Lue keskustelun säännöt.
Erikoinen ilmiö kiusaamiseen liittyen
16.09.2019 |
Olen nyt viime aikoina törmännyt usein erikoiseen ilmiöön kiusaamiskeskusteluissa (muutamassa facebookryhmässä, työpaikan kahvipöydässä ja lounaalla).
Aletaan puhumaan kiusaamisesta, jolloin joku aloittaa suureen ääneen "MINÄ olen ollut koulukiusattu, MINÄ tiedän paremmin, TUO ei ole kiusaamista koska MINUA on varmasti kiusattu pahemmin."
Minua ei ole koskaan kiusattu, onneksi, enkä siksi ehkä vain ymmärrä, joten selittäkää.
Miksi sinun 20v sitten tapahtunut kiusaamiskokemuksesi on ainoa maailmassa, miksi sinä voit yksin määritellä mikä on kiusaamista? Miksi sinä saat piikitellä ilman että se on kiusaamista?
Räikeintä oli sinänsä melko vähäinen piikittely henkilöltä A henkilöä B kohtaan. B sanoi että se tuntuu ikävältä, jolloin A hyökkäsi tämän kiusaamismonologin, kuinka TODELLAKIN tietää mitä OIKEA kiusaaminen on, eikä tuo HUUMORI todellakaan ollut sitä.
Kyseessä nelikymppiset naiset.
Kuitenkin pitäisi ymmärtää, että joku asia joka voi minulle olla viatonta läpän heittoa, voi toiselle olla loukkaus.
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Oivoi minkä nytvteit ja sohaisit ampiaispesää! Ei kiusatuista saa puhua pahaa eikä kritisoida, se on kiusaamista.
Ymmärrän pointin, mutta tuo on melko turhaa. En halua sohia ampiaispesiä, enkä haukkua ketään. Ihmettelen vain ilmiötä, miksi joku kiusaaminen on ok ja toinen ei. Mikään kiusaaminen ei ikinä ole ok.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiusatuista tulee kiusaajia
se on välivaihe ennen kuin tasapaino löytyy
jotkut toki jämähtävät tuohon
Aika jännä, en ole koskaan törmännyt tuollaiseen ilmiöön. Yleensä kiusatut kuulevat mielellään muiden kiusattujen tarinoita, koska tietävät, että aiheesta puhuminen on tosi vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä, en ole koskaan törmännyt tuollaiseen ilmiöön. Yleensä kiusatut kuulevat mielellään muiden kiusattujen tarinoita, koska tietävät, että aiheesta puhuminen on tosi vaikeaa.
Kyllä, kiusaamisesta puhumiseen minäkin olen paljon törmännyt. Se onkin hyvä asia, varsinkin jos se painaa mieltä, tai jos se vaikka vaikuttaa elämään edelleen kovasti. Arvostin kun uusi työkaverini aikoinaan kertoi, että hän saattaa välillä loukkaantua turhaankin, kun kiusaamiskokemukset on edelleen pinnassa. Tosi rohkeaa kertoa ja otan sen mielelläni huomioon.
Tämä aloituksessa mainitsemani ilmiö on minullekin melko vieras, viime aikoina silmille hypännyt. Toivottavasti ei olekaan kovin yleinen.
Eiks kaikest kilpailla, että hei, mulle kävi pahiten voi nyyh minua, mutku minä ja mun ongelmat. Eikä kuunnella muita. Ja sit vedetään herne nenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eiks kaikest kilpailla, että hei, mulle kävi pahiten voi nyyh minua, mutku minä ja mun ongelmat. Eikä kuunnella muita. Ja sit vedetään herne nenään.
Ehkä kyse onkin vain ihmisten minäminäminä -asenteesta. Sitä on niin paljon ihmisillä, kaikissa ihmisryhmissä.
Lisäksi monet osaa kovin heikosti samaistua toisen tunteisiin, kun ne omat ovat tärkein.
Toisilla on tarve kilpailla kuka on suurin uhri. Yleensä kyseessä naiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei, vaa on katkeroiduttu eikä mennä eteenpäin ja annetaan pahan kiertää..
Siellä on aina se yks ihminen, jolla on ollut KAIKISTA VAIKEINTA JA HIRVEINTÄ. En oikein ymmärrä näitä ihmisiä ja jätän täysin rauhaan. Mitä haluatte, sääliä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on semmoista fiksua tunteiden sanoittamista toisen puolesta.
Näistä asioista ei voi koskaan keskustella sillä avoimuudella, jota tarvittaisiin.
Oivoi minkä nytvteit ja sohaisit ampiaispesää! Ei kiusatuista saa puhua pahaa eikä kritisoida, se on kiusaamista.