Ei kulttuurieroja?

jos syöminen vain haarukalla on suomalaiselle kulttuurille vieras asia, olen tainnut vieraantua paikallisesta kulttuurista jo ennen kuin islamista tiesin, tai miestäni olin tavannut. En ole koskaan tupannut syömään vasemmalla kädellä mitään, jotain leikellessä käyttänyt sitä kättä.



Jos kulttuurierot on sellaisia, niin minulla on kulttuurieroja kaikkien kanssa.



Mieheni kanssa meillä on yhteisenä elämäntapana -kai siksi voi sanoa, myös kulttuurina, islam. On ollut tapaamisestamme saakka. Meidän uskonnollinen näkemyksemme on myös samalla tasolla -se oli kriteeri naimisiin mennessä molemmilla, eli siinä mielessä meillä ei tässä tärkeimmässä kulttuurissa ole eroja.



Minä olen tietysti edelleen suomalainen, mutta ei voi ketään yleistää kulttuurinsa tuotteeksi. Muslimit ovat kaikki erilaisia, suomalaiset ovat kaikki erilaisia, keravalaiset ovat kaikki erilaisia, farmaseutit ovat kaikki erilaisia, rivitalossa asujat ovat kaikki erilaisia, kaikki naiset erilaisia...

Jos olen keravalainen muslimifarmaseutti joka asuu rivitalossa, se ei vielä kerro minusta kovinkaan paljoa.



Kaikella tällä liirumlaarumilla tahtoo siis sanoa, että sana " kulttuuriero" täytyisi kyllä ensin määrittää, ennen tuota kysymystä.



Itse en koe että meillä olisi mitään radikaaleja kulttuurieroja, eikä mitään häiritsevää ainakaan. Suomalaisen (ei-muslimi)miehen kanssa niitä sitten riittäisikin aivan varmasti.

tuhve:

Joskus mietin niitä kommentteja, missä sanotaan, että " meillä ei ole kulttuurieroja" , että voisiko silloin olla sellainen tilanne, että mies on ensin mennyt naimisiin papereiden takia. Silloinhan miehen täytyy enemmän olla vaimolle mieliksi, jotta saisi oleskeluluvan Suomeen.

Minä en oikein osaa allekirjoittaa tuota väitettä, että miehen tulisi kulissiliitossa olla enemmän mieliksi vaimolleen... Siis varmasti jollain tasolla onkin näin, että tekaistuja rakkaudentunnustuksia täytyy alussa liverrellä yms., mutta minusta usein kulissiliiton haluavat ulkomaalaismiehet/naiset valitsevat tietoisesti heikonlaisen puolison - siis ihmisen, joka ei pistä vastaan, vaikka kohdeltaisiin miten huonosti. Se nimittäin yleensä näkyy kauas, ettei rakasteta - varsinkin sille, jonka kuuluisi sitä rakkautta saada ja jos sitä ei näe, sulkee kyllä silmänsä. :o/

Minusta yllättävän usein liitoissa, joissa toista osapuolta huijataan, ulkopuoliset näkevät liiton ongelmat jo PALJON aikaisemmin kuin huijattu osapuoli itse. Aivan kuin ei haluttaisi myöntää, että ikävästi on käynyt, vaikka kohdeltaisiin huonosti läpi koko avioliiton. Esim. usein näkee tilanteita, joissa mies selkeästi pitää muita naisia joko kotimaassaan ja/tai Suomessa ja käyttäytyy kuin ei mitään samaa perhettä edes oltaisi; Rahat on erillisiä (lue: suomalaispuolison rahoilla eletään, ulkomaalaispuolison rahat " lähetetään kotimaahan" ), ei tutustuta ulkomaalaispuolison sukuun eikä omata yhteisiä ystäviä, ei yhteisiä harrastuksia, ei aiheita nauraa yhdessä, pidetään paljon salaisuuksia jne.. Merkit ovat ilmassa usein jo ihan alusta saakka ja silti kuljetaan kuin silmät ummessa ja lopussa ihmetellään, että " Hups! Mites nyt näin pääs käymään?" Minusta siis ei miellytetä lainkaan, pikemminkin ollaan yllättävän välinpitämättömiä suhteessa siihen, että halutaan toiselta jotain = on oleskelulupaan oikeuttavan pituinen avioliitto.

tuhve:

Mutta kuitenkin: eikö kulttuurit todellakaan kohtaa joissain liitoissa?

Minä olen usein sanomassa, että meillä ei ole suuria kulttuurieroja eikä olekaan - meillä on kyllä ongelmia ja riitoja, mutta en osaa löytää niille kultturellistä syytä. Ja jopa väitän tietäväni syyn kulttuurierojen puuttumiseen suhteessamme: tapaamisikämme - 18 vuotta.

Millainen kulttuuri tuon ikäiselle on oikein muodostunut? Itse olin ainakin täysi kakara, eikä mieheni kyllä mitään sen kypsempää. Vielä kun mieheni asui kaukana perheestään, kavereidensa kanssa kimppakämpässä Kreikan lomasaarella, niin eipä siinäkään paljon kulttuuri ollut vahvistunut kuin korkeintaan bilettämisen osalta - ei ollut äiti ja isää ohjaamassa, eikä edes isoveljeä. :o/ Sitten muutettiinkin jo Suomeen, eikä sen jälkeen ollut edes niitä kimppakämpän kavereita vahvistamassa kulttuuri-identiteettiä...

JOS mieheni perhe asuisi Suomessa, olisi mahdollista että hänen kulttuuri-identiteettinsä olisi vahvempi, mutta kun ei asu. Ja jos taas me olisimme aikoinamme jääneet Kreikkaan asumaan, olisi mieheni varmasti paljon albanialaisempi ja ehkäpä minäkin. Minusta ympäristö muuttaa ihmistä, varsinkin jos on yksin siinä vieraassa ympäristössä. Täällä Suomessa meitä ei kukaan muu ollut ohjaamassa kuin omat suomalaiset vanhempani ja sanoisin, että sen vuoksi albanialaisesta pojasta on kehittynyt hyvin suomalaisesti käyttäytyvä mies. :o)

No ei kyllä minustakaan kyllä ruokailutavat ole mitenkään kulttuuri sidonnaisia, paitti että minun mies ei ollut käyttänyt ei niin haarukkaa eikä veistäkään ja ekan kerran eläessään söi siis täällä Suomessa näitä ruokailuvälineitä käyttäen.



Nykyisin hän syö haarukalla ja käyttääpä veistäkin joskus syödessään. Samaten jos ja kun minä menen hänen maahansa, syön siellä lusikalla taikka käsin ihan kuin kaikki muutkin siellä.



Sitten jos vaikka menen syömään kiinalaiseen ravintolaan, syön puikoilla. Se on osa sitä. Minusta nyt kiinalainen ruoka täytyy syödä puikoilla jne. Ruokailutavatkin aina kulttuuria myöten, on pitkälti sitä mitä minä itse ajattelen.



Mieheni on enempi leimaantunut tähän kulttuuriin kuin minä hänen kulttuuriinsa ja koska me elämme tässä maassa, se on minusta erittäin hyvä asia hänen oman onnellisuuden ja viihtyvyyden kannalta.

Hän sanookin aina ettei halua mitään pöydältä tippuvia murusia vaan hän haluaa kakusta oman palan. Tässä maassa maahanmuuttaja syräytyy helposti jollei hänellä ole uskoa itseensä.



Minusta tuntuu kyllä että enempi minulla oli kulttuurieroja entisen suomalaisen mieheni kanssa kuin nykyisen arabimieheni kanssa.



Samaten olen sitä mieltä että kyllä nämä feikkiliitoissa olevat naiset tietävät oikeesti sisimässään olevansa huijuksen kohteena, mutta eivät vaan suostu kuka yksin jäämisen pelossa kuka huonosta itsetunnosta johtuen myöntämään sitä itselleen. Minusta molemmat sellasissa liitoissa ovat säälittäviä ressukoita.

Meidän suhteessamme on ollut ja on vieläkin kulttuurieroja, mutta oikeastaan kulttuurieroista johtuvia ongelmia on ollut aika vähän. Ehkä ollaan jo niin syvällä toistemme ajatusmaailmoissa? Lisäksi monesti ollaan saatu huomata, että se, minkä on tulkinnut kulttuurieroksi, onkin vain tietyn yksilön tai tietyn perheen tapa toimia.



Erot (ja mikseivät yhtäläisyyydetkin) ovat paljon syvemmällä kuin ulkonaisissa tavoissa ja pikku nippelitiedoissa. Meillä puhutaan ja kyseenalaistetaan paljon, kysytään, miksi jokin asia tehdään niin kuin tehdään jne. Ts. yritetään ymmärtää. Ja pyritään välttämään lausumia, että " te suomalaiset aina..." tai " kaikki vietnamilaiset..." .

kulttuurieroiksi omassa suhteessamme voisin sanoa ajankäytön. Suomalaisiin tapoihin kuuluu olla ajoissa paikalla, mieheni maan/kulttuurin tapoihin taas ei.



Joku vaati määritelmää kulttuurieroihin, mielestäni kulttuuri on ko. kulttuurissa eläville ihmisille ominainen tapa toimia ja erot tietysti tulevat siitä, kun toisessa kulttuurissa tapa on erilainen.



Ja kyllä meillä nämä erilaiset tavat toimia törmäävät joskus, aiheuttavat riitaakin jopa. Juuri edellä mainittu aikakäsitysero. Tietysti tähän erilaisuuteen myös oppii - siksi osaan ' valehdella' esim. juhlat alkaviksi tuntia aikaisemmaksi, sillä tiedän, että ollaan ainakin puoli tuntia myöhässä ja aina matkalla voi tapahtua jotakin.



Totta on, että on myös suomalaisia, joille aika on liukuva käsite, mutta silti ajoissa oleminen, kellon mukaan eläminen, on suomalaiselle kulttuurille ominaista. Ihmistä, joka on ajoissa, arvostetaan ja työstä myöhästyminen on toistuessaan erottamisen syy.



Molemmissa kulttuureissa on piirteitä, joita toinen ei tunne omakseen, jotka ärsyttävät, ja mielestäni niin saakin olla. Eihän se estä elämästä kulttuurien kohtauspisteessä, paitsi jos nämä asiat ovat ylitsepääsemättömiä ja ehdottomia. Mielestäni en ole omaksunut mieheni kulttuuria/uskontoa/tapoja, eikä mies minun. Joitakin piirteitä on varmasti tullut suuntaan ja toiseen, eikä niitä voi nimetä.



Juuri juttelimme mieheni kanssa hauskasta tapauksesta. Suomalainen mies, joka olin intialaisella miehellä töissä, oppi suomalaisesta rehellisyydestä pois, kun oli tarpeeksi kauan intialaisten keskuudessa. Eli hän oppi valehtelemaan tai olemaan vähemmän rehellinen pystyäkseen toimimaan ja työskentelemään muiden kanssa. Ja nyt en mitenkään arvota, että valehteleminen on pahasta ja rehellisyys hyvästä, kulttuureissa on vain erilaisia tapoja toimia =)

lainaus " Juuri juttelimme mieheni kanssa hauskasta tapauksesta. Suomalainen mies, joka olin intialaisella miehellä töissä, oppi suomalaisesta rehellisyydestä pois, kun oli tarpeeksi kauan intialaisten keskuudessa. Eli hän oppi valehtelemaan tai olemaan vähemmän rehellinen pystyäkseen toimimaan ja työskentelemään muiden kanssa."



- Kommetoinpa tätä senverran että ei mihinkään kulttuuriin kuulu olennaisena osana valehtelu ja epärehellisyys, vaikkakin joissakin päin maailmaa se köyhyydestä taikka eriarvoisuudesta johuen on saanut isommat mittasuhteet ja liitty nimeomaan liikemaailmaan. Korruptio on todellakin yleisempää joissakin valtioissa mutta kyllähän sitä täälläkin on.



Sitten tämän mainitsemasi suomalainen mies ei oppinut epärehellisyttää intialaisilta vaan hän antautui itse mukaan valeheteluun ja pettämiseen, siis hän oli itse pohjimmiltaan samalainen. Epärehelliseksi ei kaikki tule vaikka kuinka eläisivät sellaisten ihmisten kanssa, siihen ei opita jos se on omien periaatteiden vastaista. Tässä tapuksessa niin ei siis ollut.



Uskon että intilaissakin on hyvin rehellisiä ihmisiä jopa businessmaailmassa ja suomalaisten ihmisten rehellisyys verrattuna joihinkin muun maalaisiin on pelkkä klisee. Ennen oli ehkä niin, mutta ne ajat ovat olleet ja menneet. Valitettavasti.



Sitä minä ihmetten ja sen olen pannut merkille varsinkin tällä palstalla, enkä tarkoita nyt sinua Shaoli, että jotkut mokuliitoissa olevat ITSE stereotypioi ihmisiä kansalaisuuksien mukaan!



Mikä on siis kulttuurista johtuvaa ja mikä puolison omasta taustasta johtuvaa, omasta persoonasta johtuvaa yksilöllistä käyttäytymistä?

Useasti kun kuulee puhuttavan kultuurieroista kyseessä on kuitenkin loppujen lopuksi luonne-erot.

" Kommetoinpa tätä senverran että ei mihinkään kulttuuriin kuulu olennaisena osana valehtelu ja epärehellisyys, vaikkakin joissakin päin maailmaa se köyhyydestä taikka eriarvoisuudesta johuen on saanut isommat mittasuhteet ja liitty nimeomaan liikemaailmaan. Korruptio on todellakin yleisempää joissakin valtioissa mutta kyllähän sitä täälläkin on.



Sitten tämän mainitsemasi suomalainen mies ei oppinut epärehellisyttää intialaisilta vaan hän antautui itse mukaan valeheteluun ja pettämiseen, siis hän oli itse pohjimmiltaan samalainen. Epärehelliseksi ei kaikki tule vaikka kuinka eläisivät sellaisten ihmisten kanssa, siihen ei opita jos se on omien periaatteiden vastaista. Tässä tapuksessa niin ei siis ollut.



Uskon että intilaissakin on hyvin rehellisiä ihmisiä jopa businessmaailmassa ja suomalaisten ihmisten rehellisyys verrattuna joihinkin muun maalaisiin on pelkkä klisee. Ennen oli ehkä niin, mutta ne ajat ovat olleet ja menneet. Valitettavasti."









Äh, en oikein tiedä, miten muotoilisin ajatukseni, kun sitä näin väärin luetaan. Ensinnäkin, yritin korostaa sitä, että EN ARVOTA, että rehellisyys olisi hyve, ja vähemmän rehellisyys taas pahe. Tästä sinun kirjoituksestasi nyt tulee sellainen olo, että leimaan intialaiset epärehelliseksi ja valehtelijoiksi = huonoiksi ihmisiksi. Enhän sitä tarkoita. Kulttuureissa vaan on erilaisia tapoja toimia, eri asioita arvostetaan ja ihmiset pyrkivät toimimaan arvostusten mukaan. Äärettömän rehellisyyden sijaan voikin arvostettu toimintatapa olla oveluus, enkä tarkoita nyt negatiivista viekkautta. Tai vaikkapa jossain kulttuurissa, jossa on harrastettu kannibalismia, niin onhan sekin ollut siinä kulttuurissa hyväksyttyä, ei yököttävä asia.





" Sitten tämän mainitsemasi suomalainen mies ei oppinut epärehellisyttää intialaisilta vaan hän antautui itse mukaan valeheteluun ja pettämiseen, siis hän oli itse pohjimmiltaan samalainen."





Tämä ajatusrakennelma ei oikein aukene minulle. Siis vain nämä intialaiset olivat huonoja? Vai vain suomalainen mies oli huono? Kenen kanssa suomalainen oli samanlainen?



















" Sitä minä ihmetten ja sen olen pannut merkille varsinkin tällä palstalla, enkä tarkoita nyt sinua Shaoli, että jotkut mokuliitoissa olevat ITSE stereotypioi ihmisiä kansalaisuuksien mukaan!



Mikä on siis kulttuurista johtuvaa ja mikä puolison omasta taustasta johtuvaa, omasta persoonasta johtuvaa yksilöllistä käyttäytymistä?

Useasti kun kuulee puhuttavan kultuurieroista kyseessä on kuitenkin loppujen lopuksi luonne-erot."





Niin, käsitykset olivat ihan Intiassa itse asuneen ja intialaisten kanssa työskennelleen mieheni. On siis asunut ja ollut tekemisissä sekä suomalaisten että intialaisten kanssa, mutta varmaan vaan sattunut törmäämään tietynluonteisiin ihmisiin.





Mikä sinusta sitten on kulttuurista johtuvaa käyttäytymistä, utelen? Ja miten käsityksesi kulttuurista muotoutuu?

No yritän vastata tähän mahd. lyhyesti tässä aamukiireessä ja voin selventää asiaa myöhemmin paremmalla ajalla.



No se että sanoit että tämä suomalainen oppi valhetelemaan intialaisilta. Minä tarkoitin että kyllä tämä suomalainen osasi valehtelun jo sinne mennessään ihan varmasti, ja Intiassa epärehellisyys liikemaailmassa on varmasti aika yleistä. Sitä ei siellä niin kontrolloida kuin täällä joten se on riskittömämpää businesta verrattuna Suomeen. Oveluus on laaja käsite ja hyvä niin kauan kun se ei muutu epäreheliisyydeksi.



Rehellistä ihmistä kunioittavat valehtelijatkin, mutta valehtelijaa ei kunnioita edes toinen valehtelija. Tottakai kaiken etikkan ja moraalin mukaan kaikenlainen epärehellisyys on huono piirre ihmisessä. Minä ainakin kierrän kaukaa sellaset tyypit.



Kultuurieroista senverran vielä että siis valehtelu ja totuuten värittäminen ei ole kyllä minusta minkäälaisen kulttuurin ominaispiirre. Minun mies on arabi, ja on läpeensä rehellinen ja terveitä ja säännöllisä elämäntapoja kunnioittava (samaten kuin minäkin) mies. Hän ei myöskään myöhästelee eikä hänelle kaverit ole elämän tärkein asia, ei lähellekkään.



Minulle yksi arabin ex-vaimo väitti näin että arabit ovat epärehellisiä aina ja aina myöhässä. Minä tunnen muitakin sellasia arabeja jotka osaavat käytöstavat. Mutta monet ihmiset hyväksyvät puolisoltaan jos jonkinlaistakin erittäin huonoakin käytöstä koska ajattelevat että se nyt kuuluu hänen kulttuuriin.



Jos ihmisillä on samalaiset arvot ja luonteet, ei niitä pieniä kulttuurieroja huomaa edes, taikka ne eivät häiritse vaan päinvastoin tuovat oman mukavan lisän suhteeseen.



Selitän myöhemmin paremmalla ajalla tätä omaa käsitystäni kulttuurin ja luonteen eroavaisuuksia...

En oikein allekirjoita näitä kulttuurieroja. Ihmiset ovat samanlaisia, ja ajattelevat asioista samalla tavalla ja tekevät samoja asioita, ja unelmoivat samoista asioista. Mutta tietenkin on olemassa tapakulttuuri, kuten juuri syöminen käsin tai puikoilla, ja ns. kolmansista maista tulevat ihmiset ovat heti syntyessään eri arvoisessa asemassa kuin länsimaiset ihmiset, MUTTA ei pidä unohtaa, että länsimaissakin ihmiset eroavat toisistaan, emme me kaikki ole samanlaisia ' ihmisinä' vaikka ns. perusajattelu- ja toiminta ei paljon poikkea toisistaan.



Välillä, kun mieheni kanssa on eripuraa, niin silloin helposti sorrun siihen, että olemme niin erilaisia kun sinä olet sieltä kotoisin-no mieheni inhoaa näitä kulttuuriero ajatuksia, ja sanoo aina, ettei sellaisia ole olemassa vaan ihmiset itse tekevät nämä erot. Näinhän se todellisuudessa taitaa olla.



Siiri kirjoitti, että hänellä oli suomalaisen miehensä kanssa enemmän eroavaisuuksia kuin ulkomaalaisen miehensä kanssa. Minulla oli aivan sama juttu minun ensimmäisen mieheni kanssa, eli hän oli suomalainen ja elänyt täällä ikänsä, mutta meidän ajatusmaailma ei kohdannut missään vaiheessa toisiaan. Joten kovin ihmiskohtaisia nämä erot ovat.



Ja otan kantaa tähän shaolin kirjoitukseen-

Ymmärrän shaolin kirjoituksen. Mieheni on myös sieltä Intian suunnalta ja hänenkin kotimaassa on yleistä juoruilu ja pahansuopainen puhuminen, ja kieroilu. Politiikka on myös hyvin kieroutunutta ja virkavalta korruptoitunutta, mutta näinhän se on kaikkialla, mutta kolmansissa maissa näitä asioita ei vain osata peitellä. Mutta itse viihdyn kohtalaisen hyvin mieheni kotimaassa, koska siellä tämä länsimainen hapatus ei vielä ole tehnyt tekosiaan.



Kaikille hyvää sunnuntaita. t. emmi

Kuten joku tuolla aiemmin kirjoitti, niin kulttuurierot nähdään aina hirveän negatiivisena asiana. Jos kirjoittaisin, että mieheni kulttuurissa vanhempia ihmisiä kunnioitetaan enemmän kuin suomalaisessa kulttuurissa, niin tästä tuskin kukaan alkaisi napista mitään. Eikä lause kaipaisi juurikaan perusteluja, esim. että mieheni kielessä on 3 erilaista sinä-sanaa ja käyttö riippuu siitä, miten kunnioitettu ihminen on. Mutta jos kirjoittaisin kastijärjestelmästä ja sen aiheuttamasta eriarvoisuudesta, niin taas olisi kysymyksessä meidän silmissä erittäin negatiivisesta asiasta. Niin, eihän sitä kastijärjestelmää virallisesti olekaan enää, mutta vaikuttaa kulttuuriin edelleen.



Ja tuosta vanhempien ihmisten kunnioittamisesta vielä. Eräs intialainen nainen taas piti suomalaista kulttuuria omaansa enemmän vanhempia ihmisiä kunnioittavana, sillä hänen mielestään oli hyvä asia, että vanhukset saavat olla siistissä paikassa vanhainkodissa, jossa heitä hoidetaan kun hänen kotonaan vanhukset joutuvat olemaan lastensa armoilla.



Minusta taas kulttuuri vaikuttaa ihmiseen ja ihmisen tapoihin tehdä asioita. Maailma olisi aika tylsä, jos kaikkialla olisi samanlaista ja tavatkin samanlaisia.

Niin kuin tuossa jo kirjoitin, meillä on kulttuurierojakin, mutta niistä kaikista ei tarvitse tehdä ongelmaa. Esimerkiksi nyt vaikkapa: Miksi kuolleiden muistopäivät ovat tärkeämpiä kuin lasten syntymäpäivät? Miksi pitäisi olla kiire, kun aikaa tulee kuitenkin koko ajan lisää? Onko yksin jättäytyvä ihminen aina surullinen tai loukkaantunut? Miksi morsiamen ei sovi iloita omissa häissään? Miksei syömäpuikkoja saa laittaa kuppiin pystyyn? Monesti tunnistan erilaiset ajatusmaailmamme jossain taustalla. Tosin paljon on yhteistäkin.



Nämä ovat paljon isompia asioita kuin se, miksi mies syö riisipuuron suolaisena ja hernekeiton makeana ja minä toisinpäin ;)

Selvennän tässä vielä ajankuluksi tätä asiaa omalta kohdaltani. Niin siis meidän suhteessa ei silleen kulttuurieroja huomaa että täytyy ihan miettiä että missä ne näkyy oikein.



Mutta kaksi asia muistin joista sen huomaa. Toinen on alkoholi, jota hän ei hyväksy ollenkaan, mutta jota en tosin muutenkaan ole mitenkään runsaasti viljellyt elinaikanani. En kaipaa sitä, paitti joskus kun käyn jonkun ystävän kanssa syömässä ilman miestäni (noin pari kertaa vuodessa) otan kyllä lasin viiniä. Siinä on ihan tarpeeksi.



Sitten toinen asia on se että hän ei hyväksy shortseja eikä hiattomia toppeja. Eikä anna minun mennä yleiselle uimarannalle, ei ainakaan bikineissä/uimapuvussa, ja eikä siellä oikein muutenkaan pukeutuneena voi olla. Mutta hänellä on taasen yksi kaveri joka käy vaimonsa kanssa uimarannoilla eikä häntä haitaa vaikka vaimo esiintyykin bikineissä ja hän itse uimahousissa. Minun mies ei miissään tapauksessa menisi uimahousissa yleiselle paikalle, se ajatuskin kauhistuttaa häntä. Jos telkkarissakin on vähäpukeisia ihmisiä, hän vaihtaa heti kanavaa. Tässä näkee siis kultuurin ( vai onko se uskonnon?) vaikutuksen ihmisen persoonallisuuteen.



Muuten sitä ei kyllä meillä huomaa. Mieheni tekee kotitöitä siinä missä minäkin, kadulla kävelessämme hän haluaa pitää aina kädestä kiinni. Emme syö oikeestaan suomalaista eikä arabialaistakaan ruokaa, koska miehelläni on lukuisia ruoka allergioita niin syömme yleensä vihanneksia ja kalaa, broileria omalla reseptillämme valmistettuna.



Meillä ei yhteisestä sopimuksesta pidetä esillä mitään uskonnollisia symbooleja, emmekä vietä joulua eikä muitakaan ns.juhlapyhiä. Olen itse kasvanut perheessä jossa vanhemmilani oli ns. " vaihtoehtoinen elämäntapa" eikä nämä juhlat tulleet lapsenakaan tutuksi.



Mutta kummallakin on oma uskonsa ja näkemyksensä niistä asioista ole ikinä tarvinnu millääntavalla väitellä/kinata. Kunnioitamme toistemme näkemyksiä ja ne asiat ovat niin henkilökohtaisia eikä toista voi pakottaa omimaan toisen vakaumusta, se olisi epäkunnioittavaa omaakin vakaumusta kohtaan. Me annamme tilaa toiselle tässä asiassa.

Siitä asiasta olemme kumpikin olleet alusta asti samaa mieltä, pääasia että periaatteet ja arvot ovat muuten samat niin silloin ei tule ongelmia pitemmälläkään tähtäimellä.

" Sitten toinen asia on se että hän ei hyväksy shortseja eikä hiattomia toppeja. Eikä anna minun mennä yleiselle uimarannalle, ei ainakaan bikineissä/uimapuvussa, ja eikä siellä oikein muutenkaan pukeutuneena voi olla. Jos telkkarissakin on vähäpukeisia ihmisiä, hän vaihtaa heti kanavaa. Tässä näkee siis kultuurin ( vai onko se uskonnon?) vaikutuksen ihmisen persoonallisuuteen."



Minun mieheni on täysin samalla linjalla. Shortsit ja topit ovat hänestä liian paljastavia. Tosin itse en ole koskaan niitä tottunut käyttämäänkään, joten tästä asiasta ei ole tullut sen kummemmin kinaa. Hän myös vaihtaa kanavaa heti, jos siellä on vähäpukeisia ihmisiä tai jos suudellaan kunnolla tms. Tämä tietysti viittaa islamiin, jossa edellä mainittu pukeutuminen ja muu on kiellyttyä muslimeille. Vaikken muslimi olekaan, niin ymmärrän kyllä hyvin mieheni kannan. Meilläkin elellään aika normaalia elämää, vaikka monikulttuurinen pari olemmekin. Hyvää kesää sinulle ja miehellesi :o)

Mieheni kotimaassa on paljon erilaisia ihmisiä, aivan kuten Suomessakin. Toiset tulevat tapaamisiin ajallaan, toiset myöhästelevät, toiset kertovat valkoisia valheita herkemmin kuin toiset. Yksi iso asia erottaa mieheni ja minut ja josta tiedän että olemme eri kulttuureista. Hänen äidinkielensä oln urdu, minun äidinkieleni suomi. Kielihän on kulttuurin kannalta perustavanlaatuinen seikka.

Ehkä arkipäivässä ei huomaa näitä eroja. Eikä niiden tarvitse olla huonoja asioita jotka erottavat. Mutta jos luen vaikkapa Helkavirsiä, pystyn löytämään runoista jotain perin suomalaista, jota mieheni ei ainakaan vielä kunnolla käsitä. Ja sitä on hyvin vaikea selittää. Helpompi on puhua näistä miten missäkin pukeudutaan tai mikä on avioliiton tarkoitus.

Olen joka tapauksessa kielen kautta yrittänyt raottaa suomalaista sielunmaisemaa.



Tuo rantapukeutuminen ei miestäni häiritse. Onhan hän käynyt saunassakin ja käymme yhdessä uimahallissa. Mieheni on hyvin käsittänyt sen että alastomuuteen suhtaudutaan Suomessa eri tavalla kuin hänen kotimaassaan.

Minä olen taas puolestani yrittänyt auttaa miestäni ymmärtämään suomalaisuutta Suomen historian ja taiteen kautta.



Heti mieheni Suomeen saavuttua vein häntä eri museoihin ja Ateneumiin tutustumaan suomalaisuuteen. Samaten Aki Kaurismäen elokuvatkin on katottu ja hän pitää niitten kuivasta huumorista.



Kalevalan englannikielinen käännöskin hänellä on, vaikka ei hän sitä kyllä lue.



Mutta tietää kyllä siis Suomen historiasta todella paljon ja kiitos näin jälkikäteen sille henkilölle joka täällä kertoi avoimen yliopiston historian kurssista.

Mieheni on siitä hyvin innostunut ja hän ymmärtää hyvin että viihtyäkseen maassa tulee yrittää tuntea ja ymmärtää maan kultuuria.

Onneksi hän on hyvin aktiivinen henkilö.



Kyllä hän tietää että vähäpukeisuus kuuluu tähän kultuuriin eikä tuomitse ihmisiä sen takia, mutta ymmärrän kyllä että hän ei sellaseen ole tottunut ja pitää sitä sopimattomana ja sitä en minä voi muuttaa.



Samaten myös sinulle Silvermoon aurinkoista ja mukavaa kesää +onnellista yhteiseloa... niin ja muille kanssa!

Kumpikin toimii tavallaan ja loppujan lopuksi kotikasvatus on ollut hyvin samankaltainen molemmilla. Esimerkiksi molempien perheet ovat suvaitsevaisia ja avoimia, molempien vanhemmat arvostavat koulutusta.



Mies ei puutu pukeutumiseeni, rannalla ja uimahallissa käymme molemmat. Mies ei juo alkoholia (minä juon), ei syö sianlihaa (itse olen vege), katsoo asioita uskonnolliselta kantilta kun taas minä en. Tässä nyt muutamia arkielämän eroja.



Riitaa saamme helpostikin aikaan, harvemmin kuitenkaan puhtaasi kulttuurieroista. Toisaalta riidellessä kulttuurierot tulevat esiin, suuttuessani huudan naama punaisena ja tätä mies ei hyväksy...

Kun nyt puhuttiin bikineistä ja topeista niin täytyy sanoa, että minun miestäni rantapukeutuminen ei haittaa. Hän myöskin toivoo, että pukeudun naisellisesti, ja se ei tarkoita sitä, että juoksisin minimekossa kadulla, vaan hän pitää naisellisista mekoista ja topeistakin :-/ Mutta hän on Buddhalainen, joten sekin varmasti vaikuttaa asiaan, vaikka hänenkään kotimaassa on alastomuus edelleen ' häpeä' ainakin paikallisella uimarannalla. Mutta me pääsemme pian nauttimaan paikallisista uimarannoista :-D



Meillä ei juurikaan ruokakultuurissa ole eroja. Mies ' tottakait' tykkää mausteista enemmän kuin minä-tai mausteisemmasta ruuasta-mutta itsekkin olen oppinut tykkäämään chilistä ja currysta. Meidänkin ruoka on sellaista sekavaa, eli ei oikein suomalaista, muttei aasialaistakaan. Paljon syödään riisiä, mutta viimeksi eilen porisi perunat hellalla. Itse tehdään ruokamme, eineksiä emme juurikaan osta. Mieheni muuten inhoaa-maksalaatikkoa-yli kaiken-mitä minä taasen rakastan-NAM



Uskonnosta- Meillä on kaksi

Buddhan patsasta valaisemassa kotiamme- ja muutamia kuvia Buddhasta. Itse pidän Buddhalaisuutta kauniina filosofisena uskontona. Mutta meiltä myöskin löytyy pieni ikoni neitsyt Mariasta ja Jeesuksesta ja Katolinen rukousketju, mutta hartaita uskovaisia emme ole, mutta nyt kun matkaamme mieheni kotimaahan kuuluu rituaaleihimme käynti eräässä temppelissä missä rukoilemme ja munkki siunaa rukouksemme. Se on vähän samanlainen juttu, kuin heittää kolikko kaivoon ja toivoa jotakin. Tällä ko. temppelillä on maine, että jos rukous ja toive löytävät toisensa niin toive toteutuu. Viime kertainen ainakin toteutui, joten nyt on kiitoksen ja uuden toivomuksen vuoro :-D



Mutta, mieheni ei pidä julkisista rakkauden osoituksista, jos paikalla on muitakin ihmisiä, silloin hän nolostuu. Hän ei mm. ole koskaan suudellut minua omien vanhempiensa tai minun vanhempien tai ystäviemme läsnäollessa. Mutta itse lukeudun samaan kastiin ...



Mieheni ei myöskään ole kokenut että suomalaiset naiset pukeutuisivat hirmu paljastavasti. Ed. maa missä asuimme niin siellä saattoi todellakin törmätä melkein alastomaan naiseen kadulla. Joten Suomessa ei sellaiseen törmää.



Alkoholi- mieheni käyttää alkoholia, mutta ei juo itseään sellaiseen änkyräkuntoon, eli tietää rajansa, minun ei tarvitse vahtia. Minäkin otan siiderin silloin tällöin ja ei mies sano mitään, vaikka ei pidä siitä että nainen käyttää alkoholia. Mutta ravintoloita/yökerhoja jne ei harrasteta.



Kallirhoe oli aivan oikeassa että suurin kultturillinen ero on kieli !!!



Tässähän tätä tulikin t-emmi

Aivan piti vielä sanomani, että meilläkin mies on välillä ihan äimän käkenä, kun huudan naama punaisena ja joskus saatan jopa viskata jonkun tavaran lattialle. Mies kun suuttuu niin on kuin viilipytty-Minä sen sijaan huudan ja räyhään. Aina sanoo, että hänen kotimaassaan tuollainen käytös ei kävisi päinsä ... No onneksi ollaan suomessa -heh t.emmi

No nyt pätkii ajatus oikein kunnolla, eli vielä kolmannen kerran kirjoitan. Saunasta piti kirjoittamani.

Me käymme saunassa, mieheni piti siitä talvella, mutta nyt kesällä ei halua mennä sinne. Kun menimme ensimmäisen kerran saunaan, niin ujosteli minua, vaikka olemme aviopari ja nähneet toisemme alasti tuhansia kertoja, mutta kuitenkin koki sen jotenkin erillaisena.



Sanoikin, että sitten kun on lapsia niin hän ei tule ainakaan saunaan alasti omien lastensa kanssa, vaan jos saunaan menemme niin hänen ja minun pitää pukeutua aimapukuun tai ainakin hän pukeutuu .. Hän ihmetellyt hirveästi suomalaista saunakultuuria, ja pitää sitä jotenkin kieroutuneena-olemme asiasta monesti jopa kinastelleet.



Hän sanoo, ettei ole normaalia, että koko perhe istuu alasti saunassa ja kaikki peseytyvät alasti kaikkien nähtävillä. (?)



On jopa sanonnut, että suomalaisten masentuneisuus-johtuu liiallisesta saunomisesta- Mitenköhän lääkäri tulkitsisi tämän asian. Eikös saunalla ole perinteisesti ollut parantava vaikutus. Kai tämä kuuluu ryhmään kultuurierot ! emmi

Oli mielenkiintoista lukea tata ketjua. Avioliittovuosina olen ajatellut usein " ei meilla ole kulttuurieroja" ja sitten myos " ei voi olla totta ettei tuo tajua, johtuu varmaan kulttuurista" . VOin allekirjoittaa kokemuksia siita, etta " kaikki olemme erilaisia" tai luonne-erot ovat ratkaisevia jne. mutta nyt monien vuosien myota myonnan, kulttuuriEROT ovat todellisia, mutta ne eivat valttamatta tuo KONFLIKTEJA. Siksi kai sita sanaa saikahdetaan, kun ajatellaan sen tuovan konflikteja heti. Erot voivat myos tuoda konflikteja, mutta niistakin voidaan paasta " sopuun" ja usein juuri sen tiedostaminen, etta on eri kulttuuri voi auttaa tai vaikka sen eron tiedostaminen, etta olemme eri perheista kotoisin (nain siis nk. yhden kulttuurin perheissa).



Annan esimerkin kulttuurieroista. tositapaus: eras pariskunta: japanilainen mies ja amerikkalainen nainen " riitelivat" futonista: nainen halusi tuuletta futonin parvekkeella niin, etta se puoli, jolla he nukkuivat oli nakoisalla, etta se tuulettuisi hyvin, mies taas halusi futonin " paremman" puolen nakyviin, eli nk. ulkopuolen. Taman veivaaminen voi olla loputonta " etko sa tajuu" -kiistaa, kunnes tajutaan, etta syvimmiltaan kyse ei ole futonista ja sen tuulettamisesta vaan kulttuurisista arvoista. Karrikoiden, mutta ajatuksen sisaltaen: ko. amerikkalaiselle naiselle oli tarkea arvo " tulos" itselle: raikas patja nukkumapuolella. Ko. japanilaismiehelle tarkea arvo oli myos " tulos" itselle, kunnia: jos toiset nakevat futonin nuhjaantuneen sispuolen ei hyva, mutta kaunis ja siist ulkopuoli on mahdollista nayttaa, et hapaise itseasi " meneta kasvojasi" . Ko. amerikkalainen nainen kinaa, mita silla on merkitysta " mita muut ajattelee" ja ko. japanilainen mies kinaa, miksi se on niin tarkeaa tuulettaa sita toista puolta...

Kun tiedostaa, etta ok, en voi tajuta tuota logiikkaa, mutta taustalla on jokin kulttuurinen arvo, voi paastaa sopuisiin ratkaisuihin.



Sitten tulee luonne-erot. Minakin tuulettaisin futonin ko.amerikkalaisen naisen malliin, mutta jos miehelle ois tarkeaa se toinen puoli, mulle ois ihan sama, eli voisin kaantaa futonin toisinpain, kun en ole tollaisen asian suhteen tarkka. Eli kulttuurisesti voisin tehda toisin, mutta luonteen puolesta, jotku asiat ei ole " kinaamisen" arvoisia.



Suomalainen pariskunta riiteli, miten kuusi koristellaan: alhaalta ylospain vai ylhaalta alaspain (tosi juttu!). Jos luonteet ei anna periksi siina sitten riidellaan, etta se pitaa tehda nain...



Eli kultturierot siina laajassa mielessa, mika tarkoittaa myos jokaisen omaa lapsuuskotitaustaa ON olemassa KAIKISSA liitoissa, mutta miten niiden kanssa eletaan on jo toinen juttu eli PARIKOHTAINEN asia.



Joskus mieheni kayttaytyy mielestani niin " oudosti" ja joskus niin " normaalisti" ja varmaan han kokee samoin minusta. SE ei esta yhteiselon sujumista kuitenkaan :)