Kaikki te jotka ponnistitte pitkälle rupusakista ja surkeasta lapsuudenkodista! Miten teihin suhtaudutaan?

Ainakin täällä lääkiksessä useampi valmis ja pitkälle urallaan edennyt lääkäri on sanonut, että liian suojatuista oloista tulevilla on enemmän vaikeuksia kohdata ja suhtautua potilaisiin. Pidetty siis pelkästään positiivisena asiana. Toki kotipiireissä akateemisuus herättää edelleen ihmetystä ja on jotenkin tosi mystistä.

Kadehtien, nälvien, vittuillen ja aina jaksaen muistuttaa, miten en ole käytännön ihminen. Mitä oikeasti olen.

Rahaa pyydetään jatkuvasti.

Ja tyttärieni koulumenestys on täydellinen punainen vaate ja nyt heillekin sitten jo nälvitään.

Äitiyttäni arvostellaan jatkuvasti, myös lasteni kuullen.

Ja ylipäätään kaikkea mitä teen.

Ei mitenkään erityisesti, vanhemmat ovat ylpeitä kyllä. Vähän on orpo olo välillä, kun ei koe kuuluvansa paremman väen piiriin muttei oikein enää lähtökohtiinsa. Pidän jalat maassa enkä ole ylimielinen, sitä kun joillekin tapahtuu, että oman menestyksen myötä kuvittelee muiden olevan vain tyhmiä ja laiskoja, kun eivät tee samoin perässä.

En ole missään tekemisissä sukuni kanssa ja asun 2500km päässä synnyinkaupungistani. Ei ne tällaisen itseään parempana pitävän hienohelman kanssa halua olla tekemisissä, koska halveksun oikeaa työtä tekeviä... Näin siis heidän mielestään.

Sukulaiset ovat kuolleet, joten kukaan ei sano mitään.

Minua luullaan yleensä "yläluokkaisesta" taustasta tulleeksi. Sekä niillä, joilla ei ole mitään menetettävää että niillä, joiden ei tarvitse pelätä menettämistä, on samanlainen riippumaton asenne. Oletan, että se johtuu tästä.

Kenties myös siitä, että Suomessa ns. vanhan rahan eliitti on usein rähjäisen näköistä, joten huoleton ulkonäkö voi viitata sekä huonoon että erinomaiseen taustaan :D

Omalla kohdallani ei ole mitään ongelmaa, olen köyhästä mutta ns. sydämeltään sivistyneestä kodista. Puoliso joutuu kokemaan omalta perheeltään jatkuvaa nälvimistä ja vähättelyä pienistäkin asioista (esim. siisti työpukeutuminen -> "jaa luuletko olevasi joku pankinjohtaja kjäh kreh"). Puolisoni on tietoisesti ottanut etäisyyttä perheeseensä myrkyllisen ilmapiirin takia, ja se tulkitaan tietenkin menestyksen mukanaan tuomaksi kusipäisyydeksi. Kuvittelevat myös, että koulutuksen ansiosta kylvemme rahassa ja voimme siksi rahoittaa esim. päihdeongelmaisten sukulaisten elämää.

Mulla todella umpityhmä wt lapsuudenperhe. Ja juuri tuota samaa mitä ylempänä joku vastasi eli äitini esim kommentoi aina:

- kirjaviisaus on aivan turhaa, vain kokemus on oikeaa viisautta

-akateemiset ei osaa edes kengännauhojaan solmia

- ei se ole tiedettä että lukee mitä muut tutkii, se on tiedettä että on jostain OMA MIELIPIDE.

- akateemiset ei osaa pitää edes päätä harteillaan

Äitini on kouluttamaton rupupätkätyöläinen 1700e/kk brutto uransa huipulla. Mulla näin 40v iässä on DI tutkinto, 7ke brutto ja kiinnostava siisti sisätyö. Vanhempieni miekestä olen epäonnistunut täydellisesti ja ovat pettyneitä etten noudattanut heidän toivettaan ja mennyt emäntäkouluun. Onkohan se joku kotitalousoppilaitos nykytermien mukaan.

Meillä on sellainen ihana tilanne että mies (DI, hyvä työ) on korvesta ja appivanhemmat kouluttamattomia juntturoita.

Minä Helsingistä ja neuvoksen tytär.

Tästä repivät riemua kaiken aikaa. Siis jotenkin minä ja taustani syö heitä.

Samaan aikaan ollaan ihan koko ajan vailla jotain. Rahaa ja apua.

Ei ole ollut ongelmia, kumpikin ollaan työläisperheistä ja  vanhemmat ovat vain ylpeitä! Isovanhemmat kannustavat lapsiammekin opiskelemaan. Olin suvun ensimmäinen ylioppilas ja akateeminen. 

Tuttuja kommentteja. Lukiolaisena ja yliopisto-opiskelijana sain kuunnella todella halveksuvia kommentteja ja väheksyntää siitä, miten turhaa opiskelu on ja siivoojaksi olisi kuulemma pitänyt kouluttautua. Nyt keski-ikäisenä päänaukomista kuulee vähemmän mutta eipä juuri työasioista puhuta kun ei suku tajua yhtään mitään.

Minulla on mies ja lapset, ja näin tohtorinakin teen kotitöitä eli niitä naisen oikeita hyväksyttäviä töitä kuten lattian moppausta ja hillon keittämistä. Jos olisin lapseton uraa tehnyt sinkku, niin tuskin olisin vanhempieni kanssa edes väleissä, he kun halveksuvat sellaisia naisia niin paljon.

Äitini varsinkin nälvii oikein pahasti. Hänelle "akateeminen" on lähes kirosana ja synonyymi mm. epäkäytännölliselle ihmiselle, rumalle naiselle, vanhallepiialle, omituiselle teoreetikolle, laiskalle ja vetelälle. Häntä selvästi ottaa päähän että olen ryhtynyt tuollaiseksi enkä ole kuten suvussa kuuluisi, kunnon rehellisiä työihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani ei ole mitään ongelmaa, olen köyhästä mutta ns. sydämeltään sivistyneestä kodista. Puoliso joutuu kokemaan omalta perheeltään jatkuvaa nälvimistä ja vähättelyä pienistäkin asioista (esim. siisti työpukeutuminen -> "jaa luuletko olevasi joku pankinjohtaja kjäh kreh"). Puolisoni on tietoisesti ottanut etäisyyttä perheeseensä myrkyllisen ilmapiirin takia, ja se tulkitaan tietenkin menestyksen mukanaan tuomaksi kusipäisyydeksi. Kuvittelevat myös, että koulutuksen ansiosta kylvemme rahassa ja voimme siksi rahoittaa esim. päihdeongelmaisten sukulaisten elämää.

Niin tuttua! Pyydetään "apua" eli rahaa ja kaikenlaisia palveluksia, kun et anna niin se johtuu tietenkin koulutuksen ja rahan tuomasta kylmäkiskoisuudesta ja k-päisyydestä. Eikä siis missään nimessä siitä, että avun pyytäjä on kiskonut rahansa kurkusta alas eikä minulla ole aikomustakaan tukea toisen alkoholismia tai muuta ongelmakäytöstä vain sen takia, että ollaan samaa perhettä tai sukua.

Täällä myös sukuni ensimmäinen akateeminen. Ketään sukulaista tai perheenjäsentä asia ei kiinnosta.

Paremmissa piireissä taas saan jatkuvasti kuunnella, kuinka ihmisten kaikki ongelmat on vaan laiskuutta ja omaa syytä jne. Itse tiedän omasta kokemuksesta, että asia ei ole aina näin.

Lienee selvää, että suunnitelmissa on alan vaihtaminen ja paluu alempaan yhteiskuntaluokkaan. Molemmat puolet on nyt nähty.

Olen köyhästä perheestä, mutta sellaisesta 'erilaisesta' tai en minä oikeasti tiedä, kuinka erilaisia me noin yleistasolla oltiin, mut maalaisympäristössä olitiin silmätikkuna ja todella erilaisia. Vanhempani olivat nimittäin tiedostavia vasemmistolaisia, oikeastaan kommareita kepulaisten ja kokoomuslaisten ja krisitillisten ja sit toisaalta vennamolaisten (esi-persut siis) keskellä. Samoin isoisäni ja isoäitini, pappa oli ollut sisällissodassa (hänelle punakapina) vankileirilläkin.  

Mut siis itsensä kehittäminen lukemisella ja opiskelulla oli meille itsestään selvä juttu, uutisia seurattiin, pidettiin kunnosta huolta, samoin ympäristöstä ja kaikenlaisista eläimistä, joita meillä oli joka lähtöön, vaikkei maatalo varsinaisesti oltukaan. Reissattiin telttaillen ja myöhemmin karavaanilla ympäri Suomea ja Eurooppaakin ja Neuvostoliitossakin useaan otteeseen ja samalla nähtiin samanhenkistä porukkaa.

Mut sitten se toinen osa sukua (äidin puolelta) oli sellaista köyhää ja ehdottomasti ei -vasemmistolaista porukkaa, ja kyllähän ne meille naureskeli ja välillä tuli ihan vihamielistäkin läppää. Kun me pennut menestyttiin, niin se oli punainen (pun intended) monelle äidin sukulaiselle. Sukutapaamiset oli värikkäitä. Kaiken päälle kun vielä muutettiin ihan kaapuntiin, niin sitten vasta aggressiivisia oltiinkin. Sanoit tai teit mitä tahansa, et voinut kuin vain hävitä, koska tuon porukan mielestä ilmeisesti niin kouluttautunut kuin kaupunkilainenkin oli heti jotain oletusarvoltaaan parempaa - koska he aina hokivat, et luulettekos olevanne meitä parempia. Vaikka se oli koko ajan he, jotka arvosteli meitä, me emme heitä. Oli ja onhan se kummallista. Suurin osa noista on jo kuollut, muutama sitkeä kaikenvihaaja vielä sinnittelee pirrrruuttaan elossa. 

Amikset vastaan akateemiset....

Minä aina muka ”hienostelen”, ”luulen olevani” tai ”kerskailen”...

Kaikki mahdollinen suodatetaan yämän filtterin kautta.

Suvun merkitys ei ollut yhtä suuri kuin perheen ja ystävien. Vain 32 prosenttia suomalaisista nimesi suvun merkityksen erittäin tärkeäksi. Suvun merkitys oli sitä suurempi, mitä uskonnollisemmasta vastaajasta oli kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Suvun merkitys ei ollut yhtä suuri kuin perheen ja ystävien. Vain 32 prosenttia suomalaisista nimesi suvun merkityksen erittäin tärkeäksi. Suvun merkitys oli sitä suurempi, mitä uskonnollisemmasta vastaajasta oli kysymys.

Helluntailaiset levittää uskontoaan lisääntymällä, joten tottahan tuo

Vierailija kirjoitti:

Suvun merkitys ei ollut yhtä suuri kuin perheen ja ystävien. Vain 32 prosenttia suomalaisista nimesi suvun merkityksen erittäin tärkeäksi. Suvun merkitys oli sitä suurempi, mitä uskonnollisemmasta vastaajasta oli kysymys.

Mitä tarkoittaa ”perhe” tässä kontekstissa?

Eteläafrikkalaissyntyinen antipsykiatri David Cooper totesi perheen tekevän ihmisestä anonyymin ja yrittävän riistää yksilöltä mahdollisuuden kyseenalaistaa jäsenyytensä perheessä, oman alkuperänsä ja saamansa kasvatuksen oikeellisuuden. Cooperin mukaan perhe tuhosi yksilöllisyyden ihmisessä. Parsons korosti perheen roolia lapsen sosialisaatiossa, ja Cooper puolestaan näki perheen harjoittaman kasvatuksen lapsen persoonan kutistamisena.