Lue keskustelun säännöt.
Onkohan normaalia, ettei muista lapsuudestaan paljoakaan
02.09.2019 |
Muistan kyllä useita yksittäisiä erinäisiä tapauksia lapsuudestani, alle kouluiältä ja kouluajalta, mutta en muista yhtään esim. millaista ruokaa meillä syötiin, millaisia vaatteita minulla oli, mitä leikin sisarusteni kanssa, millainen sisustus huoneessani oli... Leluistani muistan vain pari ja nekin luultavasti siksi, että ne on säilytetty aikuisuuteen asti.
Ensimmäiset tällaiset arkimuistot alkavat jostain teini-iästä.
Tiedän kyllä, että ihmiset muistavat asioita eri tavoin, esim. toiset visuaalisesti ja toiset enemmän, miltä asiat tuntuivat. Mutta en muista sen kummemmin, miltä asiat tuntuivat, kuulostivat tai tuoksuivat. Ei vain ole tallentunut mitään.
Miten paljon te muistatte?
Kommentit (53)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä tuntuu olevan paljon vaihtelua kuinka hyvin muistaa. Mutta vaikea on erottaa esim. mitä muistaa oikeasti itse ja mitä esim. valokuvien avulla. En tiedä muistaisinko esim. lapsuusiän vaatteita ilman kuvia.
Toki jotkut tapahtumat on sellaisia mitkä muistaa omin avuin esim. päiväkerhosta 3-4-vuotiaana muistan paljon yksityiskohtaisia hetkiä.
Mä muistan melkeinpä mitä tahansa lapsuudestani ja mies ei muista yhtään mitään tarinoita.
En tiedä mistä johtuu.
Mulla on testattu että pitkäaikainen muistini on keskitasoa parempi mutta lyhyt muisti huono
Miehellä toisin päin.
Kyllä minä muistan aika paljon, jopa alle kaksivuotiaasta, esim. sen että silloin kun olin pieni, alle kouluikäinen, oli muotia vakosamettihousut, ja mulle ne aiheuttaa kylmänväreet, inhosin niitä yli kaiken, ja kaikenlisäksi niiden kanssa oli sellainen tekokuituinen poolopaita, sitäkin inhosin, en ole koskaan voinut pitää mitään poolokauluksia, ne ahdistaa kaulaa.
Mutta olen jo 45v. enkä voi sanoa että muistaisin elämäni jokaiselta vuodelta edes jotain. Tietyt kohokohdat tietysti muistaa, ja asioita muistaa kokonaisuuksina mutta ei välttämättä että mikä vuosi se nyt oli. Tässä on erittäin hyvä face kun olen käyttänyt sitä yli 10 vuotta yhä enemmän kuin päiväkirjaa, eli olen kirjannut esim. lasten sanomia hauskoja juttuja sinne, suurimman osan olen täysin unohtanut kun ne on tulleet muutaman vuoden päästä muistomuistutuksina.
Olen 70 v ja muistan alle kouluikäisestäkin vaatteita ja kaikkia tapahtumia ja kuvia ei ole, kun meillä köyhillä ei ollut kameraa. Luokkakuviakaan meillä ei ollut varaa ostaa.
Lapsenlapseni ihmettelevät, kun heidän äitinsä ei muista lapsuudestaan mitään, kun taas isänsä muistaa kaiken.
Valokuvia on poikani lapsuudesta paljon, mutta miniän kuvista en tiedä.
Kaikki tuttavani kyllä muistavat paljon, joten minulle tuo muistamattomuus on omituista varsinkin, jos nuori aikuinen ei muista mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se aika erikoista, jos selkeitä muistikuvia vasta teinivuosilta. Jotain lienee tapahtunut elämässä. Normaalia on muistaa leikki-iästä yksittäisiä tapahtumia, alle kouluikäisenä tärkeimpiä ja kouluikäisestä alkaen kukakuinkin kaikki.
Muistan paljon siitä ajasta, kun en ollut vielä koulussa. Olemme vertailleet äidin kanssa muistikuvia. Jotkut asiat äiti muistaa, mutta minä en. Jotkut asiat minä muistan, mutta äiti ei. (Jotkut näistä asioista ovat sellaisia, ettei niistä alunperinkään ole äiti tiennyt, joten ei voikaan muistaa niitä.) Jotkut asiat muistamme molemmat. Sitten on joitain harvoja asioita, joita en ensin muista, mutta kun äiti puhuu niistä, niin yhtäkkiä minäkin muistan, että niin se tosiaan oli. Joskus ihmettelen, kun äiti on unohtanut täysin jonkin asian, josta keskusteltiin usein silloin, kun olin pieni, eikä hän pysty muistamaan sitä edes muistuttamisen jälkeen.
Olisi kyllä aika kauheaa, jos ei muistaisi lapsuudestaan paljoa. Siinä menettäisi niin ison ja tärkeän osan elämästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö ole identiteetin kannalta ongelmallista, jos ei muista kovin hyvin lapsuuttaan?
Kiitos vastauksista, näyttää siltä että on sentään muitakin, jotka eivät muista niin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
On se aika erikoista, jos selkeitä muistikuvia vasta teinivuosilta. Jotain lienee tapahtunut elämässä. Normaalia on muistaa leikki-iästä yksittäisiä tapahtumia, alle kouluikäisenä tärkeimpiä ja kouluikäisestä alkaen kukakuinkin kaikki.
Kuten kerroin, muistan kyllä yksittäisiä tapahtumia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole mitään muistikuvia elämästä ennen viittä ikävuotta.
Mä en muista lapsuudesta, kouluajoista yms juuri mistään paljoa mitään, surettaa ja harmittaa ihan älyttömästi,
Ei muista mun parikymppinen kuopuskaan lapsuudestaan paljoakaan, onneksi on esikoinen, joka muistaa sitten lähes kaiken. En ymmärrä mistä johtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi, joka muistaa jopa sen, kun minulta vaihdettiin vaippoja.
Ja huom! En ollut vaipoissa yhtään keskivertoa pitempää aikaa. 😂
Muistan muutenkin todella hyvin asioita lapsuudesta.
Muistan ikävät asiat; vanhempien riidat, kaverien kiusaamiset, kuinka kodin piti kiiltää rakkauden hinnalla jne.
En muista kavereita tai heidän nimiään päiväkodista. Päiväkodista muistan, kun poika solmi pehmoleluni kädet ja en saanut niitä enää auki, menin sanomaan hoitajalle ja hoitaja sanoi, että nyt ei availla mitään ja mennään lepäämään. Harmitti älyttömästi ja ajattelin ettei pehmo enää korjaannu siitä.
Lapsuuteni oli kovin tunneköyhä ja kylmä, rakkautta ei näytetty eikä puuhailtu mitään hauskaa yhdessä. Koin itseni rasitteeksi. Ulkokuori oli tärkeää pitää kunnossa. Olen kärsinyt pakko-oireisesta häiriöstä sekä läheisriippuvaisuudesta. En ole vieläkään mieleltäni täysin terve tai tasapainoinen. Yritän löytää itseäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en muista mitään ajalta ennen koulun alkua. Tuntuu kuin olisin syntynyt seitsemän vuotiaana. Tuntuuhan se oudolta. Miten ihmeessä en voi muistaa??
Vierailija kirjoitti:
On se aika erikoista, jos selkeitä muistikuvia vasta teinivuosilta. Jotain lienee tapahtunut elämässä. Normaalia on muistaa leikki-iästä yksittäisiä tapahtumia, alle kouluikäisenä tärkeimpiä ja kouluikäisestä alkaen kukakuinkin kaikki.
Jotain lienee tapahtunut... Roskaa, pitääkö heti alkaa psykologisoida? En mäkään, pian viiskymppinen, kauheasti muista lapsuudesta tai kouluvuosistakaan, yksittäisiä tapahtumia, hetkiä tai välähdyksiä kuten ap. Takuulla ei kuitenkaan ole ”mitään tapahtunut”, mä vain yleensä ottaenkin olen enemmän eteenpäin katsova kuin menneitä vatvova tyyppi. Me ihmiset ollaan erilaisia, tässäkin suhteessa.
Kumppani ei muistanut juuri mitään lapsuudestaan. Kunnes eräänä kauniina päivänä kaikki kamaluus mitä hänelle oli lapsena tehty alkoi vyörymään mieleen ja menetti työkykynsä ja elämä jäi sillä sekunnilla tauolle.
Nykyään muistaa, hyvässä ja pahassa. Käynyt pari vuotta terapiassa, ei vieläkään ole töissä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi, joka muistaa jopa sen, kun minulta vaihdettiin vaippoja.
Ja huom! En ollut vaipoissa yhtään keskivertoa pitempää aikaa. 😂
Muistan muutenkin todella hyvin asioita lapsuudesta.
Luulet vain. On olemassa ns. valemuistoja.
Jos olet jossain yövaipoissa ollut vielä yli kolmivuotiaana, niin nippa nappa on mahdollista.
Aivotutkimuksen mukaan ei vain ole mahdollista syntyä pysyviä muistoja ennen kolmen vuoden ikää. Ja yleensä oikeat muistot synytvät vasta 4-5 v. vanhoina ja hyvin hataria nekin
Mutta jos vaippoja tosiaan on tämän kolmen ikävuoden jälkeen vaihdettu (vaihdetaanhan niitä yökastelijoille paljon vanhempinakin), niin ihan hyvin voit muistaa.
Paljonko sitten 30-40 vuoden takaisissa on muistettavaakaan? Yksittäisiä tapahtumia jää mieleen tai sattuman varaisia asioita. Mikäli joku muu muistelee jotain, niin saattaa omat tapaukseen liittyvöt muistot tulla mieleen. Informaatiotulva on sellainen. että hyvä kovalevy saisi päässä olla, jos meinaa laajemmin muistaa vuosikymmenien asiat.
Olisi hauska tietää, miksi joillakin on parempi muisti kuin toisilla. Kun juttelen esim. kavereiden kanssa, niin he ovat täysin pihalla siitä mitä elämässäni on viime vuosina tapahtunut, vaikka olen pitänyt heitä ajan tasalla ja kertonut kaikki käänteet. Tunnen itseni yksinäiseksi, kun kukaan ei ikinä tiedä mistä puhun. Jotain neuvojakin jos kavereilta saa, niin niihin ei ole mitään luottamista, koska he luulevat että on kyse jostain ihan muusta ja puhuvat sen mukaan.
En osaa yhtään tuohon sanoa mitään, että kuinka "normaalia" on.
Osaan vain itsestäni sanoa.
Eli muistan hyvin vaatteitani alle kouluikäisenä, ruokia mitä syötiin, lukuisia yksittäisiä tapahtumia, mutta myös kokonaisuuden. Muistan kaverini nimeltä, ekan kerhon (olin neljä, mutten olin kotilapsi) ja vaikka mitä.
Mutta valitettavasti en osaa sanoa, olenko minä vai sinä lähempänä keskimääräistä. Olen nyt 56-vuotias. Saanut kyllä erinäisiä kommentteja hyvämuistisuudestani elämänvarrella. Se ei tietenkään koske lapsuusmuistoja vaan esim. vuosien takaisen työmatkan tapahtumia jne.
Odotellaan muiden vastauksia.