Millaista elämäsi olisi, jos olisit jäänyt yhteen ensimmäisen seurustelukumppanisi kanssa?

Varmaan olisi piriä tullut kiskottua aika paljon tähän mennessä ja muutenkin aika wt-lähiöelämää vietettyä. Nyt keskiluokkaista yh-arkea siistillä asuinalueella.

💩

Minua lyötäisiin ja petettäisiin. Olen todella kiitollinen, että se tuhoontuomittu suhde loppui kolmen vuoden jälkeen. En voi varmasti tietää, olisinko nyt edes elossa, jos olisimme pysyneet yhdessä.

Olisin tyytynyt parisuhteen tuomaan turvallisuuden tunteeseen. Luultavasti olisin naimisissa ja saattaisi olla lapsi. Olin silloin masentunut ja ehkä olisin vieläkin, jos olisin jäänyt siihen. Sain elämäni raiteilleen kun lähdin tavoittelemaan todellisia unelmiani ja tavoitin ne.

Koodarin vaimona olisin juu. Luultavasti elämä olisi parempaa, kuin mitä se on heitellyt myöhemmin. 

Hän on ollut kuin vastapalanen minulle, aina. Itse jätin ja sen sitten kestän. Oma perhe oli ajautunut aika isoon kriisiin ja se sitten heijastui mun nuoren minän elämään niin, että repäisin itseni irti sitten kaikesta. Niin tuli sitten myös ero. Ehkä oli hyvä, että lähdin maailmalle kasvamaan ja nuolemaan haavojani, mutta toisaalta on tosiaan käynyt se mielessä, että mitä menetin. 

Suoraan sanoen, ei ole tullut vastaan toista samanmoista. Ollaan tavattu myöhemminkin, mutta kumpikaan ei ole ollut otolliseen aikaan vapaa. Jotenkin elätän, että jonain päivänä vielä kohdataan uudelleen. 

Olisin painostuksen alla tullut nuorena äidiksi ja joko katkeroitunut tai kiitänyt uralle miehen jäädessä koti-isäksi.

Meillä ei olisi kovin paljoa yhteistä, ja romantiikkaa tuskin lainkaan. Lisäksi kumppani sai infarktin pian erottuamme, mikä vaikutti hänen aivoihinsa ainakin väliaikaisesti mm. puheeseen ja liikkumiseen. Olisin varmasti stressannut enemmän elämässäni. Lisäksi hän oli hyvin pihi, hänestä kaksi ihmistä olisi hyvin elänyt yhdessä vuokrayksiössä, omasta mielestä taas 2 kotona viihtyvää hlöä tarvitsee makkarin ja keittiön ja olkkarin lisäksi jonkin oman vetäytymistilan kummallekin. Muuten alkaa toisen naama ärsyttää.

Olisin varmaan onnellinen, asuisin Espoossa ja eläisin osittain vaimoni rahoilla. Hän olisi menestyvä ja minä voisin keskittyä harrastamaan kun ei olisi paineita tienata. Lisäksi olisi parempi työ hänen suhteidensa ansiosta.

Näin hänet 30 vuoden tauon jäljeen yhdessä tositeeveeohjelmassa :D

Hän oli todella hyvin säilynyt, komistunut vaan. Asuisinhänen kanssaan sievässä rintamamiestalossa, ihan kivaa elämää varmaan vietettäis. En haikaile, mutta muistelen hyvällä.

Asuisin edelleen kotipaikkakunnallani ja meillä olisi luultavasti lapsia. Mieheni olisi harmaantunut charmantisti ja pukeutuisi edelleen tyylikkäästi. Olisimme varmasti onnellisia.

Asuisin jossain lähiössä elättämässä lihavaa luuseria ja saisin säännöllisesti turpaani ja minua petettäisiin koko ajan. Tai ehkä olisin tehnyt itsemurhan. Tai mies olisi jo hakannut minut kuoliaaksi.

Ois varmaan hakannut mut, ellei pahemmin 😂

En kyllä tiiä.. vaikea sanoa.

Exäni menetti täydellisesti mielenterveytensä. Olisin varmaankin omaishoitajana ja eläisimme kädestä suuhun, jos ero ei olisi vaihtoehto tässä spekuloinnissa.

Nykyinen suhde on hyvä, terve ja rahaa on riittävästi :)

👾

Olisin aivokirurgin vaimo ja eläisin Kuusisaaressa mukavaa elämää. Tosin olemme kyllä ystäviä edelleen ja tunnettu ihan ala-asteelta asti. Seurusteltiin 15v-19v asti. Hän on sinkku ollut pitkään ja meidän suhde on pisin mitä hänellä on ollut. Hän on ura ensin mies ja muut tulee sitten perässä. Kesällä kun hän järkkäs grillijuhlat, niin jotenki outoa että hän asuu sellaisessa talossa yksin.

Huh, en halua ajatella... Kumppanini olisi itsekäs, konservatiivinen ja petipuuhissa kovakourainen lääkäri, jolla - anteeksi vain - on ajoittain aistiharhoja. Tuon viimeisen tajusin, kun hän väitti nähneensä minun tekevän jotakin mikä nyt vain on fyysisesti täysin mahdotonta, ja samalla loksahti paikalleen moni muukin hänen jutuissaan ihmettelemäni palanen.

Väkivaltaisen ja katkeran naisen onneton puoliso.

Onneksi ei ehditty tekemään lapsia.

Kuulemma on myöhemmin saanut ainakin yhden lapsen, sääliksi käy...

Olisin käsistään taitavan duunarin puoliso. Puolisoni pettäisi minua jatkuvasti ja arvomaailmamme olisi todella ristiriitainen. Hän on tätä nykyään "rajat kiinni" - miehiä ja minä sosiaalialalla töissä. Voi tosin olla, että jos olisimme jatkaneet yhdessä tähän päivään asti, olisimme molemmat erilaisia, sillä olisimme vaikuttaneet ja vaikuttuneet toisistamme.

Olisin jo menen keratinen leski. Muutamat seuraavatkin ovat jo kuolleet. Suhteet heillä oli taholillaan jäljeeni.

Rauha heidän muistolleen.  

Olisin ollut lätkävaimo ja muuttanut hänen kanssaan ruotsiin ja välillä takaisin suomeen. Siinä välissä varmaan saisimme lapsia ja hän jatkaisi perinteistä häntäheikki elämää milloin missäkin, niinkuin silloin nuoruusvuosinakin. Komea ja ihana mies MUUTEN mutta ei todellakaan uskollinen, oli rinnalla sitten kuinka upea vaimo tai ihana tyttöystävä. Olen onnellisempi näin.