Onko muita joille ei ole ikinä huudettu mitään tyyliin "hyvä p***e tai t***it" ja ei ymmärrä miksi ei ole
Ja sitten kaikkialla puhutaan kuinka naisille huudetaan tuollaisia. Onko kyse vain vaatevalinnoista vai onko jotkut naiset vain jotenkin sellaisia että saavat miehet helpommin kommentoimaan törkeyksiä?
Kommentit (56)
Tuskin riippuu vaatteista ainakaan täysin, huutelijoita olen välillä kohdannut riippumatta siitä, onko minulla päällä se teltta tai tiukemmat vaatteet. Siihen en kyllä osaa sanoa syytä, miksi toiset säästyvät kommenteilta ja toiset eivät. Osa ystävistäni saa todella paljon tällaista huomiota osakseen ja osa ystävistäni ei koskaan (ainakaan minun nähden tai omien juttujensa mukaan), vaikka olisivat ulkonäöltään suht samanlaisiakin.
Ei ole ja en ihmettele. Ruma nuori.
Mitään tuollaista ei ole koskaan huudeltu eikä takamukseen tartuttu tms. Olen aina ollut pienikokoinen, ja ehkä juuri varsinkin nuorempana pieni rintavarustus säästi minut paljolta. Se, tai silmälasit. Paljolta säästynyt mutta tietysti sitä hiukan jopa miettii miksi urpot jättävät juuri minut rauhaan.
Mitähän oikein haet aloituksella takaa?
Fiksuille naisille ei huudella törkeyksiä.
Ja fiksun ihmisen erottaa heti. Aivan heti.
No on kai, jos on ylipainoinen lauta. Suomessa on valitettavan yleinen sellainenkin vartalotyyppi naisilla, että vaikka nainen lihoisi kuinka, niin se näkyy kyllä kaikkialla muualla kropassa, mutta tissit eivät kasva sitten millään!
Ei ole huudeltu mitään, saati koskettu. Mutta syy on selvä, pienet tissit, ruma perse ja näiden seikkojen johdosta peittävä pukeutuminen. Ei mitään kommentoitavaa ohikulkijoille siis.
Harmittaa, että geenilotto ei ole suosinut. Näkymättömän naisen elämä on haljua.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole huudeltu mitään, saati koskettu. Mutta syy on selvä, pienet tissit, ruma perse ja näiden seikkojen johdosta peittävä pukeutuminen. Ei mitään kommentoitavaa ohikulkijoille siis.
Harmittaa, että geenilotto ei ole suosinut. Näkymättömän naisen elämä on haljua.
Jaaha. Jos saisit mahdollisuuden elää näkymättömänä miehenä, niin veikkaan että haluaisit hyvin nopeasti taas takaisin "näkymättömäksi" naiseksi...
Joskus olin ylipainoinen lauta ja sillon mua ahisteltii tyylii eniten. Etenki kans rintoja. On puristeltu perseestä ulkona ties missä, koskettu rintoihin, yms. Eniten varmaa sillo ku tyyli ollu h-maisempi.
Mulle jäi epäselväksi onko hyvä vai huono asia ettei nainen ole saanut e. m huomiota?
Ei ole huudeltu, olen lyhyt ja sopusuhtainen ja ihan nätti. Hiukset vähän erikoisemmat. Kehuja olen saanut ihan fiksulla tavalla, mutta kukaan ei tosiaan ole huudellut tai tarttunut mihinkään. Epäilen säästyneeni pituuden vuoksi, ikääni on ehkä hankala hahmottaa ulkona kauempaa katsoessa.
Mulle huudellaan paljonkin, mutta käsiksi ei käy kun önkerökänniset tanssilattialla. Ja nekin vain sen kerran.
Onko tämä hyvä vai huono asia? Mielestäni tämän ei pitäisi olla kumpaakaan. Se on pitkälti aika sama, mitä huutelijat ovat mieltä tai varsinkaan ne, jotka tarraavat perse*stä. Kenenkään itsetuntoon ei pitäisi vaikuttaa tällaisten henkilöiden mielipiteet. Toisesta sisään ja toisesta ulos ja kuljet edelleen kadulla kun omistaisit sen kadun. Koska SINÄ olet sitä mieltä.
Olen huomannut selkeän yhteyden vaatetukseen.
Mulle on huudeltu sekä kehuja että haukkuja tisseistä ja perseestä. En tykkää kummankaan tyyppisistä huutelijoista, sillä en kaipaa random-ihmisten arvostelua kehostani yllättäen ja pyytämättä.
Ei se riipu vaatteista. Kuitenkin kymmeniä kertoja tapahtunut elämän aikana. Ihan sama mitkä vaatteet on päällä. Sinä vaan et ole mitenkään näyttävä ilmestys.
Itsevarmojen naisten annetaan olla. Jostain syystä nuo huutelijat ja jopa hyväksikäyttäjät ja raiskaajat huomaavat heti joukosta ne naiset, jotka ovat helpoimpia kohteita. Eli pelokkaita ja mahdollisesti jo hyväksikäyttöä tai muita huonoja kokemuksia aiemmin kokeneita.
Minulle, joskus teininä vislattiin ja huudettiin muttei enää, pukeudun arkisesti ja en meikkaa, tai kulje perse vilkku housuissa, tai muutenkaan paljastavissa vaatteissa. Olen muutenkin suht ruma
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole huudeltu mitään, saati koskettu. Mutta syy on selvä, pienet tissit, ruma perse ja näiden seikkojen johdosta peittävä pukeutuminen. Ei mitään kommentoitavaa ohikulkijoille siis.
Harmittaa, että geenilotto ei ole suosinut. Näkymättömän naisen elämä on haljua.
Jaaha. Jos saisit mahdollisuuden elää näkymättömänä miehenä, niin veikkaan että haluaisit hyvin nopeasti taas takaisin "näkymättömäksi" naiseksi...
Jaaha. Jos olis normaalilla järjellä varustettu, empaattinen ihminen, niin sitä sanois että hei kohtalotoveri, I feel you. Mutta kun on vähä-älyinen, katkera uli, niin sitten sitä kommentoi tuolla tavalla...
Itselleni ei onneksi mitään tollasta. Kerran kerrostalon ohi kulkiessa iso mies joukko parvekkeelta kävi laulamaan: PÄÄ, OLKAPÄÄ, PEPPU, POLVET, VARPAAT, POLVET VARPAAAAT!
Se oli ihan huvittavaa tavallaan, en ahdistunut.
Tuskin ainakaan kukaan huutaa jos pukeutuu telttaan