Elokuvarooleja, joissa näyttelijä ei mielestäsi sopinut rooliin
Jaetaan tässä keskustleussa ns. miscasteja, eli elokuvien/sarjojen roolituksia, joihin valittu näyttelijä ei mielestäsi sopinut siihen lainkaan. Ei siis mielestäsi huonoja elokuvia, tai hahmoja joista et pidä, vaan huonoja näyttelijävalintoja.
Itse aloitan Leonardo DiCaprion pääroolista elokuvassa Revenant (josta tosiaan voitti Oscarin...) Pidän Leonardoa jotenkin liian epämiehisenä karskin turkismetsästäjän rooliin. Minulle Leo on sellainen hemmotellun ja pehmeän ikuisen pikkupojan perikuva, enkä koko rainan aikana osannut ajatella häntä Hugh Glassina, ainoastaan Leonardona. Näytteli toki hyvin, mutta illuusiota ei syntynyt ainakaan minulle.
Muita?
Kommentit (1988)
Sandra Bullock ei sopinut mihinkään rooliin missään elokuvassa.
Kaunis nainen jolta puuttui kaikki edellytykset rooleihin.
Tässä on hyvin kuvailtu suomalaisen elokuvan tyypit. Varsinkin Aku Louhimies -elokuva.
Julia Roberts Eat, pray, love elokuva. Hahmo on kirjassaja elokuvassa jotenkin elämää etsimässä, ja kompastelee mm. miesvalinnoissaan. Julia oli tuohon aikaan jo tunnettu näyttelijä. Julia itse iski varatun miehen just noihin aikoihin itselleen. Jotenkin nuo toivat ristitiitaa elokuvaan. Näyttelijän olisi pitänyt olla nuorempi ja vähemmän tunnettu.
Roberts oli yhteen aikaa todella suosittu näyttelijä. Muistaakseni luin silloin jostain, että hänelle on aina valikoitunut ns. hyviksen tai muuten ihanan henkilön rooleja, minkä avulla oli hyvä pysyä huipulla. Kuka sanoo tahdon elokuvassa hän esitti sulhasen ystävää, joka yritti saada sulhasta muuttamaan mieltään ja unohtamaan häät Cameron Diazin esittmän morsiamen kanssa ja menemään itsensä kanssa naimisiin. Mutta käsikirjoitus, oli tehty niin että sympatiat olivat kuitenkin Robertsin esittämän hahmon puolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tom Cruisekaan mikään hyvä näyttelijä.En ymmärrä hänen arvostusta...
Tomppa on loistava esim. Magnoliassa. Hän ei ainoastaan hallitse vuorosanoja ja ruumiinliikkeitä vaan jopa ilmeet aivan mielettömällä herkkyydellä. Hän on todella, todella hyvä näyttelijä. Mutta monikaan hänen roolitöistään ei päästä sitä näkyviin niille, jotka ovat sokeita todelliselle taidolle. Tomppa on upea myös esim. Jerry mcquire - elämä on peliä leffassa, tosin hyvin erilainen rooli. Tämäkin näyttää miten laaja skaala hänellä on. Dissattu, koska liian komea. Kateus, se kateus.
Mielestäni Tompan paras rooli oli Tropic Thunder-elokuvassa missä ei meinannut edes tunnistaa.
Tonmpalla on vähän liikaa Tomppa-maneereita, että kokisin
Aloin epäilemään Tom Cruisen seksuaalista suuntautumista tai hänellä olevaa narsismia elokuvassa Jerry Maguire. Renée Zellwegerrin esittämä hahmo mukamas on häneen rakastunut. Lopussa tämä nainen sanoo jotain "sinulla oli minut jo ensi lauseestasi". Tom Cruise pökkelö vaan ihastelee itseään. Ymmärrän, että hahmo oli rahamiehiä mutta ei ollut mitään elettä tätä naista kohtaan.
Rogue One: A Star Wars Story, Felicity Jones. Outo naama. Hampaat ja suun asento tekee jotekin oudon. En tiedä miksi tämä nainen palkataan kaikkeen.
Kaikki elokuvat, joissa on Laura Birn. Miten tuollaisella artikulaatiotaidolla hänet usein otetaankin johonkin rooliin...?
Kelly McGillis Tom Cruisen parina Topgunissa. Kaunis nainen, mutta omituinen valinta rooliin. Vaikuttaa pikemminkin Tompan äidiltä.
Jamie Dornan ja Dakota Johnson 50 shades of gray -leffassa. Kummallakaan ei mitään karismaa ja ovat suorastaan tylsiä. Naisena odottaisin, että tällaiseen leffaan valittaisiin kovinkin kuuma mies.Tästä syystä ei ole kiinnostanut katsoa leffaa kuin pienen pätkän.
Vierailija kirjoitti:
Samuli Edelmann siinä Mission Impossiblessa. Uskooko kukaan täysin blankoa maitokahvinlaimeaa miestä yrmeäkasvoiseksi palkkamurhaajaksi?
Monet palkkamurhaajat ova pyccia ja he eivät väritykseltään juuri suomalaisista eroa.
Täydellinen joulu -elokuva joka on Aku Hirviniemen ja Mikko Leppilammen tähdittämän joulukomedia. Pervot laittaneet hynttyyt yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samuli Edelmann siinä Mission Impossiblessa. Uskooko kukaan täysin blankoa maitokahvinlaimeaa miestä yrmeäkasvoiseksi palkkamurhaajaksi?
Monet palkkamurhaajat ova pyccia ja he eivät väritykseltään juuri suomalaisista eroa.
. . .jatkoa ja eikö uskottava palkkamurhaaja ole sellainen, jota ei osaa epäillä ulkonäön puolesta. . .
Vierailija kirjoitti:
Viimeisen 5 vuoden aikana on paljon elokuvia ja sarjoja missä alkuperäinen valkoinen näyttelijä korvattu mustalla. Disneyn uudelleen filmatisoinneissa varsinkin.
Disneyn Kaunotar ja Hirviö elokuvan Emma Watson oli niin jäätävä virhe ettei tosikaan. On niin epäsopiva rooliin ettei pysty katsoa toiseen kertaan koko elokuvaa. Ei vastaa yhtään mitenkään sitä hahmoa mikä on animaatiossa. (Ja toki Disney myös kusi totaalisesti ikonisen tanssiaiskohtauksen iskemällä sen hirveän keittiönverho mekon Emman päälle)
Vierailija kirjoitti:
Jamie Dornan ja Dakota Johnson 50 shades of gray -leffassa. Kummallakaan ei mitään karismaa ja ovat suorastaan tylsiä. Naisena odottaisin, että tällaiseen leffaan valittaisiin kovinkin kuuma mies.Tästä syystä ei ole kiinnostanut katsoa leffaa kuin pienen pätkän.
Jamie Dornan on kuuma mies
Vierailija kirjoitti:
fani kirjoitti:
Vesa-Matti Loiri, yhteenkään elokuvaan.
Uunot mukaan lukienko?
Nimenomaan sopii Uunoksi, mutta Loirin jokainen rooli oli Uuno.
Meryl Streep rakkauselokuvissa. Kuka niin rumasta voi ajatella romanttisesti ? Sama Streisand.
Rachel Weisz elokuvassa The Constant Gardener. Laura Birn elokuvassa Syysprinssi.
Viimeisen 5 vuoden aikana on paljon elokuvia ja sarjoja missä alkuperäinen valkoinen näyttelijä korvattu mustalla. Disneyn uudelleen filmatisoinneissa varsinkin.