Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten te muut vaativassa työssä kestätte vastuun?
19.09.2019 |
En ole kovin stressiherkkä ihminen, tai muutenkaan sellainen joka kovasti murehtisi asioita, mutta silti työpaineet tuntuu työpaikalla sekä kotona. Pulssi on korkealla ja ahdistus kasvaa.
Jostain syystä minusta pidetään ja minulle halutaan antaa vastuuta ja kasvattaa roolia. Itse olisin mielelläni ihan rivityöntekijä, mutta olen vain päätynyt rooleihin joissa on iso vastuu. Vaikea tulla enää alaspäin.
Joten. Onko teillä muilla stressiä? Miten kestätte sen? Itse urheilen ja nukun paljon, mutta töissä se stressi silti kasvaa. Yritän olla välittämättä, mutta virheet pelottaa ja paineet suuret.. Työpaikka on kyllä hyvä ja ympäristö kannustava.
Kommentit (16)
Ihan vaan siten, että kontrolloin ajatteluani enkä päästä sitä laukkaamaan ei-hedelmällisiin suuntiin kuten sellaisen murehtimiseen, mikä ei murehtimalla parane.
Työni on sellaista, että virhetilanteessa voi olla ihmishenget kyseessä. Mutta mitäpä muuta siinä voi, kuin tehdä parhaansa, niin huolellisesti kuin osaa. Jos silti tapahtuu virhe, mitä joskus kaikille tapahtuu, niin sen murehtiminen ja vatvominen ei auta mitään, siksi en sitä jatka yli sen, että analysoin mikä meni omassa toiminnassani pieleen ja voinko jatkossa estää tällaisia. Tai voidaanko toiminnan laadunvarmistusprosessia yleisemmällä tasolla parantaa niin, että inhimilliset virheet yhdellä tasolla ei johtaisi kovin dramaattisiin seurauksiin. Sitten kun tapaus on käsitelty ja tarvittaess aopiksi otettu, kieltäydyn enää vatvomasta sitä.
Lopulta siinä on kyse lähinnä oman mielen hallinnasta, jota voi kehittää esim. meditoimalla, ja siitä, että ymmärtää, että on aina paras että vastuullisen työn tekijä on rento ja stressitön, koska sellaisessa tilassa virheitä oikeasti tulee vähemmän kuin hermo kireällä ja paineessa. On siis työn onnistumisenkin kannalta parasta säätää oma päänsä siihen asentoon, ettei liikaa murehdi niitä vastuita ja virheitä, vaan keskittyy kunkin hetken tekemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...jatkan vielä että irtaudun työasioista vapaa-ajallani, mahdollisuuksien mukaan täysin. Eli en vastaa kuin harvoin työpuhelimeen, olen poistanut sähköposti-ilmoitukset välkkymästä puhelimesta jne.
Ja harrastan liikunnan lisäksi asioita jotka vaativat sen hetken täydellisesti mun keskittymiseni, käsityöt joissa käytetään koneita ja laitteita on oivallinen tapa pysyä keskittyneenä juuri siihen työhön koska muuten lähtee sormet.
Jos yöllä ei tule unta vaan työasiat lähtevät rullaamaan mielessä, nousen sängystä keittiöön ja kirjoitan paperille muistiin kaiken sen, mikä päässä pyörii. Jos pitää lähettää tärkeitä sähköposteja, kirjoitan saajien nimet ylös jne. Sillä tavalla mun ei tarvii aamulla koittaa muistella eikä illalla jo stressata aamun muistamisia.
No erityisherkkien ei ehkä kannata pyrkiä liian vastuullisiin tehtäviin mutta ns normaalit oppivat ajan kanssa kestämään sitä pa*kaa mitä johtajalle tulee niskaan. Nahka parkkiintuu ja solvaukset oppii ohittamaan.
T. Johtaja, 80 alaista
Vierailija kirjoitti:
Jos virheestä ei ole kenenkään henki kyseessä, en menetä yöuniani. Kaikki asiat on yleensä selvitettävissä, koulutuksia järjestetään ja neuvoa saa pyydettäessä. Ja jos kohdalleni on tullut asia, josta en todellakaan tiedä mitään tai hyvin vähän, myönnän sen suoraan ja pyydän joko apua tai delegoin toiselle.
Ja aina voi sanoa "ei" kun tarjotaan lisää vastuuta. Tai sitten ainakin vaatia lisää palkkaa. Yleensä jälkimmäinen takaa ettei sitä tarjottua tarvitsekaan ottaa vastaan.
Se on totta ja olen täysin samaa mieltä kaikesta mitä sanot, silti vastuu välillä painaa ja stressi siitä tekeekö kaiken oikein. En otakaan lisää. Olen saanut ylennyksiä ja työtarjouksia missä vastuu on lisääntynyt. Olen ajatellut että siinä on syy miksi ovat halunneet minut enkä halua tuottaa pettymystä. Ap
En yleensä edes ajattele asiaa ja vastuuta. Toisaalta, jos minä teen virheen, sillä on pääasiassa vain taloudellisia seurauksia tai joku pahoittaa mielensä - en ole alalla, jossa olisi ihmishengistä kyse. Ja koska näin on, en koe sitä vastuuta niin "vakavana" vaikka johtavassa asemassa olenkin. Samoin myös kohtelen alaisiani - virheitä sattuu, mutta kukaan ei meidän virheistä menetä henkeään. Joten virheet korjataan ja siirrytään eteenpäin niitä sen enempää murehtimatta.
Yleisesti en siis juuri ajattele edes sitä vastuuta, Toisaalta olen tottunut siihen. Olen muutenkin sen luontoinen ihminen, että johtoroolit tulevat todella luonnostaan. Enemmänkin minun tulee muistaa, etten ole kotona mikään päällikkö tai johtaja, vaikka meillä minä teen töitä ja mieheni on koti-isänä (emme asu Suomessa). Onneksi mieheni ei ole mikään tossukka :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos virheestä ei ole kenenkään henki kyseessä, en menetä yöuniani. Kaikki asiat on yleensä selvitettävissä, koulutuksia järjestetään ja neuvoa saa pyydettäessä. Ja jos kohdalleni on tullut asia, josta en todellakaan tiedä mitään tai hyvin vähän, myönnän sen suoraan ja pyydän joko apua tai delegoin toiselle.
Ja aina voi sanoa "ei" kun tarjotaan lisää vastuuta. Tai sitten ainakin vaatia lisää palkkaa. Yleensä jälkimmäinen takaa ettei sitä tarjottua tarvitsekaan ottaa vastaan.
Se on totta ja olen täysin samaa mieltä kaikesta mitä sanot, silti vastuu välillä painaa ja stressi siitä tekeekö kaiken oikein. En otakaan lisää. Olen saanut ylennyksiä ja työtarjouksia missä vastuu on lisääntynyt. Olen ajatellut että siinä on syy miksi ovat halunneet minut enkä halua tuottaa pettymystä. Ap
Et voi ikinä tehdä kaikkea oikein, joten siihen ei kannata edes pyrkiä. Riittää, että teet pääasiassa asiat oikein ja osaat korjata virhees sekä oppia niistä. Koska virheitä sattuu kaikille, niitä ei kannata jäärä murehtimaan tai tehdä niistä sen isompaa numeroa. Naiset usein tekevät ennenkaikkea sen virheen, että yrittävät olla liian täydellisiä ja vältellä kaikkia virheitä. Se taas on pois usein rohkeammista päätöksistä ja riskeistä. Ja se taas johtaa herkästi keskinkertaisuuteen. Yritä keskittää energiani ja ajatuksesi eri tavalla, eli kun huomaat pelkäävästi virheitä, keskitä ajatukset pikemminkin onnistumiisi.
Jos pulssi nousee ja ahdistus kasvaa, kyllä silloin on stressiherkkä ihminen. Itse olen aina kokenut pelkkää innostusta vastuun ja alaisten määrän kasvaessa.
Silloin tosin stressaan, kun edessä on irtisanomiskeskusteluja omien alaisten kanssa. Omasta syystään poispotkittavat ei tunnu niin pahalta, mutta pitkään firmassa olleiden ja aina parhaansa yrittäneiden ihmisten irtisanominen tuntuu kamalalta. Siinä on vielä pakko pitää pokerinaama eikä omia tunteita saa näyttää. (Tähän joku voi sanoa että esimieskin saa näyttää tunteita, mutta ei silloin voi omaa pahaa oloaan surkutella, kun romahdutat toisen ihmisen elämän. Se on julminta mitä voi tehdä, että surkuttelee vielä, kuinka pahalta MINUSTA tuntuu ikään kuin odottaen että se irtisanotttu ihminen lohduttaisi minua.)
Pitäisi löytää itsestään jokin kytkin, jolla saisi napsautettua empatian pois päältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työn rajaaminen on jokapäiväinen teko. Jo työmatkalla mietin, miten paljon päivään voi mahtua uutta. Sanon jämäkästi ei asioille joita en ehdi ja voi tehdä. Jos tehtävä ei edes kuulu työnkuvaani, on aika varmaa että joku toinen tekee sen tehokkaammin. Joten delegoin. Jos se kuuluu työnkuvaani mutta en ehdi sitä tekemään, on työnantajan järjestettävä lisäresurssia jotta se saadaan hoidettua. JOten olen yhteydessä johtoon. En jää valittamaan jos joku ei tee omaa työtänsä (se jolle delegoin, tai johto). Teen vain oman parhaani.
Teen joka päivä parhaani. Se ei milloinkaan riitä, koska työnkuva on sellainen että valmista ei tule mutta voi tehdä vain oman osuutensa. Tiedän että teen parhaani joten sen täytyy riittää. Jos yrittäisin tehdä enemmän kuin jaksan, en saisi annettua parastani.
Joten työn rajaaminen. Joka ainut päivä. Etenkin silloin, kun tulee ajatus "kyllä tämä tuohon rakoon sopisi...". Ei sovi, jos sitä pitää tunkea. Maksan aina huonolaatuisella yöunella siitä kun venyn liikaa, ja seuraavana päivänä en voi olla tehokas kun olen väsynyt.
Tällä kaavalla olen saanut pidettyä sairaslomapäivät nollassa jo koko vuoden ajan.
Minulla on kauhean huono muisti aina ollut. On tullut töissä virheitä ja muilta hirveä valitus niskaan. Siksi en enää pyri työelämään. Riittää,kun saan vuokran maksettua ja olen kotona ja syön jotain makaronia ja hernekeittoa ja kuolen sitten pois kun kuolen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse nautin haasteista ja kovastakin vastuusta. Se antaa merkitystä työhön.
En tietenkään mitään päällekaatuvaa painetta kaipaa, mutta sellainen sopivan kova vastuu on innostavaa.
Työstä ja tuloksista nautttii kun näkee miten homma etenee ja saavuttaa taas yhden etapin.
Välillä on toki työviikon jälkeen aika poikki ja lomat on aina tervetulleita. En kuitenkaan valita.
Minulla on työ jossa ei okeastaan ole mitään selkeää työaikaa tyyliin 8-16. Aloitan usein 8.30 ja iltapäivät saattaa venyä 17 joskus 18 asti riippuen paljonko on työtä ja palavereja yms. Lähipomon kanssa voi aina sopia ja neuvotella. Pääasia että työt tulee tehtyä.
Teen työtä yli rajojen kansainvälisesti joten en voi häipyä koneen ja puhelimen äärestä kun kello lyö jonkun tietyn tunnin. Toisaalta sitten on hiljaisempia aikoja kun joissain Euroopan maissa on esim. kesäloma-aika - yleensä elokuussa paitsi mm. Ruotsi hiljenee heinäkuuksi. Silloin voi pitää kiinni 8 tunnin työajasta jossa puoli tuntia lounastaukoa .
Teen työtä paljon kotona kuten miehenikin. Meillä ei ole lapsia joten sen puoleen ei ole huolta.
Viihdyn työssäni ja se on antoisaa. En valita enkä vaihda pois.
Ei me kestetä sitä. Sydänkohtaus tuli, onneksi sentään henkikulta säästyi. Nyt haen työkyvyttömyyseläkettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se rankkaa. Mulla on vastuullani ihmishenkiä ja ensimmäisestä k uolemasta oli tosi vaikea päästä yli, tein kaikkeni mutta olisin voinut tehdä vielä enemmänkin. Ehkä. Pari vuotta se vainosi iltaisin. Luonnossa liikkuminen rauhoittaa ja ajatus, että universumi antaa ja se ottaa, minä olen vain välikäsi joka tekee parhaansa. Moni on myös pelastunut minun ansiostani, olen tehnyt paljon hyvää. Yksi raadollinen motivaattori on myös raha, en pystyisi pyörittämään suurperhettäni millään postikantajan palkalla.
Olen myös tehnyt työtä jossa virheet voi johtaa henkien menetykseen. Vaikka tekisit työsi täydellisesti niin silti mieltä kaihertaa jatkuva epäilys menikö kaikki sittenkään oikein. Näihin töihin on yllättävän helppo päästä koska kukaan ei halua tehdä niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa. Mulla kokemus vain rauhoittanut. Kyllä pari ekaa vuotta stressasin liikaa, mutta sitten keksin, että stressinhallinta on vain osa pätevyyttä. En ole tehnyt enää yhtä ainutta ylityötuntia vuoteen, heitän hanskat tiskiin, kun työpäivä loppuu ja otan EVVK-asenteen, vaikka hommat jäisi pahasti kesken. Vapaa-ajalla liikun paljon ja tapaan kavereita. Toki mietin välillä työasioitakin mutta sillai hyvällä tavalla vain. Ei häiritse.
Ei ole muuten mikään muuttunut henkilöstön keskuudessa, vaikka teen nykyään kolmasosan vähemmän töitä kuin parina ekana vuonna. Tyytyväisiä ovat yhä - kantavat myös itse enemmän vastuuta.
Vierailija kirjoitti:
No erityisherkkien ei ehkä kannata pyrkiä liian vastuullisiin tehtäviin mutta ns normaalit oppivat ajan kanssa kestämään sitä pa*kaa mitä johtajalle tulee niskaan. Nahka parkkiintuu ja solvaukset oppii ohittamaan.
T. Johtaja, 80 alaista
Tässä puhuttiin vastuusta. Ei johtajista. Johtajat eivät kanna vastuuta on nähty. Mutta te johtajat nyt ette ole kovin fiksuja.
Alue: Aihe vapaa
Jos virheestä ei ole kenenkään henki kyseessä, en menetä yöuniani. Kaikki asiat on yleensä selvitettävissä, koulutuksia järjestetään ja neuvoa saa pyydettäessä. Ja jos kohdalleni on tullut asia, josta en todellakaan tiedä mitään tai hyvin vähän, myönnän sen suoraan ja pyydän joko apua tai delegoin toiselle.
Ja aina voi sanoa "ei" kun tarjotaan lisää vastuuta. Tai sitten ainakin vaatia lisää palkkaa. Yleensä jälkimmäinen takaa ettei sitä tarjottua tarvitsekaan ottaa vastaan.