Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Kaipaisin tutkittua tietoa siitä, miten jatkuva pelaaminen vaikuttaa pieneen lapseen, onko sitä?
02.09.2019 |
Puhutaan nyt 5-8v lapsista, eskari-ikäisistä ja eka- ja tokaluokkalaisista.
Oman kokemuksen perusteella, näitä lapsia jotka pelanneet liian pienestä liian paljon ja vieläpä ikätasoon sopimattomia pelejä ei hieman vanhempana jaksa innostaa mikään. Ovat sellaisia tylsämielisiä. Mutta itselläni aika pieni otanta, kaipailisin tietoa aiheeseen liittyen, tietääkö kukaan?
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Olisi varsin epäeettistä valita sosioekonomiselta ym. taustaltaan samanlaisia lapsia ja arpoa, ketkä heistä saavat pelata rajattomasti. Jos vertaillaan vain rajattomasti pelaavia lapsia muihin, on päivänselvää että toisilla on rajat ja toisilla ei, ja se näkyy.
Miten se näkyy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ffetew kirjoitti:
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/118357/Digitaalinen+pelaa…
Tässä ei kyllä paljoa puhuta huonoista puolista, päinvastoin pitkälti puolustaa pelaamista hyvänä harrastuksena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi varsin epäeettistä valita sosioekonomiselta ym. taustaltaan samanlaisia lapsia ja arpoa, ketkä heistä saavat pelata rajattomasti. Jos vertaillaan vain rajattomasti pelaavia lapsia muihin, on päivänselvää että toisilla on rajat ja toisilla ei, ja se näkyy.
Miten se näkyy?
Varmastikin rajojen puute eri elämänalueilla näkyy monella tavalla, riippuen siitä, mitä tutkimuksessa mitataan.
Vierailija kirjoitti:
ffetew kirjoitti:
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/118357/Digitaalinen+pelaa…
Tässä ei kyllä paljoa puhuta huonoista puolista, päinvastoin pitkälti puolustaa pelaamista hyvänä harrastuksena.
Amkin sosiaalityön opinnäyte ei myöskään ole tieteellinen tutkimus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pelannut päivittäin noin 2-10 tuntia videopelejä noin 6-vuotiaasta, nyt olen 21. Olen pelannut hyvin monipuolisesti erilaisia pelejä. Toki tämä ei mikään tieteellisesti pitävä arvio ole, mutta voin kertoa kokemuksistani:
Hyviä puolia:
-Ongelmanratkaisukyky, hahmotuskyky ja ”älykkyys” ovat mielestäni kehittyneet erilaisia ongelmanratkaisua sisältävien pelien parissa. Matematiikka ja fysiikka ovat aina olleet minulle helppoja, osittain varmasti juuri runsaan ”aivojumpan” ansiosta
-Englannintaitoni oli läpi koko kouluajan useita vuosia ikätasoani edellä
-Pelit olivat tärkeä sosiaalinen henkireikä minulle, kun olin koulukiusattu ja syrjitty läpi nuoruusiän. Tapasin nykyisen miehenkin pelitapahtumassa.
Huonoja puolia:
-Keskittymiskykyni on heikentynyt, huomaan tarvitsevani jatkuvasti jotain ärsykettä
-Fyysinen kuntoni olisi varmasti parempi jos olisin käyttänyt saman ajan johonkin liikuntaharrastukseen
Taas tätä samaa.
Kun telkkarit tuli, sama virsi, tv:n katsominen tekee lapset sellaisiksi ja tälläisiksi ja vaikka miksi.
Pelaaminen on tv:n katseluun verratuna aktiivista toimintaa, joka voi kehittää mielikuvistusta, ja aktioi lasta muutenkin pääkopassa.
Eri juttu sitten tietenkin, mitä pelaa, jos pelaa pelkkiä tappopelejä jatkuvasti, kyllähä siitä lapselle jää varsin kapea ja yksipuolinen näkemys elämään ja maailmanmenoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua kiinnostaisi ainakin pelien vaikutus kasvavan lapsen dopamiiniaineenvaihduntaan. Commodoreja hakanneet lapset alkavat olla varhaiskeski-iässä, ja tuolla porukalla on varsin paljon peliriippuvuutta ja muita toiminta-addiktioita.
Ihmiset ovat yksilöitä.
Jos jokin asia, tässä tapauksessa pelaaminen, vaikuttaa jollekin yksilölle tietyllä tavalla, niin jonkun muun kohdalla asia voi olla aivan toisin.
Ei voi olettaa, että jokaisesta tulee pelaamisen seurauksena esim. flegmaattinen tai keskittymiskyvytön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ffetew kirjoitti:
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/118357/Digitaalinen+pelaa…
Tässä ei kyllä paljoa puhuta huonoista puolista, päinvastoin pitkälti puolustaa pelaamista hyvänä harrastuksena.
Amkin sosiaalityön opinnäyte ei myöskään ole tieteellinen tutkimus.
Tähän asti kuitenkaan kellään ei ole ollut parempaakaan esittää.
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaisi ainakin pelien vaikutus kasvavan lapsen dopamiiniaineenvaihduntaan. Commodoreja hakanneet lapset alkavat olla varhaiskeski-iässä, ja tuolla porukalla on varsin paljon peliriippuvuutta ja muita toiminta-addiktioita.
Lähde?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mieheni aloitti pelaamisen nuorena ja teini-iässä pelasi kaiken vapaa-ajan. Oli siinä tosi hyvä. Opetteli myös samalla koodaamaan ja nyt hän on alalla johtotason tehtävissä. Tiesi aina mitä halusi tehdä. Ei enää kyllä pelaa juuri ollenkaan vaan viettää vapaa-aikansa lasten kanssa ulkoillen ja touhuten.
Meidänkin lapset ovat tosi kiinnostuneita peleistä. Rajoitan sitä kyllä, mutta itsekään en tiedä mikä olisi oikea aika pelaamiselle per päivä. Jos ovat isänsä kaltaisia niin siitä pelaamisesta voi olla ihan hyötyä tulevaisuudessa. Toki liikunta on myös tärkeää ja ulkoilla pitää joka päivä.
Nuo on jo sentään vähän vanhempia, mutta joskus oli lehdessä juttu ihan taaperosta, jolle oli lyöty leluksi peliohjain käteen. Selkä oli vääntyny kieroon (vaippaikäisellä, tosin tuskinpa sitä kukaan opetti edes kuivaksi) ja sai raivarin aina, kun ohjainta yritettiin ottaa pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki harjoittelu johonkin suuntaan luo ja herkistää aivoissa ja hermostossa ja lihasmuistiin niitä asioita joita harjoitetaan. Tämä koskee aggressioitten ilmaisun harjoittelemista myös pelaten. Impulssikontrolliin se vaikuttaa myös jos aina on reagoitava pelatessa spontaanisti väkivaltakuvilla ja teoilla. Tästä on tutkimusta myös esim Kanadassa. Pelaajaryhmä käyttäytyi aggressioita toteuttaen herkemmin kuin verrokkiryhmä ja ero oli selvä.
Riippuu lapsesta. Joillakin lapsilla rajattomuus johtaa rajattomaan pelaamiseen. Toisilla itsesäätelykyvyn kehittymiseen. Jos on jo vähän vanhempi lapsi ja kokemusta muustakin kun pelimaailmasta, pelaamiseen kyllästyy ja alkaa kaivata oikeaa elämää kokemuksineen. Meillä kävi näin kun lapsi sai pelata "niin paljon kuin halusi", nyt pelaamista hyvin vähän ja enemmän älyä vaativia pelejä kuin räiskintää.
Nykypelaaminen on erilaista kun ennen. Pelaaminen on myös sosiaalista toimintaa ja pelatessa pidetään yllä ystävyyssuhteita eli keskustellaan kavereiden kanssa samalla.
Minä olen varmaan vähän vanhanaikainen ja minulla ei ole itsellä minkäänlaista pelikokemusta (muuta kuin matopeli ja lautapelit). Olen 30v ja työskentelen lasten parissa kiertävänä erityislastentarhanopettajana. Minulla on itsellä kaksi alle kouluikäistä lasta. Lapseni eivät pelaa kotona mitään puhelimilla yms. Olen tässä todella tiukka. Työni puolesta voin kertoa, että nään heti kuka lapsi pelaa ja kuka ei. Jotkut lapset katsoo myös liikaa tv tai esimerkiksi YouTube-videoita. On lapsia jotka eivät reagoi ruutuaikaan, mutta suurinosa reagoi. Lapset ovat levottomampia, osa aggressiivisia, väsyneempiä, liikunnallisesti passiivisempia, leikkivät vähemmän ja kielellisesti heikompia kuin ikätoverinsa jotka viettävät vähemmän aikaa ruutujen parissa.
Tätä havaintoani en tietenkään pidä faktana, vaan minun ja kollegoideni kokemuksena. Jokainen tietysti päättää itse mitä lapsensa tekee. Meillä lapset ulkoilee, leikkii ja touhuaa vaikka joutilaana mielummin kuin istuvat ruudun ääressä.
ERTO - et muuten taatusti tiedä, ketkä pelaavat ja ketkä eivät. Sinä vain oletat, että ne riehujat pelaavat ja flegmaattiset tönöttäjät eivät pelaa.
Pelejä demonisoidaan aivan liikaa.
Nykylapset eivät muutenkaan saa olla ja tehdä erehtyä, vaan aina ollaan arvioimassa. Sitten toisaalta täysin sekaisin olevia höösätään yleisryhmissä. Tämä aika kaipaa tolkkua.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu lapsesta. Joillakin lapsilla rajattomuus johtaa rajattomaan pelaamiseen. Toisilla itsesäätelykyvyn kehittymiseen. Jos on jo vähän vanhempi lapsi ja kokemusta muustakin kun pelimaailmasta, pelaamiseen kyllästyy ja alkaa kaivata oikeaa elämää kokemuksineen. Meillä kävi näin kun lapsi sai pelata "niin paljon kuin halusi", nyt pelaamista hyvin vähän ja enemmän älyä vaativia pelejä kuin räiskintää.
Mikä on vähän vanhempi lapsi?
Olisi varsin epäeettistä valita sosioekonomiselta ym. taustaltaan samanlaisia lapsia ja arpoa, ketkä heistä saavat pelata rajattomasti. Jos vertaillaan vain rajattomasti pelaavia lapsia muihin, on päivänselvää että toisilla on rajat ja toisilla ei, ja se näkyy.