runo kuolleelle lapselle.

meidän pojan kuolemasta on nyt suunnilleen kuusi vuotta.



Viime vikolla löysin mieheni kirjoittaman runon.



ihan oikein, miehen kirjoittaman.



miehen joka ei edes itkenyt.

yritti pitää itsensä kasassa ja tukea minua.



luen tätä päivittäin, ja ihmettelen miten se mies pysyi niin vahvana.



ei ehkä ole muille minkään arvoinen, minulle on.









Se hetki oli sininen.



Katsoin jotain ihanaa. Kyynelehdin.



Lämmin käsi kämmenelläni, veresi vaatteillani.



Hellästi kättäsi puristan, sydän äänesi muistan.



Kätesi viilenee, muutat pois.



Katson ylös, näet sinut matkalla kotiin.



Huudan, tulen perässä, jos sopii..



rakkaudella isi.