¤¤¤HAIKKARIT¤¤¤

Kiitos Ampi tsemppauksesta! Meillä minä olen ollut pääunikouluttaja. Hempeämielisenä riennän heti paikalle kun itku viereisestä huoneesta ylittää mielestäni kriittisen rajan... No, kolmas unikoulu alkaa olla voiton puolella. Ensimmäisen tulokset haihtuivat kuumeena ilmaan, toisessa huomattiin, että se varsinainen ongelma oli Ilon kellon tuntemus. Aamumaito piti antaa kuudelta, ja luotimme tohtori Gordonin metodeihin ja vakuutuksiin. No, Ilon kello kuusi ei koskaan ollut kello kuusi vaan kello viisi ja sitten neljä, kolme, ja yksi.



Tänään Ilo nukahti jo kahdeksan jälkeen ensimmäisille päikkäreille - viideltä kun herättiin ja noustiin. Tissin kaipuu yltyi niin suureksi että ei auttanut muu kuin nousta ja mennä olohuoneseen drinkille. Saa nähdä koska oppii hyväksi aamuyön nukkujaksi. Oppisopimuskoulutuskaan ei tunnu tehoavan... Nyt hempeämielinen äiti yrittää pysyä tiukkana. Makuuhuoneessa nukutaan - tai valvotaan, mutta ei juoda, eikä nousta ennen viittä.



Vieras tulossa, ja Ilon päivärytmi on taas ihan sekaisin. Huolensa kullakin.

Ihana vaihtoehto ampi, tuo olisikin mahtava homma :D Juu se on kuitenkin " vain" lyhennys sanoista working at home mother :) Eli yrittäjä olen ja kotona teen töitä, ompelukone surraa. Tänään pitäisi kävellä lasten kanssa postiin ja viedä taas tilaus, että pääsee uuteen kotiin.



Aurinko paistaa ja pyykkikone pyörii ja sekin mokoma pitäisi vaihtaa uuteen, ennen kuin poksahtaa. Nyrkkipyykki ei houkuta.



Kent, joskus mietinkin, mitenköhän korkealla jotain tiettyjä tavaroita pitää laittaa, että varmasti ovat turvassa :D Kolmevee kiipesi tänään tuolin avulla avainkaapille, hohhoijaa...



Unikouluttajille tsemppiä! Me on päästy helpolla siinä asiassa sentään, kumpikin typykkä on hyvä nukkuja.



Jaahas, tähän loppui tämä virsi, neideillä on nälkä. Koiralla vissiin kans.



Porenn, typykät ja Pimpula rv 28 (argh, aika kuluu!)

Huomenta!



Olen herännyt kuudelta. Pikkulinnut ja volyymista päätellen vähän isommatkin aloittivat konserttinsa aamulla kello 00.45. Suhteellinen käsite tuo aamu, niin Ilolla kuin linnuillakin :). Valvoin siis vasten tahtoani vielä tuolloin yhden hujakoilla, koska rauhoittava iltatee oli sekin liian stydiä kamaa (huomatkaa nuorisokielen tuntemukseni, harjoittelen jo Nasun murrosikää varten) ja niin minä sitten kuuntelin lintujen tsirkutusta ja piehtaroin lakanoissa, jotka tarrautuivat itseruskettavalla kosteusvoiteella voideltuihin kinttuihini. Yön hämyssä sääripari näytti kuparinhohtoiselta ja elinvoimaiselta ja toivoin, että olisin levittänyt ainetta muuallekin vartalooni. Menin kylppäriin katsomaan ja karu totuus paljastui: savannimaan kaunottaren sääret lumikuningattaren vartalossa. (Molemmat tapaukset kylläkin melko hyvinsyöneitä.)



Tänään siis luvassa rusketusaineen lisäystä - toivottavasti sopiva määrä ja mahdollisimman tasaisesti. Tuluskukkaromahdollisuus kummittelee itsepintaisesti takaraivossa. Mutta jos hyvin käy, Miehekäs saa itselleen eksotiikkaa arkeen. Heitän lein kaulaan ja ostan Tiimarista hulavanteen. Kuljen pikku pikku bikineissä ja imen pillillä kookospähkinästä maitoa. Jos taasen käy huonommin, jätän säärikarvani ajelematta, laitan pienen punaisen pillerihatun päähäni ja hyppään lähimmän posetiivia soittavan miehen harteille.







Aloha!

Kiitos Porenn tsemppauksesta! Eiköhän se tästä, tänään noustiin vasta vartin yli viisi... Ja kahdeksalta aamu-unille.



Pitäisi kyllä kehittää arkeen eksotiikkaa Ampin tyyliin, kun tuntuu että tuo vuodenaikakin on jumittunut. Aamulla viisi astetta, ja mitä ylistyksiä etelän säistä kuulinkaan kun tänne muutettiin. Pah.



No onneksi saadaan vieras niin katkeaa tuo arki.



Vai menisinkö sittenkin rusketusvoidekaupan kautta niin tulisi vähän kesäisempi olo...

Pigmenttiä pinnassa. Ihan onnistuneesti sujui ruskistus. Miehekäs on tämän päivää elellyt tyytyväisenä oman uggabugga-tyttönsä kanssa. Silmämunat ja hampaat hohtavat valkoisina ruskettunutta hipiää vasten, kun lanteet keinuen tarjoilen lomailevalle Miehekkäälle appelsiinimehua jäillä. Miehekäs puhuu mulle turistienglantia. Juu aar veri pjuutiful. Vot is joor neim? Däns vit mii, pliis. Ja minä hymyilen suu auki, heilautan kuviteltua takapuolen päälle ulottuvaa kiharaista pehkoani ja sanon jees jees, aboriginal-göörl is joors tunait. Viikon kuluessa rusketus kai himmenee, mutta onneksi putelissa on vielä tököttiä jäljellä ainakin Miehen loman ajaksi.



Eline, lohdutuksen sana, täällä sataa vettä. Suosittelen itseruskistavia aineita. Tulee kivan freesi olo ja parisuhde saa vaimot vaihtoon-tyyppisen piristysruiskeen. ;)



Kävimme päivällä kylässä ja oli oikein onnistunut reissu! Kohta aion syöksyä sateen sekaan, kunhan Nasu herää uniltaan. Täytyy mennä kaupungille asioita hoitamaan ja ostamaan tuliaisia tulevaa sukulaisvierailua varten.



Nyt kuuluu itkun tuherrusta makkarista, Nasu on hereillä. Sii juu!

Tänä aamuna itkettiin yli tunti kun yritin olla tiukkis ja päivällä nukutaan miten sattuu ja vieraskin kävi eikä auttanut asiaa yhtään siis kun menossa oltiin. No kai tämä arki tästä kun yöt kuitenkin viiteen nukutaan että eiköhän sitä nyt vähän aikaa jaksa vaan kun tulee taas vieraita ja pitäisi lähteä lomalle Suomeen ja toivoisi että voisi ottaa rennosti vaan. Ja voi pientä Iloa kun roudataan paikasta toiseen eikä saa olla vaan ja leikkiä leikkipuistossa ja tutkailla maailmaa. Yritetään nyt rauhoittua puolin ja toisin eiköhän se tästä ja aurinkokin paistaa kovin kuumasti sainkohan auringonpistoksen?

Tippa linssissä melkein, kun löysin tämän pinon! En ole vieraillut näillä sivuilla taas aikoihin mutta nyt tulin tsekkaamaan, olisiko mitään vierastamisesta ja törmäsin tähän ketjuun.



En ole iloinen puolestasi Ampi, kun Nasu vierastaa mutta ilolla luin silti tekstiäsi! Suunnaton helpotus kulki lävitseni, oli kiva lukea, että Veive ei ole ainoa pitkäaikainen vierastaja!



Meillä asustelee valloittava taappero, aivan ihana pieni tyttö, jolta tempperamenttiä kyllä löytyy mutta hirveän herkkä on ja sitten se vierastaminen. Se alkoi joskus viime syksynä ja viimeksi tänään valitin miehelleni, että tulen hulluksi kohta, ellei ala helpottaa. Ampin kuvaus sopii tismalleen Veiveen.. ja minuunkin. Eräänlainen negatiivinen kierre tämä on. Ei huvittaisi liikkua, kyläillä, koska Veive vierastaa mutta pelkään ihmiskontaktien puutteen pahentavan vierastamista.



On aivan sama, ollaanko nähty ihmisiä viikoittain vai satunnaisesti, reaktio on sama. Äidin lahkeessa roikutaan, syliin pitää päästä, jatkuvaa huutoa, vaikka kukaan ei esiintyisi kovaäänisesti. Ja jos joku erehtyy ryntäämään Veiven kimppuun kovaäänisesti ja vielä tarraamaan kiinni, saattaa vierailu päättyä siihen paikkaan. Tai voihan sitä jatkaa, ei vain ole suuren suuri ilo huutaa Veiven karjunnan yli.



Rasittavaa. Helpommaksi tätä ei tee se, että ihmiset etsivät syyllistä moiseen käyttäytymiseen. Pitäisi liikkua ihmisten seassa, pitäisi viedä päivähoitoon, pitäisi itse olla toisenlainen, pitäisi..



Minäkään en töihin palaa vielä aikoihin. Mikäli Veive viihtyisi vieraitten kanssa eikä vierastaisi noin hirveän pahasti, voisin kuvitella puolikasta työaikaa tekeväni. Mutta niin kauan kuin on näin, en palaa töihin. Pitää vaikka kiristää nälkävyötä.



Huomenna palaan lukeamaan muidenkin kommentit. Kivaa, että olette taas täällä!



Terveisin Jilla

ennenkuin suuntaamme mökille. Palaillaan!

Voi että, sinä löysit meidät sittenkin! Melkein jo toivoni heitin sinun suhteesi, mutta onneksi olet nyt palannut!! :)



Oli toden totta huojentavaa minunkin lukea Veiven vierastamisesta! Olen ollut niin yksin tämän asian kanssa ja tuntuu, että kukaan ei ymmärrä kuinka raastavan raskasta ja ahdistavaa se pahimmillaan on. Nasu hyväksyy Miehen ja minun lisäksi vain äitini (hetken tutustumisen jälkeen) ja välillä myös isäni. On myös muutamia tuttavia, joiden seurassa Nasu uskaltaa olla jommankumman vanhemman sylissä ja tarkkailla vieraita, ilman että alahuuli alkaa väpättää.



Nyt täytyy mennä, mutta palaan taas! Yritetään pitää pinoa hengissä ja nostellaan sitä aina kun ehditään. :)

Nasu ja Miehekäs leikkivät olkkarissa. Hyödynsin tilanteen ja karkasin koneelle. Kohta olisi tarkoitus lähteä uittamaan Nasua rannalle. Parina päivänä olemme käyneet ja kovasti on poika nauttinut. Kerää kiviä järven pohjasta ja plumpasauttaa ne takaisin pinnan alle. Olemme laittaneet Nasun ihoon lapsille sopivaa fysikaalisen suojan sisältävää aurinkovoidetta. En uskalla päästää poikaa aurinkoon ilman suojia ja pitkähihaisia ei ole järkevää pitää näillä helteillä. Nasulla on aika tumma iho, joten poika näyttää aika ruskettuneelta. Oli hassua, kun jo kevättalvella ihmiset kyselivät, onko poika saanut aurinkoa...



Huomenna olisi juhlat. Menemme puolituttujen pirskeisiin, jonne tulee muitakin lapsia ja muutama kovaääninen aikuinen. Voi jäädä lyhyeksi se vierailu. Mummolassa Nasu on ilokseni leikkinyt isompien lasten kanssa ja näyttänyt nauttivan siitä. Se on iso asia meille, vaikka monille muille vain arkipäivää.



Jilla, mitä Veive jo osaa? Nasu ei kävele vielä kovin hyvin. Osaa kyllä kävellä, myös ulkona, mutta haluaa useimmiten silti pitää kädestä kiinni. Kompuroi vielä aika paljon, enemmän silloin kun pitää kädestä kiinni, koska tasapaino ei ole silloin kohdallaan. Ei myöskään paljon kiipeile. Tosin meillä ei ole paljon kiipeilypaikkojakaan. Sanoo muutaman sanan, mutta ei vielä yhtään sanaa ihan oikein. On aika pienikokoinen ja usein vieraat arvioivatkin Nasun vuoden ikäiseksi... Hassua, että se vähän harmittaa. Nasu viettää pitkiä aikoja istuen pyykkipoikakipon ääressä ja poimien yksitellen pyykkipojat kippoon, kaataa ne sitten pois ja aloittaa alusta. Lukee kirjoja ja lehtiä, rakentaa hissukseen torneja ja palapelejä, pörrää autojen kanssa lattialla ja halailee ja suukottelee pehmoleluja. Eli rauhallinen ja harkitseva poika.



Nyt piitsille! Aurinkoista päivää kaikille! Toivottavasti lämpö on saavuttanut jo Elinenkin!

..kotiin piti välillä tulla, kun ei sitä ilman puhelinta osaa olla, tai siis puhelimen virtaa :-).



Ampi, Nasu kuulostaa ihan Veiveltä käyttäytymisensä puolesta, ihan justiin! Meillä on rauhallinen, harkitseva, tarkka, keskittyvä, ARKA JA HERKKÄ tyttö, joskin luonnetta löytyy myös. Veive vain on päinvastoin aika iso, luullaan jopa 2-vuotiaaksi ja onpa jopa ihmetelty, että miksi Veive kävelee niin huonosti. Siinä sitten äiti kiireellä selittämään, että eihän se ole kuin päälle vuoteinen. Mutta meillä vanhempien pituus selittää tuon koon täysin. Ollaan molemmat todella pitkiä.



Veive oppi kävelemään 1v2kk ikäisenä. Nyt menee jo aika varmasti ja tapailee juoksuaskelia. Ei puhu vielä kuin " äiti" , " auto" selvästi eikä noistakaan ulkopuolinen mahtaisi saada tolkkua. On muutenkin sellainen hiljainen, ei juurikaan kilju tms. Usein mummonsa soittaessaan kyselee, että onko se Veive nukkumassa, kun ei mitään kuulu. Veive nyt vain ei juurikaan metelöi. Paitsi jos jokin on pielessä eikä tarvitse olla isosti pielessä, kun jo meteliä piisaa.



Veive hyväksyy isänsä ja minun lisäksi vain mummon ja hänetkin vain osittain. Syliin EI suostu, vaikka joka viikko näkee. Muut ihmiset ovatkin sitten todella pelottavia ja alahuuli kääntyy meilläkin lörpälleen tai yleensä vielä pahempaa. Ja mikä mielenkiintoista, Veive on nähnyt paljon ihmisiä, ollaan liikuttu paljon. Mutta eipä näy olevan tuolla vaikutusta. Ja koska Veive vierastaa niin hirveästi, meitä kehotetaan liikkumaan, että vierastaminen lakkaisi. Nyt on minua alkanut KYLLÄSTYTTÄÄ kulkeminen. Ei huvittaisi lähteä minnekään, missä on ihmisiä, koska se nyt vain ei ole mukavaa. Veive viihtyisi kyllä ihmisten seassakin, juhlissa, vaikka missä, mutta suoraa kontaktia ja päälle hyökkäävää lässytystä ei siedä yhtään.



Meillä sattui vielä niin ikävä episodi, että ystäväperheen samanikäinen poika puri Veiveä, veti hiuksista, väänsi sormillaan poskesta, repi korvista. Veive järkyttyi sydänjuuriaan myöten ja nyt pelkää kaikkea alle metrin mittaista! :-( Jos kaupassa sattuu samanikäinen liian lähelle ostoskärreissä, Veive alkaa huutaa. Myös isompien lapsien huutamista pelkää kuollakseen, esimerkiksi leikkikentällä.



Tuo on erittäin ikävä juttu ja painaa äidinkin mieltä monelta kantilta. En taatusti vie Veiveä hoitoon, ennenkuin oppii puolustamaan itseään ja toisaalta ymmärtää, että ei kaikki lapset ole tuollaisia. Veive on sellainen, että ei yhtään osaa laittaa vastaan. Yritti kyllä väistellä toisen hyökkäyksiä mutta ei osaa panna kampoihin. Ennen tuota em. tapahtumaa Veive ei vierastanut lapsia ollenkaan.



Nyt lähdetään takaisin mökkeilemään. Arkeen palattuani pitää perehtyä tähän pinoon juurimultia myöten. Todellakin, mukavaa kuulla, että joku muukin vierastaa pahasti! Tuntuu näet, että kaikilla muilla vierastaminen tulee ja menee ja sitten esiin astuu reipas taapero. Meillä vierastaminen vain jatkuu ja jatkuu.



Hauskaa juhannusta!!

Minun oli vaan pakko tulla kertomaan yksi asia vierastamiseen liittyen, no katsokaas kun Amanda ei myöskään kovin pidä vieraista jotka änkeävät liian lähelle. Pari tuntia on ollut isovanhemmilla hoidossa mutta molemmat ovat jopa myöntäneet että ei mennyt kovin hyvin (eli oikeasti on varmasti mennyt vallan surkeasti) ja soittaneet meidän takas kotiin.



Niin mutta se juttu: meille tuli yllätysvierailulle entiset naapurit (4-henkinen perhe). Heidän kansssan on kyllä puhuttu useasti Amandan luonteesta ja ns. herkkyydestä. A nukkui vaunuissa päiväunia ja minä olin keittämässä kahvia. Yhtäkkiä kuulen kauheaa rääkynää ja tilannekatsaus osoittaa että Amanda oli avannut silmät vaunuissa ja entinen naapurinsetä oli vaan mennyt ja kaapannut A:n sieltä syliinsä. Mulla meinas keittää aivan totaalisesti. Amanda oli täysin järkyttynyt koko vierailun ajan ja jälkeenkin päin nyyhkytteli ja sitten tämä miekkonen vielä paheksuen ihmetteli miksi A vain itkee ja on niin äidissä kiinni. No miksköhän niin??



Ei sitten muuta tällä erää.

..pikapika vielä :-). Niin siis ovatko jotkut lapset sitten sellaisia, että heidät voi tuosta noin vain vieras ihminen mennä ja tempaista syliin?!



Tai miksi ihmiset toimivat tuolla tavoin ja sitten vielä ihmettelevät, että onpas se herkkä ja onpas se arka ja pitäisihän nyt jo tuon verran irtaantua äidistä ja muuta tuollaista. Meidän Veive olisi tuossa Kentin kuvailemassa tilanteessa nostanut kertakaikkiaan mahdottoman kohtauksen, olisipa saattanut käydä niinkin, että ei olisi suostunut nukahtamaan vaunuihin muutamaan päivään, jos ikinä.



..poistun sinne mökilleni mielessäni ihmetellen..

Juhannus sujui rauhallisissa merkeissä. Syötiin, saunottiin ja käytiin juhannusmarkkinoilla. Taas vuosi seuraavaan.



Olemme nyt pari viikkoa sukulaiskiertueella. Nasukka saa hyvää harjoitusta sosiaaliselle minälleen ja vanhemmat vähän omaa aikaa. Toivottavasti.



Mummilassa Nasu taantui vauvaksi taasen. Ei uskalla vieläkään kunnolla kävellä, jos mummi on lähettyvillä, vaan hiihtää polvillaan tai konttaa. Kun mummi katoaa nurkan taakse, Nasu uskaltaa jälleen kävellä. :) Monet asiat voivat olla pelottavia pienelle pojalle. Mummikin muuttuu möhköfantiksi.



Kuulumisiin! Nyt syömään anopin perunamuussia ja jauhelihakastiketta. Nasun lemppariruokaa väännetty nääs! :)

Kesäflunssa ja heinäallergia yhdistettynä loppukolmanneksen raskauteen - en suosittele. Että voi olla kauhea olo, nenä vuotaa, aivastelen koko ajan, silmät turpoaa ja on ihan vetämätön olo. Lääkityksen aloitin toissailtana ja se alkaa toimia vasta noin parin päivän kuluttua eli hyvällä tuurilla tänä iltana. Huoks.



Jussi meni ihan mukavasti tässä kotosalla - sairastellessa. Esikoinen sai nuhan torstai-iltana ja pukkasi samalla kuumeen. Aamulla kuume oli sentään poissa ja suurin osa nuhastakin, joten pääsimme piknikille iltapäivällä. Kakkonen sairastui sunnuntain vastaisena yönä ja oli koko sunnuntain kuumeessa, joten piti perua vierailu tuttavaperheeseen. Itse sairastuin eilen. No, perjantaina lähdetään lomailemaan, joten ihan hyvä, että sairastuttiin nyt eikä lomalla.



Täällä edelleen yritetään jaksaa esikoisen touhuja, nyt on taas kuvioissa tavaroiden heittely kiukustuessa eli x kertaa päivässä. Pikkusiskoa vuoroin kiusataan tai sitten tungetaan ihan lähelle, kun toinen haluaisi olla rauhassa. Pikkusisko on kuitenkin oppinut jo vähän laittamaan hanttiin, paukauttaa vaikka nyrkillä, jos ei muuten onnistu ja sitten isosisko on surkeana, kun ei osaakaan puolustaa itseään. Voi pojat, että täällä on välillä sellainen huuto, että tukka meinaa lähteä päästä. Onneksi on paljon hyviäkin hetkiä, eivät nuo neidit sentään koko aikaa kinastele :D



Töitä olisi vielä kasoittain ennen lomailemaan lähtöä, että pystyn lomalle lähtemään, mutta tämä päivä taitaa mennä sairastelun merkeissä, kuopuskin vielä roikkuu tehokkaasti, kun ei ole ihan täydellisesti oma itsensä.



Lapsista sen verran, että siskonpoika on juuri tuollainen lapsi, joka menee tasan kaikkien syliin eikä vierasta pätkääkään! Ikää puolisen vuotta. Meillä esikoisella oli hurja eroahdistus, pahimmillaan välillä 8-10kk, jolloin ei edes oma isä kelvannut. Nyt neiti onkin yltiösosiaalinen... Toinen neiti ottaa oman aikansa, ennen kuin lähtee mukaan, tutkailee ensin tilannetta rauhassa. Vierastaminen on ihan normaali kehitysvaihe, eikä se tosiaankaan helpota tuolla vierailemisella, mitä monet ehdottavat, vaan aika auttaa :) Ärsyttää kyllä ihmiset, jotka heti ovat pyytämässä lasta syliin, miksi ihmeessä lapsen pitäisi heti änkeä kaikkien syliin??



Nyt pitää mennä ruokailemaan, jos saisi jotain syötyäkin. Kuumuus on vienyt suurimman ruokahalun ja tämä nuha loput. Kylmää menisi kyllä (=jäätelöä).



Porenn, haikkarityttö 3v1kk, pikkusisko 1v6kk ja Pimpula rv 30+6

Voi Porenn, on teillä hulinaa! Meillä oli juuri vieraita, perheessä 4- ja 5-vuotiaat, eli ehkä sain aavistuksen teidän arjesta... Oli ihan mukavaa, ja Ilonkaan ei tarvinnut totutella vieraisiin kuin kerran. Raukka onkin tänään aivan rätti kun kaikki energia on mennyt seurusteluun.



Olen ajatellut että en jaksa enää toista raskautta ja valvomisia ( itsekästäkö?). Mutta kun katselin noita keskenään leikkiviä (ja riiteleviä) tyttösiä rupesin taas miettimään että pitäisikö sittenkin jaksaa tehdä Ilolle kaveri...



Tänään Ilo heräsi vasta varttia vaille seitsemän, joten toivo hiukan pidemmistä aamuista herää. Tähän asti viimeistään viideltä on ruvettu kukkumaan ja vartoilemaan aamumaitoa. Eli jospa se siitä.



No, lähden täältä kesälaitumille ja nettipimentoon - palailen taas syksymmällä tsekkailemaan ovatko haikkarit vielä hengissä. :)



Eline

Aikaa on jälleen vierähtänyt, mitä teille muille kuuluu? Täällä mennään kolmannen raskauden loppusuoralla ja olo alkaa olla sellainen, ettei enää jaksaisi noiden kahden lapsukaisen edesottamuksia.



Meidän perheessä on nyt yhtäaikaa päällä esikoisen uhmaikä ja kakkosen tahtokausi. Voi jee, että on kivaa. Esikoinen saa hermoromahduksia ja raivokohtauksia toisensa perään ja nyt tuo kakkonenkin sitten tinttaa, kun asiat ei mene oman mielen mukaan. Tavarat saavat kyytiä. Esikoisen kanssa otettiin nyt käyttöön menetelmä, jossa otetaan hyllyn päälle joku lelu, jos sana ei mene perille. Toissailtana hyllyn päälle löysi tiensä kuusi lelua, ennen kuin meno vähän rauhottui. Aina ei tunnu tuokaan tehoavan. Ulkona kumpikin ryntäilee eri suuntaan, eikä kuule yhtään mitään - eli en siis käy yksin neitien kanssa ulkona, ellei vähintään toinen ole vyötetty rattaisiin... Pitäisi ehtiä antamaan paljon enemmän huomiota, mutta teen itse töitä synnytykseen asti ja oma kunto vaatii jo huilaamista - liitoskivut ovat aika hillittömät, nykyään meinaan jäädä jumiin, jos istun liian kauan paikallani.



Kaiken tämän päälle iskee vielä muutto uuteen kotiin. Sain sentään sovituksi niin, että asunto remontoidaan edellisten jälkeen ja me muutamme remontin jälkeen, viimeistään syyskuun puolivälissä. Eli pakkaamaankin pitäisi ehtiä, mutta kovin paljon etukäteen ei pysty tai tähän kämppään ei mahdu enää kukaan kaikkien laatikoiden kanssa.



Mukavaa loppukesää ja voimia muille haikkareita omaaville perheille!



Porenn, tyttöset 3v3kk, 1v7kk ja Pimpula rv 38+2

Halojaa! Uusi yritys! :)

Minä taas. :)



Täällä ei taida enää haikkareita liikkua. Yritän silti vielä.



Nyt uusi pannullinen kahvia ja Gilmoren tyttöjä odottamaan. Miehet lähtivät pihalle. Itse olen ollut tämän aamun kyvytön toimimaan, sillä päivä alkoi niskan niksahduksella, joka puolestaan johtui samassa asennossa sängyn laidalla nukkumisesta, joka puolestaan johtui Nasun piehtaroinnista keskellä 140-senttistä sänkyämme, joka puolestaan johtui ties mistä. Oli typerää ostaa aikoinaan se halvempi sänky, koska sehän oli VAIN 20 cm kapeampi ja tuntuvasti edullisempi. Ja nyt meillä on sitten Nasu, joka on VAIN 20 cm leveä, jos pysyy paikoillaan - 80 cm leveä, jos ei. Linimenttiä kiitos.



T. Ampi

Olenkin aina joskus miettinyt mitä teille kuuluu :) Meillä jatkuu sama meno, tuo ah niin ihana haikkis on nyt kolmevuotias ja omaa aika tyypilliset kolmevuotiaan temput maustettuna sillä hurjalla temperamentilla :o



Uusin villitys on katoan-vanhemmilta-kaupassa... Kiva sitten hakea neitiä, joka on ehtinyt ties mihin asti ja onnellisena vaan juoksee hyllyrivien välissä. Argh. Jos ei neidillä ole omaa kärryä, jota lykätä (ja jota sitäkin voidaan lykätä päin hyllyjä ja muita ihmisiä, kun ei katsota pätkääkään mihin mennään) tai ellei hän ole istumassa autokärryssä tms. alkaa karkailu. Jokseenkin rasittavaa. Ei vaan viitsisi jättää tyttöä kotiinkaan, eihän se muuten mitään ikinä opi.



Siivouspäivänä armas kolmevuotiaamme hajotti peilin. Meillä on kuuden palan palapeili. Olin toisessa huoneessa siivoamassa ja kuulin kolauksen. Ennen kuin olin tajunnut mistä ääni tuli ja ehtinyt väliin, kuuluikin jo sirpaleiden ääntä. Neiti keksi heitellä muovista leikkikannua päin peiliä ja yksi paloista hajosi ja tipahti lattialle...



Yhden kerran olin puhelimessa ja seuraavaksi luokseni tuli kaksi pientä sinikätistä tyttöä, kun kolmevee oli tussilla maalannut kummankin kädet...



Jokin aika sitten olin laittamassa pyykkiä koneeseen, kun kakkonen tuli luokseni. Otin syliin ja ihmettelin, mistä paitaani tuli hiuksia. Sitten välähti ja tuli kiire. Keittiön lattia oli täynnä hiuksenpätkiä ja kolmevee piilossa keittiön pöydän alla sakset kädessä. Oli saanut ne siirtämällä syöttötuolin, joka on korkein, ja kiipeämällä sen päälle. Leikkasi sitten omaa etutukkaansa, siskon etutukkaa ja ehtipä leikata vielä siskon pään päältä kunnon hiustupsunkin lyhyeksi. Sakset pääsivät korkeuksiin.



Mitään ei kuulla, mitään ei uskota, kaiken saa toistaa lukuisia kertoja ja siltikään ei mene perille. Välillä haaveillaan ja unohdetaan aivan täysin, mitä oltiinkaan tekemässä. Aamuihmistä ei tytöstä saa tekemälläkään, yleensä on heräämisen jälkeen kuin persuksiin ammuttu karhu. Räjähdysherkkyys on edelleen tallella ja sen kuulee varmaan naapuritkin. Kerrasta oksat pois ja puoli puuta ja HIRVEÄ huuto. Sitten tintataan niin kauan kuin jaksetaan, yritetään heitellä kaikki lähellä olevat tavarat ja sitä rataa. Neitokaisella ei ole koskaan ollut mikään hiljainen ääni muutenkaan.



Noin muuten menee ihan kivasti, kakkonen on ihan eri maata, vaikka vahvan tahdon omaa hänkin. On kuitenkin enimmäkseen aurinkoinen ja hyväntuulinen sekä melkoinen vekkuli :) Aamulla ensimmäiseksi on yhtä hymyä. Vauhtia löytyy yhtä paljon kuin ensimmäiseltäkin, joten äidillä ei todellakaan ole tekemisen puutetta.



Kolmas taitaa olla samanlainen tehopakkaus, sellainen meno on ainakin mahassa. Vähän väliä pitää rehata. No, kolmen kuukauden päästä se nähdään, millainen pakkaus kuopuksesta tulee.



Ihanaa kesää kaikille haikkareiden vanhemmille!



Porenn, haikkarityttö 3v, sisko 1v5kk ja Pimpula rv 27+3