Miksi ei mulla ole ihania kaveripariskuntia, ihanaa parisuhdetta ja mukavia illanistujaisia? Harmittaa

Minullakaan ei ole. Luulen sen johtuvan siitä, että olen kuitenkin aika erakkoluonne. Olisihan se kivaa jos olisi joku kaveriporukka, jossa kuvien ottaminen olisi luontevaa. Nykyään minusta ei kukaan ota mitään kuvia. Ainoat kuvat ovat selfieitä. Se on vähän harmi. Mutta toisaalta en vaan jaksa mitään kaveriporukoita tai siis niiden ihmissuhteiden ylläpitämistä.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan kannattaa alkaa rakentaa sitä omaa elämää sellaiseksi kuin haluaa. Ei ne parisuhteet, kaverit, omakotitalot ym. Taivaasta tipahtele nenän eteen.

Vetovoiman lain avulla tipahtelee eli manifestoituu.

Some on yksi sosiaalisen kanssakäymisen ja kommunikoinnin muoto. Jokainen julkaisee siellä itsestään mitä haluaa ja jättää julkaisematta sen, mitä ei halua. Ei poikkea mitenkään työpaikan kahvipöytäkeskusteluista. Olen ollut jo aika monta vuosikymmentä työelämässä, mutta en ole kertaakaan kuullut kenenkään puhuvan kahvipöydässä kiusallisista peräpukamistaan. Sen sijaan olen kuullut lukuisia kertoja muiden lomareissuista, juhlista, häistä ja hautajaisista, kuvailuja ristiäiskakuista, uusista kodeista, uusista sohvista, uusista autoista, uusista seurustelukumppaneista jne jne. Enkä jaksa edes muistaa, kuinka monta kertaa vastasyntyneen sukupuolen, pituuden ja painon, joka tietenkin ovat työkavereille tuikitärkeä tieto. 

Joku kirjoitti, että some on ikäänkuin mainos omasta elämästä. Kyllä. Aivan samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin kommunikointi muiden kanssa. Aina, kun puhut itsestäsi ja omasta elämästäsi työkaverisi, naapurisi, sukulaisesi, anoppisi, treffikumppanisi tai kenen tahansa kanssa, ainakin alitajunnassasi mietit, millaisen mielikuvan haluat antaa toiselle itsestäsi. Ja jätät kertomatta sellaiset asiat, jotka eivät tue tätä mielikuvaa. Kommunikointi ei ole pelkästään verbaalista vaan myös pujeutumisella moni ihminen haluaa antaa toisille mielikuvan itsestään. Valitset pukeutumistyylin, joka parhaiten kuvastaa itseäsi. Sisustat kotisi siten, että se parhaiten kuvastaa sinua itseäsi.. minimalistisesti, skandinaavisen tyylikkäästi, rönsyilevästi ja värikkäästi tai mitä tahansa muuta. 

Someen kannattaa suhtautua samalla tavalla kuin kaikkeen muuhunkin kommunikointiin. Kuviin pariskuntaillanvietoista samalla tavalla kuin jos työpaikan kahvipöydässä työkaverisi kertoisi viikonloppuna olleista pariskuntaillanvietoista. Kuviin hienosta omakotitalosta samalla tavalla kuin ystäväsi kertoisi ostamastaan hienosta omakotitalosta Jos et kadehdi toisen suullisesti kertomaa asiaa, miksi kadehtisit, kun sama asia on kerrottu kuvina somessa? 

No, katsoin omaa someani. Mietin että miltä minä näytän ulkopuolisen silmin. Tulee sellainen vaikutelma että olen tosi sporttinen, tykkään laittaa hyvää ruokaa ja matkustelen paljon. Siis tällaisen vaikutelman minä saisin näistä omista kuvistani jos ne olisivat jonkun toisen someprofiilissa. Totuus on se, että mulla on useampi urheiluharrastus, mutta en ole mikään sporttihirmu. Tykkään laittaa ruokaa, mutta laitan harvoin mitään perusruokaa ihmeellisempää. Matkustan muutaman kerran vuodessa, kotimaassa ja joskus ulkomaillekin. En mä tiedä, tottahan nuo kuvat ovat mutta toki ne kuvat ei ole mun koko elämä vaan joku 0,001% siitä. Ja vaikka pidänkin omaa someani "tylsänä" niin kai sekin voi näyttää jonkun toisen silmiin siltä että mun elämä on jotenkin super-mahtavaa. En tiedä kyllä miksi ihmeessä mietin näin turhanpäiväisiä asioita.

-ap

Kyllähän tuo olo varmaan voi tulla kaikille jossain vaiheessa. Silloin kannattaa keskittyä siihen, mitä hyvää sun elämässä on. Entä, tarvitko todella kaikkea sitä, mitä nuo seuraamasi ihmiset jakaa somessa? Tekeekö se sinusta onnellisemman, vai tuntuuko vain?

Meillä on jokunen ystäväpariskunta, jonka kanssa kyläilemme aina välillä. Ei meillä ole mitään hienoja illanistujaisia, mutta oikeasti en kaipaakaan sellaista. Mukavaa ja rentoa olemista perheiden kesken, lapset saa leikkiä ja vanhemmat jutella arkisia ja vaikka vähän syvällisempiäkin.

Joskus laitan someen kivan kuvan leipomastani kakusta, onnistuneesta neuletyöstä tai vaikka kauniista maisemasta. Tai jostain kotoa löytyvästä kauniista asiasta, niitäkin kun on, vaikka ei meilläkään mitään "täydellistä" kotia ole. Silti tää on meidän koti, ja rakastan asua täällä, vaikka haaveilenkin siitä että saataisiin joskus tehtyä mm. keittiöremontti. Sen aika ei kuitenkaan ole nyt kun lapset on vielä niin vilkkaassa vaiheessa.

Osalla ystävistäni on uudet ok-talot, suurimmalla osalla vanhemmat. Meillä koti on tarkoituksellisestikin vanha ja laitettavaa tosiaan on. En kuitenkaan ajattele että ne toisten hienot modernit keittiöt olisi multa pois. Katson, että onpas kivan näköinen keittiö, tuossahan voisi olla ideaa omankin uuden keittiän värimaailmaan. Tai että kappas, tuon voi toteuttaa noinkin. Koetan ennen kaikkea iloita siitä, mistä toinenkin, enkä ajatella että voi kurjaa kun meillä ei ole. Samalla taas iloitsen kaikesta siitä, mitä meillä on.

Ei ehkä niitä hienoja illanistujaisia, mutta lämpimät ja aidosti läheiset välit oman perheen ja ystävien kanssa. Mukavia hetkiä ilman pönötystä tai pakkoa tehdä mitään. Siitäkin voi nauttia.

Onpa sulla ongelmat ap. Mulla ei ole yhtään ystävää eikä parisuhteesta tietoakaan. Kukaan ei pidä minusta. Nytkin taas yksinäinen viikonloppu tulossa, eikä mitään tekemistä. Olisin onnellinen, jos minulla olisi samanlaiset "ongelmat" elämässäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko siis ap. yksinäisiä, että teillä ei ole kavereita/ ystäviä? 

Oletteko kutsuneet heitä kotiinne, eivätkö tule?

Tai oletteko töissä/ harrastuksissa? Onko siellä ketään, jota voisit ajatella kutsuvasi illanviettoon?

Emme ole yksinäisiä, tai minulla ainakin on kyllä muutamia ystäviä ja kavereita. Puolisollani on ihan muutama ystävä, mutta ei koskaan näe heitä. Yhteisiä ystäviä tai ystäväpariskuntia ei käytännössä ole. Ihan muutaman kerran ollaan oltu viihteellä tai syömässä niin että joko minun tai puolisoni ystävä on ollut mukana. Töissä ollaan kyllä molemmat ja harrastuksia on useita. En oikein tiedä että ketä voisin pyytää illanviettoon, ettei se olisi kiusallista. En osaa selittää.

-ap

On hyvä myös miettiä haluaisitteko te oikeasti illanistujaisia ja muuta sosiaalista yhteistoimintaa. Vai haluatteko siksi, että muilla näyttää olevan ja teilläkin ”pitäisi” olla.

Jos ette ole sellaista tähän asti harrastaneet ja sellaiseen sopivat kaverit ovat jääneet, niin onko se todella jotain sellaista mitä haluatte. Jos vietätte mieluiten vapaa-aikaanne omissa oloissa ja harrastuksissanne niin se on silloin se varmaan on enemmän teidän juttunne.

Some on kiiltokuvaa, sitä vasten ei kannata omaa elämäänsä peilata.

Kateus on myös voima.

Minulle kävi niin, että kadehdin erään ihmisen vauhdikasta elämää ja ulkonäköä. Lähdin tavoittelemaan samaa ja onnistuinkin monessa asiassa.

En viihtynytkään siinä elämässä. Palasin omaani ja olin tyytyväinen kun sain seurata vauhdikkaan kaverini elämää kotisohvalta villasukat jalassa. Entisen kadehtimisen sijaan olin nyt aidosti tyytyväinen elämääni kun ei tarvinnut olla vauhdissa, järjestämässä illanistujaisia ja hyppäämäämässä bengihyppyjä.

Nyt katselen vauhdikkaan kaverini elämää iloisena, että mitä hauskaa kaveri on nyt ollut tekemässä enkä kadehdi yhtään. Kokeilin ja se ei ollut minulle.

Vierailija kirjoitti:

Some on yksi sosiaalisen kanssakäymisen ja kommunikoinnin muoto. Jokainen julkaisee siellä itsestään mitä haluaa ja jättää julkaisematta sen, mitä ei halua. Ei poikkea mitenkään työpaikan kahvipöytäkeskusteluista. Olen ollut jo aika monta vuosikymmentä työelämässä, mutta en ole kertaakaan kuullut kenenkään puhuvan kahvipöydässä kiusallisista peräpukamistaan. Sen sijaan olen kuullut lukuisia kertoja muiden lomareissuista, juhlista, häistä ja hautajaisista, kuvailuja ristiäiskakuista, uusista kodeista, uusista sohvista, uusista autoista, uusista seurustelukumppaneista jne jne. Enkä jaksa edes muistaa, kuinka monta kertaa vastasyntyneen sukupuolen, pituuden ja painon, joka tietenkin ovat työkavereille tuikitärkeä tieto. 

Joku kirjoitti, että some on ikäänkuin mainos omasta elämästä. Kyllä. Aivan samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin kommunikointi muiden kanssa. Aina, kun puhut itsestäsi ja omasta elämästäsi työkaverisi, naapurisi, sukulaisesi, anoppisi, treffikumppanisi tai kenen tahansa kanssa, ainakin alitajunnassasi mietit, millaisen mielikuvan haluat antaa toiselle itsestäsi. Ja jätät kertomatta sellaiset asiat, jotka eivät tue tätä mielikuvaa. Kommunikointi ei ole pelkästään verbaalista vaan myös pujeutumisella moni ihminen haluaa antaa toisille mielikuvan itsestään. Valitset pukeutumistyylin, joka parhaiten kuvastaa itseäsi. Sisustat kotisi siten, että se parhaiten kuvastaa sinua itseäsi.. minimalistisesti, skandinaavisen tyylikkäästi, rönsyilevästi ja värikkäästi tai mitä tahansa muuta. 

Someen kannattaa suhtautua samalla tavalla kuin kaikkeen muuhunkin kommunikointiin. Kuviin pariskuntaillanvietoista samalla tavalla kuin jos työpaikan kahvipöydässä työkaverisi kertoisi viikonloppuna olleista pariskuntaillanvietoista. Kuviin hienosta omakotitalosta samalla tavalla kuin ystäväsi kertoisi ostamastaan hienosta omakotitalosta Jos et kadehdi toisen suullisesti kertomaa asiaa, miksi kadehtisit, kun sama asia on kerrottu kuvina somessa? 

Kyllä mun mielestä some poikkeaa muusta kommunikoinnista ainakin siinä, että somessa pystyy paljon tarkemmin määrittelemään sitä kuvaa minkä itsestään luo. Kahvipöytäkeskustelussa ollaan kuitenkin fyysisesti läsnä, työkaverit näkee mustat silmänaluksesi ja kuulee epäröinnin äänessäsi, kun kerrot miten huisin kivaa oli viikonloppuna illanistujaisissa. Nämä vain niin kuin esimerkkinä. Somessa pystyy sitä imagoa luomaan tarkemmin ja paljastamaan itsestään rajatummin. Siksikin tuo somen vertaaminen tv-mainoksiin on aika osuvaa. Pystyy säätelemään sitä kuvaa minkä haluaa toisille antaa paljon tarkemmin kuin elävässä elämässä. Ihan niin kuin mainoksissa. Se on siltäkin kannalta osuvaa, että kaikkihan tietää että mainokset eivät ole totta, mutta silti voi joskus alakuloisena ollessaan tuntea piston rinnassa, kun näkee tv:ssä onnellisen ja iloisen perheen vetelemässä nutellaa pannukakkujen päällä hedelmien kera auringon paistaessa ja lasten nauraessa.    

Yksi vinkki, jolla elämänlaatuni ja onnellisuuteni parantui huimasti: poistin Instagramin kokonaan ja Facebook sovelluksen puhelimelta. Facebook oli "pakko" säilyttää harrastusryhmien takia, mutta köykäisen selainversion takia sitä ei tee mieli käyttää muuten kuin "pakkotilanteessa".

Huomasin, miten paljon pahaa oloa some aiheutti ja vertailulta omaan elämään ei kukaan voi välttyä, vaikka miten itselle toitottaisi että se kaikki on vain kiiltokuvaa ja sitä mitä halutaan maailmalle näyttää. Jossain vaiheessa tajuntaani iski, että vietän tuntikausia somessa selaillen muiden elämää ja harrastuksia sohvalla maaten. Miksi? En todellakaan saanut niistä inspiraatiota oman elämän suurmullistukseen joitain reseptikokeiluja lukuunottamatta. Se aiheutti vain outoa tyhjää oloa ja tyytymättömyyttä omaan elämään, vaikka mikään ei oikeasti ollut vialla.

Olen sitä mieltä, että ihmismieli ei yksinkertaisesti pysty käsittelemään sitä tietomäärää mikä somen ja loputtomien uutisvirtojen yms. kautta mieleemme syötetään. Siitä tulee ähky ja ähykstä seuraa paha olo. En ole moneen vuoteen ollut onnellisempi kuin nyt, ja yhtäkkiä huomasin että hei, onhan minulla sittenkin aikaa töiden jälkeen tehdä vaikka mitä kun en jumitu sohvan nurkkaan puhelin kädessä.

Vierailija kirjoitti:

Some on yksi sosiaalisen kanssakäymisen ja kommunikoinnin muoto. Jokainen julkaisee siellä itsestään mitä haluaa ja jättää julkaisematta sen, mitä ei halua. Ei poikkea mitenkään työpaikan kahvipöytäkeskusteluista. Olen ollut jo aika monta vuosikymmentä työelämässä, mutta en ole kertaakaan kuullut kenenkään puhuvan kahvipöydässä kiusallisista peräpukamistaan. Sen sijaan olen kuullut lukuisia kertoja muiden lomareissuista, juhlista, häistä ja hautajaisista, kuvailuja ristiäiskakuista, uusista kodeista, uusista sohvista, uusista autoista, uusista seurustelukumppaneista jne jne. Enkä jaksa edes muistaa, kuinka monta kertaa vastasyntyneen sukupuolen, pituuden ja painon, joka tietenkin ovat työkavereille tuikitärkeä tieto. 

Joku kirjoitti, että some on ikäänkuin mainos omasta elämästä. Kyllä. Aivan samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin kommunikointi muiden kanssa. Aina, kun puhut itsestäsi ja omasta elämästäsi työkaverisi, naapurisi, sukulaisesi, anoppisi, treffikumppanisi tai kenen tahansa kanssa, ainakin alitajunnassasi mietit, millaisen mielikuvan haluat antaa toiselle itsestäsi. Ja jätät kertomatta sellaiset asiat, jotka eivät tue tätä mielikuvaa. Kommunikointi ei ole pelkästään verbaalista vaan myös pujeutumisella moni ihminen haluaa antaa toisille mielikuvan itsestään. Valitset pukeutumistyylin, joka parhaiten kuvastaa itseäsi. Sisustat kotisi siten, että se parhaiten kuvastaa sinua itseäsi.. minimalistisesti, skandinaavisen tyylikkäästi, rönsyilevästi ja värikkäästi tai mitä tahansa muuta. 

Someen kannattaa suhtautua samalla tavalla kuin kaikkeen muuhunkin kommunikointiin. Kuviin pariskuntaillanvietoista samalla tavalla kuin jos työpaikan kahvipöydässä työkaverisi kertoisi viikonloppuna olleista pariskuntaillanvietoista. Kuviin hienosta omakotitalosta samalla tavalla kuin ystäväsi kertoisi ostamastaan hienosta omakotitalosta Jos et kadehdi toisen suullisesti kertomaa asiaa, miksi kadehtisit, kun sama asia on kerrottu kuvina somessa? 

Mielestäni on vaan jotenkin epäasiallista hehkuttaa omia asioita kaikille ventovieraillekin, miksi ei voi kertoa omille kavereille ja esim. Facebookissa kavereille. Kyllä ne avoimet omaa elämää hehkuttavat instagram tilit kertoo jotain niistä henkilöistä, huomion tarve, huono itsetunto jne? Kun ajattelee miten paljon maailmassa ihmiset myös kärsii, sodat, köyhyys, nälkä, ihan meillä Suomessakin on ihmisillä paljon ongelmia. Jos itsellä olis paljon rahaa ja ostaisin hulppean ok-talon ja matkustelisin koko ajan, en kyllä kehtaisi julkaista tästä kaikesta koko ajan kuvia. Ihmiset on ihan seonnut somen myötä ja joku tavallinenkin tyyppi hehkuttaa ja tyrkyttää omia asioita, miksei suljetulla tilillä vain omille kavereille? En itse arvosta tällaista touhua, jota aikuisetkin ihmiset harrastaa, huomionkipeys ei ole kauhean viehättävä piirre, ja pyrin poistamaan sellaiset kaverit facebookistakin. Eikä niille työkavereillekaan tarvitse kaikkea kertoa? Itse juttelen aika pintapuolisesti ja vaan parin kanssa oon ystävystynyt ja niille kerron enemmän.

Ap: lopeta typerien somepostausten seuraaminen.

Ihmiset antavat itsestään liian kiilloitetun kuvan.

Tuo ystäväjuttu on visaisempi. Ehkä ette ole sillätavalla sosiaalisesti taitavia, että olisi kyläileviä kavereita.

Olemme 48/46v pari, 5 lasta.

Eipä meilläkään ketään juuri kylässä käy. Molemmilla on ystäviä, mutta ei ole sellaisis ystäväpsriskuntia/perheitä, joiden kanssa aikaa vietettäisiin.

No oli yksi, mutta tuoni vei rouvan.

Assburger kirjoitti:

Ap: lopeta typerien somepostausten seuraaminen.

Ihmiset antavat itsestään liian kiilloitetun kuvan.

Tuo ystäväjuttu on visaisempi. Ehkä ette ole sillätavalla sosiaalisesti taitavia, että olisi kyläileviä kavereita.

Olemme 48/46v pari, 5 lasta.

Eipä meilläkään ketään juuri kylässä käy. Molemmilla on ystäviä, mutta ei ole sellaisis ystäväpsriskuntia/perheitä, joiden kanssa aikaa vietettäisiin.

No oli yksi, mutta tuoni vei rouvan.

Mekin ollaan miehen kanssa puhuttu että pitäs järjestää jotkut illanistujaiset kavereille et voitais tutustua enemmän toisen kavereihin, mut jotenkin se vaan aina jää. Arki vie mehut ja vkl halutaan vaan olla rauhassa kotona kahdestaan. Kumpikin näkee harvemmin omia kavereita, miehellä on harrastuksia joissa kavereita ja itse aika erakko. Ei oo ehkä meiän juttu vaan. Käydään joskus muiden juhlissa ehkä kerran pari vuodessa, joskus mies menny juhlimaan vappua kavereiden luokse ja olisin ollut myös tervetullut mut en jaksanut työpäivän jälkeen keskellä vkoa juhlia. Toki olisi voinut käydä vaan kääntymässä ja lähteä kotiin, ehkä pitäisi myös vähän ryhdistäytyä. Mut toisaalta en edes kaipaa sellaista eikä miestäkään enää haittaa, viimeksikin oli kavereiden kanssa mökillä ja sanoi ettei olis ollu mun juttu kun siellä ei ollu yhtään rauhaa. Ehkä vielä joskus, ollaan vasta 3v oltu yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Onpa sulla ongelmat ap. Mulla ei ole yhtään ystävää eikä parisuhteesta tietoakaan. Kukaan ei pidä minusta. Nytkin taas yksinäinen viikonloppu tulossa, eikä mitään tekemistä. Olisin onnellinen, jos minulla olisi samanlaiset "ongelmat" elämässäni.

Ne ongelmathan on aina subjektiivisia eikä niitä voi verrata keskenään, jokaisella on oma elämänsä ja omat kokemuksensa. Mutta oikeassa olet, olemme onnekkaita joilla on edes muutama ystävä ja parisuhde, mutta ollaankin tehty jotain sen eteen. Koen että kumppanin saanti on helpompaa kuin uusien kavereiden, jos edes vähän pitää itsestään huolta ja osaa keskustella asioista. Kaverisuhteiden ylläpitokin on aika vaativaa nykypäivänä, ihmisillä on kiire, lapset, vaativa työ ja harrastukset jne. Itsekin näen kavereita harvoin, mutta pidetään muuten yhteyttä.

Sinulla on sentään parisuhde. Jotkut haaveilevat ihan tavallisesta kivasta sellaisesta, mutta ovat olleet koko elämänsä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Yksi vinkki, jolla elämänlaatuni ja onnellisuuteni parantui huimasti: poistin Instagramin kokonaan ja Facebook sovelluksen puhelimelta. Facebook oli "pakko" säilyttää harrastusryhmien takia, mutta köykäisen selainversion takia sitä ei tee mieli käyttää muuten kuin "pakkotilanteessa".

Huomasin, miten paljon pahaa oloa some aiheutti ja vertailulta omaan elämään ei kukaan voi välttyä, vaikka miten itselle toitottaisi että se kaikki on vain kiiltokuvaa ja sitä mitä halutaan maailmalle näyttää. Jossain vaiheessa tajuntaani iski, että vietän tuntikausia somessa selaillen muiden elämää ja harrastuksia sohvalla maaten. Miksi? En todellakaan saanut niistä inspiraatiota oman elämän suurmullistukseen joitain reseptikokeiluja lukuunottamatta. Se aiheutti vain outoa tyhjää oloa ja tyytymättömyyttä omaan elämään, vaikka mikään ei oikeasti ollut vialla.

Olen sitä mieltä, että ihmismieli ei yksinkertaisesti pysty käsittelemään sitä tietomäärää mikä somen ja loputtomien uutisvirtojen yms. kautta mieleemme syötetään. Siitä tulee ähky ja ähykstä seuraa paha olo. En ole moneen vuoteen ollut onnellisempi kuin nyt, ja yhtäkkiä huomasin että hei, onhan minulla sittenkin aikaa töiden jälkeen tehdä vaikka mitä kun en jumitu sohvan nurkkaan puhelin kädessä.

Hei, loistava vinkki! Itse en jaa instagramin puolella mitään, mutta seuraan aika paljon enemmän ja vähemmän tunnettuja henkilöitä, oikeastaan on hauskaa seurata esim. jonkun idolin elämää, eli en haluaisi luopua instagramista. Mutta tajusin kans kuinka paljon aikaa siihen menee, kun sitten päätyy seuraaman jonkun nobodynkin sivuja :/ en vaan halua tuhlata omaa vapaa-aikaani enää siihen, ja tosiaan illan aikana saattaa mennä parikin tuntia instagramin selailuun, nyt oon yrittänyt rajoittaa että klo 20 pistän puhelimen pois enkä enää avaa kuin asettaakseni herätyksen. Oon kans miettinyt sen poistamista ja Facebookin rajoittamista. Vaikka oon saanut myös paljon tärkeää tietoakin, mutta myös paljon pahaa oloa, kun olen vertaillut omaa elämää muiden elämään. Monet itkut on itketty kun joku on hehkuttanut häitään tai lapsia, itselläkin haaveessa se mutta ei ole vielä ajankohtaista...

Ei kaikkien elämät ole samanlaisia mutta kaikkien elämät on ihan yhtä arvokkaita. Ponnistele sen eteen mitä itse haluat elämässäsi ja mitä arvostat.