Vaikeaa??
Vaimo on aamu-uninen, minä en. Meillä oli tapana makoilla lusikka-asennossa kun olin käyttänyt koirat aamulenkillä. Melkeinpä aina viikonloppuisin. Joskus jopa sekstailtiin. Vaimo kuitenkin päätti muutama v sitten että ei enää seksiä. Sanomatta tietenkään että miksi. Olemme kuitenkin silloin tällöin vieläkin makoilleet aamuisin lusikassa. Tietäänhän tuon että kun käsi tissillä ja pakarat munaa vasten niin seisokkihan se paukahtaa päälle. Tästä rouva on suuttunut että eikö sitä voi makoilla ilman että stondaa. Sitten kun en viime viikonloppuna enkä eilen sekä tänään mennytkään viereen niin siitäkin suuttui 😂😂🙄... Jos vieressä stondiksen ei hyvä ja jos ei vieressä lainkaan ei hyvä sekään
Sun kannattais kyllä tässä vaiheessa hieman päivittää käsitystäsi. Kertomasi perusteella ei ole mitään syytä, miksi äidillä olisi enemmän valtaa sinun vanhemmuutesi yli, eikä mitään perusteita yksinhuoltajuuteen. Kyllä lähtökohtainen ajatus on että lapsilla säilyy yhteys molempiin vanhempiin, vaikka se ajatus kuinka paljon toista vanhempaa kiukuttaisi ja koittaisi asialla etukäteen uhkailla. Tuntuu ettet vain viitsi/jaksa erota, ja onhan se työlästä, en sitä sano, mutta toisaalta, ei tuo nykyinenkään miltään elämisen arvoiselta elämältä kuulosta. Kuitenkin niitä on vain yksi, jos tuo roikkuminen muka lapsien menettämisen pelossa on sulle sitä mihin tyydyt niin eihän se multa pois ole.