Lue keskustelun säännöt.
Voiko vauvalle antaa liikaa rakkautta ja kehuja? Olen sekaisin vauvastani
20.09.2019 |
Minulla 6kk vauva ja mietin tässä, että voinko jotenkin olla liian rakastava ja antaa liikaa kehuja?
Olen aivan rakastunut pieneen ihanaan ja niin täydelliseen pienokaiseeni. En ole koskaan tuntenut vastaavaa! Kehun häntä päivittäin kymmeniä ja kymmeniä kertoja! Pidän paljon sylissä sekä annan paljon haleja ja suukkoja. Jankutan rakastan sinua,olet ihanin lausetta järjettömiä kertoja päivässä. En vain voi olla sanomatta ja haluamatta häntä!! Sydän sulaa joka kerta kun katson häntä. Herranenaika kehun jopa kun hän pieraisee😂
Mietin kuitenkin että voiko tälläisestä olla jotenkin haittaa? Tuleeko hänestä itsekäs tai muilta huomiota hakeva teini? Tai pitääkö itseään muita parempana? Tai jotain muuta...
Kommentit (65)
vauva ei tajua mistään mitään vielä aikoihin
rauhassa saat lässyttää ja mussuttaa niin paljon ku sielu sietää
yritäpä samaa teinarille 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, kyllä se shit hits the fan kun tulee uhma. Silloin se lapsi on ihan saatanasta.
Kaksi lasta olen aikuiseksi kasvattanut ja sisaruksen lapsia läheltä seurannut, yhden sisaruksen yhdellä lapsella oli hiukan rajumpi uhma, muitten kanssa ei mitään ongelmaa. Otos on 15 lasta.
No voi, hellanlettas kun on ihanaa, ja teini-iässäkään kukaan ei kapinoinut yhtään. Teillä on aivan täydellinen perhe jossa kaikki negatiiviset asiat hävitetään taikka niitä ei ole olemassa.
Jep, ja kun omat lapset ovat jo aikuisia, ei enää mitenkään pysty muistamaan niitä parin vuosikymmenen takaisia raivareita. Kuinkahan moni meistä on kuullut anopeilta, että ei meidän lapset koskaan ole tuolla tavalla itkeneet :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No huh huh.. Ehkä kannattaa välillä ottaa omaa aikaa, vaikka joku harrastus.
Miksi? Viihdyn vauvani kanssa varsin hyvin. Eikä ole väsymystäkään riesana. Enkä raaski oikein olla vielä erossa kuin max kauppa käynnin ajan hänestä. Vaikka isäkin osaa hoitaa
Koska se kuuluisa oma elämä on aika tärkeää. Vielä tulee päivä kun sen tajuat.
Lisäksi on myös hyvä, että lapsen isäkin saa viettää aikaa kahden kesken lapsen kanssa.Et sä ikävään kuole jos kerran tai kaksi viikossa käyt tunnin harrastamassa.
Eli koska ap rakastaa kovasti vauvaansa, on tämä kauhea ongelma, joka vaatii että ap:n on vietettävä omaa aikaa?
Itse huonon lapsen kokeneena sanon, että onnekkaita ovat ne lapset, joita rakastetaan ehdoitta jo pienestä pitäen.
Eli jos vanhempi ottaa myös omaa aikaa sun mielestä se tarkoittaa sitä, että ei rakasta lastaan ehdoitta? Noin kärjistettynä niin kuin sinäkin teit.
Jatkuvasti saa lukea kuinka äidit on loppuun palanut ja kuinka parisuhteet kärsii ja erotaan. Sitten kun ehdottaa, että äiti ottaisi myös omaa aikaa itselleen sekin on huono? Hyvä äiti saa myös olla nainen ja ihminen ei pelkkä äiti.
Hohhoijjaa. Moni äiti haluaa välillä omaa aikaa ja on hyvä silloin sitä välillä ottaa. Mutta jos ei kaipaa yhtään omaa aikaa niin miksi kummassa sitä väkisin pitäisi ottaa. Ottakoon ap omaa aikaa sitten kun alkaa tuntua siltä!
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihanalta! Et voi antaa vauvalle liikaa rakkautta ja kehuja, se on selvää. Olen vapaaehtoisesti lapseton, mutta kun otimme kaksi kissanpentua niin tuotahan se oli varmaan ensimmäisen vuoden, toki sillä erotuksella että en ottanut niitä syliin vaan annoin itse tulla kun halusivat. Mutta höpötin niiden kauneutta, suloisuutta, ja rakkauttani niihin loputtomasti.
Sama täällä, olen samanlainen koirillemme enkä voisi olla olematta omalle vauvalle! Ihanaa tuo on ja kuuluukin olla että vanhempi rakastaa lastaan niin 😊❤️ Varmasti tekee vaan hyvää ja helpottaa sinunkin elämää! Eikö se ole aika tärkeää että äiti on onnellinen.
Minä olen ollut samanlainen 😂
Tuntui kivalta kun sanoin joskus esikoiselle että olet ihana kun käveltiin pihalla. Tämä vastasi vähän ärsyyntyneenä että "kyllä mää sen tiedän" 😅
Oli silloin 6-vuotias.
Nyt on 15-vuotias poika. Sosiaalinen ja hyvin empaattinen.
Seuraava on 12-vuotias ja sitä seuraava 9-vuotias.
Kaikilla terve itsetunto ja opettajat aina sanoo että on hyväkäytöksisiä ja helppo tehdä yhteistyötä. Kaikkien hyväntuulisuutta on opet myös kehuneet. Ovat myös sanoneet että näkee että pidän hyvää huolta lapsista. Tottakai pidän, he ovat parasta koko maailmassa ja teen kaikkeni että saavat hyvät elämät.
Ainut on se että pelkään ihan hirveästi että menetän heistä jonkun ja kyyneleet silmissä varmaan joka päivä jos ajatus putkahtaa mieleeni! 😅
Nyt meillä on 2-vuotias kuopus ja kolmikko lepertelee tälle kuopukselle samoin kuin itse 😅 Hän tietää siis olevansa aivan supersuperihana niin kuin onkin!
Ainut mitä ole miettinyt on se kun esikoisella oli jossain kohtaa, muistaakseni ekalla, huono itsetunto kun ei ollutkaan kaikessa paras tietenkään. Silloin mietin että johtuiko siitä että olen kehunut liikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, kyllä se shit hits the fan kun tulee uhma. Silloin se lapsi on ihan saatanasta.
Kaksi lasta olen aikuiseksi kasvattanut ja sisaruksen lapsia läheltä seurannut, yhden sisaruksen yhdellä lapsella oli hiukan rajumpi uhma, muitten kanssa ei mitään ongelmaa. Otos on 15 lasta.
No voi, hellanlettas kun on ihanaa, ja teini-iässäkään kukaan ei kapinoinut yhtään. Teillä on aivan täydellinen perhe jossa kaikki negatiiviset asiat hävitetään taikka niitä ei ole olemassa.
Jep, ja kun omat lapset ovat jo aikuisia, ei enää mitenkään pysty muistamaan niitä parin vuosikymmenen takaisia raivareita. Kuinkahan moni meistä on kuullut anopeilta, että ei meidän lapset koskaan ole tuolla tavalla itkeneet :)
Ihanaa oli ja on, katkeraahan se on, jos itsellä ollut pelkkää itkua. Sen ihanan totesivat läheiset, ystävät, päiväkodin ihmiset ja opettajat, että kyllä minä ihan allekirjoitan tekstini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, kyllä se shit hits the fan kun tulee uhma. Silloin se lapsi on ihan saatanasta.
Kaksi lasta olen aikuiseksi kasvattanut ja sisaruksen lapsia läheltä seurannut, yhden sisaruksen yhdellä lapsella oli hiukan rajumpi uhma, muitten kanssa ei mitään ongelmaa. Otos on 15 lasta.
Ehkäpä sinulla oli hyvinnukkuvat pöllöpäät, minun on huonosti nukkuva jo kolmatta vuotta. Ei auttanut omaan huoneeseen siirtokaan vaan sieltä kello kolme taikka kello viisi herää huutaen. Eli nyt saan vielä vähemmän unta kuin nukuttiin perhepedissä kun kömpi itse viereen. Nyt joudun hakemaan koska ei nukahda itse, eikä tule meidän huoneeseen. huutaaaaaaaaaaaaaa vaan.
Tähän päälle vaateuhma, ei pöntölle uhma, ei lapasia, ei pipoa, ei takkia, ei päiväkotiin. jne ja sinne päiväkotiin pitäisi päästä ajoissa.
Niin mieli silloin tekisi jo huutaa itse kurkku suorana, eli KYLLÄ se lapsi voi olla aivan saatanasta.
Pöllöpäitä eivät ole, esikoisella oli 13 kuukauden ”koliikki”, ensin ei nukkunut kuin pätkissä, sitten vain vieressäni, rinta suussa. 😂 Kuopus nukkui tosi hyvin, ja esikoinenkin jo tuolloin, kaksivuotiaana, se oli ihanaa aikaa, vauva nukkui terassilla ja minulla oli aikaa leikkiä esikoisen kanssa.
Joku vetää taas herneen nenäänsä, mutta kerronpa vielä, että esikoinen ei ollut lainkaan mustasukkainen, veli oli heti hellässä hoivassa ja huolenpidossa. Tuo huolenpito jatkuu edelleen, esikoinen täyttää kohta 40, veljensä 38.
Ja minulla on sitä omaa aikaa, niin paljon, että kyllästyttää.
Minua ei saa edes kilon palasina mihinkään harrastukseen, jossa pitää olla sosiaalinen ja jossa on lauma akkoja. Lenkillä käyn yksin ja jumpat ja voimaharjoittelun hoidan omassa salissa alakerrassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, kyllä se shit hits the fan kun tulee uhma. Silloin se lapsi on ihan saatanasta.
Kaksi lasta olen aikuiseksi kasvattanut ja sisaruksen lapsia läheltä seurannut, yhden sisaruksen yhdellä lapsella oli hiukan rajumpi uhma, muitten kanssa ei mitään ongelmaa. Otos on 15 lasta.
No voi, hellanlettas kun on ihanaa, ja teini-iässäkään kukaan ei kapinoinut yhtään. Teillä on aivan täydellinen perhe jossa kaikki negatiiviset asiat hävitetään taikka niitä ei ole olemassa.
Jep, ja kun omat lapset ovat jo aikuisia, ei enää mitenkään pysty muistamaan niitä parin vuosikymmenen takaisia raivareita. Kuinkahan moni meistä on kuullut anopeilta, että ei meidän lapset koskaan ole tuolla tavalla itkeneet :)
Ihanaa oli ja on, katkeraahan se on, jos itsellä ollut pelkkää itkua. Sen ihanan totesivat läheiset, ystävät, päiväkodin ihmiset ja opettajat, että kyllä minä ihan allekirjoitan tekstini.
Ihanallakin lapsella on oikeus itkeä ja kiukutella. Enimmäkseen ihanaa meilläkin on, mutta en edes anonyyminä täällä viitsi esittää, että olisi täydellistä eikä ikinä tulisi uhmaamisen takia kärhämää.
Jostain luin asiantuntijan antaman nyrkkisääntönä että alle 1 veetä ei voi kehua ja helliä liikaa. ☺️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä samanlainen kohta 1v vauvan äiti ja samaa olen miettinyt välillä :D enkä myöskään tarvi usein omaa aikaa. Parasta on nyt kun vauva on alkanut osoittaa rakkautta takaisin, tulee pusuttelemaan ja halimaan ja osoittaa empatiaa. En usko että tässä vaiheessa haittaa mitään :) nauti!
En nyt muuta huonoa puolta keksi kuin sen että muistathan pitää lasta välillä myös lattialla että oppii kääntymään yms. Itselläkin piti aikoinaan oikein muistutella itseään että koko aikaa ei voi vain pitää sylissä vaikka kuinka olisin halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, kyllä se shit hits the fan kun tulee uhma. Silloin se lapsi on ihan saatanasta.
Kaksi lasta olen aikuiseksi kasvattanut ja sisaruksen lapsia läheltä seurannut, yhden sisaruksen yhdellä lapsella oli hiukan rajumpi uhma, muitten kanssa ei mitään ongelmaa. Otos on 15 lasta.
No voi, hellanlettas kun on ihanaa, ja teini-iässäkään kukaan ei kapinoinut yhtään. Teillä on aivan täydellinen perhe jossa kaikki negatiiviset asiat hävitetään taikka niitä ei ole olemassa.
Jep, ja kun omat lapset ovat jo aikuisia, ei enää mitenkään pysty muistamaan niitä parin vuosikymmenen takaisia raivareita. Kuinkahan moni meistä on kuullut anopeilta, että ei meidän lapset koskaan ole tuolla tavalla itkeneet :)
Ihanaa oli ja on, katkeraahan se on, jos itsellä ollut pelkkää itkua. Sen ihanan totesivat läheiset, ystävät, päiväkodin ihmiset ja opettajat, että kyllä minä ihan allekirjoitan tekstini.
Syö sinä katkeruutes. Onpa värittynyt historian kehitellyt. KAIKKI kehui perhettänne? Just jooo. Oletpa höttömaassa kasvanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule, kyllä se shit hits the fan kun tulee uhma. Silloin se lapsi on ihan saatanasta.
Kaksi lasta olen aikuiseksi kasvattanut ja sisaruksen lapsia läheltä seurannut, yhden sisaruksen yhdellä lapsella oli hiukan rajumpi uhma, muitten kanssa ei mitään ongelmaa. Otos on 15 lasta.
Ehkäpä sinulla oli hyvinnukkuvat pöllöpäät, minun on huonosti nukkuva jo kolmatta vuotta. Ei auttanut omaan huoneeseen siirtokaan vaan sieltä kello kolme taikka kello viisi herää huutaen. Eli nyt saan vielä vähemmän unta kuin nukuttiin perhepedissä kun kömpi itse viereen. Nyt joudun hakemaan koska ei nukahda itse, eikä tule meidän huoneeseen. huutaaaaaaaaaaaaaa vaan.
Tähän päälle vaateuhma, ei pöntölle uhma, ei lapasia, ei pipoa, ei takkia, ei päiväkotiin. jne ja sinne päiväkotiin pitäisi päästä ajoissa.
Niin mieli silloin tekisi jo huutaa itse kurkku suorana, eli KYLLÄ se lapsi voi olla aivan saatanasta.
Pöllöpäitä eivät ole, esikoisella oli 13 kuukauden ”koliikki”, ensin ei nukkunut kuin pätkissä, sitten vain vieressäni, rinta suussa. 😂 Kuopus nukkui tosi hyvin, ja esikoinenkin jo tuolloin, kaksivuotiaana, se oli ihanaa aikaa, vauva nukkui terassilla ja minulla oli aikaa leikkiä esikoisen kanssa.
Joku vetää taas herneen nenäänsä, mutta kerronpa vielä, että esikoinen ei ollut lainkaan mustasukkainen, veli oli heti hellässä hoivassa ja huolenpidossa. Tuo huolenpito jatkuu edelleen, esikoinen täyttää kohta 40, veljensä 38.
Ja minulla on sitä omaa aikaa, niin paljon, että kyllästyttää.
Minua ei saa edes kilon palasina mihinkään harrastukseen, jossa pitää olla sosiaalinen ja jossa on lauma akkoja. Lenkillä käyn yksin ja jumpat ja voimaharjoittelun hoidan omassa salissa alakerrassa.
Ahaa, sinulla ei siis ole ketään ystävää kuin lapsesi. Säälittävää, että olet elänyt elämäsi heidän kauttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta pientä vauvaa ei voi kehua liikaa - maailma olisi paljon parempi paikka, jos jokainen lapsi saisi alusta asti tietää olevansa vanhemmille rakas.
Eri asia on katteeton kehuminen sitten kun lapsi on leikki- ja kouluiässä. Jos kaikki palaute on tyyliin olet maailman kaunein/olet nero/olet niin paljon parempi kuin kukaan kavereistasi, siinä voi tulla lapselle ihan hirveät paineet, kun pitäisi pystyä tekemään vanhempien odotuksista totta. Myös kaverisuhteet voivat kärsiä, jos lapsi ottaa nämä puheet todesta ja kohtelee muita niiden mukaan. Lopulta itsetunto romuttuu, kun suuressa maailmassa huomaa olevansakin vanhempien pötypuheista huolimatta ihan tavallinen tyyppi. Tämän voin sanoa omakohtaisestakin kokemuksesta.
Siinä mielessä olisi hyvä, että vähän myöhemmässä vaiheessa vanhemmilla on omaakin elämää eikä unelmia tarvitse tavoitella lapsen kautta. Ylipäätään olisi parempi ylistää isomman lapsen sinnikkyyttä, yrittämistä, hyvää käytöstä ja itsestä huolehtimista, koska niihin lapsi pystyy paremmin itse vaikuttamaan kuin vaikka kauneuteen tai "nerouteen".
AP:n ei kuitenkaan tarvitse murehtia tätä vielä muutamaan vuoteen. Iloitse ihanasta vauvastasi :)
Olipas loistava kirjoitus, mitään muuta vastausta ei tarvittaisi. Tämä pitäisi tulostaa taululle jokaisen synnärin ja neuvolan seinälle. 👍
Minulla on 2-vuotias lapsi ja edelleen sanon useita kertoja päivässä miten ihana hän on ja kuinka paljon hänestä tykkään. Toisaalta meille on myös tärkeää, että lapsi oppii kunnioittamaan myös toisia esim. odottamaan omaa vuoroaan, olemaan lyömättä kun hermostuu, antamaan leluja toisillekin jne.
On aika empaattinen, en sitten tiedä onko em. seurausta vai ihan luonteenpiirre vain, mutta en ole ainakaan mitään haittaa huomannut siitä, että rakkautta osoitetaan "liikaa". Kunhan ei luoda kehuilla paineita, annetaan näyttää niitä vähemmän ihaniakin tunteita ja pidetään lapselle rajoja, en ymmärrä miten tästä voisi olla haittaa.
Onneksi en ole yksin, luulin että hemmottelen vauvani piloille. Jatkuvalla halailulla ja kehumisella.
Tosin vauvani on kohta jo vuoden ikäinen.
Nyt sitten vauva alkanut jo itse "halailemaan" takaisin.
Tuskinpa. Mutta hellitä hiukan ennen kouluikää
Kuulosti aloitus ihan kuin olisi lukenut itsestäni ja mun koirasta. Se on ollut ylitsepursuavaa rakkautta vuodesta 2012. En halua kuulostaa liikaa siltä että vertaan koiraani vauvaasi, mutta eihän tällaista suhdetta voi muodostua yhteenkään liian järjellä ajattelevaan olentoon.
Ihanaa. Lämpimät onnittelut vauvasta. Olet mahtava äiti ja varmasti on suloinen vauva. Minä olen itse vieläkin vähän vauvakuplassa vaikka nuorin on jo 4v 😊💝💝😊 kaikkea hyvää elämäänne
Höpö höpö. Ei vauvaa voi rakastaa liikaa. Molemmille vanhemmille kyllä riittää.