Lue keskustelun säännöt.
Voiko vauvalle antaa liikaa rakkautta ja kehuja? Olen sekaisin vauvastani
20.09.2019 |
Minulla 6kk vauva ja mietin tässä, että voinko jotenkin olla liian rakastava ja antaa liikaa kehuja?
Olen aivan rakastunut pieneen ihanaan ja niin täydelliseen pienokaiseeni. En ole koskaan tuntenut vastaavaa! Kehun häntä päivittäin kymmeniä ja kymmeniä kertoja! Pidän paljon sylissä sekä annan paljon haleja ja suukkoja. Jankutan rakastan sinua,olet ihanin lausetta järjettömiä kertoja päivässä. En vain voi olla sanomatta ja haluamatta häntä!! Sydän sulaa joka kerta kun katson häntä. Herranenaika kehun jopa kun hän pieraisee😂
Mietin kuitenkin että voiko tälläisestä olla jotenkin haittaa? Tuleeko hänestä itsekäs tai muilta huomiota hakeva teini? Tai pitääkö itseään muita parempana? Tai jotain muuta...
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Mietin kuitenkin että voiko tälläisestä olla jotenkin haittaa? Tuleeko hänestä itsekäs tai muilta huomiota hakeva teini? Tai pitääkö itseään muita parempana? Tai jotain muuta...
Päinvastoin. Kun tuonikäisenä saa paljon rakkautta ja hyväksyntää, ei sitä myöhemmin tarvitse hakea kyseenalaisin konstein. Kasvaa hyvä itsetunto, jolloin osaa arvostaa muitakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkaus on rajoja ja ne rajat joudut asettamaan kun vauvasi lähtee liikkumaan.
Pöytäliinaa ei saa repiä alas vaikka se vauvasta olisikin niiiin ihanaa ja hassua koska tavarat voivat tippua hänen päähänsä. Sanot ei ja vauvasi on ihan että whaat äiti, tää on kivaa ja tahtoo lisää.
Kun siinä kohdin annat periksi että ok, kun oot noin sulonen niin huomaat pian murkkuikäisenä olevasi pulassa kun et ole uskaltanut asettaa vauvallesi rajoja.
Esimerkki on kuvitteellinen, harvalla enää pöytäliinoja mutta ymmärrät mitä tarkoitan.
Rakkaus on rajoja ei rajattomuutta ja alkaa kun vauvasi alkaa liikkumaan ilman vanhemman apua joko kodin lattialla tai myöhemmin kodin ulkopuolella.
Ihan normaalia. Kyllä se siitä tasaantuu, kun raahaa kiukuttelevaa tenavaa räntäsateessa hoitoon tai tappelee teinin kanssa. Ihaniahan he aina olevat, mutta ajan kanssa tulee muitakin kuin pumpulinpehmeitä tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No huh huh.. Ehkä kannattaa välillä ottaa omaa aikaa, vaikka joku harrastus.
Miksi? Viihdyn vauvani kanssa varsin hyvin. Eikä ole väsymystäkään riesana. Enkä raaski oikein olla vielä erossa kuin max kauppa käynnin ajan hänestä. Vaikka isäkin osaa hoitaa
Koska se kuuluisa oma elämä on aika tärkeää. Vielä tulee päivä kun sen tajuat.
Lisäksi on myös hyvä, että lapsen isäkin saa viettää aikaa kahden kesken lapsen kanssa.Et sä ikävään kuole jos kerran tai kaksi viikossa käyt tunnin harrastamassa.
Eli koska ap rakastaa kovasti vauvaansa, on tämä kauhea ongelma, joka vaatii että ap:n on vietettävä omaa aikaa?
Itse huonon lapsen kokeneena sanon, että onnekkaita ovat ne lapset, joita rakastetaan ehdoitta jo pienestä pitäen.
Liika rakkaus on tukahduttavan ja vie tilaa isän ja vauvan suhteen kehittymisestä. Myös isälle pitää antaa tilaa.
Tätä minäkin olen nyt kahden sivun verran ihmetellyt. Onko ap ulkoistanut isän kuviosta kokonaan?
Ei voi lässyttää liikaa! <3 Tärkeintä on juuri se, että kaikissa ikävaiheissa kehuu juuri noin, lapsen persoonaa/kokonaisuutta (olet rakas! olet ihana! voi kun tykkään susta!) niin että lapselle syntyy identiteetti, että MINÄ OLEN ihana, rakas ja rakastettava juuri tällaisenä. Ei suoritusten kautta. Jos kehuu vain lapsen suorituksia (söitpä hienosti, siivositpa hienosti, mahtavan arvosanan sait kokeesta jne.) niin lapsesta helposti kasvaa suorittaja.
Ja toisaalta niin kuin joku sanoikin, että tosi harvakseltaan niitä, että "oot niin älykäs/fiksu/viisas jne." Koska moni alkaa pelkäämään, että kohta paljastuukin, että en olekaan niin fiksu ja älykäs ja alkaa suorittamaan. Vaan enemmänkin niin, että vanhempi iloitsee ja antaa palautetta, kun lapsi yrittää ja onnistuu ja näkee vaivaa. Lapsi samalla sen, että vaivaa näkemällä pääsee vaikka mihin :)