Lapsen kaverin äiti sai vakipaikan hoiva-avustajana
Olen onnellinen hänen puolestaan ja myös kateellinen. Minulla,, 46v vaan tämä syrjäytyminen jatkuu. Minä hain koulutuksiin, en päässyt enkä saa yhtään mitään töitä.
Kommentit (12)
Ethän sä tainnut olla työkykyinenkään? Mä vähän luulen, ettei lapsesi kaverin äidillä ole Menieren tautia ja mitä kaikkia liikkumista hankaloittavia sairauksia sulla nyt olikaan. Vaikka saisitkin hoiva-avustajan paikan, et kuitenkaan pystyisi tekemään sitä työtä. Ikävää tietysti, mutta ei sairaan kannata olla terveille kateellinen.
Kyllä se onni potkaisee joku päivä sinuakin!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se onni potkaisee joku päivä sinuakin!
Ei potkaise. Mä joudun aina olemaan kotona ja tässä surkeassa avioliitossa. Ei enää huvita yhtään yrittää elää kuin muut kun elämä on tällaista.
Joka aamu herään kello 6 ja illalla menen nukkumaan kello 22. Teen kaikki kotityöt, autan perhettäni ja olen kotona. Mies ja lapsi harrastaa ja minä vaan olen kotona. Koskaan en mistään kiitosta saa ja rahaakaan ei paljoa ole. Tämäkö se on elämää?
No jos sä noin haluat elää, niin kai se jonkinlaista elämää on.
Otat eron mulkkumiehestä, niin saat puolet sen omaisuudesta. Teillähän on se mökkerö missä asutte ja miehellä talo ja tyhjänä seisova yksiö. Äläkä taas länkytä jotain, ettet voi erota kun miehellä on velkaa, velat on henkilökohtaisia, et sinä niitä joudu maksamaan.
Vierailija kirjoitti:
Joka aamu herään kello 6 ja illalla menen nukkumaan kello 22. Teen kaikki kotityöt, autan perhettäni ja olen kotona. Mies ja lapsi harrastaa ja minä vaan olen kotona. Koskaan en mistään kiitosta saa ja rahaakaan ei paljoa ole. Tämäkö se on elämää?
Mitä sä sitten haluaisit harrastaa? Siis sellaista, mihin pystyisit? Monisairaana ihmisenä ymmärrän turhautumisesi, mutta tunnut jääneen jumiin vaiheeseen, jossa mietit vain asioita, jotka eivät ole sulle enää mahdollisia. Sen sijaan, että miettisit asioita, joita vielä pystyt tekemään. Viiden vuoden päästä et ehkä pysty tekemään enää niitäkään, joten kannattaisiko kuitenkin tehdä nyt, kun vielä pystyt?
Millon sulle on viimeksi tehty työkykyarviointi? Vai onko tehty ollenkaan? Jos ei ole, kannattaa varata aika lääkäriin ja puhua asiasta. Kenties pääsisit jo työkyvyttömyyseläkkeelle ja saisit siten rahaa itsellesikin. Eihän se tietysti suuri summa ole, mutta parempi kuin ei mitään.
Mitä tulee tuohon kiitoksen saamiseen, niin valitettavasti marttyyreiksi heittäytyneet harvemmin saavat kiitosta mistään. Edes omilta lapsiltaan. Ei sun lapsesi halua, että elämäsi on tuollaista, mutta ei ole myöskään lapsesi syy, että se on.
PITÄÄKÖ SUN JANKATA TÄTÄ JOKA PÄIVÄ?!! Ainakin kymmenen vuotta olet jo ulissut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka aamu herään kello 6 ja illalla menen nukkumaan kello 22. Teen kaikki kotityöt, autan perhettäni ja olen kotona. Mies ja lapsi harrastaa ja minä vaan olen kotona. Koskaan en mistään kiitosta saa ja rahaakaan ei paljoa ole. Tämäkö se on elämää?
Mitä sä sitten haluaisit harrastaa? Siis sellaista, mihin pystyisit? Monisairaana ihmisenä ymmärrän turhautumisesi, mutta tunnut jääneen jumiin vaiheeseen, jossa mietit vain asioita, jotka eivät ole sulle enää mahdollisia. Sen sijaan, että miettisit asioita, joita vielä pystyt tekemään. Viiden vuoden päästä et ehkä pysty tekemään enää niitäkään, joten kannattaisiko kuitenkin tehdä nyt, kun vielä pystyt?
Millon sulle on viimeksi tehty työkykyarviointi? Vai onko tehty ollenkaan? Jos ei ole, kannattaa varata aika lääkäriin ja puhua asiasta. Kenties pääsisit jo työkyvyttömyyseläkkeelle ja saisit siten rahaa itsellesikin. Eihän se tietysti suuri summa ole, mutta parempi kuin ei mitään.
Mitä tulee tuohon kiitoksen saamiseen, niin valitettavasti marttyyreiksi heittäytyneet harvemmin saavat kiitosta mistään. Edes omilta lapsiltaan. Ei sun lapsesi halua, että elämäsi on tuollaista, mutta ei ole myöskään lapsesi syy, että se on.
Jotain korujen tekoa, kielten opiskelua tms mutta eihän mulla ole kuytiä. Olen kyllä hakenut eläkkeelle mutta ei eläkkeelle vaan pääse. Pelottaahan se, jos vielä huonompaan kuntoon menen sitten mies vie johonkin sairaalaan. Ei mies mitään pyörätuolipotilasta katsele. Ei ole empaattinen tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Otat eron mulkkumiehestä, niin saat puolet sen omaisuudesta. Teillähän on se mökkerö missä asutte ja miehellä talo ja tyhjänä seisova yksiö. Äläkä taas länkytä jotain, ettet voi erota kun miehellä on velkaa, velat on henkilökohtaisia, et sinä niitä joudu maksamaan.
Ne velat vähennetään omaisuudesta ja sitten ei jää mitään jaettavaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka aamu herään kello 6 ja illalla menen nukkumaan kello 22. Teen kaikki kotityöt, autan perhettäni ja olen kotona. Mies ja lapsi harrastaa ja minä vaan olen kotona. Koskaan en mistään kiitosta saa ja rahaakaan ei paljoa ole. Tämäkö se on elämää?
Mitä sä sitten haluaisit harrastaa? Siis sellaista, mihin pystyisit? Monisairaana ihmisenä ymmärrän turhautumisesi, mutta tunnut jääneen jumiin vaiheeseen, jossa mietit vain asioita, jotka eivät ole sulle enää mahdollisia. Sen sijaan, että miettisit asioita, joita vielä pystyt tekemään. Viiden vuoden päästä et ehkä pysty tekemään enää niitäkään, joten kannattaisiko kuitenkin tehdä nyt, kun vielä pystyt?
Millon sulle on viimeksi tehty työkykyarviointi? Vai onko tehty ollenkaan? Jos ei ole, kannattaa varata aika lääkäriin ja puhua asiasta. Kenties pääsisit jo työkyvyttömyyseläkkeelle ja saisit siten rahaa itsellesikin. Eihän se tietysti suuri summa ole, mutta parempi kuin ei mitään.
Mitä tulee tuohon kiitoksen saamiseen, niin valitettavasti marttyyreiksi heittäytyneet harvemmin saavat kiitosta mistään. Edes omilta lapsiltaan. Ei sun lapsesi halua, että elämäsi on tuollaista, mutta ei ole myöskään lapsesi syy, että se on.
Jotain korujen tekoa, kielten opiskelua tms mutta eihän mulla ole kuytiä. Olen kyllä hakenut eläkkeelle mutta ei eläkkeelle vaan pääse. Pelottaahan se, jos vielä huonompaan kuntoon menen sitten mies vie johonkin sairaalaan. Ei mies mitään pyörätuolipotilasta katsele. Ei ole empaattinen tyyppi.
Heh, ei pyörätuoliin joutuminen ole syy olla sairaalassa. Toki miehesi voi sut jonnekin päivystykseen kärrätä, mutta ne kotiuttaa sut sieltä aika vikkelään. Eron miehesi voi ottaa, mutta minkäänlaiseen hoitolaitokseen on todella vaikea päästä eikä pelkkä pyörätuoliin joutuminen oikeuta laitospaikkaa.
Miksi korujen tekeminen ei onnistuisi? Netti on pullollaan ohjeita ja tarvikkeitakin voi tilata netistä. Ihan kotiinkuljetuksellakin, joten sun ei tarvitsisi saada kyytiä edes postiin. Aloita jostain helposta mallista. Taidot kehittyvät tekemällä ja harjoittelemalla. Kielten opiskeluunkin löytyy netistä paljon apua.
Tuosta eläkkeestä vielä....voisitko päästä kuntoutustuelle? Sekin voi olla osa-aikainen, jos sulla olisi mahdollisuus työllistyä edes jonnekin osa-aikaiseksi. Työkykyarviointeja voi joitua tekemään monta kertaa ennenkuin pääsee pysyvälle eläkkeelle. Mitä sun aiemmissa työkykyarvioinneissa on sanottu? Eli mikä on ollut lääkärin näkemys sun työkyvystäsi? Jo pelkästään alentunut työkyky voi oikeuttaa joihinkin tukiin.
Mitä tässä nyt sitten tekisi?