Mies on rakastunut edelleen äitiinsä. Oksettaa!
Oli eilen lapsen syntymäpäivät ja mies rupesi leikkimään äitinsä kanssa. Eli pisti jotain selkänsä taakse, ja äitinsä koitti sitä saada.
Katsoi äitiään ihan samalla ilmeellä, kuin minua kun harrastetaan seksiä.
Mua yrjöttää, oksettaa, inhottaa.
Lisäksi taas mummu ei pystynyt keskittymään oikein lasten juttuihin, vaan supsuttivat ja naureskelivat poika ja äiti lapsen pään yli, etteivät ymmärrä mitä hän sanoo, hih hih hih..
Mitä hittoa mää rupean tekemään? Haluan tuon ihmisen pois meidän elämästä.
Kommentit (55)
Tää on tää heterosuhteiden ongelma.
Itsekin viehätyn isäni kaltaisista miehistä, eikä se varmaankaan ole ollut kumppaneille helppoa kun selviää että toi tykkää musta koska olen niinkuin sen isä, ei koska olen vaan niin ihana ittenäni.
Kuitenkin läheinen suhde vanhempien kanssa voi olla ihmiselle valtava tuki elämässä.
Lienee parasta menetellä tapauskohtaisesti, ja myös tutkia omia tunteitaan, mun silmään tämä juttu vaikuttaa itsestään epävarman naisen ongelmoinnilta äidin ja pojan läheisen suhteen vierellä, mutta toisaalta en ollut paikalla todistamassa tapahtumia.
Kuvottavaa. Ottais varmaan äidin tissiäkin jos saisi.
Ulos tuommoinen mies, ja hanki Mies tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan sinulla on jotain muita syitä tuntea vastenmielisyyttä anoppia kohtaan, mutta aloituksen perusteella on vähän vaikea tajuta mikä sinun ongelmasi on. Kyllähän kaikki läheiset ihmiset leikittelevät keskenään eikä tuo nyt muutenkaan mitenkään ihmeelliseltä kuulosta. En tosin ymmärrä tuota, että sanot miehen katsovat äitiään samalla tavalla kuin sinua seksiä harrastettaessa. Miten monella eri tavalla ihmiset toisiaan katsovat? Jos se vaan on hänen ystävällinen ilmeensä?
Jestas kuinka naiivia. Ystävällinen ilme ei ole yhtä kuin himokas ilme. Katsotko sinä sukulaisiasi ystävällisesti vai niin, että haluaisit panna heitä?
Mistä sä tiedät millä ilmeellä mies ap:tä katsoo, onko himokas vai ei?
Kyllä ymmärrän että ällöttää. Meilläkin anoppi teki heti selväksi että " mika" kertoo sitten hänelle äidille kaikki huolensa ja tukeutuu häneen kaikessa. Ei ole mies varmaan koskaan ostanut itselleen kalsareita. Käyvät yhdessä saunassakin ja anoppi kertoo hänelle vaihdevuosioireensa tosi tarkasti.
Ja se äidin ihailu- miten vetävän näköinen nainen hän oli nuorena( ei siis mikään missi eikä mannekiini eli ei normaalia sanoa tuollaista)
On ollut kauheasti vääntöä äitiasiasta, pitääkö siellä tosiaan käydä joka sunnuntai lounaalla jne
Ja tämän provon kirjoitti mies, jonka vaimo pitää yhteyttä aikuiseen poikaansa, jolla eri isä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan sinulla on jotain muita syitä tuntea vastenmielisyyttä anoppia kohtaan, mutta aloituksen perusteella on vähän vaikea tajuta mikä sinun ongelmasi on. Kyllähän kaikki läheiset ihmiset leikittelevät keskenään eikä tuo nyt muutenkaan mitenkään ihmeelliseltä kuulosta. En tosin ymmärrä tuota, että sanot miehen katsovat äitiään samalla tavalla kuin sinua seksiä harrastettaessa. Miten monella eri tavalla ihmiset toisiaan katsovat? Jos se vaan on hänen ystävällinen ilmeensä?
Jestas kuinka naiivia. Ystävällinen ilme ei ole yhtä kuin himokas ilme. Katsotko sinä sukulaisiasi ystävällisesti vai niin, että haluaisit panna heitä?
En tiedä, olen ollut parisuhteessa vain pari kertaa, enkä kyllä tiedä mikä olisi 'himokas' ilme. Kiiluiko miehen silmät ja kuola valui toisesta suupielestä, ja housuissa pullotti vastustamattomasti? Ja jos mies oikeasti haluaa panna äitiään, ehkä teillä on oikea ongelma. Oletko kuitenkaan ihan varma asiasta?
Totta. Ainoastaan kuolan valumisesta suupielistä voi päätellä, että kyseessä on epätavallinen sukulaisuussuhde. Esim. tässäkin on ihan normaali ystävällinen täti-siskonpoika-suhde kyseessä. Kuola ei valu tädiltä eikä penis sentään jöpötä siskonpojalla:
https://www.dailymail.co.uk/news/article-3365543/Colombian-music-star-s…
Juu, mutta tuo nainen näyttää pitelevän kiinni miekkosen sukuelimestä, mikä on ehkä hiukan selvempi merkki suhteen luonteesta. Tosin voihan tuo olla leikkiäkin, mistä sen tietää kun ei ihmisiä tunne. Samoin noiden ikäero on pieni.
Aha. Eli periaatteessa olet insestisten sukulaissuhteiden puolella, jos kyseessä on pieni ikäero? Eli serkukset, sisarukset jne. voivat kyllä pelehtiä keskenään. Ei siinä mitään. Ok. No nyt tajusin, miksi et kummastele vaikka ap:n mies katsoisi äitiään samalla tavalla kuin ap:ta halutessaan seksiä.
Miehesi ja anoppisi tarinasta ei selviä onko anoppisi eronnut, jäänyt yh:ksi ja onko miehelläsi muita sisaruksia? Sillä jo vähän miehen taustaa raottamalla ongelman ydin saattaisi aueta meille vieraille ihmisille. Suoraan en siksi anoppiasi lähde arvostelemaan ennen kuin hänestä osaat kertoa tietyt faktat.
Kaikki äidit eivät muista, että lapsi annetaan vain lainaksi ja aikuistuessaan lapsi nousee omille siivilleen elämään elämäänsä. Kiintein ihmissuhde pitäisi olla puolisoonsa. Jos sitä puolisoa ei ole voi lapsi olla silloin vanhemman tärkein suhde, jolloin voi syntyä sotkua mitä kaikkea asiaa lapselle ääneen kertoo ja huoliaan oksentaa. Riippuvuussuhde!
Tärkeintä on, että anoppisi antaa miehesi elää omaa elämäänsä. Onko anoppi teihin joka päivä yhteyksissä ja kaataa miehellesi asioitaan? Ymmärtääkö miehesi, mitä on perhe ja lapset eli osaako kantaa vastuun?
Se, että tulkitset miehessäsi tunteita, joita hän osoittaa äidilleen kertoo myös vähän surullista tarinaa sinun halustasi omistaa miehesi. Näet anopissa sitä, mitä itsekin olet. Kenties sinun suhteesi vanhempiisi on etäisempi ja muodollisempi, etkä ole saanut hellyyttä ja iloa heiltä? Kannattaa vähän vilkaista peiliin ja miettiä mistä tunteesi kumpuavat.
Miehesi seksi-ilme anoppiasi kohtaan ol varmaankini mielikuvitusta. Yleensä seksuaalisesti hyväksikäytetyt lapset eivät katsele vanhempiaan himokkaasti, He ovat yhä sairaita siitä kaikesta pahasta. Mikset voi ajatella, jospa miehesi on oppinut osoittamaan lämpimpiä tunteita hyvässä ja terveessääiti-poikasuhteessa?

Tuo on hyvin väärä käsitys. Taitava pedofiili nimenomaan osaa vietellä lapsen niin, että lapselle syntyy väärä käsitys rakkaudesta. Lapsi manipuloimaan uskomaan, että se lähimmäinen aikuinen, joka käyttää seksuaalisesti hyväksi, osoittaa näin rakkauttaan lasta kohtaan. Eli lapsi voi tosiaan kokea olevansa läheisessä ja erityisessä rakkaussuhteessa hyväksikäyttäjänsä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan sinulla on jotain muita syitä tuntea vastenmielisyyttä anoppia kohtaan, mutta aloituksen perusteella on vähän vaikea tajuta mikä sinun ongelmasi on. Kyllähän kaikki läheiset ihmiset leikittelevät keskenään eikä tuo nyt muutenkaan mitenkään ihmeelliseltä kuulosta. En tosin ymmärrä tuota, että sanot miehen katsovat äitiään samalla tavalla kuin sinua seksiä harrastettaessa. Miten monella eri tavalla ihmiset toisiaan katsovat? Jos se vaan on hänen ystävällinen ilmeensä?
Jestas kuinka naiivia. Ystävällinen ilme ei ole yhtä kuin himokas ilme. Katsotko sinä sukulaisiasi ystävällisesti vai niin, että haluaisit panna heitä?
En tiedä, olen ollut parisuhteessa vain pari kertaa, enkä kyllä tiedä mikä olisi 'himokas' ilme. Kiiluiko miehen silmät ja kuola valui toisesta suupielestä, ja housuissa pullotti vastustamattomasti? Ja jos mies oikeasti haluaa panna äitiään, ehkä teillä on oikea ongelma. Oletko kuitenkaan ihan varma asiasta?
Totta. Ainoastaan kuolan valumisesta suupielistä voi päätellä, että kyseessä on epätavallinen sukulaisuussuhde. Esim. tässäkin on ihan normaali ystävällinen täti-siskonpoika-suhde kyseessä. Kuola ei valu tädiltä eikä penis sentään jöpötä siskonpojalla:
https://www.dailymail.co.uk/news/article-3365543/Colombian-music-star-s…
Juu, mutta tuo nainen näyttää pitelevän kiinni miekkosen sukuelimestä, mikä on ehkä hiukan selvempi merkki suhteen luonteesta. Tosin voihan tuo olla leikkiäkin, mistä sen tietää kun ei ihmisiä tunne. Samoin noiden ikäero on pieni.
Juu, ihan leikilläänhän ne äiti ja poikakin. Kunhan leikkivät..
Ymmärtäisin kyllä, jos mies olisi "leikkisä" luonne, mutta ei ole. On jähmeä ja vakava lapsilleenkin, joten oli oikeasti todella yllättävää tämä kiehnääminen ja kikattelu äitinsä kanssa.
Kyllä mä todella toivon, että kuvittelen kaiken. Tää vaan ei ollut ensimmäinen kerta, kun puuttuu meidän asioihin tai tekee jotain tuollaista, mikä tuntuu "todella väärältä".
Mistäs minä voisin tietää, kuinka läheinen suhde heillä on ollut. Ei helvetti...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli taannoisina aikoina erään miehen kanssa vähän peliä. Mies jauhoi äidistään jatkuvasti ja ihannenaisen olisi pitänyt muistuttaa hänen äitiään. Olisi halunnut naimisiin oman äitinsä kanssa.
Olen äidin tavannutkin. Ihan tavallinen, asiallinen ja kaunis nainen varmaan ollutkin nuorena.
Miehen olen nähnyt mediassa etsimässä kumppania lähivuosina. Eli eipä ole tainnut äiti II:sta tulla vastaan.
Näillä on molemmilla joku trauma, ollut siis hyvin vaikeaa kotona miehen ollessa lapsi. Luuli olevansa sisaruksensa isä. Kyllä mä luulen, että siinä on joku syvä haava pohjilla, mitä ei olla käsitelty.
Siis kuka luuli olevansa sisaruksensa isä?! :O
Siis mikä on taustalla jos poika haluaa äitinsä kanssa naimisiin? Selittäisikö joku tätä.
Jotkut on vaan tollasia. Ne valitsee olla kivoja yhdelle tai kahdelle elämässään olevalle ihmiselle ja muut saavat tympeää kohtelua. Meillä mies on rakastava lapsia kohtaan, mutta kohtelee äitiään, siskojaan ja minua eli vaimoaan töykeästi.