Järjen käyttö sallittua poliisilta? 12-vuotias kaahasi Torniossa poliisia karkuun yli 150 kilometrin tuntivauhdilla. Pakoauton kyydissä myös muita lapsia.
Karkuauto ajoi lopulta ulos Ruonajärventiellä Torniossa. Rajussa ulosajossa auto törmäsi kaksimetriseen hiekkavalliin ja jatkoi vielä sen yli toistakymmentä metriä taimikkoon.
Mikä järki on vaarantaa myös sivullisten henki ajamalla takaa ajotaidotonta lasta?
Kommentit (38)
Ei kai kukaan ole väittämässäkään, että on oikein lähteä karkuun poliisia.
Rajanveto siihen, mikä on ylimitoitettua toimintaa poliisilta tapaukseen nähden on usein vaikeaa.
Ääriesimerkit valaisevat asiaa: joku on varastanut nakkipaketin S-marketista ja poliisit saapuvat paikalle. Varas pääseekin karkuun. Harva kai tässä tilanteessa olisi sitä mieltä, että poliisi saa ampua varkaan räiskien pistoolilla sinne tänne väkijoukon keskellä.
Ei kai tässäkään tapauksessa kukaan sano, että nakkeja sopii varastaa kaupasta. Moni kuitenkin lähtisi miettimään, että oliko poliisin aseellinen voimankäyttö tarpeellista.
Villinlännen meiningi lisääntyy myös täällä niinkuin muuallakin.
Parasta että poliisit ottavat heti luulot pois pikkukingeiltä. Meinaan 12v jo noin taitava lainrikkoja. Mitä keksiikään seuraavaksi?
Kello kahdelta yöllä nyt ei pahemmin liikennettä jossain takapajulassa. Ettei nyt tartte pelätä että ajojahdissa ulkopuoliset kärsii.
Kaikki pennut siintä autosta seurantaan.
Oikeen tekivät poliisit, täällä ei vielä heidän silmilleen hypitä.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan sama aloittaja joka valitteli kuinka poliisi ampui omatekoisella aseella poliiseja kohti ammuskelleen kaksoiskansalaisen?
EI
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis poliisi huomaa yöllä 2 aikaan 12v. Pojan ajamassa autoa ja apn mielestä poliisien olisi pitänyt jättää asia sikseen??
Ensinnäkin mitä hitto 12v. Tekee yöllä 2 aikaan ulkona, toiseksi tietysti tuohon pitää puuttua. Takaa-ajossa on aina riskinsä mutta todella suuri riski on myös 12v. autonratissa.
Todennäköisemmin se vakava onnettomuus tapahtuu kun ajetaan takaa ajotaidotonta 150km nopeudella
Kuinka monta kuolemaan johtanutta takaa-ajoa Suomessa on tapahtunut? Entä kuinka monta kuolemaan johtanutta onnettomuutta joissa nuori on kaahannut muuten vaan?
Kyllähän sen tietää, että tuon ikäinen pentu ajamassa autolla yöllä ja liikkuu vanhempien teinien kanssa, ei ole ihan normiperheestä. Eiköhän siellä ole elämämkoululaistausta ja -tulevaisuus...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis poliisi huomaa yöllä 2 aikaan 12v. Pojan ajamassa autoa ja apn mielestä poliisien olisi pitänyt jättää asia sikseen??
Ensinnäkin mitä hitto 12v. Tekee yöllä 2 aikaan ulkona, toiseksi tietysti tuohon pitää puuttua. Takaa-ajossa on aina riskinsä mutta todella suuri riski on myös 12v. autonratissa.
Todennäköisemmin se vakava onnettomuus tapahtuu kun ajetaan takaa ajotaidotonta 150km nopeudella
Kuinka monta kuolemaan johtanutta takaa-ajoa Suomessa on tapahtunut? Entä kuinka monta kuolemaan johtanutta onnettomuutta joissa nuori on kaahannut muuten vaan?
Tämä oli vielä lapsi. Yleensä ne kaahaajat on täysi-ikäisiä julleja jotka ovat kännikuskina kavereilleen.
Britanniassa oli villitys jossa rosvot ajelivat skoottereilla karkuun poliisia ilman kypärää koska tiesivät poliisin lopettavan takaa- ajon tällöin. Lopputuloksena sait tehdä mitä tahansa rikoksia kunhan oli skootteri valmiina ja ilman kypärää karkuun. Lopulta rikollisia oli pakko alkaa jahtaamaan näiden turvallisuudesta välittämättä koska ei yhteiskunta vaan voi toimia ilman että poliisi saa ottaa rosvon kiinni.

Poliisimies kuoli kun takaa-ajettava ajoi päälle piikkimattoa laitettaessa.

Tässä oli kyseessä henkilöauto jolla voi tappaa pahimmassa tapauksessa vaikka 10 ihmistä ajamalla takaa-ajotilanteessa nokkakolarin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis poliisi huomaa yöllä 2 aikaan 12v. Pojan ajamassa autoa ja apn mielestä poliisien olisi pitänyt jättää asia sikseen??
Ensinnäkin mitä hitto 12v. Tekee yöllä 2 aikaan ulkona, toiseksi tietysti tuohon pitää puuttua. Takaa-ajossa on aina riskinsä mutta todella suuri riski on myös 12v. autonratissa.
Todennäköisemmin se vakava onnettomuus tapahtuu kun ajetaan takaa ajotaidotonta 150km nopeudella
Kuinka monta kuolemaan johtanutta takaa-ajoa Suomessa on tapahtunut? Entä kuinka monta kuolemaan johtanutta onnettomuutta joissa nuori on kaahannut muuten vaan?
Tämä oli vielä lapsi. Yleensä ne kaahaajat on täysi-ikäisiä julleja jotka ovat kännikuskina kavereilleen.
Ylä-asteella ollessa luokkakaveri 15v. Otti peltoauton ja lähti kylälle, ylinopeutta, auto katon kautta ympäri ja henki pois.
16v. Lukiossa luokkakaveri joka oli vielä ns paremmasta perheestä otti vanhempien auton luvatta kotibileissä ja kaverit kyydissä lähti ajelulle. Kolari ja kuljettaja menehtyi.
Kyllä näitä alaikäisiä kuskeja vaan on yllättävän paljon :/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis poliisi huomaa yöllä 2 aikaan 12v. Pojan ajamassa autoa ja apn mielestä poliisien olisi pitänyt jättää asia sikseen??
Ensinnäkin mitä hitto 12v. Tekee yöllä 2 aikaan ulkona, toiseksi tietysti tuohon pitää puuttua. Takaa-ajossa on aina riskinsä mutta todella suuri riski on myös 12v. autonratissa.
Todennäköisemmin se vakava onnettomuus tapahtuu kun ajetaan takaa ajotaidotonta 150km nopeudella
Kuinka monta kuolemaan johtanutta takaa-ajoa Suomessa on tapahtunut? Entä kuinka monta kuolemaan johtanutta onnettomuutta joissa nuori on kaahannut muuten vaan?
Poliisimies kuoli kun takaa-ajettava ajoi päälle piikkimattoa laitettaessa.
Niin? Väitätkö tosissaan, että Suomessa takaa-ajoissa on kuollut enemmän kuin kaahareita ilman takaa-ajoa?
Oletko tosissaan sitä mieltä että kaahareita ei pitäisi vaikka nyt tuossa tapauksessa koittaa pysäyttää piikkimatolla vaan antaa vaan kaahata?
Harmi ettei kuolleet. Huonompi aines pitäisi poistaa jo nuorena joukosta
Luultavasti persuperheestä nuo tapauksen kakarat. Vahva elämäm kolu haiskahtaa tästä toiminnasta.
Mielestäni oikea ratkaisu poliisia karkuun lähtevien pysäyttämiseksi olisi ampua kuskia ja renkaita niin, että pakeneminen muuttuu mahdottomaksi.
Karkuun kaahailijat loppuelämäkseen kuritushuoneeseen jos sattuvat jäämään henkiin karkuyrityksessä.
Vierailija kirjoitti:
Britanniassa oli villitys jossa rosvot ajelivat skoottereilla karkuun poliisia ilman kypärää koska tiesivät poliisin lopettavan takaa- ajon tällöin. Lopputuloksena sait tehdä mitä tahansa rikoksia kunhan oli skootteri valmiina ja ilman kypärää karkuun. Lopulta rikollisia oli pakko alkaa jahtaamaan näiden turvallisuudesta välittämättä koska ei yhteiskunta vaan voi toimia ilman että poliisi saa ottaa rosvon kiinni.
Totta. Nämä rikokset ovat vähentyneet kovasti sen jälkeen kun poliisi alkoi törmäämään näiden rikollisten mopoihin. Auto on tietysti eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti persuperheestä nuo tapauksen kakarat. Vahva elämäm kolu haiskahtaa tästä toiminnasta.
Mielestäni oikea ratkaisu poliisia karkuun lähtevien pysäyttämiseksi olisi ampua kuskia ja renkaita niin, että pakeneminen muuttuu mahdottomaksi.
Karkuun kaahailijat loppuelämäkseen kuritushuoneeseen jos sattuvat jäämään henkiin karkuyrityksessä.
Vasemmistoa nuo huumeperheet äänestää.

Pohjoisessa asuu paljon kepuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis poliisi huomaa yöllä 2 aikaan 12v. Pojan ajamassa autoa ja apn mielestä poliisien olisi pitänyt jättää asia sikseen??
Ensinnäkin mitä hitto 12v. Tekee yöllä 2 aikaan ulkona, toiseksi tietysti tuohon pitää puuttua. Takaa-ajossa on aina riskinsä mutta todella suuri riski on myös 12v. autonratissa.
Todennäköisemmin se vakava onnettomuus tapahtuu kun ajetaan takaa ajotaidotonta 150km nopeudella
Kuinka monta kuolemaan johtanutta takaa-ajoa Suomessa on tapahtunut? Entä kuinka monta kuolemaan johtanutta onnettomuutta joissa nuori on kaahannut muuten vaan?
Poliisimies kuoli kun takaa-ajettava ajoi päälle piikkimattoa laitettaessa.
Niin? Väitätkö tosissaan, että Suomessa takaa-ajoissa on kuollut enemmän kuin kaahareita ilman takaa-ajoa?
Oletko tosissaan sitä mieltä että kaahareita ei pitäisi vaikka nyt tuossa tapauksessa koittaa pysäyttää piikkimatolla vaan antaa vaan kaahata?
Miten saat väännettyä tuon faktan mielipiteekseni?
Kysyttiin kuolemaan johtaneista takaa-ajoista ja vastasin siihen.
Koita rauhoittua ja vedä henkeä.
Kaaharit pitää pysäyttää ja tuokin poliisi tiesi riskit mennessään piikkimattoa laittamaan.
Poliisin pitää kaikissa toimissaan punnita kuinka suurta vaaraa aiheuttaa itse tilanne ja kuinka suurta vaaraa tilanteeseen puuttuminen.
Hankali päätöksiä, jotka pitää usein tehdä salamannopeasti. Ampuminen on se vaikein päätös tilanteessa, jossa saatta sivulliset loukkaantua tai jopa kuolla, mutta toisaalta vaaran aiheuttaja todennäköisesti vahingoittaa sivullisia.
Eli siitähän näissä tapauksissa on kyse. Ja etukäteenhän on vaikea sanoa usein mitään. Nythän kävi onnellisesti, kukaan ei edes loukkaantunut.
Mutta ehkä liian suurella riskillä mentiin, paha sanoa... Tiesulkujen nopea asettaminen olisi tietysti parempi, mutta varsin hankala varmaan toteuttaa tarpeeksi ripeästi.