Tyttöystävän ulkonäkö häiritsee
Olen yli kolmekymppinen mies. Olen seurustellut nykyisen naisystäväni kanssa jo useamman vuoden säännöllisen epäsäännöllisesti.
Rakastan häntä, mutta hänen ulkonäkönsä ei miellytä minua. Tulemme toimeen äärimmäisen hyvin ja hänen kanssaan on mukava viettää aikaa. Koen myös, että hän olisi varmasti ihana äiti lapsille, joita myös toivoisin.
Olen yrittänyt kaikkeni, että ymmärtäisin tunteitani ja pääsisin yli moisesta pinnallisesti ongelmasta. Tottakai myös häpeän näitä tunteitani, enkä ikinä haluaisi näitä ajatuksiani hänelle kertoa. Hänen muut ominaisuutensa ovat niin hyviä, että olen jotenkin jämähtänyt nykyiseen tilanteeseen.
En myöskään mahda sille mitään, että haluaisin häntä kauniimman puolison. On minulla sellaisia myöskin aiemmin ollut, mutta näiden naikkosten kanssa suhteet eivät ole vaan toimineet.
Tiedostan että en ole enää nuorikaan mies ja myöskin sen, että nykymaailmassa on suuri riski siihen, että jää lopulta yksineläjäksi ja lapsettomaksi. Nykyään ihmisille on hyvin vaikea muodostaa pitkäkestoista suhdetta.
Kertokaa nyt oikeasti miten te muut, jotka olette "tyytyneet", olette päässeet yli siihen liittyvistä negatiivisista tunteista?
Tiedostan ettei elämässä saa kaikkea mitä haluaa.
Kommentit (269)
Et rakasta, jos ulkonäkö häiritsee noin paljon.
Saatat olla kiintynyt, jopa välität. Mutta et rakasta.
Pistä suhde tauolle, ja katso miten käy: mene treffeille jonkun, mielestäsi kauniimman, kanssa- jos nautit touhusta etkä kaipaa sen aikana tyttistäsi, homma on sillä selvä.
Pidät mölyt mahassasi. Et sinä muutakaan voi tehdä, jos haluat pitää parisuhteesi.
Onko hän ruma vai lihava? Itse en ole koskaan katsonut ihmisiä ulkonäön kautta. Näen kaikki kauniina. Tietysti on ihmisiä, jotka ovat poikkeuksellisen kauniita/komeita. Mutta he muuttuvat nopeasti rumiksi, jos käytös on epämiellyttävää. He alkavat oikeasti näyttää ulkoisestikin rumilta. Samoin hyväkäytöksinen alkaa näyttää paremmalta silmissä. Ilmeisesti sinulla ei mene samoin tavoin.
Mitkä jutut ulkonäössä häiritsee?
Onko tyttöystävä siis aina näyttänyt sinusta rumalta? Miksi koskaan aloit seurustella hänen kanssaan? Miten seksi onnistunu vastenmielisen näköisen naisen kanssa?
Vai onko kyse siis siitä että himoitset itsellesi superkuumaa naista samaan tapaan kuin jotkut vaikka urheiluautoa? Jäi vähän epäselväksi että onko naisesi sinusta ruma vai tahtoisitko vielä kauniimman?
Mikä sua häiritsee hänen ulkonäössä? Onko se joku tietty piirre, kokonaisuus vai mikä? Mitä hän itse ajattelee ulkonäöstään ja oletteko pystyneet näistä asioista puhumaan?
Tee molemmille palvelus ja jätä hänet.
Niin.. ei se rakkautta ole jos koet noin hänen ulkonäkönsä. Joku toinen joka olisi rakastunut häneen ja rakastaisi häntä romanttisesti, voi pitää häntä maailman söpöimpänä ja kauneimpana! Sitä rakkaus tekee. Sinäkin ansaitset rakkautta. Pelkäät ehkä olla yksin tai ettet enää löydä ketään ja olet jäänyt suhteeseen. Molemmat voitte löytää vielä sen oman vakkanne, etsikää sitä. Ulkonäkö ei aina miellytä, mutta kasvot on tärkeä asia. Jos toista rakastaa, kasvot näkee kauniina ja ihanana.
Olihan Notre Damen kellonsoittajalla syvä rakkaus Esmeraldaa kohtaan tai sinun tapauksessa käänteisesti naisystäväsi Quasimodoon.
No aika outoa, että vielä vuosien jälkeenkin pistät noin paljon arvoa ulkonäölle. En kyllä itse sen enempää mieti puolison näköä.
Vai haluaisitko vain, että muut tykkäis sun naisesi olevan kaunis?
Kuinka säälittävä miehen täytyy olla, että kirjoittaa tuollaisen aloituksen vauvapalstalle?
Ei ole pakko tyytyä yhtään mihinkään. Mutta yritä tehdä päätöksesi mahdollisimman pian ettet pilaa naisen mahdollisuutta löytää toisen kumppanin jonka kanssa perustaa perhe, naisilla tuo aika kun on rajallinen.
Vierailija kirjoitti:
Pidät mölyt mahassasi. Et sinä muutakaan voi tehdä, jos haluat pitää parisuhteesi.
Ei tuo ole mikään parisuhde, vaan jokin ajanvietto- ja ystävyyssuhde. Valheellisella pohjalla. Älä nyt ainakaan hänen kanssaan lisääntymään rupea, vaikka miten olisi äitimatskua. Lapset kärsivät sitten erostanne.
Entäs sitten kun vanhenette? Kuvailit toiveita lapsistakin. Usein alussa "epämiellyttävän näköinen" ihminen muuntautuu ihanaksi, kun oikeasti rakastuu. Onko sillä sitten niin väliä, kun on liuta lapsia ja oikeasti rakastat sitä kumppania, että näyttääkö hän täydelliseltä? Saati sitten joskus vanhuksena.
Tiedostan, että on naisen kyhäämä provo.
Epäkypsä, pinnallinen rassukka, joka haluaa pelata varman päälle. Vapauta tyttöystäväsi.
Kai se voi vähän häiritä joku Quasimodo likkakaverina.
Mieluummin Jennifer Lopez. . .
Taidat olla mun poikaystävä. En ole viitsinyt kertoa, että sinun ulkonäkösi on hiertänyt minua jo pitkään ja olen vakavasti harkinnut hyppääväni minua vokotelleen komean miehen matkaan. Kiva, kun kerroit ajatuksistasi. Nyt on helpompi tehdä asian suhteen päätös.
Minäkin kallistuisin sille kannalle, ettei ap nyt kummoisestikaan tyttöystäväänsä rakasta. Kun toista ihmistä rakastaa, hän alkaa näyttää omiin silmiin kauniilta (tai komealta). Ja kun pitkään ollaan yhdessä niin että ajan hammas alkaa puolisossa näkyä, niin ei hän silti rumaksi muutu. Omaa rakasta katsoo lempein silmin, kasvanut vatsakumpu ja orastava kalju ei haittaa mitään. Siinä omassa rakkaassaan näkee silti sen nuoren miehen johon aikanaan rakastui.
Pistäpä se tyttöystäväsi puhelinnumero tähän, niin juttelen hänen kanssaan asiasta.
m31