Liikuntatraumat

Traumoja koululiikunnasta. Olin aina se paskin, "pysy vaan siellä vaihdossa", heiteltiin mailoilla ja muilla esimerkiksi pesäpallossa, jos en just ekalla siihen palloon osunut. Aina naurettiin, koska en oo koskaan ollut esimerkiksi kovin nopea juoksemaan. Jokaisella liikuntatunnilla eskarista lukioon sain kuulla olevani huono ja kukaan ei halunnut olla mun kanssa samassa joukkueessa. Vaikka kuinka yritin parhaani kaikissa peleissä, enkä ollut mikään seinän vieressä seisoja.

En siis ole yläasteen jälkeen liikkunut ollenkaan, muuten kuin niillä liikuntatunneilla. Liikunnan numero mulla on toistuksessa aina ollut 8, joten olen siis kyllä aktiivisesti osallistunut. En vaan pysty liikkumaan vapaa-ajalla, koska tuntuu vaan, että kaikki tuijottaa ja nauraa. Ja että olen taas ihan paska. Oon yrittänyt mennä salillekin, mutta aina lähden pukukopista pois, koska yksinkertaisesti vaan itkettää ja on niin paska olo, että mieluummin kuolisin kun olisin siellä. Juoksemista ja kävelyä olen yrittänyt harjoittaa esimerkiksi pururadoilla, mutta siellä taas on niitä himoliikkuja ja varsinkin nuoret fitnessnaiset siellä taas naureskelee. Ja näin on oikeasti käynyt, ei ole mikään kuviteltu juttu.

Tämän vuoksi olen pituuskasvun loppumisen jälkeen lihonut ja se ahdistaa. En ole suoraan sanottuna lihava, mutta onhan sitä läskiä, kun ei ole lihasta. Ruokavalio on kunnossa nykyään, mutta eihän se paino tipu, jos ei pysty liikkumaan. Tietysti valitsen aina portaat kun mahdollista ja kävelen kaikkialle, mutta ei se riitä. Paska olo tulee, vaikka tekisin lihaskuntoharjoitteita ihan kotona. Aina tulee vaan mieleen se kaikki paska, jota on mun niskaan tungettu liikunnan takia.

Mitä mä teen? Millä ootte päässy yli tällaisesta? Psykologin luonakin olen käynyt, mutta ei paljoa auttanut. Yhtä paha on edelleen.