On huonon maun mukaista katsella karmivia elokuvia

Oon täsmälleen samaa mieltä :D Välttelin kauhuelokuvia, uutisia ja kauhukirjoja 27-vuotiaaksi, kunnes kauhu paiskasi märän rättinsä päin näköä kun mun paras ystävä teki i t s e m u r han kamalalla tavalla. Sen jälkeen jouduin elämään elävää kauhuelokuvaa 24/7. En tiedä olis noi  sairaat elokuvat jotenkin valmentaneet mua asiaan vai ei? 

Mun arki on aika kamalaa ja tykkään paeta sitä juurikin karmeisiin kauhuleffoihin. Ne rentouttaa, piristää ja lohduttaa.

(En kylläkään tarkoita mitään täysin sairaita kidutus- tai väkivaltaelokuvia, joissa veri roiskuu vaan piinaavaa jännitystä ja ahdistavaa tunnelmaa sekä yliluonnollisia juttuja.)

Kauhuelokuvien pointti lienee se, että niitä katsomalla voi turvallisesti kokea kauhun väristyksiä, mihin ihminen biologisena olentona on kuitenkin tottunut kehittyessään erilaisten petojen maailmassa. Ja kun leffa ja sen tuomat kauhut ovat ohi, niin sitten saa kokea huojennuksen ja helpotuksen tunteita, mitkä luonnollisesti tuntuvat mukavilta. Lisäksi kauhuelokuvien katsominen läheisten kanssa hitsaa perhettä/pariskuntaa/porukkaa paremmin yhteen, kun kauhun läpi tarpomisesta tulee yhteinen "selviytymistarina".

Eli ymmärrän periaatteessa, miksi osa ihmisistä tuntee vetoa kauhutarinoihin. Itse oon kuitenkin sen luokan nynny, etten niitä mielelläni katso.

Ehkä kauhuelokuvat lisäävät empatiaa vaikeuksia kokeneita kohtaan ja sikäli inspiroivat ihmisiä auttamaan?

Millä logiikalla piristää? Kun tahdon piristää itseäni, hakeudun miellyttävään ympäristöön.

Aivan. Esimerkiksi Turhapuroja.

Kaikkien elämä ei ole kovin pelottavaa, ja monet nauttivat turvallisista pelon väristyksistä. On paljonkin hyviä, pelottavia elokuvia. Laatu määritellään muilla kriteereillä.

Onneksi kenenkään ei todellisuudessa tarvitse hyväksyttää makuaan AP:lla. Oletko se sama, jonka anoppi katsoo kauhua toisessa ketjussa? Onko sinulla joku ongelma?

Vierailija kirjoitti:

Millä logiikalla piristää? Kun tahdon piristää itseäni, hakeudun miellyttävään ympäristöön.

Adrenaliini piristää, "miellyttävyys" välttämättä ei.

Katsoin muutaman kauhuleffan ja niiden terapeuttinen vaikutus oli sitten siinä. Enempää en tarvitse koko elinaikanani. Kuuluu samaan kategoriaan pornon kanssa. Ei tarpeen, kun on monipuolinen aito elämä, jossa uskallan olla rohkea!

Minua ärsyttää ihmiset, jotka heittäytyvät uhreiksi tai menettävät toimintakykynsä tosipaikan tullen. Ärsyttää, vaikka eivät itse sille mitään voisikaan. 

Minua inhottaa ihmiset, jotka katsovat paljon kauhua, mutta eivät kestä oikean elämän vastoinkäymisiä, He hyökkäävät syyttelemään sellaisia ihmisiä negatiivisiksi, jotka kestävät kuulla ja katsella totuuksia ja selviävät niistäkin. 

Kauhu onkin kaikista negatiivisimmille, pelokkaimmille, keskenkasvuisimmille, teeskentelevimmille, manipuloinnille herkimmille, vailla omia mielipiteitä oleville, rajattomille ja turvallisuudentunnetta vaille jääneille tehtyä?

Tykkään hyvistä kauhuelokuvista kuten hohto, manaaja ja endity tyylisistä. Aivan överit komediat on toinen laji mistä tykkään. Mitään tylsää ihmissuhde soopaa en jaksaisi mutta naisten takia on niitäkin tullut nähtyä. Kaikkein mieluiten kuitenkin luen viihteeni. Kingi on todellakin kauhun kunkku. Se äijä osaa kertoa tarinan. Monet hänen kirjoista tehdyt elokuvat ovat vain niin huonoja että melkein on hävettänyt katsoa niitä.

Kauhu kirjallisuus tai elokuvat ovat sellaisia että ne pitää nauttia iltaisin tai yöllä. Sanokaa mitä haluatte mutta jos haluaa ne kylmät väreet niin ei edes se (it) toimi niin hyvin päivällä luettuna tai katsottuna. Suosittelen sitä lukemista.

Miellytyttävvys lisää adrenaliinia, kun taas kauhu panee ajattelmaan, että jotkut ihmiset ovat vain tyhmiä, kun sellaisella mässäilevät. Pako tositilanteessa onnistuu adrenaliinin avulla, mutta kokoajan on oltava rauhallinen, jotta näkee oikein ja toimii paremmin kuin vastustaja.

Vierailija kirjoitti:

Katsoin muutaman kauhuleffan ja niiden terapeuttinen vaikutus oli sitten siinä. Enempää en tarvitse koko elinaikanani. Kuuluu samaan kategoriaan pornon kanssa. Ei tarpeen, kun on monipuolinen aito elämä, jossa uskallan olla rohkea!

Minua ärsyttää ihmiset, jotka heittäytyvät uhreiksi tai menettävät toimintakykynsä tosipaikan tullen. Ärsyttää, vaikka eivät itse sille mitään voisikaan. 

Minua inhottaa ihmiset, jotka katsovat paljon kauhua, mutta eivät kestä oikean elämän vastoinkäymisiä, He hyökkäävät syyttelemään sellaisia ihmisiä negatiivisiksi, jotka kestävät kuulla ja katsella totuuksia ja selviävät niistäkin. 

Kauhu onkin kaikista negatiivisimmille, pelokkaimmille, keskenkasvuisimmille, teeskentelevimmille, manipuloinnille herkimmille, vailla omia mielipiteitä oleville, rajattomille ja turvallisuudentunnetta vaille jääneille tehtyä?

Että semmoista laadunvalvontaa tällä haavaa?

Elokuvatyyppi ei kerro, onko elokuva hyvä vai ei. Rakastan laadukkaita Coenin veljesten leffoja, kuten "Burn after reading", vaikka ihmisiä kuolee solkenaan. No, onhan se mustaa huumoria. Hitchcockin "Psyko" oli kyllä superjuttu aikoinaan. Laadukas elokuva on laadukas, olipa aihe melkein mikä tahansa (paitsi teinileffat, scifi, romanttiset hömpät, toimintaleffat).