Lue keskustelun säännöt.
Vaikeus hyväksyä vahinkoraskaus ja sen tuomat muutokset
12.09.2019 |
Olen 35v naimisissa oleva kahden lapsen äiti. Nuorempi lapsista on eskarissa, vanhempi kolmasluokkalainen ja olimme puolisoni kanssa yhtä mieltä siitä, että lapsiluku on nyt täynnä. Nykyiset lapsemme olemme saaneet hormoniavusteisesti ja olen saanut useita keskenmenoja. Nyt kuitenkin vastoin kaikkia todennäköisyyksiä olenkin raskaana, viikkoja 12+.
Aikaa sopeutua on ollut jo useamman viikon, mutta olo ei tunnu helpottuvan. Olin ensimmäiset viikot varma, että kesken menee tämäkin, joten työnsin ajatuksen raskaudesta syrjään. En täysin tosissani ajatellut abortin mahdollisuutta, sillä en todella uskonut raskauden jatkuvan. Miehen kanssa puhuimme, että katsotaan miten käy, luonto saa päättää. Nyt kuitenkin tämä luonnon päätös tuntuu pahalta, tuntuu kuin eläisin jonkun toisen elämää. Tiedän, että mies olisi toivonut aborttia, vaikkei sitä sanonutkaan.
Olin aikanaan viisi vuotta yhtäjaksoisesti kotona, ja nyt olen löytänyt kivan, tosin määräaikaisen työpaikan, jossa viihdyn loistavasti. Arki rullaa, lapset ovat omatoimisia ja ajatus vauvaperheeksi palaamisesta ahdistaa valtavasti.
Kaipaisin kokemuksia muilta, jotka ovat saaneet "vahinkolapsen". Koska aloit iloita raskaudesta? Vai aloitko?
Lopuksi vielä: Tiedän, miten lapsia tehdään, tämä raskaus ei lähtenyt käyntiin tietämättömyydestä. Se ei kuitenkaan ollut tarkoitus, siksi sana vahinkoraskaus.
Kommentit (28)
Eikös abortti oo vielä mahdollinen Valviran luvalla?
Kannattaa tosi tarkkaan harkita jatkosta, teillä kun kuitenkin on jo suht. isot lapset, arki sujuvaa jne. Jaksatko uudestaan vauva-arjen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Abortti kannattaa tehdä eikä pilata koko perheen elämää.
Minä olen tehnyt eikä ole kertaakaan kaduttanut.
Vahingoista en tiedä. Mutta itse pitäisin positiivisena puolena mm. sitä, että voi olla kotona vauvan kanssa kun keskimmäinen menee ekaluokalle. Tällöin ekaluokkalainenkin saisi tukea eikä tarvitse mennä ip-kerhoon.
Vierailija kirjoitti:
Vahingoista en tiedä. Mutta itse pitäisin positiivisena puolena mm. sitä, että voi olla kotona vauvan kanssa kun keskimmäinen menee ekaluokalle. Tällöin ekaluokkalainenkin saisi tukea eikä tarvitse mennä ip-kerhoon.
Tai sitten voi miettiä voisiko tehdä lyhyempää työpäivää sen vuoden.
35-vuotias on hyvässä iässä saamaan kolmannen lapsen. Muutama kaveri on saanut tuota vähän vanhempana esikoisensa ja heillä näyttää olevan sopeutumisvaikeuksia, ovat tottuneet toisenlaiseen elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastaajille.
Valviran luvalla raskauden voisi vielä keskeyttää, mutta nyt kun olen jo käynyt ultrassa ja nähnyt pienen ihmisen alun, se tuntuu todella vaikealta. Eri asia, jos myöhemmin paljastuu jokin kromosomipoikkeus, silloin uskoisin päätyväni keskeytykseen.
Olen todella nuoresta asti ajatellut haluavani kolme lasta. Kuopuksen jälkeen yritimmekin, mutta alkanut raskaus päätyi aina keskenmenoon varhaisilla viikoilla. Tämän tuloksena olen tejnyt valtavasti ajatustyötä, jotta pystyn sanomaan olevani tyytyväinen lapsilukuumme nyt. Tuntuu epäreilulta, että kun kolme vuotta sitten olisin tehnyt melkein mitä vaan lapsen saadakseni, se ei onnistunut, ja nyt kun olen sinut asian kanssa ja arki on helppoa ja mukavaa, kaikki alkaakin alusta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies kantamaan vastuunsa hoidosta.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastaajille.
Valviran luvalla raskauden voisi vielä keskeyttää, mutta nyt kun olen jo käynyt ultrassa ja nähnyt pienen ihmisen alun, se tuntuu todella vaikealta. Eri asia, jos myöhemmin paljastuu jokin kromosomipoikkeus, silloin uskoisin päätyväni keskeytykseen.Olen todella nuoresta asti ajatellut haluavani kolme lasta. Kuopuksen jälkeen yritimmekin, mutta alkanut raskaus päätyi aina keskenmenoon varhaisilla viikoilla. Tämän tuloksena olen tejnyt valtavasti ajatustyötä, jotta pystyn sanomaan olevani tyytyväinen lapsilukuumme nyt. Tuntuu epäreilulta, että kun kolme vuotta sitten olisin tehnyt melkein mitä vaan lapsen saadakseni, se ei onnistunut, ja nyt kun olen sinut asian kanssa ja arki on helppoa ja mukavaa, kaikki alkaakin alusta.
Ap
Voisiko olla että sua myös pelottaa se että innostut raskaudesta ja alat taas toivoa lasta, ja jos se meneekin kesken ja sitten on taas haasteita edessä siitä toipuessa? Jos muutama vuosi sitten vielä tiesit kolme haluavasi. Ahdistaako sua enemmän se ajatus lapsesta vai ajatus siitä että ne toiveet kolmannesta lapsesta herää taas..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua hyvin.
Odotan itse lasta, joka ei kuulunut suunnitelmiin. (Tiedän ehkäisystä, minulle vain ei hormonaalinen sovi ja muut keinot todistetusti voivat pettää).
Nyt olen kuitenkin jo puolivälin ylittänyt. Tuntuu jo paremmalta. Uudestaan alkavat vauvavuoden hankaluudet välillä stressaavat jo etukäteen, mutta välillä taas ajattelen lasta suurella rakkaudella. Mieheni kanssa uskomme, että selviämme. Ja en usko, että omaa lasta ikinä katuisin. Aborttia katuisin varmasti.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Mies kantamaan vastuunsa hoidosta.
Mies hoitaa kyllä oman osuutensa kiitettävästi. Kysyin, olisiko hän valmis jäämään kotiin vuodeksi kun lapsi on noin yksivuotias, ja siitä mies ei innostunut lainkaan. Se di kyllä ollut yllätys, kanta oli sama aiemminkin, enkä minäkään usko että haluaisin jättää väliin niitä hetkiä kotona.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, en tiedä onko tästä apua, mutta itse sain pikkusiskon ollessani ekalla. Oli ihanaa tulla koulusta kotiin, kun äiti oli kotona. Kävin ekaluokan alussa iltapäivähoidossakin, jota inhosin ja jonka sain lopettaa kun äiti jäi äitiyslomalle. Minun muistoissani oli kivaa saada sisarus vähän pidemmällä ikäerolla, vaikka palstalta muuta voi lukea ja isommista ikäeroista valitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua hyvin.
Odotan itse lasta, joka ei kuulunut suunnitelmiin. (Tiedän ehkäisystä, minulle vain ei hormonaalinen sovi ja muut keinot todistetusti voivat pettää).
Nyt olen kuitenkin jo puolivälin ylittänyt. Tuntuu jo paremmalta. Uudestaan alkavat vauvavuoden hankaluudet välillä stressaavat jo etukäteen, mutta välillä taas ajattelen lasta suurella rakkaudella. Mieheni kanssa uskomme, että selviämme. Ja en usko, että omaa lasta ikinä katuisin. Aborttia katuisin varmasti.
Tsemppiä!
Kiitos sinulle rohkaisevasta viestistä.
En minäkään usko, että katuisin lasta. Pelkään että jos tekisin abortin, vatvoisin sitä aina. Laskisin kuinka vanha lapsi olisi milloinkin, miettisin miltä hän näyttäisi jne. Tiedän, että jos lapsi syntyy elävävänä ja saamme hänet pitää, rakastan häntä. Siksi näiden tunteiden ja keskenmenonkin toivominen ei tunnu niin kamalalta, sillä tiedän että vauvan kohdalla kaikki olisi toisin. Uskon myös parisuhteen kestävän.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsi ei koskaan ansaitse tulla "vahinkona". se että sinä synnytät jollekin toiselle lasta hartaasti toivomalle perheelle on ennen kaikkea moraalisesti sekä yhteiskunnallisesti oikea teko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastaajille.
Valviran luvalla raskauden voisi vielä keskeyttää, mutta nyt kun olen jo käynyt ultrassa ja nähnyt pienen ihmisen alun, se tuntuu todella vaikealta. Eri asia, jos myöhemmin paljastuu jokin kromosomipoikkeus, silloin uskoisin päätyväni keskeytykseen.Olen todella nuoresta asti ajatellut haluavani kolme lasta. Kuopuksen jälkeen yritimmekin, mutta alkanut raskaus päätyi aina keskenmenoon varhaisilla viikoilla. Tämän tuloksena olen tejnyt valtavasti ajatustyötä, jotta pystyn sanomaan olevani tyytyväinen lapsilukuumme nyt. Tuntuu epäreilulta, että kun kolme vuotta sitten olisin tehnyt melkein mitä vaan lapsen saadakseni, se ei onnistunut, ja nyt kun olen sinut asian kanssa ja arki on helppoa ja mukavaa, kaikki alkaakin alusta.
ApVoisiko olla että sua myös pelottaa se että innostut raskaudesta ja alat taas toivoa lasta, ja jos se meneekin kesken ja sitten on taas haasteita edessä siitä toipuessa? Jos muutama vuosi sitten vielä tiesit kolme haluavasi. Ahdistaako sua enemmän se ajatus lapsesta vai ajatus siitä että ne toiveet kolmannesta lapsesta herää taas..
En osaa sanoa. Toivon keskenmenoa ja samaan aikaan pelkään sitä. Kuulostelen oloani. Edellinen keskenmeno tapahtui viikolla 9+, ja se oli jotain aivan hirveää.
Ap
Ehkä sä jaksat kuitenkin kun teillä on tuollainen suht stabiilin kuuloinen tilanne kaiken kaikkiaan. Ja olet jo tottunut vauvoihin ja ikä tuonut rentoutta jne. Se hieman särähti tuossa että mies ei suostuisi jäämään kotiin. Eikö edes osa-aikaisesti? Voihan sen lapsen pienenäkin hoitoonkin laittaa jos et millään jaksa. Vaikka osa-aikaisesti.
Äh. Miten teidän miehet perustelee sen ettei hoida omaa lastaan? Siis oletan, että ap on ollut 2 kanssa kotona aikaisemmin, ja nyt voisi viimein mieskin tehdä osansa. Kannat vahinkoa, joo, mutta se on myös miehen vahinko. Miksi mies saa valita, mitä oman lapsensa eteen tekee?
Mä en vaan ymmärrä miten nää keskustelut menee muilla.. "hei voisitko hoitaa ekan kerran omaa lastasi, mä tän joudun kantamaan ja synnyttämäänkin" "En" "Okei mä rakastan sua" ?
Anteeksi vaan mutta en tiedä, uskalla edes ajatella mitä raivoa ja halveksuntaa omaa miestäni kohtaan tuo aiheuttaisi. Musta se on 100% sama, kun mä sanoisin että en hoida lastani. Millä perusteella? Tasavertaisuuden ymmärrän, mutta nyt on jo kaksi takana.
Vierailija kirjoitti:
Äh. Miten teidän miehet perustelee sen ettei hoida omaa lastaan? Siis oletan, että ap on ollut 2 kanssa kotona aikaisemmin, ja nyt voisi viimein mieskin tehdä osansa. Kannat vahinkoa, joo, mutta se on myös miehen vahinko. Miksi mies saa valita, mitä oman lapsensa eteen tekee?
Mä en vaan ymmärrä miten nää keskustelut menee muilla.. "hei voisitko hoitaa ekan kerran omaa lastasi, mä tän joudun kantamaan ja synnyttämäänkin" "En" "Okei mä rakastan sua" ?
Anteeksi vaan mutta en tiedä, uskalla edes ajatella mitä raivoa ja halveksuntaa omaa miestäni kohtaan tuo aiheuttaisi. Musta se on 100% sama, kun mä sanoisin että en hoida lastani. Millä perusteella? Tasavertaisuuden ymmärrän, mutta nyt on jo kaksi takana.
Samaa mieltä. Tosin mies taitaa toivoa keskenmenoa ap:takin enemmän. Mutta rakastuu varmaan sitten omalla tavallaan ajallaan.
Vierailija kirjoitti:
Äh. Miten teidän miehet perustelee sen ettei hoida omaa lastaan? Siis oletan, että ap on ollut 2 kanssa kotona aikaisemmin, ja nyt voisi viimein mieskin tehdä osansa. Kannat vahinkoa, joo, mutta se on myös miehen vahinko. Miksi mies saa valita, mitä oman lapsensa eteen tekee?
Mä en vaan ymmärrä miten nää keskustelut menee muilla.. "hei voisitko hoitaa ekan kerran omaa lastasi, mä tän joudun kantamaan ja synnyttämäänkin" "En" "Okei mä rakastan sua" ?
Anteeksi vaan mutta en tiedä, uskalla edes ajatella mitä raivoa ja halveksuntaa omaa miestäni kohtaan tuo aiheuttaisi. Musta se on 100% sama, kun mä sanoisin että en hoida lastani. Millä perusteella? Tasavertaisuuden ymmärrän, mutta nyt on jo kaksi takana.
Olemme puhuneet tästä vasta sen yhden sananvaihdon verran. Mutta miehen kanta on tosiaan selvä. Hän ei jaksa eikä halua, hän haluaa olla töissä. Minulla ei tosiaan tule olemaan työtä johon palata ja vaikka olisikin, miehen palkka on yli tuplat omastani, joten sekin tietysti vaikuttaa. Pakko kuitenkin sanoa, että vaikka haluankin itse pitää lapsen kotona ainakin ensimmäiset kaksi vuotta (isommista olin kotona yheeensä 5,5 v), ja todennäköisesti haluan nimenomaan itse olla kotona, niin miehen asenne kyllä ärsyttää. Tästä pitää varmasti puhua vakavasti, jos vauva on todella tulossa.
Ap
Eikä kenelläkään olisi jakaa omia kokemuksia? Kuulisin tosi mielelläni.