Lue keskustelun säännöt.
Vaikeus hyväksyä vahinkoraskaus ja sen tuomat muutokset
12.09.2019 |
Olen 35v naimisissa oleva kahden lapsen äiti. Nuorempi lapsista on eskarissa, vanhempi kolmasluokkalainen ja olimme puolisoni kanssa yhtä mieltä siitä, että lapsiluku on nyt täynnä. Nykyiset lapsemme olemme saaneet hormoniavusteisesti ja olen saanut useita keskenmenoja. Nyt kuitenkin vastoin kaikkia todennäköisyyksiä olenkin raskaana, viikkoja 12+.
Aikaa sopeutua on ollut jo useamman viikon, mutta olo ei tunnu helpottuvan. Olin ensimmäiset viikot varma, että kesken menee tämäkin, joten työnsin ajatuksen raskaudesta syrjään. En täysin tosissani ajatellut abortin mahdollisuutta, sillä en todella uskonut raskauden jatkuvan. Miehen kanssa puhuimme, että katsotaan miten käy, luonto saa päättää. Nyt kuitenkin tämä luonnon päätös tuntuu pahalta, tuntuu kuin eläisin jonkun toisen elämää. Tiedän, että mies olisi toivonut aborttia, vaikkei sitä sanonutkaan.
Olin aikanaan viisi vuotta yhtäjaksoisesti kotona, ja nyt olen löytänyt kivan, tosin määräaikaisen työpaikan, jossa viihdyn loistavasti. Arki rullaa, lapset ovat omatoimisia ja ajatus vauvaperheeksi palaamisesta ahdistaa valtavasti.
Kaipaisin kokemuksia muilta, jotka ovat saaneet "vahinkolapsen". Koska aloit iloita raskaudesta? Vai aloitko?
Lopuksi vielä: Tiedän, miten lapsia tehdään, tämä raskaus ei lähtenyt käyntiin tietämättömyydestä. Se ei kuitenkaan ollut tarkoitus, siksi sana vahinkoraskaus.
Kommentit (28)
Me oltiin täysin samassa tilanteessa!!
Vauva on nyt 1v. kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin💓. Hommat hoituvat rutiinilla. Kokemus tuo rauhaa ja varmuutta. Lähes 40vuotiaina elämämme on jo rauhoittunut, keskitytään oleelliseen ja toimitaan juuri meidän perheelle sopivilla tavoilla. Isot sisarukset ovat olleet aivan innoissaan ja koululaisista on jo paljon apua. Hetkeäkään en vaihtaisi ja pieni on meidän kaikkien rakas silmäterä!
Onnea ja anna itsellesi aikaa, rakkaus tulee kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
lapsi ei koskaan ansaitse tulla "vahinkona". se että sinä synnytät jollekin toiselle lasta hartaasti toivomalle perheelle on ennen kaikkea moraalisesti sekä yhteiskunnallisesti oikea teko.
Adoptio on äärimmäisen ruma ja julma. Vaihtoehdot ovat abortti tai lapsi. Adoptio ei ole vaihtoehto.
Ja turha lässyttåä moraalista ja yhteiskunnasta kun asia on täysin yksilön henkiläkohtaisella tasolla ja vain raakaa biologiaa.
Vierailija kirjoitti:
Me oltiin täysin samassa tilanteessa!!
Vauva on nyt 1v. kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin💓. Hommat hoituvat rutiinilla. Kokemus tuo rauhaa ja varmuutta. Lähes 40vuotiaina elämämme on jo rauhoittunut, keskitytään oleelliseen ja toimitaan juuri meidän perheelle sopivilla tavoilla. Isot sisarukset ovat olleet aivan innoissaan ja koululaisista on jo paljon apua. Hetkeäkään en vaihtaisi ja pieni on meidän kaikkien rakas silmäterä!
Onnea ja anna itsellesi aikaa, rakkaus tulee kyllä.
Kiitos. Tuli kyyneleet silmiin lukiessa. Toivon todella, että olet oikeassa ja meillekin käy yhtä hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me oltiin täysin samassa tilanteessa!!
Vauva on nyt 1v. kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin💓. Hommat hoituvat rutiinilla. Kokemus tuo rauhaa ja varmuutta. Lähes 40vuotiaina elämämme on jo rauhoittunut, keskitytään oleelliseen ja toimitaan juuri meidän perheelle sopivilla tavoilla. Isot sisarukset ovat olleet aivan innoissaan ja koululaisista on jo paljon apua. Hetkeäkään en vaihtaisi ja pieni on meidän kaikkien rakas silmäterä!
Onnea ja anna itsellesi aikaa, rakkaus tulee kyllä.Kiitos. Tuli kyyneleet silmiin lukiessa. Toivon todella, että olet oikeassa ja meillekin käy yhtä hyvin.
Tämä siis Ap.
Kun nyt kerran avaudun rehellisesti, niin sanon vielä sen viimeisenkin ahdistavan asian. Olen luokanopettaja, ja minulla on nyt täksi vuodeksi sopimus, ei siis virkaa ja jatkokin epätodennäköinen. Ongelma onkin, että luokkani on aivan mahtava. Heillä on ollut monta opettajaa tähän mennessä, ja tänään he juuri kyselivät että olenhan heidän kanssaan vielä ensi vuoden. Tuntui hirveältä sanoa, että sopimus on vain kesään asti tietäen, että saatan jäädä pois jo helmikuussa. Rakastan työtäni, teen oppilaideni eteen kaikkeni, ja siksi tuntuu nyt siltä kuin pettäisin heidät. Tuntuu ahdistavalta ajatella, että joudun luultavasti jo muutaman viikon päästä kertomaan heille uutisen. Myös vanhempien reaktio mietityttää.
Ymmärrän tietysti, etten voi näin isoissa asioissa ajatella muuta kuin itseäni ja perhettäni, mutta oppilaiden puolesta olen niin pahoillani. He pärjäävät varmasti, mutta opettajan vaihdos on aina iso juttu alakoululaisille.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kerran haluat pitää lasta 2 vuotta kotona, niin tietenkin olet sen kanssa kotona itse. Voihan lapsen viedä päivähoitoon jo yksi vuotiaana. Suurin osa ainakin pääkaupunkiseudulla näin joutuu tekemäänkin jo ihan taloudellisista syistä. Yhden lapsen kanssa olin 1,5-vuotiaaksi kotona. Kaksi muuta meni päiväkotiin vuoden ikäisinä. Hyvin on heillä mennyt, vaikka menivät aikaisin päivähoitoon. Ja kivasti on minullakin mennyt, kun en tippunut töissä kelkasta. Tosin tykkään työstäni enkä ole kotiäitityyppiä ollenkaan.
Minä en sopeutunut koko raskausaikana. Oma sopeutumiseni alkoi vasta kun lapsi oli jokusen viikon ja alkoi olla oma itsensä.
Nyt kaikki toimii oikein hyvin vaikka jouduinkin aloittamaan alusta kahdesti.
Lähtisin siitä, että jos mies ei jää kotiin, niin miehen tehtävä on alkaa selvittää, miten asia hoidetaan. Ei sinun. Sinä olet osasi hoitanut kahden lapsen kanssa.
Mies on ottanut henkisesti aseman, että ei koske häntä. Hänen oma lapsensa.
Sano että otatte eron ja sitten se on viikko-viikko molemmille. Tai vaihtoehtoisesti, että hän alkaa tosissaan hieroa aivonystyröitään sen eteen miten lapsi hoidetaan. Hänelle lyhennetty työaika, etäpäivä, maksettu hoitoapu/kauppakassi/siivoja muita arjen helpottajia yms.