Palveluseteli yksityiseen päiväkotiin
Olen vastikään yksinhuoltajaksi jäänyt kahden pienen lapsen äiti, ja yllättävien elämänmuutosten seurauksena palaankin osa-aikaisesti työelämään suunniteltua aikaisemmin. Alueellani on kuitenkin vuoden mittaiset jonot päiväkotiin, ja kortittomana en koe mielekkääksi ottaa paikkaa aivan toiselta suunnalta työmatkaa ajatellen. Minulle ehdotettiin palveluseteliä viereiseen yksityiseen päikkyyn, ja nyt minua kiinnostaa että kuinka paljon maksettavaa kahdesta lapsesta suurinpiirtein jää? Tuloni ovat nyt alkuun olemattomat ja talluden hallinta hirvittää kun jäin lasten kanssa yhteiseen kotiin kaikkine kuluineen. Paikkakuntana Vantaa, jos ja kun se asiaan vaikuttaa, ja lapset hoidossa n. 20h/vko. Toki asia selviää kun mennään tutustumaan, mutten nyt malta odotella ja googletella 🤓