ihmiseen, jota sinun asiasi ja juttusi eivät kiinnosta.

Varmasti löydätte kompromissin. Ymmärrän Ap että olet puhelias ja koet rajoittavana jos et saa puhua niin paljon kun haluat. Ymmärrän myös että loputtoman puhetulvan kuunteleminen tai yritys olla kuuntelematta, jos haluaisi keskittyä lukemiseen, ajamiseen tms. on rasittavaa.

Tee niin kuin se joku intialainen mies, kun suuttui vaimolleen oli mykkänä monta vuotta.

Niin mä voisin tehdäkin xD

Meillä mies puhuu liikaa.

Puheen määrä ei haittaisi, jos minäkin saisin puhua. Mutta minun puheeni on asioiden vatvomista. Joten mies puhuu päälle tai keskeyttää.

Jos joku vieras esittää minulle kysymyksen, mies vastaa puolestani.

Jos kouluikäinen lapsemme esittää kysymyksen, äiti, tiedätkö mikä on emoji, mies/isä alkaa selittää emojin merkitystä. Ei anna minun vastata, vaikka kysymys alkoi sanalla äiti eikä tarkalleen ottaen vastaa myöskään kysymykseen, tietääkö äiti. Mutta tärkeintä on, mieheni pääsee ääneen.

Pitkäaikainen työkaverini tuli käymään meillä. Töissä hänen kanssaan on mukava jutella. Kun työkaveri kävi kotonani, kutistui osakseni sanoa 'Hei' sisääntulossa ja 'heihei' poislähtiessä. Muun ajan mieheni jutteli työkaverini kanssa.

Näin meillä.

Ap, jos annat suunvuoron muillekin etkä puhu päälle, ole onnellinen kyvystäsi puhua. Sekin on tärkeä taito! (Minä en sitä kovinkaan hyvin osaa.)

Kyse on tässä puhtaasti siitä, että ihminen yrittää nousta toisten yläpuolelle tavalla tai toisella. Kaupunkilainen luo normin siitä, millä tavalla kaupungissa on hyväksyttävää käyttäytyä: pitää puhua hiljaisella äänellä, välttää ottamasta muihin kontaktia, pitää huoli vain omista asioistaan. Maalainen taas haluaa ottaa kontaktia, huomioi asioita ääneen ja kälättää. Kaupunkilaisen näkökulmasta tietenkin hänen oma tapansa on parempi tapa kuin maalaisen tapa, siispä kälättäminen on kamalaa.

Minun puhelias mieheni kutistui silmissä, kun yhden päivän ajan olin kuin hän - suolsin sensuroimatonta tajunnanvirtaa sekä hänen läsnäollessaan että muualla talossa. Juttelin kokemukseni, havaintoni ja lauleskelin sattumanvaraisesti mieleeni tulleet laulunsanatkin ääneen. Katsos kun minäkin pystyn elämään ilman suodatinta, olen vain oppinut sen itsehillinnän.

Ja tosiaan, suulas mies kutistui silmissä. Pälyili minua välillä ja keskustelunaloituksetkin vähenivät. Erikoisinta oli kyllä huomata, että minä itse koin järisyttävän itsetuntoboostin! Kun sain kälättää estottomasti, niin koin tulevani ainutlaatuisella tapaa hyväksytyksi (kukaan ei ehtinyt sanoa vastaan eikä korjannut käsityksiäni, kuunteli vain "suopeasti") ja koska kälätin taukoamatta, niin miehen huomio oli jatkuvasti enemmän tai vähemmän minussa - ja se oli nannaa itsetunnolleni. Se huomion määrä ja hyväksymisen tunne olivat jotain uskomatonta!!! Mutta mieheni oli kyllä sisäistänyt sen minulle jätetyn osan yhden päivän aikana.

Hän koki menettävänsä itsensä, koska minun kälätykseni tarkoitti, että kahden ihmisen oli ajateltava yhden ihmisen ajatuksia. Hänellä ei ollut enää tilaa itselleen meidän välisessämme suhteessa.

Ja tämä koe kesti vain yhden päivän...!