Kuinka paljon pitää olla lapsen hoivassa ja kasvatuksessa puutteita, että lapsesta tulee tappaja

Mutta voiko lapsesta tulla tappaja, vaikka kotona kaikki olisi ollutkin hyvin - siis lapsella turvallinen kiintymyssuhde ja perusluottamus, turvallinen lapsuus?

Voiko tällaisissa olosuhteissa lapsen omat synnynnäiset ominaisuudet (fyysiset tekijät, aivojen toiminta) johtaa hallitsemattomaan väkivaltaisuuteen ilman että ympäristötekijät ovat keskiverrot (täydellisiähän ei taida pahemmin kellään olla)?

saatan kyllä toisinaan olla hyvinkin pitkäpinnainen, mutta välillä pinna menee hetkessä ja silloin räjähdän yllättäen ja varmasti lapsi pelästyy... Arvatkaa koenko tästä huonoa omaatuntoa :(

hyvin, onko teillä jotain esimerkkiä tai muuta todistetta? Aika usein näkee sekoitettavan yhteiskunnallisen hyvin menemisen ja henkisen hyvinmenemisen. Sepä vaan ei takaakaan mitään että asutaan omakotitalossa ja pihassa on kaksi uutta autoa. Talon seinien sisäpuolella voi tapahtua mitä vaan, eikä niistä kaikista asioista todellakaan huudella kenelle tahansa. Hyvä jos perheissä itsessään tunnustetaan tai edes tunnistetaan ongelmat.

Ei kai kukaan siellä istu jatkuvasti kyttäämässä tai että olisi suora näköyhteys poikaan ja pelikoneeseen. Jos oli kerran eristynyt niin mistä ihmeestä voidaan tietää, etää "pelasi vain sotapelejä". Tuo on jo klisee.

Meillä tosissaan on räjähtelyä, monia kymmeniä kertoja päivässä. MUTTA vastapainoksi on toki myös helliä hetkiä, ihan mukiinmeneviä keskusteluja siitä miksi on räjähdetty. Tänään oli "hienostunut" (anteeksi naapurit...) kädenvääntö lelujen keräämisestä: lapsi levitti kaiken omaisuutensa olkkariin ja kun pyysin siivoamaan, huusi selällään lattialla "äiti siivoo, minä sotken!!!". Reipas tunti meni, mutta keräsi lelunsa. Ja kiitin toki vuolaasti - ensin tietenkin jokusen kerran räjähdeltyäni 3v:n pomottelusta ja raivoamisesta.



Vaan... eikös joku juuri pari päivää sitten kirjottanut, että on "terveempää" räjähdellä silloin tällöin kuin padota kaikki sisäänsä? Ja toki näihinkin on syynsä, eli ei siis tule puun takaa yks kaks kesken lapsen leikin. Joten ehkä vaan sekotin pakkaa... :)

itsekin räjähdän joskus, mutta se on kyllä kohdallani todella satunnaista. Kymmeniä kertoja tai joka päiv, ei kuulosta hyvältä.Niinkuin tiedät sen itsekin, kun olet puolustelemassa käytöstäsi täällä.

Surkea lapsuus selittää osan mielenterveyden ongelmista, mutta ei kaikilla skitsofreenikoilla, harhaisilla tai edes psykopaateilla tai sosiopaateilla ole huonoja vanhempia. Sorry.

ettei kakaroista voi mitenkään tulla täyspäisiä.

Surkea lapsuus selittää osan mielenterveyden ongelmista, mutta ei kaikilla skitsofreenikoilla, harhaisilla tai edes psykopaateilla tai sosiopaateilla ole huonoja vanhempia. Sorry.

Kaikkiin mielenterveyden ongelmiin ei todellakaan löydy selvää selittävää tekijää.



Ihmiset ovat psyykeltään ja herkkyydeltään hyvin erilaisia ja esimerkiksi skitsofrenia on sairaus, joka joillakin puhkeaa jos on puhjetakseen ja sillä on todistetusti (osassa tapauksia) jopa vahva periytyvyys ja geneettinen alttius.

Ei kukaan ihan pienestä kasva noin epävakaaksi. Meillä vanhemmilla on kuitenkin pitkälle toistakymmentä vuotta aikaa kasvattaa ja rakastaa ja olla lasta varten. Jos jossakin vaiheessa voimat loppuvat, useimmiten myöhemmin voi vielä paikata erehdyksiä.

Tuo räjähtely on toki ikävää, mutta keskesitä kai siinä on että vanhempi alkaa tuntua lapsesta vieraalta ja pelottavalta. Lapsi ei osaa etukäteen ennustaa eikä jälkikäteenkään edes isompana ymmärrä, miksi vanhempi poksahti. Vielä se on haitallista, jos lapsi tästä syystä pelkää vanhempaansa, jopa kaiken aikaa koska ei tiedä mikä seuraavaksi menee pieleen. Lapsi jää tavallaan yksin selviämään elämästään.

Omalla kohdallani sitä, että jos pyydän tekemään jotain (siivoamaan lelunsa), kiellän jotain (olemaan menemättä naapurin takaovesta sisään) ja kolmannellakaan kerralla tämä pyyntö/kielto/tms. ei ole vielä osunut korvien väliin, niin aivan varmasti räjähdän - tarkoittaen sitä, että äänenvoimakkuus aivan varmasti nousee.

En siis suinkaan ajanut takaa, että läimisin lasta tai paiskoisin tavaroita ;)

Sitä en väittänytkään. Tarkoitus oli osoittaa, että kaikkea voi tapahtua... hyvissäkin perheissä.

Skitsofreniaan tms. ei liity välttämättä väkivaltaisuus.

kertoja päivässä huudetaan. Silloin on tultu jo siihen pisteeseen että huudolla saavutetaan nollavaikutus lapsen käytökseen ja vois ruveta miettimään olisko tehokkaampia kasvatuskeinoja.

Skitsofreniaan tms. ei liity välttämättä väkivaltaisuus.

Minä en ole ikinä harrastanut mitään enkä ole kyllä ketään tappanut! En ole edes ajatellut tappavani...

Kaikkeen ei voi kasvatuksella vaikuttaa.

Tosin sen Savio surmaajan olisivat vanhemmat voineet pakottaa johonkin harrastukseen.

Kuka vain voi masentua, joutua psykoosiin jne.

Psykoosissa oleva ihminen ei elä tässä maailmassa ja voi tehdä asioita, joita ei olisi koskaan ennen kuvitellu tekevänsä.

Mun kotona oli sillä tavoin asiat pielessä, että vanhemmat ja isoveli haukkui, pilkkasi ja kyykytti mua. Mulla oli pieni koppi huoneena jossa ei ollut ikkunaa tai muuta. Ne puheet ja teot mua kohtaan oli niin sairaita, että olen 8v käynyt terapiassa. Jokainen päivä mietin silti itsemurhaa.

Kukaan ei tätä nähnyt, hain apua koululääkäriltä, kuraattorilta menin jopa lastenkotiin ja pyysin saada jäädä. Ei auttanut, vanhemmilla oli työpaikat ja ei näkyviä ongelmia.. 17v karkasin kotoa, enkä palannut.. Asuin kavereiden nurkissa, kunnes 18v synttäreinä sain otettua oman osoitteen.

jos olosuhteet on sellaiset. Jos ihminen vaikka menettää koko perheensä, on varmasti aika kummallista jos ei masennu ja rankasti. Uskon myös että on oikeasti mielen sairauksia, jotka on elimellisiä. Kuten skitsofrenia ja kaksisuuntainen. Miksei aivoissakin voisi olla häiriöitä, kuten voi olla muissakin ihmisen kropan osissa. Käsittääkseni skitsofreniaa eikä kaksisuuntaista voi edes parantaa, lääkkeillä voidaan vaan päästä jonkinlaiseen tasapainoon ja normaaliin elämään.



Ehkä tällä perhejutulla tarkoitetaan enemmänkin sitä, että mulla ainakin on vielä näkemättä se ihminen lapsi/nuori, jolla on OIKEASTI hyvät vanhemmat ja kaikki kunnossa, kavereita jne. ja joka silti voi hirvittävän huonosti.

Ehkä tällä perhejutulla tarkoitetaan enemmänkin sitä, että mulla ainakin on vielä näkemättä se ihminen lapsi/nuori, jolla on OIKEASTI hyvät vanhemmat ja kaikki kunnossa, kavereita jne. ja joka silti voi hirvittävän huonosti.

Viittasin siis tähän. Lapsen ja ympäristön vuorovaikutus on kaksisuuntaista, ja jos lapsi voi hirvittävän huonosti, niin se ei voi olla vaikuttamatta kaveripiiriin ja vanhempiin. Esim. jos nuori on sairastumassa psykoosiin niin sitä edeltävästi on usein prodromaalioireita kuten eristäytymistä, eriskummallisia ajatuksia ja kaveripiiri katoaa jonnekin, ja psykoosin esioirehdinta vaikuttaa myös vanhempien ja lapsen vuorovaikutukseen ja stressaa vanhempia. Sitten on kovin helppo etsiä syyllisiä ja löytää ne: Joo, se meni sekaisin koska sillä ei ollut kavereita, ja sen vanhemmatkin on tuommoisia, kireitä.

Jos ihmisellä on alttius sairastua mielenterveyden häiriöön niin terve perheympäristö ja terveet sosiaaliset suhteet suojelevat häntä sairastumiselta, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki jotka kuitenkin sairastuvat ovat kauhean kaltoinkohdeltuja.