Ensitreffit Alttarilla Official 2019
Kommentit (7445)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katja nimenomaan ei kerro tunteistaan suoraan ja rehellisesti, vaan piilovitduilun ja korkkiruuvikielen kautta. Olisikin avoin tunteistaan Ollille, niin olisi ehkä molemmilla helpompaa. Ja sen jälkeen vetäisi kuitenkin shown aikuismaisesti toista kunnioittaen (eikä omiakin kasvoja menettäen).
Kertoihan hän esim. häämatkalla täysin avoimesti ja rakentavaan sävyyn siitä, että romanttisia tunteita ei ollut herännyt vielä. Todella vaikea asia ja aihe, ja hän onnistui silti puhumaan siitä selkeästi mutta lempeästi. Kertoi jännittävänsä kissoja niiden kynsien takia, vaikka yleisesti ottaen pitääkin eläimistä (oman pelon paljastaminen on juuri tuota, että otetaan riski kasvojen menettämisestä).
Ollin asunnosta antoi arvosanan. Siinä kohtaa olisi voinut avoimemmin eritellä mitä itse haluaisi asumisessa olevan eri tavalla, ja minua jäi häiritsemään se että ilmaisi asian vain jotenkin "emmätiiä" -tyylisesti. Jäin miettimään, olisivatko mielessä olleet asiat olleet sitten sellaisia, että Katja arvioi Ollin voivan loukkaantua jos ne sanotaan suoraan. Jos hän ei spontaanisti keksinyt parempaa tapaa puhua noista asioista, niin ehkä siksi vuorovaikutus jäi tuollaiseksi? Eihän se hirmu hyvin mennyt, mutta mielestäni Katjaa syyllistetään tarpeettomasti siitä että hän ei yrittäisi ollenkaan, tai ei välittäisi Ollin tunteista lainkaan.
Entä jos mä antaisin arvosanan Katjan vartalosta. Ihan vaan suoraan sanoisin mitä ajattelen hänen rungosta.
Mun mielestä toisen kodin arvosteleminen on törkeää.
Vierailija kirjoitti:
Tämä Katja on niitä naisia jotka etsii 182 cm pitkää tummaa huippukirurgia jolla on asianajajan tutkinto ja lentäjälupakirja takataskussa ja kakkosasunto Caprilla. Valitettavasti neidin omat avut on 0/5.
Täsmälleen näin. Ei Katjaa kiinnosta miehen turhanpäiväiset höpötykset, on suurempien linjojen nainen.
Heidistä tulee tunne että yrittää tyylillissesti olla suomen Carrie Bradshaw XD
-Katjalle riittäisi varmaan jos mies on hyvännäköinen, pitkä, menestyvä ja varakas. Miehen kyvyllä analysoida tunteita tai miehen empaattisuudella ei niin väliä.
-Heidi ei osaa ollenkaan arvostaa Oskarin lukuisia hyviä puolia.
-Anniina ja Ville luiskahti liian nopeasti tavalliseen parisuhdearkeen, alkoivat heti olla vanha pariskunta, niitä uhkaa tylsistyminen toisiinsa 6 kk päästä. Sellainen alun jännittävä arjeton tutustuminen jäi välistä.
Vierailija kirjoitti:
Hyi noita Oskun haalistuneita sukkia, vaihtoi jalkaa toisen päälle. Ja näytti että jalka on Heidin suussa, kun olivat siinä Mariannen sohvalla.
En tiedä, miksi Oskari vaan tuntuu niin juntilta...joku siinä on.
Tökkii tökkii tökkii. En tiedä kanssa, mikä on, mutta pahasti tökkii. Heidi on kyllä ihana luonnonlapsi
Vierailija kirjoitti:
Hyi noita Oskun haalistuneita sukkia, vaihtoi jalkaa toisen päälle. Ja näytti että jalka on Heidin suussa, kun olivat siinä Mariannen sohvalla.
En tiedä, miksi Oskari vaan tuntuu niin juntilta...joku siinä on.
Jos se on oikeasti maalainen. Ei siinä mitään pahaa ole. Ei kaikki ole city-kaneja.
Vierailija kirjoitti:
Katsoin uusimman ilmaisen jakson.
Oskari puhui Mariannan luona mielestäni tosi kivasti, avoimesti ja pehmeästi, tuntemuksistaan ja siitä kuinka välillä Heidin arvaamattomuus aiheuttaa hänelle pelkotiloja. Sanoi vielä että vaikka se ei välttämättä ulospäin näy, niin sisäisesti hän kuitenkin kokee näin. Heidi vaikutti puolestaan reagoivan tähän kommenttiin pelolla, ikään kuin hänellä olisi aiempia huonoja kokemuksia ja olisi ahdistunut siitä, että taas kävisi samoin kuin aiemmin. Voi kun hän pystyisi suhteuttamaan tuon kommentin niin, että ei menisi ihan pois tolaltaan! Oskari ei yhtään vaikuta siltä että olisi luovuttamassa, vaan mielestäni heidän kemiansa ja persoonansa toimivat tosi hyvin yhteen ja uskon Oskarin itse asiassa tykkäävän ja nauttivankin tuosta Heidin jossain määrin lapsekkaasta elämänasenteesta. Ehkä selfieitä voisi ottaa vähemmän, mutta noin yleisesti ottaen. Tosi hyvän oloinen pari, tarvittaisiin vain riittävän monta kokemusta siitä että toiseen voi ihan oikeasti luottaa. Heidikin puhuu tunteistaan kivan avoimesti. Kun hän vain osaisi olla ripustautumatta liikaa! Toivon kovasti, että asiantuntijat auttaisivat parhaansa mukaan. Itse asiassa harmittaa sekä tämän parin että Katjan ja Ollin kohdalla, että asiantuntijat tulivat vasta näin myöhään mukaan.Katjalla ja Ollilla perusongelma on se, että he eivät vain sovi yhteen. Olli on aivan ihana mies ja ihminen monella tavalla - pidän hänen pehmeydestään ja feminiinisistä puolistaan, ja kyvystään pukea tunteitaan sanoiksi. Mutta Katja jää näistä ihanuuksista nyt aivan osattomaksi, kun Olli ei saa itsestään todellista persoonaansa irti saatuaan Katjalta tätä paljon puhuttua "kritiikkiä" (joka ei ole todellakaan niin pahaa, että siitä kuka tahansa loukkaantuisi, mutta ymmärrän hyvin miksi joku - esim. Olli - voi loukkaantua). Sellainen piirre miehessä (/ihmisessä), että tämä on sinut itsensä kanssa ja uskaltaa antaa itsestään heillekin jotka nyrpistelevät nenäänsä ja ovat lukossa itsensä kanssa, on itselleni ehkä tärkein yksittäinen vetovoimaa synnyttävä tekijä. Jos kuvittelen itseni Katjan asemaan, niin minullekin olisi tullut valtava pettymys hääpäivänä siitä, että Ollilla ei tätä yhtä ominaisuutta ole, ja se olisi vaikuttanut välejä viilentävästi. Se on kuitenkin asia, jota ei ihan hetkessä muuteta, eli jos jäisin liittoon tällaisen ihmisen kanssa, minun olisi hyväksyttävä se tosiasia että puolisoni on sellainen ehkä loppuelämänsä, ja tämä olisi minulle kyllä tosi vaikeaa. Olli sopisi valtavan hyvin kumppaniksi monenlaisille naisille, mutta ikävä kyllä ei Katjan kaltaiselle.
Tässä oli mielestäni hyvin kiteytetty tuota Ollin ja Katjan tilannetta.
Olli oli ehkä ulkoiselta olemukseltaan Katjalle heti lähtökohtaisesti pettymys. Ja kun hän antoi tämän näkyä, ei siihen seikkaan pettynyt Olli taas kykene menemään rauhallisesti, itsevarmasti hymyillen Karjaan kiinni, kietomaan käsiään tämän ympärille ja kuiskaamaan Katjan korvaan: "sä oot ihana".
Ja juuri sitä Katja toivoisi ja tarvitsisi.
Nyt Olli näyttäytyy vain ja ainoastaan ylianalysoivana vässykkänä.

"Sellainen piirre miehessä (/ihmisessä), että tämä on sinut itsensä kanssa ja uskaltaa antaa itsestään heillekin jotka nyrpistelevät nenäänsä ja ovat lukossa itsensä kanssa, on itselleni ehkä tärkein yksittäinen vetovoimaa synnyttävä tekijä"
Olet kummallinen. Että vitduilua ja lannistamista pitäisi vain sietää ja se luo sinulle vetovoimaa. Huh huh. No, toivottavasti löydät tuollaisen kumppanin joka tekee sitä sinulle.
Ihminen, joka on sinut itsensä kanssa, kykenee jämäkkyyteen. Se on hiljaisen, kärsimyksen täyttämän sietämismentaliteetin vastakohta. En oikein ymmärrä, miten onnistuitkin tulkitsemaan kommenttini noin.
(Huomasitko muuten, että yritit juuri tuossa omalla kommentillasi lannistaa ja lytätä minua?)
Syytätkö kiusattuakin siitä että hän ei vain itse ole riittävän jämäkkä? Sellainen logiikka sinulla nyt on. Toinen piikittelee ja arvostelee ylimielisesti, mutta vika on toisen jämäkkyyden puutteessa? Mitä ihmettä.
Ollihan tuossa juuri on sinut itsensä kanssa ja antaa itsestään. Toisin kuin eräs.
Mitä yhteistä on
1. kausi Piia ja Jussi
2. kausi Mari ja Jouni sekä Tanja ja Roni
3. kausi Heidi ja Mikko
4. kausi Aliisa ja Esa sekä Mari ja Petri
5. kausi Rosa ja Eetu
6. kausi Katja ja Olli
Omasta mielestä se, että pareista toisen tai molempien mielestä ehdokas ei vastannut toiveita. Muilla yhteenjääneillä ei ollut lainkaan odotuksia.
Mutta ois kiva tietää mitä kuuluu em. Jussille, 2. Marille, Tanjalle, Mikolle, Aliisalle, 4. Marille ja Rosalle. He kaikki pelkäsi menettävänsä ohjelmassa kasvonsa ja melkeimpä vain nuo. Muut suhtautu realistisemmin ja löytäneet uudet kumppanit.
Voisko 3. kauden Heidi ja tämän kauden Olli olla match? Molemmat ovat tunteikkaita humanisteja, kun heidän puolisonsa Katja ja Mikko olisi ammattiensa puolesta enemmän sopivia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin uusimman ilmaisen jakson.
Oskari puhui Mariannan luona mielestäni tosi kivasti, avoimesti ja pehmeästi, tuntemuksistaan ja siitä kuinka välillä Heidin arvaamattomuus aiheuttaa hänelle pelkotiloja. Sanoi vielä että vaikka se ei välttämättä ulospäin näy, niin sisäisesti hän kuitenkin kokee näin. Heidi vaikutti puolestaan reagoivan tähän kommenttiin pelolla, ikään kuin hänellä olisi aiempia huonoja kokemuksia ja olisi ahdistunut siitä, että taas kävisi samoin kuin aiemmin. Voi kun hän pystyisi suhteuttamaan tuon kommentin niin, että ei menisi ihan pois tolaltaan! Oskari ei yhtään vaikuta siltä että olisi luovuttamassa, vaan mielestäni heidän kemiansa ja persoonansa toimivat tosi hyvin yhteen ja uskon Oskarin itse asiassa tykkäävän ja nauttivankin tuosta Heidin jossain määrin lapsekkaasta elämänasenteesta. Ehkä selfieitä voisi ottaa vähemmän, mutta noin yleisesti ottaen. Tosi hyvän oloinen pari, tarvittaisiin vain riittävän monta kokemusta siitä että toiseen voi ihan oikeasti luottaa. Heidikin puhuu tunteistaan kivan avoimesti. Kun hän vain osaisi olla ripustautumatta liikaa! Toivon kovasti, että asiantuntijat auttaisivat parhaansa mukaan. Itse asiassa harmittaa sekä tämän parin että Katjan ja Ollin kohdalla, että asiantuntijat tulivat vasta näin myöhään mukaan.Katjalla ja Ollilla perusongelma on se, että he eivät vain sovi yhteen. Olli on aivan ihana mies ja ihminen monella tavalla - pidän hänen pehmeydestään ja feminiinisistä puolistaan, ja kyvystään pukea tunteitaan sanoiksi. Mutta Katja jää näistä ihanuuksista nyt aivan osattomaksi, kun Olli ei saa itsestään todellista persoonaansa irti saatuaan Katjalta tätä paljon puhuttua "kritiikkiä" (joka ei ole todellakaan niin pahaa, että siitä kuka tahansa loukkaantuisi, mutta ymmärrän hyvin miksi joku - esim. Olli - voi loukkaantua). Sellainen piirre miehessä (/ihmisessä), että tämä on sinut itsensä kanssa ja uskaltaa antaa itsestään heillekin jotka nyrpistelevät nenäänsä ja ovat lukossa itsensä kanssa, on itselleni ehkä tärkein yksittäinen vetovoimaa synnyttävä tekijä. Jos kuvittelen itseni Katjan asemaan, niin minullekin olisi tullut valtava pettymys hääpäivänä siitä, että Ollilla ei tätä yhtä ominaisuutta ole, ja se olisi vaikuttanut välejä viilentävästi. Se on kuitenkin asia, jota ei ihan hetkessä muuteta, eli jos jäisin liittoon tällaisen ihmisen kanssa, minun olisi hyväksyttävä se tosiasia että puolisoni on sellainen ehkä loppuelämänsä, ja tämä olisi minulle kyllä tosi vaikeaa. Olli sopisi valtavan hyvin kumppaniksi monenlaisille naisille, mutta ikävä kyllä ei Katjan kaltaiselle.
Ei kyllä noin feminiininen mies kuten Olli kaikenlaisia naisia innosta. Suomessa ihmeellisen feminiinisiä ”miehiä” muutenkin, jos vaikka vertaa Keski-Eurooppaan.
Kannattanee miettiä, mikä täkäläisessä kasvatuksessa on sellaista, joka tekee miehistä tavallista feminiinisempiä. Tuskin se geeneistä tulee vaan ympäristöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta mitä hyvää se suoruus sitten tuo parisuhteeseen? Jos mieheni sanoisi, että "oot muuten tosi persjalkainen", mitä iloa tästä suoruudesta on meille kummallekaan, mitä se tuo parisuhteellemme? Minusta vain epävarmuutta, negatiivisuutta ja pahaa mieltä. En ole ikinä sanonut miehelleni muutamasta jutusta, jotka minua vaivaavat hänessä vähän. En sano, koska hän ei voi niitä muuttaa ja niiden sanominen ehkä loukkaisi, enkä halua loukata rakasta ihmistä. Enkä usko toisen käytöksen muuttamiseen sanomalla ja keskustelemalla. Uskon siihen, että kun käyttäytyy rakastavasti, sydämellisesti ja lämpimästi toista kohtaan, se toinenkin alkaa käyttäytyä samoin, koska ilahtuu ja arvostaa sitä niin paljon ja kasvaa ihmisenä pari senttiä. Uskon siihen, koska se tapahtuu minulle, koska olen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa tämä toimii näin, ja koska hän kohtelee minua niin hyvin, kohtelen minäkin taas häntä ja positiivisuuden kehä on valmis. Jos hän alkaisi käyttää sitä hyväksi, alkaisi käskyttää ja alistaa tms, en olisi hänen kanssaan. Mutta näin kokeilisin yhteensopivuuttamme. En millään raivorehellisyydellä ja "kaiken sanomisella".
Eräässä jaksossa asiantuntijat puhuvat, kuinka pitkiä onnellisia parisuhteita tutkittaessa huomattiin kuinka parit keskittyivät positiivisiin ajatuksiin toisistaan. Harvempi yltiörehellinen joka kokee velvollisuudekseen kertoa toiselle hänen virheensä taivaa elää pitkässä onnellisessa suhteessa?
Niin, normaali hienotunteisuus on normaalia hienotunteisuutta. Ei ole pakko ilkeästi kuittailla kumppanin muutamista heikkouksista, jos kokonaisuus on riittävän paljon plussalla.
Mutta omista tarpeista puhuminen - se on vaan pakko tehdä, vaikka ne olisivat vähän kipeitäkin. Muuten se suhde jää pinnallisen kohteliaaksi. Ja tarkoitan tällä nyt sellaisia tarpeita, joista tietää ettei pysty tinkimään.
Itse näen tässä ihan perustavaa laatua olevan eron, ilkeilläänkö toisen ominaisuuksista, tavoista jne vai puhutaanko avoimesti siitä, mitä itse tarvitsee parisuhteessa ja onko tässä parisuhteessa mahdollisuuksia toteuttaa niitä asioita. Ja tietenkin molemmin päin.
Omat tarpeet on ihan toinen juttu, silloinhan sitä ei puhu toisesta ja hänen ominaisuuksistaan, vaan itsestään, mitä tarvitsee, miten toisen sanat kokee jne. Ja tuossa varmaan Olli ollut rehellisempi Katjalle kuin toisinpäin, on yrittänyt puhua tunnepuolen asioista, miten itse kokee jne. Katjan rehellisyys on kriittisyyttä Ollia kohtaan. Yhtään itsekriittistä kommenttia Katjalta ei ole kuulunut, ei myöskään huumorissa näkynyt itseen kohdistuvaa huumoria, Ollille, hänen kauppakasseilleen, lyhyydelleen jne voi kyllä nauraa. Aika epämiellyttävän kuvan Katja raukka itsestään antaa. No, Olli saa paljon yhteydenottoja ohjelman jälkeen, nämä Katjat ja Roosat hieman säälittää, eivät ole kyenneet filmauksen aikana ajattelemaan miltä oma käytös näyttää ulospäin.
Olen lukenut näitä kommentteja näkemättä tämän päivän jaksoa ja huomannut, että moni puhuu Katjan suoruudesta. Että on sanonut vääriä asioita ääneen. Yhtään esimerkkiä ei kuitenkaan ole kerrottu. Pituudesta hän ei ole kritisoinut, totesi vain asian, että ovat saman mittaisia. Oijjoi, olipa pahasti sanottu.
Jos joku mies sanoisin tälle Katjalle että tykkää siitä että naisen vyötärö on kapeampi kuin lantio. Aivan järkyttävä paskamyrsky nousisi.
Niinpä! Ei kun niin siinä pitäisikin olla Jämäkkä kun toinen dissaa 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin uusimman ilmaisen jakson.
Oskari puhui Mariannan luona mielestäni tosi kivasti, avoimesti ja pehmeästi, tuntemuksistaan ja siitä kuinka välillä Heidin arvaamattomuus aiheuttaa hänelle pelkotiloja. Sanoi vielä että vaikka se ei välttämättä ulospäin näy, niin sisäisesti hän kuitenkin kokee näin. Heidi vaikutti puolestaan reagoivan tähän kommenttiin pelolla, ikään kuin hänellä olisi aiempia huonoja kokemuksia ja olisi ahdistunut siitä, että taas kävisi samoin kuin aiemmin. Voi kun hän pystyisi suhteuttamaan tuon kommentin niin, että ei menisi ihan pois tolaltaan! Oskari ei yhtään vaikuta siltä että olisi luovuttamassa, vaan mielestäni heidän kemiansa ja persoonansa toimivat tosi hyvin yhteen ja uskon Oskarin itse asiassa tykkäävän ja nauttivankin tuosta Heidin jossain määrin lapsekkaasta elämänasenteesta. Ehkä selfieitä voisi ottaa vähemmän, mutta noin yleisesti ottaen. Tosi hyvän oloinen pari, tarvittaisiin vain riittävän monta kokemusta siitä että toiseen voi ihan oikeasti luottaa. Heidikin puhuu tunteistaan kivan avoimesti. Kun hän vain osaisi olla ripustautumatta liikaa! Toivon kovasti, että asiantuntijat auttaisivat parhaansa mukaan. Itse asiassa harmittaa sekä tämän parin että Katjan ja Ollin kohdalla, että asiantuntijat tulivat vasta näin myöhään mukaan.Katjalla ja Ollilla perusongelma on se, että he eivät vain sovi yhteen. Olli on aivan ihana mies ja ihminen monella tavalla - pidän hänen pehmeydestään ja feminiinisistä puolistaan, ja kyvystään pukea tunteitaan sanoiksi. Mutta Katja jää näistä ihanuuksista nyt aivan osattomaksi, kun Olli ei saa itsestään todellista persoonaansa irti saatuaan Katjalta tätä paljon puhuttua "kritiikkiä" (joka ei ole todellakaan niin pahaa, että siitä kuka tahansa loukkaantuisi, mutta ymmärrän hyvin miksi joku - esim. Olli - voi loukkaantua). Sellainen piirre miehessä (/ihmisessä), että tämä on sinut itsensä kanssa ja uskaltaa antaa itsestään heillekin jotka nyrpistelevät nenäänsä ja ovat lukossa itsensä kanssa, on itselleni ehkä tärkein yksittäinen vetovoimaa synnyttävä tekijä. Jos kuvittelen itseni Katjan asemaan, niin minullekin olisi tullut valtava pettymys hääpäivänä siitä, että Ollilla ei tätä yhtä ominaisuutta ole, ja se olisi vaikuttanut välejä viilentävästi. Se on kuitenkin asia, jota ei ihan hetkessä muuteta, eli jos jäisin liittoon tällaisen ihmisen kanssa, minun olisi hyväksyttävä se tosiasia että puolisoni on sellainen ehkä loppuelämänsä, ja tämä olisi minulle kyllä tosi vaikeaa. Olli sopisi valtavan hyvin kumppaniksi monenlaisille naisille, mutta ikävä kyllä ei Katjan kaltaiselle.
Tässä oli mielestäni hyvin kiteytetty tuota Ollin ja Katjan tilannetta.
Olli oli ehkä ulkoiselta olemukseltaan Katjalle heti lähtökohtaisesti pettymys. Ja kun hän antoi tämän näkyä, ei siihen seikkaan pettynyt Olli taas kykene menemään rauhallisesti, itsevarmasti hymyillen Karjaan kiinni, kietomaan käsiään tämän ympärille ja kuiskaamaan Katjan korvaan: "sä oot ihana".
Ja juuri sitä Katja toivoisi ja tarvitsisi.
Nyt Olli näyttäytyy vain ja ainoastaan ylianalysoivana vässykkänä.
Tuo mitä kuvasit Katjan toivovan on sitä miehekkyyttä mitä naiset ylipäätään sanovat miehessä toivovansa. Olet varmasti oikeassa tuossa kommentissasi kyllä. Mutta hyvin harvassa miehessä on tuollaista miehekkyyttä.

Ja siitä roolista Olli ei kyllä enää pääse mitenkään pois. Ylianalysoivasta vässykästä ei muututa tuossa suhteessa enää miehekkääksi ja määrätietoiseksi hurmuriksi.
Kaikkien tuotantokausien jaksot nähneenä olen sitä mieltä, että psykologin käynti pitäisi olla heti alussa. Mieluiten jo heti ennen häämatkaa / häämatkalla tai viimeistään heti matkan jälkeen.
Toisekseen Anniinasta ja Villestä tulee mieleen Tiina ja Samuel. Niillä joenkin sama henki päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin uusimman ilmaisen jakson.
Oskari puhui Mariannan luona mielestäni tosi kivasti, avoimesti ja pehmeästi, tuntemuksistaan ja siitä kuinka välillä Heidin arvaamattomuus aiheuttaa hänelle pelkotiloja. Sanoi vielä että vaikka se ei välttämättä ulospäin näy, niin sisäisesti hän kuitenkin kokee näin. Heidi vaikutti puolestaan reagoivan tähän kommenttiin pelolla, ikään kuin hänellä olisi aiempia huonoja kokemuksia ja olisi ahdistunut siitä, että taas kävisi samoin kuin aiemmin. Voi kun hän pystyisi suhteuttamaan tuon kommentin niin, että ei menisi ihan pois tolaltaan! Oskari ei yhtään vaikuta siltä että olisi luovuttamassa, vaan mielestäni heidän kemiansa ja persoonansa toimivat tosi hyvin yhteen ja uskon Oskarin itse asiassa tykkäävän ja nauttivankin tuosta Heidin jossain määrin lapsekkaasta elämänasenteesta. Ehkä selfieitä voisi ottaa vähemmän, mutta noin yleisesti ottaen. Tosi hyvän oloinen pari, tarvittaisiin vain riittävän monta kokemusta siitä että toiseen voi ihan oikeasti luottaa. Heidikin puhuu tunteistaan kivan avoimesti. Kun hän vain osaisi olla ripustautumatta liikaa! Toivon kovasti, että asiantuntijat auttaisivat parhaansa mukaan. Itse asiassa harmittaa sekä tämän parin että Katjan ja Ollin kohdalla, että asiantuntijat tulivat vasta näin myöhään mukaan.Katjalla ja Ollilla perusongelma on se, että he eivät vain sovi yhteen. Olli on aivan ihana mies ja ihminen monella tavalla - pidän hänen pehmeydestään ja feminiinisistä puolistaan, ja kyvystään pukea tunteitaan sanoiksi. Mutta Katja jää näistä ihanuuksista nyt aivan osattomaksi, kun Olli ei saa itsestään todellista persoonaansa irti saatuaan Katjalta tätä paljon puhuttua "kritiikkiä" (joka ei ole todellakaan niin pahaa, että siitä kuka tahansa loukkaantuisi, mutta ymmärrän hyvin miksi joku - esim. Olli - voi loukkaantua). Sellainen piirre miehessä (/ihmisessä), että tämä on sinut itsensä kanssa ja uskaltaa antaa itsestään heillekin jotka nyrpistelevät nenäänsä ja ovat lukossa itsensä kanssa, on itselleni ehkä tärkein yksittäinen vetovoimaa synnyttävä tekijä. Jos kuvittelen itseni Katjan asemaan, niin minullekin olisi tullut valtava pettymys hääpäivänä siitä, että Ollilla ei tätä yhtä ominaisuutta ole, ja se olisi vaikuttanut välejä viilentävästi. Se on kuitenkin asia, jota ei ihan hetkessä muuteta, eli jos jäisin liittoon tällaisen ihmisen kanssa, minun olisi hyväksyttävä se tosiasia että puolisoni on sellainen ehkä loppuelämänsä, ja tämä olisi minulle kyllä tosi vaikeaa. Olli sopisi valtavan hyvin kumppaniksi monenlaisille naisille, mutta ikävä kyllä ei Katjan kaltaiselle.
"Sellainen piirre miehessä (/ihmisessä), että tämä on sinut itsensä kanssa ja uskaltaa antaa itsestään heillekin jotka nyrpistelevät nenäänsä ja ovat lukossa itsensä kanssa, on itselleni ehkä tärkein yksittäinen vetovoimaa synnyttävä tekijä"
Olet kummallinen. Että vitduilua ja lannistamista pitäisi vain sietää ja se luo sinulle vetovoimaa. Huh huh. No, toivottavasti löydät tuollaisen kumppanin joka tekee sitä sinulle.
Ihminen, joka on sinut itsensä kanssa, kykenee jämäkkyyteen. Se on hiljaisen, kärsimyksen täyttämän sietämismentaliteetin vastakohta. En oikein ymmärrä, miten onnistuitkin tulkitsemaan kommenttini noin.
(Huomasitko muuten, että yritit juuri tuossa omalla kommentillasi lannistaa ja lytätä minua?)
Syytätkö kiusattuakin siitä että hän ei vain itse ole riittävän jämäkkä? Sellainen logiikka sinulla nyt on. Toinen piikittelee ja arvostelee ylimielisesti, mutta vika on toisen jämäkkyyden puutteessa? Mitä ihmettä.
Ollihan tuossa juuri on sinut itsensä kanssa ja antaa itsestään. Toisin kuin eräs.
Kerroin pitäväni jämäkkyyttä ehkä viehättävimpänä yksittäisenä piirteenä ihmisessä, ja että minun olisi hyvin vaikeaa ajatella pysyvää suhdetta ihmisen kanssa, joka ei jämäkkyyteen pysty. En syyttänyt ketään mistään.
En olisi ollut viehättynyt Oskarista ensinäkemältä, nyt olen. Ollista päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kohta, missä Katja lohkaisee Ollin avioliiton tullessa puheeksi olevansa mensan jäsen, hipaisee älykästä keskustelua, mutta ei siksi mitä "tunnustetaan" vaan että ollaan ns. samalla sivulla. Minusta näiden keskustelu ei ole erikoisen älykkömäistä. Ihmettelen että amk-koulutetusta naisesta tehdään älykkö. Ja Ollillekin asia vaikuttaisi olevan jotenkin suhteettoman merkittävä, sekä puolison valintaperusteena että asenteena.
Eihän yliopistossa tarvitse kuin lukea muutama tiiliskivi omaehtoisesti, istua parit tentit ja tehdä gradu/teettää gradu osin vaikka kaverilla, joka hallitsee tilastot ym. Muutaman vuoden käy siellä pierasemassa ja maisteri olet.
Itse oletan, että englanninkielen opettajana myös Olli on valmistunut yliopistosta. Jostain ihme syystä Karjaa pidetään automaattisesti tämän parin älykkäämpänä puolisona vaikka siitä ei ole todisteita. Me emme tiedä Ollin äo:ta. Se saattaa olla Katjan äo:ta korkeampi, jos se testattaisiin tai hän sen kertoisi.
Olli on ilmeisesti filosofian maisteri, joka on ylempi korkeakoulututkinto. Jos Katja on DI, niin hänen tutkinto on samantasoinen. Jos Katja on AMK-insinööri, niin Ollin tutkinto on korkeampi. Suoritettu tutkinto ei tietenkään määrittele kuinka älykäs ihminen on.
Heidi on tosi lapsellinen ikäisekseen. Puhuu lapsen äänellä, pinkkiä, kännykkäkuvaa kaikkea, epävarma tunteistaan....