En halua, että lapseni on isänsä suvun kanssa tekemisissä
Koska siinä suvussa ei varmaan ole yhtäkään ei-rikollista henkilöä.
Mies ei suostu tähän.
Mitä teen? Poika on vielä vauva.
Kommentit (32)
Minun kolmesta sedästäni kaksi on ollut linnassa, toinen useamman kerran. Ovat aina olleet minulle ihan tavallisia aikuisia muuten mutta muistuttivat aina lapsuudessani ja nuoruudessani että ei kannata lähteä kaikkien kahelien touhuihin mukaan. Kannustivat rehelliseen elämään ja pitivät itseään esimerkkinä huonoista valinnoista. Kolmas setäni taas on perus työnjohtotasolla oleva mies jolta en ole saanut oikein mitään neuvoja, vaikka muuten ihan mukava heppu onkin.
T: Eräs mies joka olisi ehkä itse törppöillyt ilman noita varoituksia.
Vierailija kirjoitti:

Jos kyseessä olisi entisiä rikollisia, ehkä ajattelisin eri tavalla. Mutta eivät ole entisiä, vaan jatkavat tuota touhua yhä.
Ap
Et silti kertonut syytä, miksi mies haluaa olla sukunsa kanssa tekemisissä ja altistaa oman lapsensa rikollisille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja siis näiden rikosten "lievimmässä" päässä on mm. pahoinpitelyitä, huumekauppaa, aseistettuja ryöstöjä, hyväksikäyttöä yms. ja vakavammassa päässä todella kamalaa kansainvälistä rikollisuutta (en avaa enempää, en halua että minua tunnistetaan). Eli mistään pikkurikoksista ei ole kyse.
76
ApMiksi teit lapsen tuollaisen miehen kanssa, jonka geeneissä on noin vahvasti epäilyttävää? Ettekö muka puhuneet ENNEN lapsentekoa tästä ongelmasta?
Kyseessä oli ns. vahinkoraskaus. Sain tietää näistä asioista vasta kun tulin raskaaksi, sillä takana oli todella lyhyt (pari kk kestänyt) suhde. Olemme kuitenkin yhä yhdessä miehen kanssa.
Ap
No, oma vika on. Et sinä voi kieltää tapaamisia.
En todellakaan aio päästää lastani noiden ihmisten lähelle. Mieluummin lähden vaikka Suomesta pois.
Ap
No sittenhän sovit sukuun oikein hyvin, kun sinustakin tulee rikollinen.

Koska mies on todella perhekeskeinen ihminen, ja nämä rikolliset ovat hänen lähiperhettään (esim. isä, sisarukset yms.).

Ei sinulla ole siihen edellytyksiä. Ei sinulla ole koulutusta.

Minusta lapsen etua suojelevat "rikokset" menevät vähän eri kastiin kuin ne, joita miehen suku tekee/on tehnyt. Olen valmis tekemään mitä vain suojellakseni poikaani.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et silti kertonut syytä, miksi mies haluaa olla sukunsa kanssa tekemisissä ja altistaa oman lapsensa rikollisille?
Koska mies on todella perhekeskeinen ihminen, ja nämä rikolliset ovat hänen lähiperhettään (esim. isä, sisarukset yms.).
Ap
Vaikea tilanne tosiaan. Sinulla on nyt lapsi, jolla on jo geeneissä rikollisuutta ja mies haluaa altistaa lasta siihen lisää. Mutta et todellakaan voi ottaa lasta ja lähteä Suomesta pois. Syyllistyt silloin itsekin rikokseen! Ainoa tapa on, että hankit lähestymiskiellon rikollisille. Mutta kai siihenkin tarvitaan, että jotain ikävää on tapahtunut, ennen kuin sitä voi hakea. (?)
Tuleeko rikollisuus oikeasti muka geeneistä??
Lapsi on poika = tulee itsekin olemaan rikollinen.u
Mun miehen suku on vaan tyhmiä, ahneita juntteja, enkä ole tekemisissä, eikä lapsetkaan. Mies joskus.
Oksettavaa.