20 vuotta nuorempi vaimo kavalsi muistisairaalta kuolevalta miljonääriltä jättiomaisuuden – lopulta rahaa ei ollut edes hautajaisiin
Nainen myi aviomiehensä seitsemän asunto-osaketta ja sijoitti rahat puolisoiden yhteiselle vakuutussijoitustilille.
Hän sai haltuunsa miehen varoja 1 467 255 euroa.
Käräjäoikeus katsoo, että mies ei ollut voinut antaa suostumustaan vaimonsa toimiin, koska sairasti tekoaikaan parantumatonta muistisairautta.
Tuomittu oli menestyneen yrittäjän ja sijoittajan toinen vaimo. Leskeksi jäänyt diplomi-insinöörimies avioitui uudelleen itseään selkeästi nuoremman sairaanhoitajanaisen kanssa vuonna 1997.
Yhteistä elämää pariskunta ehti viettää noin 12 vuotta aina siihen saakka, kun tuolloin jo yhdeksänkymppinen mies päätyi hoitokotiin.
Mies kuoli vuonna 2014. Kuollessaan hän oli kunnioitettavassa 97 vuoden iässä. Tuomittu nainen on 76-vuotias.
Omaisuutta entisellä yrittäjällä ja rohkealla sijoittajalla oli ollut voimiensa päivinä ainakin yli kaksi miljoonaa euroa.
Omaisuus koostui muun muassa seitsemästä Helsingissä ja Espoossa sijaitsevasta asunto-osakkeesta sekä korkeariskisistä ja sitä kautta tuottoisista sijoituksista.
Miehen kuoltua tammikuussa 2014 vanhuksen perijät eli veljen jälkeläiset odottivat luonnollisesti muhkeaa perintöä.
Totuus oli kuitenkin karumpi. Kuolinpesällä ole lainkaan käteistä rahaa. Varoja ei ollut edes hautajaisiin tai perunkirjoitustilaisuuden pitämiseen.
Pesänselvittäjälle kävi ilmi, että miehen omaisuus oli käytetty jo hänen eläessään.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Mies selkeästi nimesi mitä haluaa jättää vaimolleen, mutta jos siellä oli "muu omaisuus" menee veljen lapsille niin siinähän ei ole mitään nimetty, eikä määrää mainittu. Luultavasti tällä "muu" lausekkeella on pidetty elämä rauhallisena ja nimenomaan on vaimo ohjeistettu polttamaan koko tämä "muu" omaisuus niin että sitä ei jää ahneille hyväkkäille jaettavaksi.
Miten niin "pidetty elämä rauhallisena"?? Eihän testamentin sisällöstä tarvitse kertoa kenellekään jos ei halua, ei myöskään tuleville perillisille. Eli jos mies olisi vuonna 1998 oikeasti halunnut jättää sukulaisensa kokonaan ilman perintöä (heillähän ei olisi ollut oikeutta lakiosaankaan koska se koskee vain rintaperillisiä) niin totta kai hän olisi vaatinut että testamentti laaditaan niin! Ei ole mitään järkeä kirjata testamenttiin jotain, mitä ei oikeasti halua tapahtuvan, ja sitten jotenkin salaperäisesti "ohjeistaa" asianosaisia. Koko ajatuskin on järjetön.
jos tuo oli sellanen sugardaddy tai oikestaan palasokeri suhde
Ongelma onkin se, että rahoja ei käytetty yhdessä tai edes yhteisellä päätöksellä. On rikos kavaltaa toisen omaisuuttaa, vaikka olisikin uhrin kanssa naimisissa.